Kallista on placebo-hoito

Kautta historian valtiot, ja valtioiden sisällä kaupungit (ja muinaisuudessa valtiot olivatkin pääasiassa joskaan ei yksinomaan kaupunkivaltioita), rakensivat suojakseen muureja. Jotain hyötyä niistä on vihollisia vastaan täytynytkin olla, koska jo darvinismin periaatteiden nojalla kuvasta olisivat poistuneet ne, jotka sellaista tekivät, jos niistä ei olisi mitään hyötyä ollut. Kuitenkin muurit useimmiten jossain vaiheessa joku tarpeeksi vahva ja tarmokas vihollinen murti tai ylitti. Räjähdysaineiden ja niihin perustuvien aseiden kehittymisen myötä ne menettivät lopullisesti merkityksensä ja hylättiin puolustuskeinona. Linnatkin olivat tavallaan muureja ja nekin jäivät pois käytöstä, kunnes jäljelle jääneet rehabilitoitiin museoina ja matkailukohteina – tai oopperajuhlien pitopaikkana.

Silti fyysisiä raja-aitoja valtioidenkin välillä on yhä ja uusiakin rakennetaan, vaikka ne eivät sotilaallista hyökkäystä vastaan enää mitään suojaa annakaan. On edelleen valtioita, jotka rakentavat niitä estääkseen kansalaisiaan lähtemästä, mutta meitä liikuttavat tässä ne, jotka rakentavat ja ylläpitävät niitä ei-toivottuja maahantulijoita vastaan. Siitä on kysymys myös aidasta, jota ollaan puuhaamassa Suomen ja Venäjän väliselle rajalle, sillä ei kai kukaan edes kuvittele, että sillä Venäjän sotajoukkoja pysäytettäisiin. Kysymys on, millaisen suojan, jos minkäänlaista, sellainen aita voi antaa tällaista uhkaa vastaan. Ja nimenomaan sellaisessa tilanteessa, jossa Venäjä valtiona ohjaa/pakottaa suuria määriä ihmisiä sen ylittämään tarkoituksella painostaa Suomea hyväksymään politiikkaa, jota haluaa Suomen noudattavan, mikä se mahtaisi ollakaan. Tai kylvääkseen sekasortoa, epäsopua ja hajaannusta suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen valtiolliseen toimintaan. Tai molempia.

Raja-aidan rakentamisen tarpeen on esittänyt Rajavartiolaitos, ja koska sitä yleisesti pidetään asiassa kiistattomana asiantuntijana, esitys on nopeassa tahdissa saanut laajaa kannatusta niin, että esimerkiksi kaikki poliittiset puolueet näyttävät jo sen rakentamista kannattavan. Tosin olisi syytä kysyä, onko tämä asiantuntijamielipide todellinen syy aidan saamaan suosioon.

Toisaalta on myös noussut esiin mielipiteitä, joiden mukaan aitaa ei pitäisi rakentaa. Jotkut ovat – kaikesta siitä huolimatta mitä Venäjän hyökkäys Ukrainaan on nostattanut – sitä mieltä, että tällaista temppua ei pitäisi Venäjää vastaan tehdä. Toiset ovat sitä mieltä, että aita ei ratkaisisi mitään, koska sillä ei saataisi aikaan haluttua maahantulon estymistä. Itse olen myös skeptinen, ja vaikuttimeni on tuo viimemainittu.  Seuraavassa näkemykseni hieman yksityiskohtaisemmin esitettynä.

Ensiksi, aitaa eivät edes sitä haluavat esitä rakennettavaksi koko itärajalle, vaan yhteensä kenties parin sadan kilometrin matkalle virallisten rajanylityspaikojen molemmin puolin. Eikä tietenkään merirajoille, jonne aidan rakentaminen olisi fyysisestikin mahdotonta. Tämän on katsottu riittävän, koska korpitaipaleille, joilla ei ole rajanylityspaikkoja eikä ylipäänsä teitäkään, ei uskota suuria määriä rajanylittäjiä missään olosuhteissa ilmaantuvan.

Tämä argumentti vaikuttaa heikohkolta. Sinänsä on selvää, että on vaivalloisempaa etsiytyä kauas teistä ja rajanylityspaikoista, jotta pääsisi rajan yli sieltä, mihin aitaa ei ole rakennettu, mutta tämä puree vain niihin, jotka omasta halustaan pyrkivät rajan ylittämään, ja tuskin totaalisesti heihinkään. Jos ja kun torjuttavan vaaran arvioidaan olevan – aivan oikein – Venäjän tarkoituksellinen hybridihyökkäystoimi Suomea vastaan, tämän ei varmasti annettaisi muodostua ylittämättömäksi esteeksi, olletikin kun vastapuoli tietenkin tietäisi, missä aitaa on ja missä sitä ei ole. Ihmiset, joita pakolla ajettaisiin yrittämään Suomen rajan ylitystä, olisivat kurjassa asemassa ja epätoivoisia tavanomaisillakin rajanylityspaikoilla, kuten esimerkiksi Liettuan ja Puolan Valko-Venäjän vastaisella rajalla viimeksi nähtiin, ja olisivat vielä paljon kurjemmassa asemassa tiettömässä ja asumattomassa korvessa. Tällaisten ihmisten torjuminen, joka olisi tehtävä voimakeinoilla, olisi lisäase suomalaisen yhteiskunnan peräänantamattomuuden horjuttamisessa, sillä kyllähän meillä ja muualla nousisi suuri haloo siitä, miten nuo ihmiset vanhuksineen ja pienine lapsineen siellä korvessa kärsivät. Syyttävä sormi olisi helposti suunnattavissa Suomen viranomaisin sen sijaan että se suunnattaisiin sille taholle, joka on nuo ihmiset sinne korpiin pakottanut.

Niinpä aidan aiheuttama poliittinen (sekä sisä- että ulko-) ja yhteiskunnallinen nettotulos voisi olla juuri päinvastainen kuin mitä sillä uskotaan ja uskotellaan voitavan saavuttaa.

Toinen näkökohta aitaa vastaan – tai ainakin sellaista aitaa, jota on julkisuudessa esitelty havainnekuvineen päivineen – on aivan toisenlainen. Julkisuudessa olleet arviot siitä, mitä aita maksaisi, on otettu vastaan miltei käsittämättömän tyynesti. Kuitenkin parisataa kilometriä aitaa kolmellasadalla miljoonalla eurolla on aivan karmea hinta, tuleehan siitä puolitoista miljoonaa euroa kilometriä kohti. Sillä summalla ja halvemmallakin on rakennettu moottoriteitä. Ne tosin kai nykyään maksavat enemmän, mutta silti olisi syytä kysyä paljon tiukempaan sävyyn kuin on kysytty, miten on mahdollista, että pelkkä verkkoaita perustuksineen ja vieressä kulkevine valvontateineen voi maksaa moottoritien luokkaa olevan väylän verran. Olletikin kun sillä ei, kuten olen edellä argumentoinut, kuitenkaan perusongelmaa poistettaisi, jos Venäjä haluaa asialle tosissaan omistautua. Tämä hintakysymys panee tai sen pitäisi itse asiassa panna kysymään julkisen rakentamisen kustannusten perään yleisemminkin, mutta se menisi tämän kirjoituksen aiheen ulkopuolelle. Rahastusepäily tulee väistämättä mieleen.

Kolmanneksi on pakko ihmetellä rajavartiolaitoksen päätymistä ehdottamaan aitaa ratkaisuksi potentiaaliseen vaaraan, että rajan yli työnnettäisiin suuria määriä pakolaisia, aitoja tai tekosellaisia. Kyllähän siinä laitoksessa on pakko ollut ymmärtää, että ei aidalla ihmistulvaa voida estää. Siihen ei riittäisi edes se, että koko 1300 kilometrin raja aidattaisiin, jos suurvalta ryhtyisi tosissaan asialle. Ehkä tuo kustannuspuolen vedätykseltä haiskahtava ylimitoitus on heille oudompia asia, mutta olisi senkin odottanut jonkun nenään haiskahtavan. Poliittista hoksnokkaa tuntuu kuitenkin löytyvän, sillä harvoin olen nähnyt minkään ehdotuksen, varsinkaan byrokratiasta esitetyn, saavuttavan niin suuren suosion niin nopeasti kuin tämä on saavuttanut poliittisten päätöksentekijöiden piirissä.

Neljäskin pointti tunkee mieleen. Hyvin herkästi näkyy jokainen, joka esittää minkäänlaisia duubioita aitaa kohtaan, leimattavan putinistiksi, suomettuneeksi ja ylipäänsä halveksuttavaksi olennoksi. Aidasta on tullut symboli jollekin, jolla ei ole mitään tekemistä rationaalisen analyysin, etujen ja haittojen erittelyn ja niistä vedettyjen johtopäätösten kanssa. Se on Placebo-hoitoa, ja kallista lääkettä se placebo onkin. Jos 300-350 miljoonaa halutaan käyttää Venäjältä suojautumiseen, ne rahat pitäisi lähettää Ukrainaan, aseina tai muuna tukena, tai molempina. Siellä tämä konflikti ratkaistaan, ei Vainikkalassa tai Vartiuksessa.

Mutta miten ongelma sitten hoidettaisiin? Tai oikeammin, miten se hoidetaan jos/kun se tulee eteen, vaikka aita rakennettaisiinkin, kuten näyttää. Se on visainen kysymys. Välimeren suunnalla sen kanssa on painiskeltu jo kauan, ja se on hankalaa, vaikka tulijat joutuvat ylittämään meren (Kreikan ja Turkin välillä tosin vain lyhyen matkaa) eivätkä he ainakaan yhtä järjestelmällisesti ole minkään valtion sinne pakottamina ilmaantuneet kuin olisi asianlaita itärajalla. Pelkään pahoin, että jos lähettäjätahoa ei saada luopumaan tästä painostuskeinosta, jäljelle jää vain menetelmiä, joihin ei Suomessa olisi mahdollista turvautua, ei juridisesti eikä moraalisesti. Ei ainakaan nykynäkymillä, mutta kuten eräs Reserviupseerikoulun paskamaisempaan kaartiin kuulunut kouluttaja aikoinaan meille upseerioppilaille letkautti: pakko on paras motiivi.