Etupiirisopimukset

Venäjän vaatimus Yhdysvalloille ja muille Nato-maille tehdä sopimukset, jossa ensin mainittu erikseen ja viimemainitut yhdessä (mukaan lukien ensin mainittu) sitoutuisivat estämään Naton laajenemisen itään päin, on laajalti tuomittu länsimaissa etupiirin tavoitteluna, määräysvallan vaatimisena sen naapurivaltioihin. ”Etupiiri” on paitsi perinteinen myös yksinkertaistava muoti-ilmaisu, joka ei minua suuresti miellytä, mutta Venäjän pyrkimys määrätä lähiympäristönsä maiden ulkopolitiikasta (ja kuten aikoinaan meilläkin sanottiin, vain veteen piirretty viivahan on ulkopolitikan ja muun politiikan välillä) on kyllä selvä. Siinä tarkoituksessa he pyrkivät palauttamaan niin paljon kylmän sodan aikaisesta sotilaspoliittisesta tilanteesta kuin mahdollista, ei enempää eikä varsinkaan vähempää.

Kannattaa kuitenkin ottaa selvää siitä, mitä he tarkkaan ottaen vaativat. Mainitut sopimukset löytyvät näistä linkeistä: https://mid.ru/ru/foreign_policy/rso/nato/1790818/?lang=en (Yhdysvallat-sopimus) ja https://mid.ru/ru/foreign_policy/rso/nato/1790803/?lang=en&clear_cache=Y (Nato-sopimus). Ne ovat molemmat valmiin sopimuksen muotoon kirjoitettuja, toinen kahdeksan, toinen yhdeksän artiklan mittainen.

Ydinkohdat Yhdysvalloille esitetyssä sopimuksessa ovat seuraavat.

Artikla 3: Sopimuspuolet eivät käytä kolmansien maiden alueita tarkoituksella valmistella tai suorittaa aseistettu hyökkäys toista sopimuspuolta vastaan tai muita sen turvallisuutta koskevia ydinintressejä vastaan.

Artikla 4: Yhdysvallat sitoutuu estämään Naton laajentumisen itään päin ja kieltämään entisen neuvostotasavaltojen liittymisen sen jäseneksi. Yhdysvallat ei myöskään perusta sotilastukikohtia niiden entisten neuvostotasavaltojen alueille, jotka eivät ole Naton jäseniä, eikä myöskään käytä niiden infrastruktuuria mihinkään sotilaallisiin tarkoituksiin tai kehitä kahdenvälistä sotilaallista yhteistyötä niiden kanssa.

Artikla 5: Sopimuspuolet pidättyvät sijoittamasta asevoimiaan ja aseistustaan, mukaan lukien kansainvälisten järjestöjen, sotilasliittojen tai koalitioiden puitteissa, alueille, joissa toinen osapuoli voisi katsoa sellaisen sijoittamisen uhkaavan kansallista turvallisuuttaan, poikkeuksena sijoittaminen niiden omille valtioalueille. Edelleen: sopimuspuolet pidättyvät lennättämästä ydin- tai muilla aseilla varustettuja raskaita pommikoneita tai sijoittamasta minkään tyyppisiä sotalaivoja, myöskään kansainvälisten järjestöjen, sotilasliittojen tai koalitioiden puitteissa, oman ilmatilansa ja aluevesiensä ulkopuolelle siten, että ne voisivat hyökätä kohteisiin toisen sopimuspuolen alueella.

Artikla 6: Sopimuspuolet sitoutuvat olemaan sijoittamatta maasta laukaistavia keskipitkän ja lyhemmän kantaman ohjuksia valtioalueidensa ulkopuolelle ja myös omille alueilleen siten, että sellaisilla aseilla voidaan hyökätä toisen sopimuspuolen alueella oleviin kohteisiin.

Artikla 7: Sopimuspuolet pidättyvät sijoittamasta ydinaseita valtioalueidensa ulkopuolelle ja palauttavat valtioalueidensa ulkopuolelle jo sijoitetut aseet valtioalueilleen tämän sopimuksen voimaan tullessa. Sopimuspuolet poistavat ydinaseiden sijoittamisessa käytettävän olemassa olevan infrastruktuurin omien valtioalueidensa ulkopuolelta. Edelleen sopimuspuolet eivät kouluta ei-ydinasevaltioiden sotilas- tai siviilihenkilökuntaa ydinaseiden käyttöön eivätkä järjestä yleiskäyttöisille joukoille harjoituksia, joihin sisältyy ydinaseiden käytön skenaarioita.

Naton jäsenmaiden kanssa tehtäväksi esitetyn sopimuksen ydinkohdat ovat seuraavat.

Artikla 4: Venäjä ja Natossa 27.5.1997 olleet maat eivät sijoita joukkojaan ja aseistusta mihinkään muihin Euroopan maihin yli sen missä niitä oli 27.5.1997, ellei sellaisesta erikseen poikkeuksellisesti sovita.

Artikla 5: Käytännössä sama kuin Yhdysvallat-sopimuksen Artikla 6.

Artikla 6: Nato-maat sitoutuvat pidättymään Naton jatkolaajentumisista, mukaan lukien Ukraina ja muut maat.

Artikla 7: Nato-maat eivät harjoita mitään sotilaallista toimintaa Ukrainan, muun Itä-Euroopan, Etelä-Kaukasuksen ja Keski-Aasian alueilla. Mikään sopimuspuoli ei suorita suurempia kuin prikaatitason sotilaallisia harjoituksia tai muita sotilaallisia toimia yhteisesti sovittavalla vyöhykkeellä Venäjän ja sen kanssa sotilasliitossa olevien maiden ja Naton jäsenmaiden välillä.

Mitä näistä Venäjän vaatimista sopimuksista ja mikä tärkeämpää, niiden perusteella, voi sanoa? Rajoitun seuraaviin punkeihin, koska tyhjentävyyteen ei ole tilaa eikä ehkä kykykään.

Ensinnäkin, tärkeämpi näistä kahdesta sopimuksesta tuntuisi olevan Yhdysvaltain ja Venäjän välinen; tuo toinen tuntuu jopa jonkinlaiselta ”afterthoughtilta”, jos kohta siinä on pari vielä pidemmälle Nato-maita sitovaa määräystä kuin ensin mainitussa.

Toiseksi, vaikka vain kaksi Yhdysvallat-sopimuksen velvoitetta on kohdistettu muodollisestikin vain Yhdysvalloille, tosiasiassa suurin osa ellei miltei kaikki velvoitteet kohdistuisivat vain siihen. Ensimmäinen näistä velvoitteista olisi estää Naton itälaajenemisen ylipäänsä ja entisten neuvostotasavaltojen siihen liittyminen erityisesti. Tämä jos mikä todistaa ajattelusta, jossa suuret päättävät asioista pienten päiden yli, vaikka Nato-sopimuksessa sitoumus laajenisikin koskemaan kaikkia Nato-maita.

Kolmanneksi, Yhdysvallat-sopimuksen määräys ydinaseiden vetämisestä kummankin sopimuspuolen omalle valtioalueelle muuttaisi tällä hetkellä tosiasiallisesti vallitsevaa status quota ja koskisi myös vain Yhdysvaltoja, koska vain sillä on ydinaseita alueensa ulkopuolella (vaikka se ei kai ole asiaa koskaan virallisesti vahvistanut).

Neljänneksi, Nato-sopimuksen joukkojen ja aseistuksen sijoittamista ja sotilaallisen toiminnan harjoittamista koskevat kiellot muuttaisivat kaikkein radikaaleimmin status quota. Niihin suostuminen merkitsisi koko Naton kylmän sodan jälkeisen laajentumisen tosiasiallista mitätöintiä, johon suostuminen puolestaan merkitsisi koko puolustusliiton tosiasiallista mitätöitymistä. Tuskin venäläiset uskovat sitä näillä vaatimuksilla saavuttavansa, mutta paljon kertoo se, että sellaista edes vaaditaan. Yhdysvallat-sopimuksessa oleva asejärjestelmien sijoittamiskielto oman alueen ulkopuolelle näyttää osittain päällekkäiseltä Nato-sopimuksen vastaavan kanssa, mutta menee toisaalta sitä pidemmälle ainakin sikäli, että asejärjestelmien sijoittamisen esteeksi riittäisi se, että toinen sopimuspuoli puoli katsoo sen uhkaavan kansallista turvallisuuttaan.

Viidenneksi: sotilastukikohtien perustamisen kieltäminen Yhdysvallat-sopimuksessa on rajattu siten, että se ei koskisi Natossa jo olevia entisiä neuvostotasavaltoja, siis käytännössä Baltian maita. Asejärjestelmien sijoittamiskielto koskisi kaikkia kolmansia maita, joista käsin ne voivat tavoittaa Venäjän, siis myös esimerkiksi Ruotsia ja Suomea.

Kuudenneksi, englanninkielisissä teksteissä käytetty termi ”deployment” tarkoittaa joukkojen tai aseiden sijoittamista tehtävää varten, ei aseiden myymistä muille. Niinpä Suomen hävittäjäkauppa näyttäisi jäävän kiellettävän toiminnan ulkopuolelle. Skeptinen tarkkailija voisi tosin tulla kysyneeksi, koskisiko tämä (Venäjän mielestä) myös kaikkea sitä jatkuvaa yhteistyötä, jota vaaditaan koneiden käyttämiseen, kehittämiseen ja varustamiseen, saati yhteisharjoituksia ylipäänsä. Koneiden aseistuksena olevien ohjusten kannalta mielenkiintoinen yksityiskohta on, että vain maasta laukaistavien keskipitkän ja lyhemmän kantaman ohjusten sijoittaminen kolmansiin maihin kiellettäisiin, ei siis ilmasta laukaistavien.

Tällaisten sopimusten vaatiminen on tietenkin vain osa suurempaa kokonaisuutta, johon kuuluu myös joukkojen keskittäminen Ukrainan rajalle ja muitakin, Venäjän kokonaisvaltaisen sodankäyntimallin mukaisia toimia kuten energialla kiristäminen, kyberhyökkäykset ja yhteiskunnallisen epäsovun ja kiistojen lietsominen vastustajiksi valituissa maissa ja niiden välillä. Ja kovat lausunnot, joita esittävät niin valtionjohto kuin sen puhetorvet, vaikkapa ulkoministeriön tiedottaja.

Mitä tulee Ukrainaan, voisiko kysymys olla siitä, että näiden sopimusten torjuminen, jonka venäläiset varmasti tietävät olevan niiden kohtalo, olisi jonkinlainen tekosyy käynnistää ounasteltu sotilasoperaatio? Jos näin olisi, ounastelen itse, että se olisi tavoitteiltaan rajoitettu, koska yli 40 miljoonan asukkaan maan valloittaminen ei niilläkään joukoilla, jotka siellä nyt koolla ovat, noin vain onnistuisi. Puhumattakaan sen hallussapidosta, jonka vaikeudesta he voisivat, jos haluavat, saada oppia omistakin kokemuksistaan. Maksimaalisena tavoitteena voisi olla Ukrainan pääasiallisesti venäjänkielisten alueiden haltuunotto tai ainakin Donetskin ja Luhanskin alueilla nyt vallitsevan konfliktin laajentaminen koko tälle laajalle alueelle.

Arkady Moshes Ulkopoliittisesta instituutista arvioi taannoin, että Venäjällä olisi kolme motiivia toimintaansa: 1) kansainvälisen statuksensa säilyttäminen heikkona näyttäytyvää tulevaisuutta vasten; 2) taktisen edun tavoittelu juuri tällä hetkellä suotuisalta vaikuttavana ajankohtana ja 3) usko siihen, että länsimaat eivät nytkään pysty tehokkaisiin vastatoimiin. Mutta ei hänkään väitä tietävänsä Kremlin aivoituksia. Huonostikin voisi kuitenkin käydä, nimittäin että Ukraina liukuukin lopullisesti lännen leiriin.

+14
AnttiKuosmanen
Helsinki

Filosofian maisteri, suurlähettiläs

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu