Kvasioikeudellista poliittista sodankäyntiä pääministerin sijaisella

Eräs toinen bloggari oli kaivanut esiin EU:n perussopimuksesta artiklat, joita käytän jäljempänä referenssinä, ja paljastan tämän, ettei tule plagiointisyytöksiä. Niistä ja muista seikoista vetämäni johtopäätökset ja ylipäänsä koko päättelyketjuni otan kuitenkin omalle kontolleni. Koska pääministerin sijaisuudella Eurooppa-neuvostossa on jo vaivattu oikeuskansleriakin, aikanaan niin minä kuin muutkin voivat joko ylpeillä tai häpeillä älynsä terävyyttä ja tietojensa syvyyttä. Tai mistä sen tietää, vaikka löytyisi riittävästi kansanedustajia raahaaman pääministeri ensin perustuslakivaltiokuntaan ja sieltä ehkä valtakunnanoikeuteen asti; onhan meilläkin oikeusvalvojien kaappaaminen poliittisiin tarkoitusperiin jo hyvässä vauhdissa kun ympärilleen katselee, ja ehkä pian samoin käy oikeuslaitoksenkin. Valtakunnanoikeushan ei muunlaisia juttuja käsittelekään, vaikka en haluakaan väittää, että se tuomioita poliittisin perustein jakaisi.

EU:n perussopimuksen (Lissabonin sopimuksen) 10 artiklan 2 kohdan mukaan ”[j]äsenvaltiota edustaa Eurooppa-neuvostossa valtion- tai hallituksen päämies…”. Sopimuksen 15 artiklan 2 kohdan mukaan ”Eurooppa-neuvostoon kuuluvat jäsenvaltioiden valtion- tai hallitusten päämiehet sekä Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja ja komission puheenjohtaja. Unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja osallistuu sen työskentelyyn.”

Sijaisista Eurooppa-neuvostossa siinä merkityksessä kuin Suomen perustuslain 66 pykälässä määrätään pääministerin sijaisista, EU:n perussopimus on vaiti. Sen sijaan sen 235 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”Eurooppa-neuvoston jäsen voi äänestyksessä edustaa vain yhtä muuta jäsentä.” Tämä merkitsee, että yhden maan Eurooppa-neuvostoedustaja voi toimia toisen maan edustajan sijaisena. Yhdessä nämä artiklat (siis 10, 15 ja 235) tuottavat loogisen johtopäätöksen, että muunlaisia sijaisia ei voi olla. Nimenomaista määräystä asiasta ei kuitenkaan ole, eikä ole myöskään oikeuskäytäntöä.

EU:n perussopimuksessa käytetään kuitenkin ilmaisua ”hallituksen päämies” (Head of Government; huomatkaamme englanninkielen gender-edistyksellisyys tässä termissä!), ja niinpä on herätetty kysymys, tarvitseeko hallituksen päämiehen välttämättä olla aina sen pääministeri. Tästä puolestaan seuraa kysymys, olisiko pääministerin ollessa estynyt hänelle Suomen perustuslain mukaan määrätty sijaisensa oikeutettu edustamaan Suomea Eurooppa-neuvostossa – ja olisiko tämä yksinomaan Suomen päätettävissä oleva asia.

Pidän kuitenkin kutakuinkin selvänä, että termivalintaan on päädytty, koska hallituksen päämiehillä on eri maissa erilaisia virallisia nimityksiä, joten on haluttu löytää ilmaisu, joka kattaa neutraalisti ne kaikki. Niinpä tällä perusteella ei voida vetää johtopäätöstä, että muukin kuin itse pääministeri voisi Suomea Eurooppa-neuvostossa edustaa.

Sijainen voisi sen sijaan ehkä tulla kysymykseen, jos pääministerin este olisi luonteeltaan sellainen, että hän ei lainkaan voisi hoitaa tehtäviään ja tämä asianmukaisella tavalla esimerkiksi valtioneuvostossa todetaan. Tilanne on spekulatiivinen, koska ennakkotapauksia ei liene. Se kuitenkin tuntuu selvältä, että pääministeri Marinin poistuminen Eurooppa-neuvoston kokouksesta kesken kaiken koronakaranteeniin ei ole tällainen tilanne; eihän pääministeri siinä itse asiassa lainkaan ollut estynyt, vaan teki mitä teki omasta aloitteestaan varotoimenpiteenä, ja hoiti edelleen tehtäviään etätyönä. Toisaalta hänelle ei tällaisessa tilanteessa olisi voitu sijaista saada paikalle, oli se sallittua tai ei.

Tästä kokonaan erillinen kysymys on, olisiko pääministeri Suomen peruslain mukaan oikeutettu siirtämään Suomen edustamisen toiselle Eurooppa-neuvoston jäsenelle – silloinkaan kun hänen valitsemansa edustaja sitoutuisi Suomen puhevaltaa käyttäessään toimimaan Suomen kantojen mukaisesti. Sitä, onko rikottu Suomen perustuslakia, ei oikeudellisesti arvioi EU, vaan Suomen asianomaiset elimet, pääministerin tapauksessa perustuslakivaltiokunta, eduskunnan täysistunto ja valtakunnanoikeus, mikäli niin pitkälle päädyttäisiin.

EU-oikeuden, mukaan lukien sen perussopimus, viimekätinen tulkintavalta kuuluu puolestaan Euroopan unionin tuomioistuimelle ja vain sille. Edustuksen siirtämistä toisen maan Eurooppa-neuvostoedustajalle ei ole mikään maa tai muukaan taho riitauttanut, joten siitä ei ole oikeuskäytäntöä – mutta siirtämiskäytäntöä on runsaastikin, joten voidaan arvioida, että käytäntö on yleisesti hyväksytty.

On löytynyt tapauksia, tosin jo varsin kauan sitten, joissa Suomea on Eurooppa-neuvostossa edustanut pääministerin sijainen, mutta ne ovat tapahtuneet jo varsin kauan sitten, ja ainakin käytäntö, jos ei oikeuskäytäntö, on EU:ssa muuttunut. (Pääministerin asemesta Suomea voisi edustaa myös tasavallan presidentti, mutta sitä ei tarvitse tässä käsitellä, sillä valtionpäämiehenä tämä voisi ilman muuta sen tehdä perussopimuksenkin nojalla.) Viime kädessä se, voiko Suomea edustaa pääministerin sijainen, on kuitenkin myös EU-oikeudellinen kysymys, eikä Suomi voi siis yksipuolisesti määrätä, että pääministeriä voi edustaa hänen sijaisensa. Jos asia riitautettaisiin, viimekätinen ratkaisuvalta olisi tässäkin EU:n tuomioistuimella.

Voidaan olettaa, että edellä mainittua ”kokonaisvaltaista” esteellisyyttä vähäisemmissä tapauksissa olisi poliittisesti hankalaa ellei mahdotonta se, että Suomea edustaisi pääministerin sijasta joku muu. Toisaalta samoista syistä kynnys riitauttaa asia virallisesti ja hakea siihen oikeudellinen ratkaisu EU:n tuomioistuimesta olisi myös hyvin korkea. Jos niin joku muu jäsenmaa tekisi, se olisi selvä merkki koko toimielimen toimintakyvyn heikkenemisestä, mikä sitten myös heijastaisi koko EU:n heikkenemistä vakavalla tavalla.

Poliittiset lienevät toisaalta niidenkin motiivit, jotka ovat tämän edustamisen siirtokysymyksen tikun nokkaan nostaneet. Onhan ihan selvää, että todellisessa elämässä ei mitään vahinkoa ole Suomelle tapahtunut eikä tällaisissa tilanteissa tulisikaan tapahtumaan. Vahinkoa sen sijaan olisi koitunut, jos tuoli olisi pitänyt jättää kokonaan tyhjäksi. Poliittisen elämän polarisoitumisesta huolestuneiden – ja huoleen on aihetta – pitää suhtautua tällaiseen kvasioikeudelliseen sodankäyntiin kielteisesti ihan riippumatta siitä, miellyttääkö sen hallituksen kokoonpano ja toiminta, johon se kulloinkin kohdistuu.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu