Ei tullut syytettä

En käy kertaamaan mitä olen aikaisemmin sanonut ulkoministeri Pekka Haaviston tekemisistä liittyen konsulipäällikkö Pasi Tuomiseen ja al-Holin vankileirillä olevien suomalaisten kotiuttamiseen. En myöskään puutu tässä kirjoituksessa (ja saa nähdä puutunko myöhemminkään) perustuslakivaliokunnan nauttimaan arvovaltaan ja sen mahdolliseen horjumiseen tämän asian tiimoilta paljastuneiden vaikuttamisyritysten ja vuotojen takia. Sen sijaan muutama ajatus tapauksen lopputuloksesta perusteluineen, ja niiden mahdollisista seurauksista.

Jo asiaa koskevassa poliisitutkinnassa johtopäätös oli, että Haavisto on rikkonut lakia, mikä ei tietenkään merkinnyt hänen saaneen asiasta tuomion, kuten poliisitutkinta ei ylipäätäänkään sitä vielä merkitse. Ennen kuin siihen asti päädytään, on saatava syyte ja tuomioistuimen päädyttävä samaan tulokseen kuin poliisi ja syyttäjä. Haaviston ollessa ministeri hänen virkatoimensa voidaan tuomita vain valtakunnanoikeudessa, ja sinne päädytään eduskunnan äänestyksen kautta. Oikeusnormina on perustuslain 116 §, joka kuuluu näin:

”Syyte valtioneuvoston jäsentä vastaan voidaan päättää nostettavaksi, jos tämä tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa tai menetellyt muutoin virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti.”

Kun vain neljä kertaa on ministeri valtakunnanoikeuteen vedetty, ei voi olla olemassa kovin paljon oikeuskäytäntöä siitä, miten tätä perustuslain pykälää pitää tulkita. Muutenkin on ulkopuolisen pakko nojata vain sen tekstiin, mikä tosin onkin minun oikeustieteen tuntemukseni mukaan minkä tahansa oikeusnormin tulkinnan ensisijainen lähde. Tässä valossa on ensimmäiseksi pakko sanoa, että ei tämä pykälä mikään selkeyden mallikappale ole.

Miksi ei? No siksi, että siinä on nämä kolme sanaa: ”olennaisesti”, muutoin” ja ”selvästi”. Mikä on olennaista ministerin tehtävien kuuluvien velvollisuuksien rikkomista ja mikä pelkkää rikkomista? Jos olisi lukuisia oikeustapauksia, joissa tähän olisi otettu kantaa, siitä voisi olla jonkinlainen objektiivista lähestyvä käsitys, mutta kun ei ole, jää jäljelle väistämätön johtopäätös, että se on hyvin subjektiivinen ja siis mielipidekysymys – ja mielipiteitähän ne ovat poliittisetkin mielipiteet, varsinkin poliitikoista koostuvassa elimessä.

”Muutoin” on kenties vielä epämääräisempi sana tässä pykälässä. Se voisi ilmaista, että kyseessä on kaksi kokonaan erillistä syytteennostamisperustetta: yhtäältä mainitut oleelliset ministerin tehtäviin kuuluvien velvollisuuksien rikkomiset, toisaalta lainvastainen menettely. Mutta se voisi yhtä hyvin merkitä, että myös velvollisuuden rikkomisten olisi oltava lainvastaisia ja että sen lisäksi voitaisiin syyte nostaa ”muutoinkin” lainvastaisesta menettelystä, millainen se olisikin.

Lainvastaisuuden pitää lisäksi olla ”selvä”. Kysyä voi, miksi lainvastaisuuden pitäisi ministerin tapauksessa olla selvempää kuin kenelläkään muulla, kun kyse on syytteenalaisuuden harkinnasta. Vai onko niin, että ”tavallista pulliaista” voidaan syyttää, vaikka ei olisikaan niin kovin selvää, onko hän rikkonut lakia? Voisi arvailla – ja arvaankin – mielessä saattaneen olla, että ministerin pitää syyllistyä jotenkin vakavampaan lainrikkomukseen kuin muiden kansalaisten, jotta hänet voitaisiin vetää toimistaan oikeuteen, mutta se taas panee kysymään, miksi asian näin pitäisi olla.

Ylipäänsä, koko pykälästä jää vaikutelma, että kun on kyse ministeristä ja hänen toimistaan eli siis hänen poliittisen agendansa ajamisesta, voimassa olevat laitkaan eivät saa olla tiellä, kunhan niitä vain ei rikota kovin törkeästi. Monen muun adjektiivin ohella tätä voisi luonnehtia ironiseksi, kun kyse on henkilöstä, joka on valankin vannonut lakien ja oikeusjärjestyksen ylläpitämiseksi. Ylipäänsä on aikamoista hyveellistä teeskentelyä päivitellä sitä, että perustuslakivaliokunnan toimintaa on ministerin virkatoimien tutkimisessa ”politisoitu”. Ei se voi ollakaan muuta kuin poliittista, lähtien siis jo siitä, että perustuslain asianomainen pykälä mahdollistaa ministerille hänen poliittisten tavoitteidensa toteuttamiseksi sellaista mikä muiden kohdalla johtaa rikosoikeudelliseen vastuuseen. Lakien ja muiden eduskunnan päätösten perustuslainmukaisuuden tutkinnassa valiokuntaa voi pitää hyvänä elimenä, koska se voi tehdä sen etukäteen, mutta samaa tarvetta ei ole ministereiden virkatoimien laillisuuden tutkinnassa. Ex-valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki näkyi päätyneen samaan näkemykseen kirjoituksessaan Helsingin Sanomissa 16.12.2020.

Minulla on mielipiteitä siitä, miten moitittavia ministeri Haaviston menettelyt julkisuudessa olleiden tietojen mukaan ovat kaikenkaikkiaan olleet (ja moitittavaa voi olla sellainenkin mikä ei ole laitonta), mutta keskityn tässä vain yhteen, siihen mihin jo poliisi piti häntä syypäänä: että Haavisto, otettuaan konsulipäällikkö Tuomiselta ensin al-Hol-asiat pois antoi toimeksiannon hänen siirtämisekseen pois konsulipäällikön tehtävästä.

Perustuslakivaliokunta arvioi hänen tämän tekonsa lainvastaiseksi. Sanaa ”selvästi” ei näytä käytetyn, mutta uskallan tulkita, että lainvastaisuudesta ei valiokunnan (tai tarkemmin katsoen kai sen enemmistön) mielestä ole epäselvyyttä. Niinpä, jos edellä esittämistäni sanan ”muutoin” kahdesta tulkinnasta valitaan ensin mainittu eli että kyse on kahdesta kokonaan erillisestä syyteperusteesta, silloin valiokunnan olisi pitänyt vaatia Haaviston asettamista syytteeseen: hänhän on sen mielestä menetellyt (selvästi) lainvastaisesti.

Haavisto ei ilmeisesti tiennyt Tuomisen siirtohanketta toteutetun lainvastaisesti. Hänellä myös katsotaan olleen oikeus olettaa, että se on laillinen, koska häntä ei ollut lainvastaisuudesta varoitettu. Tämä nostattaa kulmakarvoja, sillä yleinen periaatehan on, että lain rikkomista ei voi oikeuttaa sillä, ettei tunne sen sisältöä. Onko tämä myös yksi ministerin erioikeus, joka nostaa hänet muiden yläpuolelle?

Oli miten oli, jäljelle jää edellä esittämäni jälkimmäisen tulkintavaihtoehdon mukaisesti, kysymys siitä, onko Haavisto, sen lisäksi että menetteli lainvastaisesti, myös olennaisesti rikkonut ministerin tehtäviin kuuluvia velvollisuuksia. Valiokunnan mielestä ei. Perustuslain 114 §:n mukaan syytteen nostamisesta päättää eduskunta saatuaan perustuslakivaliokunnan kannanoton. Ellei minulta ole jäänyt jotain huomaamatta, se on ”päättänyt” olla sitä nostamatta Haavistoa vastaan vain olemalla vaiti ja äänestämällä sen sijaan hänen poliittisesta luottamuksestaan epäluottamuslausemenettelyssä. Tämä tuntuu kummalliselta, jos kohta se hänen ministerinvirkansa säilyttämisen kannalta oli samantekevää, vaikka poliittinen kuohunta asian ympärillä kasvoi odottamattoman suureksi. Tulevien vaalien – mihin vaaleihin Haavisto vielä osallistuneekin – äänestäjien ratkaistavaksi jää, millainen polttomerkki tai kolhu, kuten asiaa on jo luonnehdittu, tästä kaikesta jää hänen maineeseensa ja nauttimaansa poliittiseen luottamukseen heidän mielissään. Välikysymys pani vaikeaan asemaan Suomen keskustan, ja se taisi ollakin sen tosiasiallinen tarkoitus, ei Haaviston saaminen pois virastaan.

Haavisto on puolustautunut viittaamalla humanitäärisiin ja muihin syihin, joiden takia hänen linjansa naisten ja lasten kotiuttamiseksi al-Holista oli ja on oikea, mutta siihenhän hän pystyi jo sillä, että otti sen asian käsittelyn pois konsulipäälliköltä. Sitä varten siirtohanketta ei tarvittu, ja on vaikea välttää johtopäätöstä, että sen motiivi on ollut rankaiseminen ja ehkä myös ”opetuksen” antaminen koko virkamiehistölle siitä mitä seuraa, jos virkamies ei ministerin tahtoa mukisematta noudata, vaikka vain hänen itsensä kannettavaksi koituisi tottelemisesta koituva oikeudellinen vastuu. Vaikka Haavisto polttikin tässä jupakassa sormensa, virkamiesten ulkoministeriössä ja kenties muuallakin kannattaa (Rokan Anttia siteeraten) nyt painaa häntänsä päähän ne opit, joita tämä tapaus on ministerin kanssa poikkiteloin joutuneen virkamiehen asemasta paljastanut.

Kerran eräs muualta ulkoministeriöön töihin tullut virkamies ihmetteli minulle, miksi te täällä olette niin nössöjä ettekä pane koskaan ministerille hanttiin. Jos hän ei vakuuttunut silloin antamastani vastauksesta, ehkä hän nyt ymmärtää sen paremmin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu