Eteenpäin Xi Jinpingin viitoittamalla tiellä

Kiinan kommunistisen puolueen 20. puoluekokous on aihe, josta meikäläisenkin pitäisi löytää jotain mielekästä sanottavaa, olenhan ollut maassa Suomen virallisena edustajana ja jo ennen sitä ja sen jälkeen tutkinut, opiskellut ja arvoinut, niin työnantajalleni kun omaksi huviksi ja hyödyksi, tuota maata. Sanotaan (tosin muistakin maista ja asioista), että voit lähteä Kiinasta, mutta Kiina ei lähde Sinusta.

Tuo puoluekokous jätti jotenkin aneemisen vaikutelman. Osittain se varmaan johtuu siitä, että muualla maailmassa on tapahtunut viime aikoina niin paljon dramaattisia asioita, että koko maa, saati sitä johtavan puolueen kokous, oli jäänyt hieman huomiokynnyksen alapuolelle. Siltäkin osin kuin Kiinasta on viime aikoina puhuttu, puhe on paljolti ollut sen suhtautumisesta Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan ja sen vaikutuksista Kiinan ja Venäjän suhteisiin, myös voimasuhteisiin (juuri muuta suhdettahan niillä ei tosiasiassa, virallisista korulauseista huolimatta, olekaan).

Toinen syy aneemiseen yleisvaikutelmaan on, että kokouksen periaatteessa tärkein anti, johtajakaartin valinta puolueelle ja sitä myötä myös maalle oli uutisarvoton tapahtuma, koska oli etukäteen lähes täysin varmaa, että puolueen pääsihteeri Xi Jinping valitaan kolmannelle kaudelle. Se lakkasi olemasta uutinen jo silloin, kun valtakunnan perustuslakia muutettiin vuonna 2018 siten, että presidentti, joka virkana lankeaa pääsihteerille automaattisesti, voidaan valita uudestaan vaikka kuinka monta kertaa. Puolueen pääsihteerin tehtävässä kausirajoitusta ei ole ollutkaan. Se oli signaali siitä, että Xi oli voittanut vastustajansa puolueessa ja aikoi jatkaa viime vuosikymmenet voimassaolleen käytännön vastaisesti ainakin kolmannelle kaudelle ja kenties sen jälkeenkin. Tämän jälkeen ei spekuloitavaa ole paljon ollut, ellei sitten (epätodennäköinen) mahdollisuus että hän muuttaisikin mieltään ja se, aikoiko hän nimityttää puolueen korkeimpaan johtoelimeen, politbyroon pysyvään komiteaan (muuten te, jotka sitkeästi kutsutte sitä ”pysyväiskomiteaksi”: luopukaa tuosta kökkönimityksestä!) ketään, joka voitaisiin katsoa hänen seuraajakseen. On kuvaavaa sille läpitunkemattomalle esiripulle, joka peittää Kiina korkeimman johdon aivoitukset, että vasta sunnuntaina 23.10.2022, kun tuo seitsemän hengen joukko asteli julkisuuteen, voitiin olla aivan varmoja, että niin ei tapahtunut.

Sen sijaan piti tyytyä pitämään yllätyksenpoikasena sitä, että tähänastinen pääministeri Li Keqiang menetti paikkansa paitsi tuossa virassa, josta hän oli itsekin ilmoittanut luopuvansa, myös puolueen keskuskomiteassa ja on siis kokonaan syrjässä johtotehtävistä. Kaikki pysyvän komitean jäsenet ovat nyt ilmeisiä Xin tukijoita – vaikka oikeampi olisi kutsua heitä Xin tuesta riippuvaisiksi apureiksi.

Xi Jinpingin edeltäjä Hu Jintao talutettiin pois kokouksesta televisiokameroiden tallentaessa tapahtuman. Virallinen selitys oli hänen terveydentilansa, joka hänen ikänsä ja myös haparoivan käytöksensä perusteella voi pitääkin paikkansa, mutta ikävän vaikutelman tapaus ainakin minulle jätti. Puolueen entinen johtokaarti marssitetaan perinteen mukaisesti joihinkin seremoniallisesti merkittäviin tilaisuuksiin nykyjohdon rinnalle, ja puoluekokous on näistä tietenkin merkittävin (ainakin olympialaisten avajaiset Pekingissä ovat olleet toinen vastaava seremonia). Jos Hun terveys oli todellinen syy, olisi luullut hänet pystyttävän saattamaan pois hienovaraisemminkin. Kylmäävämpi selitys, josta kyllä on eri mielipiteitä, on että kyse oli muille entisille (ja tuleville entisille!) johtajille osoitetusta varoituksesta: näin käy jos ette pysy ruodussanne, joka onkin supistettu hyvin ahtaaksi. Jälkimmäisen selityksen puolesta puhuu Xin kylmä torjunta, kun Hu kääntyi hänen puoleensa pois talutettaessa. Saatan olla Suomen valtiojohdon ohella ainoa suomalainen, joka on käynyt oman keskustelun Hu Jintaon kanssa luovuttaessani hänelle valtuuskirjeeni, ja vaikka se ei ollutkaan lähtökohta minkäänlaiselle tunnesiteelle häneen, jotenkin tuo ”saattohoito” kuitenkin kosketti enemmän kuin se muuten olisi koskettanut. (Sama muuten koski Xi Jinpingin elinkautiseen passittamaa Bo Xilaita.)

Tärkeintä kuitenkin on, mitä puoluekokous matkaansaattoi niiden ongelmien ja haasteiden edessä, joita Kiinalla on. Tässä täyty viitata Ulkopoliittisen instituutin Jyrki Kallion äskettäisiin ajatuksiin, kun häntä haastateltiin Ylen Radio 1:ssä. Kalliolta kysyttiin, mitä hän ajatteli Xin puoluekokouksen alkajaisiksi pitämästä perinteisestä puheesta, jonka olisi pitänyt linjat tulevaisuutta varten vetää. Ei se niitä sisältänyt, ellei ”jatketaan sitä samaa” ole se linja. Sama näkyy olevan hänen ja kollegansa Mikael Mattlinin näkemys myös UPIn kirjallisessa kommentissa puoluekokouksesta.

Löytyykö Kiinan ongelmiin ratkaisuja Xin tähän asti harjoittaman ja tämän kokouksen perusteella jatkaman politiikan pohjalta? Viimeiset runsaat 40 vuotta Kiinassa on harjoitettu Deng Xiaopingin alulle panemaa, Mao Zedongin umpikujaan johtaneen politiikan korjausliikettä, ja se on tuottanut maailmanhistoriallisessakin mittakaavassa ainutlaatuisia tuloksia. Mutta ei ilman että olisi vältetty uusiin, uhkaaviin umpikujiin joutumisen riski. Niiden lista on pitkä ja tunnettukin: väestön vanheneminen, resurssien ylikäyttö ja luonnon tuhoutuminen, liiallinen nojaaminen tuottamattomiksi osoittautuneisiin investointeihin (esimerkkinä kiinteistösektori), valtava taloudellinen epätasa-arvo rintamaiden ja takamaiden välillä, perinteisen perhe- ja sukuyhteisön tukeen nojaavan sosiaaliturvan mureneminen ilman, että sitä olisi korvattu julkisen vallan järjestelmillä, jo toteutuva työvoiman ja pian koittava väestön väheneminen, ja niin edelleen ja niin edelleen. On vaikea ellei mahdoton sanoa, missä määrin nämä ongelmat vaivaisivat Kiinaa siinäkin tapauksessa, että puolue ei olisi valinnut uudistus- ja avautumispolitiikkaa Maon jälkeen; ainakin osittain ne kuitenkin ovat seurausta tästä politiikastakin, jos eivät alkuperältään niin kuitenkin vaikeusasteeltaan.

Xi Jinpingin – ja täytyy muistuttaa, että ei hän tietenkään yksin ole tällaista aikaansaanut, vaan nojaa puolueen huomattavaan, kenties enemmistön – tukeen, harjoittama politiikkaa on puolestaan ollut korjaus- ja peruutusliikettä Dengin ja hänen seuraajiensa politiikkaan. Sen leimaa-antava piirre on ollut puolueen kaikkialle ulottuvan otteen uudelleen kiristäminen yhteiskunnasta. Ei tosin Dengkään ollut luopumassa puolueen valtamonopolista, ja ken tietää, ehkä hänkin olisi päätynyt vuonna 2012 pelkäämään, että tuo ote oli päässyt löyhtymään liikaa sekä tietoisen politiikan että sen aiheuttamien tarkoittamattomien yhteiskunnallisten muutosten takia. Kun puolueen – ja muistattakoon, että puolue koostuu ihmisistä, mukaan lukien sen johdosta, jonka asema, vapaus ja ehkä elämä on sen asemasta riippuvainen – kaikkein tärkein tavoite on valta-asemansa säilyttäminen, viime vuosien toimenpiteet tulevat ymmärrettäviksi. Mutta eivät ne tämän takia välttämättä osu oikeaan. Vaarana on, että kuri ja kontrolli, kun sitä on totalitäärisessä järjestelmässä alettu kiristää, ulotetaan niin pitkälle, että se tuhoaa senkin, mikä olisi järjestelmän itsensä takia syytä säilyttää. Xi Jinping johtaa nyt Kiinaa ilmeisen totaalisessa johtoasemassa ja saanee entistä vähemmän edes intellektuaalisia haastajia johdon sisäisissä debateissa (jos niitä ylipäänsä suvaitaan). Se ei lupaa hyvää, kun siihen vielä yhdistetään hänen ja hänen puoluejohtoon valitsemiensa myötäjuoksijoiden korkea ikä. Xi voi hyvinkin olla valtansa huipulla, kuten on luonnehdittu, ja siellä pitkään pysyäkin. Mutta huipulta voi päästä vain alaspäin.

Kiinan nousu on näihin aikoihin saakka näyttänyt kuin luonnonvoimalta, ja sen tarjoama yhteiskuntamalli ollut yhä vakavampi haaste länsimaisille liberaalille demokratioille. Sen kantovoima voi riittää nostamaan sitä vielä lisää eikä haaste ole kadonnut, mutta nyt se näyttää nyt olevan törmäämässä mallinsa rajoihin. Jos se ei niitä selvitä, edessä on entistä suurempien sisäisten ristiriitojen kalvama maa, brutaalimpi valtaregiimi omaa kansaansa kohtaan ja aggressiivisempi Kiina entistä varuillaan olevampaa ja vihamielisempää muuta maailmaa vastassa.

+13
AnttiKuosmanen
Helsinki

Filosofian maisteri, suurlähettiläs

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu