Epävapaamielisyys etenee

Englantilainen The Economist -lehti valitsi numerossaan 4-10.9.2021 kansikuvakseen ja pääjutukseen ”illiberaalin vasemmiston”. Kimmokkeena on ollut Yhdysvalloista peräisin oleva ”woke-” tai ”cancel”-kulttuuri, tuo ilmiö jolla ei vielä liene kunnon suomenkielistä nimitystä ja joka Suomessa on kai muutenkin vähemmän levinnyt kuin alkuperämaassaan. Siellä se on noussut rotusyrjinnän vastustamisen perinteestä, mutta ei rajoitu pelkästään siihen, vaan koskee yleisemmin yhteiskunnassa väitetysti esiintyvää syrjintää, rodullisten vähemmistöjen lisäksi myös esimerkiksi naisten. Syrjinnässä ja sen vastustamisessa ei ole mitään uutta, mutta hälyttäväksi wokettajien ja canceloijien toiminnan on The Economistin ja muidenkin silmissä tehnyt siihen kuuluva pyrkimys estää syrjinnän estämisen nimissä perusvapauksien käyttö, esimerkiksi puheet, kirjallinen tuotanto ja muu sellainen. Äärimmillään se on merkinnyt vaatimuksia (myös läpi saatuja) erottaa viroistaan ja estää saamasta teoksiaan julkaistuksi sellaiset henkilöt, jotka ovat joutuneet liikkeen silmätikuiksi.

Ääriliikkeet ja -ajatukset on enimmäkseen nykyään liitetty ja ovat pesineetkin poliittisen oikeiston puolella (mistä esimerkiksi nimitys ”illeberaali demokratia”). Tässä on kuitenkin kyse perinteisesti vasemmistolaisuuteen liitetyistä poliittisista näkemyksistä, joita ajetaan nyt demokratiaan kuuluvia oikeuksia, sananvapautta, kokoontumisvapautta ja jopa ajatuksenvapautta vaarantavin keinoin. Yhdysvaltalaisessa katsannossa kyse on ”liberalismista”, joka kuitenkin on hyvin kaukana perinteisen, Valistuksen aateperintöön nojaavan klassisen, yksilönvapautta korostavan liberalismin perusteista ja lähenee totalitaarista, ryhmän edut yksilön vapauden edelle asettavaa maailmankatsomusta.

The Econoomist on koonnut edellä mainittuun numeroonsa kuusi piirrettä, jotka sen mukaan kuvaavat tätä ilmiötä. Niissä kuuluu lehden mukaan kaikuja menneisyyden ”konfessionaalisesta” valtioideologiasta, johon siis oltaisiin jollain tavalla palaamassa, vaikka ”konfessio” ei enää olekaan kristinusko tai muun hengellinen oppi. Summeeraan ne omia kommenttejani sisällyttäen näin:

Oikeaoppisuuteen pakottaminen. Nykyisin tämän hoitaa intellektuaalinen eliitti, ei spirituaalinen kuten kirkkojen ollessa hengellisessä ja opillisessa johtoasemassa. Tämä eliitti on peräisin yliopistoista, ja varsinkin anglosaksista maista. Ilmiö on jo pitkälle levinnyt: 70-80 prosenttia Yhdysvaltain ja Britannian yliopistojen ja korkeakoulujen oikealle kallellaan olevista opettajista ja opiskelijoista kokee kyselyjen perusteella olonsa ahtaaksi. Opiskelijoiden kohdalla radikalismi ei ole uutta, mutta se on kääntynyt päälaelleen: kun he 1960-luvulla kapinoivat vallitsevaa konformismia vastaan julistamalla puheen ja tekojen vapautta (viimemainittua liikaakin jos minulta kysytään), nyt he ovat suuna päänä rajoittamassa puheen ja käyttäytymisen vapautta.

Lähetyssaarnaus. Kaikilla uskonnoilla on aina ollut etujoukko; woke-vallankumouksella se koostuu nuorista aktivisteista. Pew Research -tutkimuslaitos raportoi, että 40 prosenttia niin sanotuista milleniaaleista on vähemmistöjä loukkaavan kielenkäytön tukahduttamisen puolesta (ja kuka määrää mikä niitä loukkaa?). Klassisen liberalismin suvaitsevaisuuden ja valinnanvapauden vaatimus on korvautunut ”edistyksellisten” ajamalla pakolla ja voimatoimilla. He kokevat velvollisuudekseen käydä moraalittomuuden kimppuun missä sitä näkevätkin. Ja he näkevät sitä paljon uskoessaan, että valkoihoiset syyllistyvät rasismiin silloinkin, kun he eivät tietoisesti syrji rodun perusteella, koska ovat hyväksikäyttöjärjestelmän hyödynsaajia. Klassiset liberaalit tunnustivat, että sinun oikeutesi heiluttaa nyrkkiäsi loppuu siihen missä minun nenäni alkaa; tämän päivän edistykselliset väittävät, että sinun oikeutesi ilmaista mielipiteesi loppuu siihen, missä Minun tunteeni alkavat.

Kerettiläisten karkotus. Tämä on yliopistomaailmassa jo täydessä vauhdissa ja ilmenee ainakin kolmella tavalla (oma luokitteluuni): edistyksellisten hampaisin joutuneiden henkilöiden, olivatpa nämä akateemisen maailman omaa väkeä kuten professoreita tai ulkopuolisia kuten poliitikkoja ja asiantuntijoita, esiintymisten ja tutkimustulosten julkaisemisen estäminen (siinä onnistuenkin) ja äärimmillään heidän savustamisensa viroistaan tai viran saamisen estäminen (onnistuneista operaatoista on esimerkkejä).

Kirjojen pannaan paneminen. Kirjoja ei enää (tai ehkä vielä?) polteta kuten 1600-luvun Britanniassa tapahtui Hobbesille (Thomas Hobbes, 1588-1679) ja Miltonille (John Milton, 1608-1674), ja on tapahtunut monissa maissa sen jälkeenkin, mutta nyt masinoidaan kirjoja koskevia varoituksia opiskelijoille olla lukematta niitä. Vähemmän kuuluisien kirjailijoiden teosten julkaisemistakin on onnistuttu estämään, ja tietääpä The Economist yhden, joka ”peruutti” (cancelled) oman kirjansa, koska hän oli valkoihoisena kirjoittanut kirjan mustan naisen näkökulmasta. Itse muistuttaisin tässä kohden presidentti Bidenin virkaanastujaisissa esitetystä laulusta nostatetusta vihakampanjasta samoin kuin siitä, että ei ainoastaan kirjojen kirjoittaminen, vaan niiden toiselle kielelle kääntäminenkin on yritetty pannata, jos kääntäjä on vääränrotuinen. Myös muistetaan – tai ainakin muistutan – vaatimukset kirjoittaa uudelleen klassikkoteoksia kuten Mark Twainin Huckleberry Finnin ja Tom Sawyerin seikkailuja, koska niissä käytetään mustista (sekin jo epäilyttäviksi leimattu nimitys) nykyaikana rasistisiksi leimaantuneita nimityksiä.

Uskonvakuutukset. Ennen vanhaan viranhakijoiden oli allekirjoitettava tällaisia vakuutuksia saadakseen viran. The University of California tekee nyt samaa velvoittamalla opettajanvirkoihin hakijoita allekirjoittamaan vakuutuksen, että he edistävät rodullista inkluusiota ja monimuotoisuutta. Niin hyvältä kuin tällainen saattaa kuulostaakin, vähemmän hyvältä kuulostaa se, että Berkeleyn yliopisto vuonna 2019 hylkäsi 78 prosenttia tällaisten vakuutusten antajista tutkimatta heidän ansioluetteloitaan. Näiden vakuutukset eivät ilmeisesti olleet tarpeeksi vakuuttavia.

Jumalanpilkka. The Economist toteaa, että Skotlannissa, jota se kutsuu ”Valistuksen kehdoksi”, jumalanpilkka rikoksena poistettiin viime maaliskuussa (yllättävä tieto minulle). Samalla kuitenkin kriminalisoitiin ”vihan lietsonta” ja ”loukkaava kielenkäyttö”; maksimirangaistus on seitsemän vuotta vankilaa (!). Ketään ei kuitenkaan nykyään polteta roviolla (fyysisesti; henkisesti kyllä kun somea selaa; minun huomautukseni).

Kuten sanottu, tämä ilmiö on noussut esille yliopistomaailmasta, eikä se ole yhdentekevää kampuksilla riehuvaa radikalismia. Yliopistoista valmistuva väki rekrytoidaan vaikutusvaltaisiin asemiin, ja heidän mukanaan tällaiset asenteet, tällainen maailmankuva, leviävät eri puolille yhteiskuntaa. Erityisessä vaarassa ovat hallinto, media, liike-elämä ja koulut. Varsinkin kolmessa ensin mainitussa se on jo näkyvissä, esimerkiksi suurissa media- ja teknologia-alan yrityksissä. Koulujen kautta, jos ja kun se leviää sinne, ympyrä sulkeutuu; sieltähän nousevat seuraavat sukupolvet yliopistoihin.

Mutta yliopistot eivät voi olla viimekätinen selitys, juurisyy, mikä johtaa kysymykseen, mistä tällainen lopulta kumpuaa. Kukaan ei tiedä, mistä yhteiskunnan pohjavirrat oikein alkunsa saavat, vaikka monet luulevat ja väittävät tietävänsä. The Economistin selitys tähän ilmiöön on, että kotien liian suojeleva asenne jälkikasvunsa suhteen tuottaa ihmisiä, jotka eivät kestä emotionaalista rasitusta, jonka eri mieltä olevat aiheuttavat. Vanhemmat siis kasvattavat heidät sellaisiksi – oletettavasti tahtomattaan, mutta kasvattavat kuitenkin. Jos näin on, kyse on tavallaan sukulaisilmiöstä allergioiden räjähdysmäiselle lisääntymiselle. Nehän aiheutuvat ilmeisesti siitä, että ihmiset eivät lapsena enää altistu entisessä määrin ympäristön mikrobeille, jolloin heidän immuunijärjestelmänsä jää ”yliherkäksi”.

Onko jotain tehtävissä? Ennen vanhaan ei pandemioita vastaan ollut mitään todellisia torjuntakeinoja. Tauti raivosi niin kauan, että jäljelle jäivät vain vastustuskykyiset. Nyttemmin pystyään muuhunkin, mutta se koskee ruumiillisia sairauksia. Yhteiskunnalliset pandemiat ovat yhä vailla rokotusta ja sairaudenaikaista hoitoa. Toisaalta kaikki yhteiskunnallisetkaan pandemiat eivät ole hengenvaarallisia, ja ehkä tämäkin lopulta osoittautuu pikemminkin kausi-influenssan kaltaiseksi kuin rutoksi. Mutta ei sitä tiedetä kuin vasta jälkeenpäin.

+21
AnttiKuosmanen
Helsinki

Filosofian maisteri, suurlähettiläs

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu