Murha on murha tekotavasta riippumatta

Mikael Agricolan ABC-kiria tuli ainakin nimenä tutuksi koulua 1950- ja 1960-luvuilla käyneille. Seitsemässä veljeksessäkin aapista kutsuttiin tuolla nimellä. Myöhemmin niille meistä, jotka joutuivat tekemisisiin ulkopolitiikan ja varsinkin turvallisuuspolitiikan kanssa, tuli tutuksi tämän lyhenteen toinen merkitys: Atomic, Biological, Chemical; ABC-aseet, joukkotuhoaseet. Kaikki kolme ovat tapeetilla kansainvälisessä politiikassa, mutta yhdessä suhteessa tuo C, kemialliset aseet, on erityisen ajankohtainen, koska sellaista on, niin on haluttu tulkita, käytetty myös yksilöitä vastaan, viimeksi venäläisen oppositiopoliitikko Alexei Navalnyin päästämiseksi päiviltä. Niin on oletettava, sillä vaikka en kyseisestä myrkystä paljon tiedäkään, se lienee niin kovaa ainetta, että ei sitä tarkoituksella käytettäne vähäisemässä kuin tappamistarkoituksessa.

Kaksi kysymystä tässä askarruttavat: 1) millaisia motiiveja tällä tavalla myrkyttämisellä voi olla, jos ne ovat poliittisia eivätkä vain ”tavallisia” rikoksia; 2) onko oikein kutsua Navalnyin myrkyttämistä tuolla aineella, novitšokilla, kemiallisen aseen käytöksi. Johdatukseksi aiheeseen käyn läpi kaikki kolme aakkosta.

Atomiaseiden eli nykyaikaisemmin ydinaseiden käyttäminen sodassa on jäänyt, kuten varmaan kaikki tietävät, kahteen kertaan. Niiden kieltämiseen on pyritty ja rajoituksia niiden testaamiselle, leviämiselle ja kantolaiteiden määrälle on sovittu. Yleinen kieltosopimuskin on allekirjoitettu (mutta ei vielä voimassa); tosin siinä eivät ole mukana ne, joilla on tai olisi kyky ja ehkä tahtoakin niiden käyttämiseen. Itse asiassa olemassa olevat sopimuksetkin ovat vaarassa romuttua. Ydinpommeja on pystytty kehittämään tuhovoimaltaan entistä pienemmiksi, mutta ei niin pieniksi, että niitä voisi käyttää yksilöiden tuhoamiseen. Se kuitenkin on mahdollista radioaktiivisilla materiaaleilla, ja niin on tapahtunutkin.

Myrkkyjä on varmaan käytetty jossain muodossa miltei yhtä kauan kuin on ollut ihmisiä, mutta varsinaisia kemiallisia aseita käytettiin ensimmäistä kertaa ainakin laajemmassa määrin vasta ensimmäisessä maailmansodassa. Jotkut ehkä muistavat senkin, että Adolf Hitler sai kaasumyrkytyksen Saksan armeijassa palvellessaan. Tämä kokemus vaikutti siihen, että natsi-Saksa ei toisessa maailmansodassa käyttänyt myrkkykaasua, vaikka Hitler ei muuten joukkotuhoamisessa estoja tuntenutkaan. Kemialliset aseet kiellettiin kansainvälisellä sopimuksella vuonna 1997. Kokonaan sopimus ei ole niiden käyttämistä estänyt, esimerkkeinä Saddam Husseinin Irak ja Bashar al-Assadin Syyria. Kauhuvaikutus lienee nykyään tärkeä ellei tärkein motiivi niiden käyttämiseen, ei varsinainen taistelutoiminta.

Biologiset aseetkin on kielletty, vuonna 1972 tehdyllä sopimuksella, eikä niitä ole tiettävästi modernina aikana käytetty sodankäyntivälineenä. Muinaisina kylläkin, esimerkiksi linkoamalla katapultilla ruton saastuttamia ruumiita vastustajan linnanmuurien sisälle. Nykyaikana käytettävissä olisivat tietenkin kaikki modernin biologian avulla hankitun virus-, bakteeri- ja muiden pieneliöiden tietämyksen mahdollistamat ”aseet”. Salaliittoteoriat kukoistavatkin, viimeksi koronaviruksen alkuperästä ja tarkoituksesta, mutta vaikka terroristin voisi kuvitella bioasetta käyttävän, sen vaikutuksen rajaaminen vain tarkoitettuun viholliseen on liian vaikeaa, jotta valtiot siihen olisivat ryhtyneet.

”Kemiallisen aseen käyttö on järkyttävää.” Miksi se oli järkytyttävämpää yksilöön kohdistuvana kuin vaikka että olisi käytetty arsenikkia tai että olisi pahoinpidelty kuoliaaksi? Siksikö, että ne on kehitetty käytettäväksi sodankäyntivälineenä (ja siis massamitassa)? Vai siksikö, että niiden käyttö on kielletty? Vai siksikö, että murhayritys saattoi olla (ja jos sen tilaaja oli virallinen taho, olikin) poliittisesti motivoitu?

Vuonna 1978 joku tökkäsi Bulgariasta vuosikymmen aikaisemmin länteen loikannutta toisinajattelija Georgi Markovia reiteen sateenvarjolla, jonka kärjessä oli risiini-nimistä myrkkyä. Markov kuoli. Risiini on luokitettu kemiallisen sodankäynnin välineeksi ja kuuluu siis kyseisen kieltosopimuksen piriin. Vuonna 2006 myrkytettiin venäläinen tiedusteluvirkailija, länteen loikannut Alexander Litvinenko poloniumilla, radioaktiivisella aineella.

Ennen Navalnyistä viimeisin kuuluisuutta saanut myrkytystapaus oli venäläinen, Britannialle tietoja toimittanut kaksoisagentti Sergei Skripal tyttärineen. Vuosi oli 2018. Myrkky oli sama kuin Navalnyin tapauksessa, novitšok.

”Tavallisilla keinoilla”, esimerkiksi ampumalla, poliittisesta syystä tapettuja on ylivoimaisesti enemmän kuin myrkytettyjä, ja vielä vähemmän on käytetty niin ”sofistikoituneita” aineita kuin sotilaallisiin tarkoituksiin kehitetyt hermomyrkyt. Vaikeampaakin se on, ja niillä täytyy siten olla oma erityinen tarkoitusperä, koska tekotapaa joko ei ole alun perinkään pyritty salaamaan tai ainakin sen on täytynyt olettaa paljastuvan.

Kohteesta on tietenkin haluttu päästä eroon; siis sama motiivi kuin silloin kun käytetään arkipäiväisempää menetelmää. Niilläkin saavutetaan pelotusvaikutusta, mutta sitä ei selvästikään ole pidetty riittävänä, koska on turvauduttu kauhuvaikutukseltaan tehokkaammaksi arvioituun menetelmään. Kaksoisagenttien ja muiden sellaisten murhaaminen tällä tavalla on viesti pettureille, jo loikanneille ja sitä ehkä tuumiville: teidät etsitään käsiin ja tapetaan, olitte miten lähellä tai kaukana tahansa ja olipa tekonne miten tuore tai vanha tahansa.  Poliittisen vastustajan murhaamisen kauhuvaikutus on tarkoitettu muille, vielä eloon jääville vastustajille: edes kuuluisuus ja laaja kannatus ei teitä suojele; me tavoitamme teidät ja uskallamme tehdä teistä lopun joka tapauksessa. Pitävän näytön puuttumisesta huolimatta kaikille ja varsinkin kohteille käy selväksi, kuka heidän uhkaajansa on ja miten voimattomia he sen edessä ovat. Samaa tarkoitusta palvelevat näennäisesti absurdit väitteet tyyppiä, että uhri on yrittänyt itsemurhaa. Kyse on vallan karkeasta demonstroinnista, alistumisvaatimuksista à la George Orwell, jonka romaanissa ”Vuonna 1984” kiduttaja vaatii uhriaan uskomaan, että 2+2=5; pelkkä sen sanominen ei riittänyt.

Entä onko oikein sanoa ”kemiallisen aseen käyttämiseksi” yksittäisen ihmisen murhaamista tai sen yrittämistä? (Suljen pois puhtaasti ”yksityiset” rikokset, joissa tekijöillä tai tilaajilla ei ole yhteiskunnallisia motiiveja.) Kysymys on kolmitahoinen: onko se oikeudellisesti oikein, onko se moraalisesti oikein ja onko se poliittisesti tarkoituksenmukaista.

Kemiallisten aseiden kieltosopimus kieltää yksinkertaisesti niiden käyttämisen. En tunne sopimusta niin hyvin, että tietäisin, kattaako sanonta niiden käyttämisen myös yksilön surmaamiseen vai onko kyse perinteisestä käytöstä sodassa tai terroristisesta teosta, jossa kohteena on maksimimäärä ihmisiä. Oli miten oli, oma kantani on, että ”kemiallisen aseen käyttö” olisi terminä paras rajata vain sellaisiin tapauksiin, joissa tarkoitettu kohde on isompi ryhmä kuin yksilö ja joissa motiivi on poliittinen kuten sodassa tai terroriteossa. Tällöin edellä siteeraamani tapaukset, Navalnyi mukaan lukien, eivät olisi kemiallisen aseen käyttöä kansainvälisoikeudellisessa mielessä.

Murha on murha, törkeä rikos, tehtiin se millä välineellä tahansa. Poikkeuksellisen julmalla ja tuskaa tuotavalla tavalla tehty murha on törkeämpi rikos kuin nopea ja kivuton tappaminen, ja monet myrkyt tappavat hyvin tuskallisesti (novitšokista en osaa sanoa). Massamurha on isompi rikos kuin yhden tai muutaman ihmisen tappaminen, väheksymättä uhrin ja hänen läheistensä kohtaloa. Teon moraalisen moitittavuuden arvioinnissa on kuitenkin pakko päätyä siihen näkemykseen, että ei tekoväline, Navalnyin ja kumppanien tapauksessa sodankäyntivälineeksi kehitetty myrkky, sinänsä ole siinä ratkaiseva, vaan aiheutettu tuho ja kärsimys.

”Poliittinen tarkoituksenmukaisuus” tarkoittaa selkokielellä sitä, tuottaako tietty teko tai puhe poliittista hyötyä vai ei. Tuottaako siis poliittista hyötyä Navalnyin murhayrityksen kauhistelu siksi, että se tehtiin aineella, joka on ilmeisesti kehitetty kemiallisen sodankäynnin välineeksi? Kaipa se voi tuottaa, mutta niin paljon kuin poliittiset murhat kauhistuttavatkin, ei niitä pitäisi kuitenkaan kauhistella väärinkäyttämällä käsitteitä ja termejä. Loppujen lopuksi sillä saadaan luultavasti aikaan päinvastainen vaikutelma kuin mitä tavoitellaan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu