Hämmästyksen sormi ihmetyksen suussa: intersektionaalinen feminismi

Suomen hallitus julkaisi kesäkuun lopulla 2020 tasa-arvo-ohjelman, jossa ei käytetä termiä ”intersektionaalinen feminismi”, mutta siitä julkaisemassaan tiedotteessa Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo (jolle tasa-arvoasiat eivät hallituksessa kuulu) sitä käytti, jopa korostaen, että kyseisenlainen feminismi on strategian kantava ajatus; ohjelma siis rakentuu sen varaan. Tasa-arvoministeri Thomas Blomqvist kummasteli asiasta noussutta kohua (sellainenkin siis on jossain ollut), koska tuota sanaparia ei ohjelmassa ollut. Sen sijaan ohjelmassa mainitaan kyllä sanaparin ensimmäinen osa, ”intersektionaalisuus”, peräti seitsemän kertaa. Blomqvistin mukaan sekään ei ole ohjelman pääviesti, ja hän toivoi, että puhuttaisiin ohjelman sisällöstä eikä vaikeasti ymmärrettävistä sanoista.

Päällimmäinen tunne tästä asiasta ensimmäistä kertaa kuullessani oli epäusko. Tasa-arvosta tässä maassa puhutaan ja sitä palvotaan enemmän kuin varmaan mitään muuta ”arvoa”, ja feministi olisi jokaisen oltava ainakin puheissaan ellei halua joutua yhteiskunnalliseen ostrakismokseen. ”Intersektionaalinen” feminismi pääsi kuitenkin yllättämään. Yritin selvittää, mitä intersektionaalisuus tuo lisää feminismiin, mutta nykyajan Encyclopedia Britannicasta, Wikipediasta, löytyneistä selityksistä en tullut hullua hurskaammaksi. Jotain sellaista se kuitenkin tuntuu olevan, mikä mahdollistaa naisen sortamisen paljastamisen silloinkin, kun tavanomaisemmat konstit eivät sitä paljasta.

Maallikossa heräsi kuitenkin heti pari kysymystä. Ensimmäinen oli ihmettely siitä, miten kauas tämä hallitus ja sen käyttämät asiantuntija- ja muut valmistelutahot ovat jo ajautuneet yhteisen kansan ymmärtämistä ja käyttämistä käsitteistä ja kielenkäytöstä yleensäkin. Toinen oli, että onko tosiaan niin, että tasa-arvon puute (sen edistäminenhän kai on ohjelman tarkoitus) on enää ongelma naisten kohdalla. Vai onko kenties jopa niin, että olkoon yhteiskunnassa vaikka mitä epätasa-arvoa, vain naisten epätasa-arvo ansaitsee hallitustason ohjelman sen poistamiseksi? Ministeri Blomqvistin kummastus puolestaan herätti ihmettelyn siitä, miksi hän ei poistattanut, vastuuministeri kun on, ohjelmasta omaa ihmetystään aiheuttanutta termiä.

Myöhemmin (heinäkuussa) löysin The Economist -lehdestä pohdiskelevan artikkelin (niitä lehdessä on useinkin) liberalismista ja rotudebatista. Teesi oli, että valistuksen aateperintöä oleva liberalismi (jonka kirjoittaja muistuttaa merkitsevän ihan muuta kuin termi merkitsee Yhdysvaltain sisäpolitiikassa) on jäämässä tappiolle debatissa – tai oikeastaan taistelussa, jota Amerikoissa käydään rotukysymyksestä. Suomalaiselle lukijalle artikkeli on mielenkiintoinen, mutta ei tuntunut suoraan koskettavan, koska vaikka rotusyrjintää on Suomessakin esiintynyt ja esiintyy vieläkin, asetelmat ja varsinkin historia ovat hyvin, hyvin erilaiset kuin Yhdysvalloissa.

The Economistin artikkelissa otetaan kutenkin myös esille tuo intersektionaalisuus-käsite, ja se provosoi kommentoimaan artikkelin esiin kirvoittamia ajatuksia, ja saman tien Suomen hallituksen mainittua aikaansaannosta. Ensimmäinen kommentti on, että intersektionaalisuus näyttää nousseen käsitteenä esiin nimenomaan amerikkalaisessa yhteiskunnassa aina polttavana rotukysymyksenä, joskin kyllä feministisestä näkövinkkelistä. Naistenkin sortaminen lienee Yhdysvalloissa rotuun kytkeytynyttä, ainakin enemmän kuin Suomessa, koska meillä ei ole sellaista rotusorron historiaa kuin Yhdysvalloissa. Mistä siis etsiä ”intersektionaalisuuden” avulla sorron lähteitä meillä? Jos ei löydy (enää) riittävästi naisten sortamista pelkästään siksi että he ovat naisia, mitä muita ominaisuuksia heistä voisi löytyä, joka paljastaisi riittävän määrän sortoa, jotta siitä voisi käynnistää kriittisen (en tohdi sanoa leimaavan) debatin? Että on somali? Sorretaanko Suomessa naissomaleja enemmän kuin miessomaleja? Romani? Sorretaanko Suomessa enemmän naisromaneja kuin miesromaneja? Saamelaiset? Sorretaanko Suomessa naissaamelaisia enemmän kun miessaamelaisia? Jos sorretaan, sortaako näitä naisia valtaväestö vai miessomalit, miesromanit ja miessaamelaiset? Vai ehkä molemmat?

No, sarkasmi sarkasmina. Löysin intersektionaaliselle feminismille tällaisen määrittelyn – jos sellaista sanaa voi kyseistä kuvauksesta käyttää: ”Intersektionaalinen feminismi pyrkii erottamaan itsensä feminismin traditiosta, jonka keskiössä on ollut valkoinen nainen. … Laajempana käsityksenä tasa-arvosta intersektionaalinen feminismi korostaa ihmisten moniulotteisuutta myös eriarvioisuudessa. Ihmisten kokemusta ei tule palauttaa vain yhteen ulottuvuuteen, kuten sukupuoleen, vaan tulee tarkastella erilaisten tekijöiden yhteisvaikutusta ihmisten elämään. Tästä näkökulmasta tulee tarkastella myös laajempia yhteiskunnallisia rakenteita.”

Tunnustan, että asia ei tästä tullut itselleni ihan selväksi, mutta se saattaa tietysti johtua paitsi oppimattomuudesta myös syvälle juurtuneista sovinistisista asenteista, joita en itsessäni tiedosta. Tai sitten kuvaus vain yksinkertaisesti on niin kieliasultaan kuin sisällöltään kertakaikkisen hämärä.

Samasta lähteestä (Wikipedia, mikäpäs muu) löytyi vielä lisää selitystä: Intersektionaalisuus on sen mukaan muun muassa vahvasti sidoksissa standpoint-teoriaan eli näkökulmasidonnaisuuden teoriaan. Mitä se lieneekin varsinaiselta sisällöltään, jotain siitä kertoo Patricia Hill Collins -nimisen tutkijan (?) toteamus, että siinä ei ole kysymys yrityksestä löytää totuutta, vaan ”tieto on keskeinen keino ylläpitää epäoikeudenmukaisia valtajärjestelmiä”. Niinpä totuuteen ei pidäkään keskittyä, vaan on keskityttävä valtaan, ja arvioitava ”näkökulmia sen mukaan, selittävätkö ne epäoikeudenmukaisuutta vai haastavatko ne sitä”. Tiede on siis tämän teorian mukaan – niin on pakko olettaa – poliittista valtakamppailua eri teorioiden välillä, ei totuuden etsimistä. Mikä olikaan se ideologia, joka julisti opistonsa ovella, että täällä ei etsitä totuutta; totuus on jo löydetty?

Kun intersektionaalisuus siis on vahvasti sidoksissa tähän teoriaan, nousee mieleen herkästi epäilys, että niin on intersektionaalinen feminismikin. Silloin siinäkin suhtautuminen totuuteen ja tietoon saattaa olla samalla tavalla alisteista epäoikeudenmukaisuuden (jonka olemassaolon intersektionaaliset feministit ehkä olettavat aksiomaattisesti) haastamiselle. Toisin sanoen, kyseessä on militantti poliittinen ohjelma.

Ohisalon mukaan hallituksen tasa-arvotoimissa halutaan jatkossa huomioida, että ihmisen asemaan vaikuttavat muutkin tekijät kuin sukupuoli. Se kuulostaa itsestään selvältä, mutta kun se yhdistetään feminismiin, syntyy vaikutelma, että tavoitteena on todistella, että nämä muut tekijätkin ovat merkityksellisiä vain, jos ne voidaan osoittaa naisten syrjintää tuottaviksi ja siis tuomittaviksi. Tulee mieleen kenties pahanilkinen epäilys, että tarkoitus on löytää yhä uusia tapoja todistaa, että naisia yhä syrjitään. Esimerkiksi: firma osoittaa että se ei syrji naisia. Firma osoittaa että se ei syrji mustia. Mutta ilmenee että firma syrjii mustia naisia. Voi olla että se syrjii myös mustia miehiä, mutta tämä ei varmaankaan haasta epäoikeudenmukaisuutta, joten siitä ei tarvitse eikä pidäkään välittää.

Mitä tästä kaikesta oikein olisi ajateltava – siis ajateltava sellaisen, joka ei ole valmis nielemään nahkoineen ja karvoineen intersektionaalista ”totuutta” naisvastaisuudesta ja naisten sorrosta yhteiskunnallisen tasa-arvon suurimpana puutteena? Some-raivon uhkan uhallakin on pakko kysyä, onko naisten syrjinnän ja huonon kohtelun syiden laari jo jotenkin tyhjenemässä, ja onko siksi ollut pakko alkaa etsiä noita syitä yhä kauempaa ja yhä oudompien ja keinotekoisempien päättelyketjujen takaa? Miksi ei riitä yksinkertaisesti identifioida väestöryhmiä, joihin syrjintää yhä kohdistuu ja kohdistaa korjaavat toimenpiteet sen mukaisesti? Jos esimerkiksi (edellä olevaan kuvitteelliseen esimerkkiin nojautuen), havaitaan, että mustiin naisiin kohdistuu syrjintää, mihin siinä intersektionaalisuutta, saati standpoint-teorian avoimesti militanttia tiedon haastamista ja sen tuottamisen hylkäävää politiikkaa tarvitaan?