Isoa vaan ei isottelevaa ajattelua

The Financial Timesin maineikas talouskommentaattori Martin Wolf (säännöllinen Maailmaan talousfoorumin kävijä, jos todistusta maineesta kaivataan), kertoi kolumnissaan 16.1.2024, että kukaan ei voi etukäteen tietää, mitä maailmantaloudelle tulee tapahtumaan. Todistus löytyy katsomalla menneisiin vuosikymmeniin, vaikkapa 1970-luvulta alkaen, kuten hän tällä kertaa tekee. Ei nähty öljykriisin ja inflaation tuloa 1970-luvulla, ei disinflaafiota 1980-luvulla, ei Neuvostoliiton romahdusta ja Kiinan nousua 1990-luvulla, ei finanssikriisiä 2000-luvulla eikä pandemiaa ja sotia Ukrainassa ja Lähi-Idässä 2010- ja 20-luvuilla.

Mutta ei kaikki ole pimeän peitossa. Wolf näkee maailmantaloudessa viisi sellaista isoa piirrettä, jotka eivät ole mitenkään epävarmoja. Referoin ne tässä kirjoituksessa, omilla kommenteillani ryyditettyinä.

Ensimmäinen on demografia eli väestökehitys. Ihmiset, jotka ovat kuusikympppisiä neljän vuosikymmenen päästä, ovat jo aikuisia. Kuolleisuusluvut voivat jonkin kauhean katastrofin kuten uuden pandemian tai sodan takia nousta, mutta sellaisten mahdollisuus pois lukien tiedetään jo nyt, ketkä silloin elävät. Lisäksi tiedetään, että hedelmällisyysluvut ovat laskeneet kutakuinkin kaikkialla paitsi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Niinpä sen osuus maailman väestöstä voi nousta jopa 10 prosenttiyksiköllä vuoteen 2060 mennessä. Muualla maailmassa ollaan väestön entisenäsäilymisrajalla tai sen alla.

Väestökehityksen selittäjiä ovat kasvava elinikä, naisten taloudellisen, sosiaalisen ja poliittisen aseman muuttuminen, urbanisaatio, vanhemmuuden korkeat kustannukset, ehkäisymenetelmien paraneminen sekä elämäntapojen ja -katsomusten muutokset. Vain isot shokit voivat niitä horjuttaa.

Toinen asia Wolfin listalla on ympäristönmuutos. Vaikka nykyiset trendit saataisiin käännettyäkin, päästöt ovat tuskin vakiintuneet nykytasollekaan ja maailma sen kun kuumenee, koska kasvihuonekaasujen kokonaismäärä ilmakehässä koko ajan kasvaa. Lämpenemisen pysäyttäminen 1,5 asteeseen yli teollisen aikakauden alun ei varmasti onnistu, ja lämpötila nousee siis varmasti paljon yli sen. Tarvitaan paljon enemmän työtä nousun hillitsemiseksi, mutta sekään ei riitä, vaan on investoitava nousuun sopeutumiseen. (Wolf ei sano mitään geoengineeringstä, jolla lämpötilan nousua hillittäisiin vähentämällä maan pinnalle tulevaa autongon säteilyä. Ehkä siksi, että tämä on vielä alkuvaiheessaan ja myös paljon vastustettu idea.)

Kolmas asia on teknologinen kehitys. Kaikki alat eivät ole kehittyneet yhtä nopeasti ja ja joillakin aloilla vauhti on ollut selvästi hitaampaa kuin niin sanotun toisen teknologisen vallankumouksen eli 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella tapahtuneen kehityksen aikana. Kuljetustoiminta on esimerkki tällaisesta alasta (vaikka itse en vähättelisi viimeaikaista nopeaa henkilöautojen sähköistymistä).

Mutta kokonaiskuvaa – ja varsinkin mielikuvia – hallitsevat ne alat, joilla kehitys on ollut erittäin nopeaa. Yksi viimeaikaisista esimerkeistä on uusiutuvaa energiaa tuottava teollisuus, mutta keskiössä ja ytimessä on kuitenkin informaatio- ja tietoliikenneteknologia. Intel-yhtiön perustajan Gordon Mooren jo vuonna 1965 esittämä lainalaisuus, että mikrosirujen kapasiteetti kaksinkertaistuu puolentoista vuoden välein, on ollut tästä ällistyttävä esimerkki; se pitää jossain määrin yhä kutinsa, vaikka vauhti lienee jonkin verran hidastunut. Koulun matematiikan tunneilla koronkorkolaskun opettamisen aikaan hereillä olleet voivat helposti laskea, mitä tämä on käytännössä merkinnyt, jos tietokoneiden suorituskyky ei sitä tarpeeksi vahvasti kerro.

Laskentateho on välttämätön mutta ei riittävä tekijä tietoteknisten laitteiden aiheuttaman vallankumouksen – sellaisesta voi niiden kohdalla tosiaan puhua – aiheuttajana, ja viimeisin vaihe, johon hypetyskin kuuluu erottamattomana osana, on tietenkin tekoäly. Vaikka ei uskoisikaan hurjimpia siihen liitetyistä visioista, mukaan lukien apokalyptiset visiot itse itseään kehittävästä ja ihmisen syrjäyttävästä tekoälystä, vaikutukset voivat silti olla mullistavia. Ja humanistien protesteista huolimatta, mistäpä sitäkään voi varmasti tietää, onko tekoäly jotenkin fundamentaalisesti vajavaisempi kuin ihmisäly; entä jos sekin on pohjimmiltaan algoritminen (kuten olen toisaalla jo kysellyt)? Tämä veisi kuitenkin syrjään aiheesta. Sen verran uskaltaa kuitenkin sanoa, että eräs toinen maksiimi pitänee paikkansa myös informaatioteknologian suhteen: että sen lyhyen tähtäimen seuraukset yliarvioidaan ja pitkän tähtäimen vaikutukset aliarvioidaan.

Neljäs asia on tietotaidon ennen näkemättömän nopea leviäminen kautta maailman. Tietotekninen vallankumous on tämänkin mahdollistanut. Maanviljely yleistyi 5-8000 vuodessa; ChatGPT:ltä se vei alle kuusi kuukautta. Maailman ”kehittyvät” – eli siis toistaiseksi kehityksessä kärkimaista jäljessä olevat -alueet – ovat varsinkin Itä-, Kaakkois- ja Etelä-Aasiassa osoittautunet taitaviksi omaksujiksi. Niissä asuu puolet maailman väestöstä. Tämän trendin voi odottaa jatkuvan, mikä merkitsee, että maailman taloudellinen painopiste siirtyy sinnepäin. Ja talouden painopisteen mukana siirtyy myös politiikan painopiste; on jo siirtynytkin kuten Kiina todistaa, ja Intia tulee todennäköisesti myöhemmin todistamaan.

Viides asia on kasvu itse. Se on nykyajan erottamaton piirre; viimeisten seitsemänkymmenen vuoden aikana on ollut vain kolme vuotta (viimeisin 2020), jolloin maailmantalous kokonaisuutena ei ole kasvanut, vaikka kasvu on jakaantunut epätasaisesti maiden ja alueiden välillä.  Nyt aika on taas huono ja huono uhkaa tulla alkaneesta vuodestakin, ja niinpä köyhyys, jonka väheneminen on ollut viime vuosikymmenen suuri maailmanmittainen sosiaalinen saavutus, on taas kasvussa. Lyhyen aikavälin shokit kuitenkin vääristävät mielikuvia.

Isoksi avoimeksi kysymykseksi jää, missä määrin on kyse asioista, jotka tapahtuvat, tehtiin ihmisvoimin mitä tahansa, missä määrin niihin on ihmisen toimin vaikutettavissa. Periaatteessahan ihmiset voivat päättää paljonko lisääntyvät, paljonko tekevät ilmastonmuutoksen taltuttamiseksi, miten paljon ja mihin teknologioihin investoivat, estävätkö vai edistävätkö maailmantalouden integroitumista ja siten tietojen ja taitojen leviämistä kautta maailman. Ja ehkä sitä kautta vaikuttaa myös talouskasvuun. Mutta entä käytännössä?

Sama kirjoittaja veti toisessa, myös äskettäin julkaistussa kolumnissaan maailmantaloutta muovaavat tekijät yhteen toisella, sattuvammalta vaikuttavalla tavalla: perustavanlaatuisia muutostekijöitä ovat olleet kuljetus- ja tietoliikennekustannusten lasku, suhteellisten kilpailuetujen muuttuminen, tuotannon skaalaetujen tuottamat muuttuvat mahdollisuudet ja käytännöstä oppiminen. Unohtaa ei lisäksi sovi shokkeja: pandemioita, sotia ja kriisejä, jotka muuttavat geopoliittisia realiteetteja. Maailmantaloudessa on viimeisten parinsadan vuoden aikana myös koettu suuria avoimuuden ja sulkeutuneisuuden vaihteluja. Nyt ollaan taas menossa sulkeutuneisuuden suuntaan.

Mikä läntisessä ajattelussa usein – oikeastaan miltei aina – unohtuu, että tätä vuorottelua on tapahtunut myös muualla kuin markkinatalouden piirissä olleissa talouksissa ja niiden välillä. Reaganin ja Thatcherin aikalainen Kiinassa oli Deng Xiaoping, joka lanseerasi Kiinan uudistus- jaa avautumispolitiikan, mikä asiallisesti merkitsi kommunistisen taloudenpidon perusteiden hylkäämistä, ”sosialismia kiinalaisin ominaispiirtein”. Poliittinen järjestelmä sen sijaan säilytettiin kommunistisena, tosin sekin tietyin kiinalaisin ominaispiirtein. Ja kas vain, ”globalisaation” nimellä kulkeneen suuntauksen alkaessa hiipua markkinatalousmaissa sitä vastasi Kiinassakin avoimuuspolitiikan hiipuminen, kärkinimenä Xi Jinping, kommunistipuolueen nykyinen johtaja.

Wolfin tuliaiset maailman talousfoorumista jatkuivat vielä kolmannella artikkelilla erilaisista riskeistä ja kansainvälisen järjestelmän särkyvyyksistä. Niitä hän luettelee neljä: ensiksi ihmisen toiminnan vaikutukset biosfääriin, ennen muuta ilmastonmuutoksen kautta mutta ei vain sen takia. Toiseksi pitkään jatkunut velkaantuminen, joka voi tuottaa luotonantajien äkillisen ja jyrkän luottamuksen menetyksen, ja sitä kautta kaameita taloudellisia ja poliittisia seurauksia. Kolmanneksi demokraattisten järjestelmien ”taantuma”, niiden perusnormeihin kohdistuva vihamielisyys itse demokratioissakin. Ja neljänneksi Kiinaan keskittyvän autokraattisen blokin nousu, joka kaiken muun ohella vaikeuttaa voimien kokoamista yhteisten planetaaristen haasteiden voittamiseen. Wolf on pessimisti sen suhteen, miten niihin pystytään näissä oloissa vastaamaan, ja hänen pessimismiinsä on vaikea olla yhtymättä.

AnttiKuosmanen
Helsinki

Filosofian maisteri, suurlähettiläs

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu