Kauhusta kankeanako sitä tässä ollaan

Turkin parlamentti hyväksyi eilen, 30.3.2023, Suomen Nato-liittymispöytäkirjan. Se on uutinen, joka varmaankin hallitsee tätä päivää, vaikkei se oikeasti enää mikään uutinen ollutkaan, sillä todellinen hyväksymishetki on Turkin presidentin sitä koskeva päätös ja ratifiointiasiakirjan tallettaminen Yhdysvaltain ulkoministeriön huostaan.

Eilen kuitenkin Helsingin Sanomat julkaisi pääkirjoituksen, Natosta tai oikeammin sen puuttumisesta eduskuntavaalikampanjassa. Yleensä en reagoi blogikirjoituksissani näin nopeasti enkä näin kärkevästi, mutta tässä oli pakko niin tehdä ja siksi tämä kirjoitus.

Tämänkin pääkirjoituksen alla on tällainen teksti: ”Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa .” Käyn seuraavassa sitä läpi siteeraten ensin tiettyjä kohtia siitä ja sitten esittäen nuo mietteet kohta kohdalta. Muut osat pääkirjoituksesta eivät herättäneet yhtä paljon tunteita kuin alla siteerattava ja kommentoitu. Toteanpahan vain, että näin se Hesarin periaatelinja tällä kertaa heijastui, mikä tuo linja lieneekään.

Kauhu kangisti keskustelun Natosta”; ”Natoon liittymällä Suomi ratkaisi turvallisuusasemaansa horjuttaneen ongelman. Natossa edessä on uusia ongelmia, joista olisi pitänyt keskustella jo eduskuntavaalien alla.”

– Kuka on ollut kauhuissaan?

”Valtava epäonnistumisen pelko kangisti eduskuntavaalien alla keskustelun Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ja tulevasta Nato-jäsenyydestä. Yhä kesken olevasta Nato-matkasta puolueet saivat syyn olla sanomatta Natosta oikeastaan yhtään mitään.”

– Kuka on ollut valtavan peloissaan epäonnistumisesta ja millä perusteella tällaista pelkoa väitetään esiintyneen? Onko ”Nato-matka” yhtä kuin Nato-jäsenyysprosessi ja miksi pitää käyttää tällaista lapsellista kielikuvaa? Millä perusteella väitetään, että ”puolueet” eivät ole sanoneet Natosta ”yhtään mitään”?

”Puolueet kääntyivät sisäänpäin ynnäilemään tuloja ja menoja.”

– Anteeksi mitä?

”Tunteet pidettiin piilossa Venäjän hyökkäyssodan aloittaman geopoliittisen ja geotaloudellisen mullistuksen pitkän aikavälin seurauksista.”

– Koska on viimeksi Suomessa paljastettu tunteita turvallisuuspoliittisesta asiasta niin paljon kuin tämän sodan tiimoilta? Millaisia tunteita oletetaan pidetyn piilossa sodan aiheuttaman mullistuksen ”pitkän aikavälin seurauksista” ja miksi niitä olisi pitänyt paljastaa, jos niitä ylipäänsä on?

”Turvallisuuspolitiikka luikahti vaalikeskusteluihin vain Sdp:n puheenjohtajan, pääministeri Sanna Marinin ulkopolitiikan konsensusta rikkoneiden puheiden vuoksi. Marin jäi yksin, kun keskusteltiin siitä, pitäisikö käytöstä poistuvia Hornet-hävittäjiä antaa sotaa käyvään Ukrainaan vai ei.”

– Voisiko olla, että Marin jäi yksin siksi, että kaikki turvallisuuspolitiikan asiantuntijat ja muut päättäjät kuin Marin itse pitivät hänen ulostuloaan asiassa epäonnistuneena, ja hyvästä syystä? Käytöstä poistuvia hävittäjiä on vasta monen vuoden kuluttua ja kun ne poistuvat, useimmat ovat luultavasti käyttökelvottomia. Jos sota on silloin vielä käynnissä, se on suuri tappio Ukrainalle ja sen tukijoille. Niinkö odotetaan käyvän, kun ”sotaa käyvästä” Ukrainasta puhutaan?

”Nato-vaaleja ei haluttu eikä saatu. Se on harmi siksi, että todellinen keskustelu Natoon liittymisestä jäi vuosi sitten käymättä. Päätös Natosta tehtiin pakkotilanteessa. Kun Venäjä alkoi piirtää etupiirinsä rajoja, presidentti Sauli Niinistön ja Marinin hallituksen oli tehtävä nopea päätös Suomelle eksistentiaalisesta kysymyksestä tilanteessa, jonka riskejä ei täysin avattu kansalaisille.”

– Kappaleen loppuosassa annetaan itse asiassa hyvä vastaus siihen, miksi keskustelu Natoon liittymisestä jäi lyhyeksi vuosi sitten. Mutta millä perusteella väitetään, että se jäi käymättä? Silläkö, että asiasta ei syntynyt repivää riitaa? Ja sekö pitäisi nyt syntyä, jotta ”keskustelun” tarve tyydytettäisiin?

”Enää eliitillä ei olisi ollut syitä pidätellä keskustelua Suomesta Natossa ja Suomen paikasta maailmassa. Silti Nato-keskustelu jäi taas käymättä.”

– Tämä ”eliitti”, mikä se on? Miksi Hesari(kin) on omaksunut populisti-demagogien tahallisen vääristelevän ja ristiriitoja lietsovan kielenkäytön?

Itse asiassa keskustelua Suomesta Natossa (eli Suomen Nato-politiikasta) on kyllä käyty, mutta enimmäkseen sitä ovat tähän asti käyneet muut kuin ulko- ja puolustuspolitiikan päättäjät. Tätä Hesari ilmeisesti pitää huonona asiana. On kaksikin hyvää syytä, miksi se on ollut vähäistä tämän vaalitaistelun aikana.

Ensiksi: vasta aivan viime viikkoina ellei päivinä kävi selväksi, että Suomesta todella tulee Naton jäsen pikapuoliin, tai ylipäänsäkin. On ollut viisasta ulkopolitiikan päättäjiltä olla käyttäytymättä ikään kuin jäsenyys olisi selvä asia ennen kuin se todella on selvä asia.

Toiseksi, ulko- ja puolustuspolitiikan valmistelukoneisto, kuten myös päättäjät itse, ovat olleet niin kiinni itse prosessissa, joka alkoi nopeassa tahdissa ja täyttyi tapahtumista toisensa jälkeen niin taajaan, että syvälliseen Nato-politiikan analysointiin ja siitä vedettäviin johtopäätöksiin ei ole ollut aikaa.

”Nato-maat eivät olleet varautuneet strategisen kilpailun aikakauteen.”

– Eivät olleet varautuneet ”strategisen kilpailun” aikakauteen? Höpö höpö. Sotaan ne sen sijaan eivät olleet varautuneet, tai halunneet ottaa todesta sen vääjäämätöntä lähestymistä, mikä on kyllä ollut suuri virhe.

”Australialaisille Aukus-ydinsukellusveneet ovat kuin Nato-päätös suomalaisille ja ruotsalaisille.”

– Australialla on ollut vuosikymmeniä puolustussopimus Yhdysvaltain kanssa. Siis höpö höpö. Iso asia se tosin silti oli.

”Ennen Nato-jäsenyyttä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa määritteli suhde Venäjään.”

– Kyllä sitä ”määritteli” moni muukin asia, mutta nämä suomettumiskammon vallassa olevat kirjoittelijat eivät muuta pysty näkemään.

”Myös Suomen roolista Naton Venäjä-suhteen määrittelyssä on puhuttava.”

– Niin, se on osa Suomen Nato-politiikkaa, ja heti kun Natossa ollaan eikä Natosta puhuminen vaikuta etukäteen rehvastelulta ja besservisseröinniltä, Nato-politiikasta on syytä puhua. Löysän puheen ja riitelyn asemesta olisi pyrittävä analyyttiseen valmisteluun ja keskusteluun, mutta skeptisesti on tällaisten pääkirjoitusten paljastamassa ilmapiirissä pakko suhtautua mahdollisuuksiin sellaista käydä.

AnttiKuosmanen
Helsinki

Filosofian maisteri, suurlähettiläs

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu