Elpymisväline perustuslakivaliokunnassa

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan niukalla enemmistöllä hyväksymä kanta EU:n elpymisvälineen hyväksymiseen vaadittavan eduskuntaenemmistön suuruudesta provosoi minutkin esittämään joitakin näkemyksiä. Itse välineestä olen kirjoittanut perusteellisemmin toisilla foorumeilla enkä tässä toista niissä esittämiäni näkemyksiä. Perustuslakiavaliokunnan nauttima arvostus perustuslain tulkitsijana on joutunut koetteelle jo ennen tätä tapausta, ja kuulun niihin, joiden mielestä se ei ole enää entisellään, eikä tämä tapaus arvostusta paranna. Sekin on kuitenkin laajempi kysymys, joka jääköön osaltani maininnalle tässä kirjoituksessa.

Käsillä olevan asian suhteen tulevat ensimmäiseksi väistämättä mieleen Suomen keskustan valiokuntaedustajien – ja myös puolueen muiden edustajien – lausunnot, että he päätyivät kantaansa eli äänestämään kahden kolmasosan enemmistön tarpeellisuuden puolesta puhtaasti oikeudellisin perustein ja saamatta mitään ohjeita tai muuta opastusta omalta puolueeltaan. Keskusta nousee esiin tietysti siksi, että se on hallituspuolue ja hallitus on arvioinut yksinkertaisen enemmistön asiassa riittävän.

Tietämättä todellista tilannetta ja vielä vähemmän pystyen lukemaan asianomaisten ajatuksia en voi kiistää heidän sanomisiaan, mutta on pakko sanoa, että

  1. vaikka puolueet ihan aidosti ja rehellisesti haluavat antaa edustajiensa perustuslakivaliokunnassa toimia itsenäisesti pelkän oman oikeudellisen osaamisensa ja harkintakykynsä mukaan, eikö tosiaan näin merkittävässä asiassa ole käyty mitään keskustelua puolueen piirissä siitä (asianomaisten edustajien mukana ollessa), mitkä ovat asiaan vaikuttavat oikeudelliset näkökohdat ja myös poliittiset näkökohdat?
  2. Jos näin kuitenkin tosiaan on, tyhmästipä ovat menetelleet.

Niin tyhminä heitä on vaikea pitää, joten otan hypoteesiksi vaihtoehdon 2 eli että kyllä asiasta on täytynyt olla puhetta. Tällöin, mitä tulee elpymisvälineen EU-oikeudelliseen luonteeseen ja siitä johtuvaan suhteeseen Suomen perustuslakiin, oikeudelliseksi ”kynnyskysymykseksi” näyttää (nojaan kansanedustaja Johannes Koskisen kertomaan Ylen A-studiossa 27.4.2021) muodostuneen se, että määräenemmistöä eduskunnassa vaatineet katsovat jo tämän elpymisvälineen luomisen merkitsevän merkittävää toimivallan siirtoa EU:lle. Vastakkaista kantaa edustavien ero tähän nähden on vain se, että he edellyttivät tällaisten, eli siis vastaavien instrumenttien, muodostuvan toistuviksi ilmiöiksi. Vasta se muodostaisi heidän mukaansa merkittävän toimivallan siirron EU:lle.

Ei tarvita kovin vilkasta mielikuvitusta havaitsemaan sitä, että kun jotain on kerran tehty, sen tekeminen voi olla seuraavalla kerralla helpompaa – tai ainakin on odotettavissa, että ne jotka halusivat tehdä sen ensimmäisen kerran hyvinkin saattaisivat haluta tehdä sen toisenkin kerran ja näin luoda uuden käytännön, aikanaan ehkä juridisenkin tilanteen. Itse asiassa ei tarvita lainkaan mielikuvitusta, sillä tällaisia ääniä, vaikutusvaltaisiakin, on jo kuultu.

Oikeudellisesti asia ei kuitenkaan ole näin, ja vaikka EU-oikeus onkin monimutkainen olio tulkittavaksi, tulkitsen kuitenkin niin (ja näköjään samalla tavalla tulkitsevat myös minua kokeneemmat EU-oikeuden asiantuntijat), että kyse oli kertaluonteisesta instrumentista. Vain muilla kuin oikeudellisilla perusteilla voidaan tulevaisuudessa yrittää esittää, että tehdään tämä uudestaan, kun on tehty ennenkin. Sinänsä tällainen on tavanomaista, sillä millä tahansa päätöksellä on se ominaisuus, että se alentaa kynnystä tehdä samaa myöhemmin.

Toisin sanoen, oikeudellisesti ei ollut mitenkään välttämätöntä tai edes perusteltua katsoa, että tällä elpymisvälineellä siirretään merkittävästi toimivaltaa EU:lle. Toimivallan siirto on EU-oikeudellinen asia ja jo määritelmällisesti jotain, mikä on pysyvää, ei kertaluonteista.

Sitten asian poliittisesta puolesta. Jos oletamme – ja kuten itse oletan – että perustuslakivaliokunnan jäsenet eivät pystyneet jättämään harkinnoissaan syrjään (tai jotkut ehkä edes halunneet jättää) sitä, millaisissa poliittisessa tilanteessa he kantoihinsa päätyivät, mitä tuo tilanne heidän mieleensä saattoi tuoda? Kuvittelisin, että heidän mieleensä tuli ennen kaikkea kaksi asiaa: se, että Perussuomalaiset vastustavat johdonmukaisesti elpymisvälineen hyväksymistä ja ovat tunnetun tehokkaaseen tyylinsä käyttäneet sitä hyödykseen poliittisessa propagandassaan. Keskustalaiset, jotka taistelevat saadakseen takaisin Perussuomalaisille menettämiään äänestäjiä ja säilyttääkseen ne, jotka eri syistä, mukaan lukien tämä syy, tuntevat vetoa siirtää heille kannatuksensa, ovat saattaneet arvella, että tällä tempauksella he edistävät tuota päämääräänsä.

Toinen Keskustan edustajien mielessä ehkä käväissyt asia voisi olla, että määräenemmistön tarve elpymisvälineestä pakottaisi Kokoomuksen antamaan sille avoimesti tukensa, jolloin se ei pääsisi omassa propagandassaan ”pakoon” tätä kysymystä. Kokoomuskin kilpailee äänestäjistä Perussuomalaisten kanssa.

Tämä manööveri, jos se oli tarkoituksena, näyttää kuitenkin epäonnistuneen ainakin sikäli, että eduskunnan äänestysten määräenemmistösääntöjen mukaan ei tarvita absoluutista kahden kolmasosan enemmistöä, vaan äänestävien enemmistö riittää. Kokoomus voi näin tehdä sen mitä aikookin tehdä, eli äänestää tyhjää, ja pakottaa näin puolestaan Keskustan äänestämään elpymisvälineen puolesta, jotta se tuon määräenemmistön saisi. Niinpä Keskusta on ajautunut – tai ajanut itsensä – asetelmaan, jossa se ensin katsoo, että tässä ollaan luovuttamassa merkittävästi päätösvalta EU:lle (asia johon puolue ja varmaankin sen kannattajien suuri osa suhtautuvat vastahakoisesti ellei suorastaan kielteisesti), ja sitten äänestää sellaisen siirron puolesta. Ei ihan loistavimmasta päästä onnistuneita manöövereitä, ja jos on niin, että asia menee noiden kolmen keskustalaisen edustajan kontolle, ei mikään sulka heidän hattuihinsa. Tosin tätä kirjoitusta viimeistellessäni ei vielä ole tietoa siitä, kuka lopulta äänestää puolesta ja kuka vastaan, eikä tämä näytä rajoittuvan vain yhteen puolueeseen.

Vielä kommentti Kokoomuksesta tässä asiassa. Se on yrittänyt langettaa syyn elpymisvälineestä hallitukselle sanomalla, että neuvottelitte sille niin huonon sisällön, että emme voi sitä hyväksyä, ja siksi saatte omilla äänillänne hoitaa asian. Tämä argumentti on kuitenkin läpinäkyvästi tekopyhä. Idea elpymisvälineestä syntyi jossain Euroopassa ja tuli julki Saksan ja Ranskan yhteisaloitteena, jonka EU:n komissio sitten koppasi omakseen (tietenkin on selvää, että se tapahtui yhteisymmärryksessä idean keksijöiden kanssa). Siitä voidaan olla mitä mieltä tahansa, oliko idea hyvä asiallisesti ja EU:n tulevaisuuden kannalta, mutta on kutakuinkin vilpillistä esittää asia niin, että tämä huonoksi väitetty ja koettu tulos olisi ollut Suomen hallituksen voimin muuksi muutettavissa. Ei se onnistunut ”nuukalta nelikoltakaan”, ja kaikki sen lopulta hyväksyivät. Se asiassa kuitenkin saavutettiin, että juuri tuo kertaluonteisuus saatiin siihen sisällytettyä.

Olisihan koko paketin, johon kuuluu myös EU:n seuraavan seitsemän vuoden budjettiraami, tietysti voinut kaataa, ja kaataa sen voi periaatteessa vieläkin, mutta lukuun ottamatta niitä, jotka ovat omista ideologisista syistään valmiit ja halukkaat tekemään mitä vain EU:n ruineeraamiseksi ja Suomen siitä irrottamiseksi oli hinta mikä tahansa, se vain ei ole elinkelpoinen vaihtoehto.

Niin että jos Keskustan edustajia voi syyttää taktisesta pelaamisesta perustuslakivaliokunnan arvovallan kustannuksella tai ainakin sellaisen vaikutelman luomisesta, Kokoomukselta voi kysyä, onko EU:n elpymisvälineen alistaminen taktisen pelin välineeksi arvokasta toimintaa puolueelta, jolle EU ja Suomen osallistuminen siihen on ollut keskeinen ideologinen valinta vuosikymmeniä.

+7
AnttiKuosmanen
Helsinki

Filosofian maisteri, suurlähettiläs

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu