Pankaa sosiaaliturva kuntoon

Ennen lomakautta havaitsin uutisen, että hallitus valmistelee sosiaaliturvaan uudistuksia, jotka kulkevat nimellä ”yleistuki”. Tarkoitus näyttää olevan yhdistää ainakin työmarkkinatuki ja peruspäiväraha ja, jos oikein ymmärsin, myöhemmin asumistukikin tähän uuteen tukeen.

”Yleistuki” kuulosti tutunomaiselta termiltä. ”Kansalaispalkka”, ja samaa tarkoittava ”perustulo” ainakin tulivat mieleen aikaisemmin esillä olleista, halutuista, haukutuista ja jo kokeilluistakin sosiaaliturvan virtaviivaistamishankkeista. Taisi olla Juha Sipilän hallitus, joka kokeilun käynnisti, mutta ei siitä mitään syntynyt, eikä ihmekään, sillä koe oli kovin suppea sekä koehenkilöiltään että siinä, mitä perustustulo sen puitteissa sisälsi. Sellaistakin kuin ”perustili” on esitetty; sen poliittiset tavoitteet olisivat samansuuntaiset vaikka keino vähän erilainen. Todella radikaaleja ideoita kaipaavat voisivat tutustua maailmanmaineen saavuttaneen taloustieteilijä Thomas Pikettyn ajatuksiin (”Capital et idéologie”, Editions Seouil 2019; ei kuitenkaan kannata tyytyä Suomen Kuvalehden 22/2024 arvioon siitä.) Käytän tässä kirjoituksessa yksinkertaisuuden vuoksi perustulo-termiä.

Motiivit vastustaa tällaista sosiaaliturvaratkaisua lienevät pohjimmiltaan ideologisia. Minkä verran valtion/yhteiskunnan pitäisi turvata yksilön toimeentuloa hänen työpanoksestaan riippumatta? Nykyinen perustuslaki antaa selkänojaa niille, jotka ovat sisäistäneet yhteiskunnalle laajan vastuun tässä suhteessa. Poliittisessa retoriikassa vastustus on usein puettu väitteeksi, että perustulo vähentää motivaatiota hankkia toimeentulo työllä, tai räväkämmin, että se mahdollistaa veronmaksajien kustannuksella loisimisen. Raportoidut yksittäistapaukset ihmisistä, jotka ovat onnistuneet pärjäämään töitä tekemättä ja avoimesti ilmoittaneet, että heillä ei ole sellaista aikomustakaan, ovat ruokkineet tämän argumentin esittäjiä. Puolustajat ovat yleensä välttäneet kertomasta, mitä nykyisiä toimeentuloa turvaavia tukia he olisivat valmiit korvaamaan perustulolla, mikä on ruokkinut epäilystä, että se tulisi kaiken nykyisen päälle, ja antaneet aihetta pitää sitä kansantaloudelle liian kalliina.

Poliittisessa mielipide-ilmastossa on tapahtunut merkittävä muutos perustoimeentulon turvaamismenetelmien suhteen: ennen perustulon päävastustus tuli oikealta, missä käsitys yhteiskunnan vastuuvelvollisuudesta on muutenkin ollut ahdas, ja tuki perustulon kaltaisille ideoille on tullut lähinnä vihreiltä; perinteinen vasemmistokaan ei sellaiselle ole lämmennyt. Nyt näyttää kuitenkin, että oikeistossa on ajatukselle kasvavaa kannatusta, ja sitä kai hallituksen kaavailut, vaikkakin vaatimattomat (omiin ajatuksiini verrattuna, kts. jäljempänä), kuvastavat.

Omasta edellisestä ”ulostulostani” (yäk tuollekin termille) asiassa on jo aikaa, mutta onneksi – tässä tapauksessa – mikään ei digimaailmasta katoa, ja niinpä voin tarkistettuani helpottuneena allekirjoittaa entiset mielipiteeni. Siksi seuraavassa toistuu aika paljon siitä, mitä olen muutama vuosi sitten kirjoittanut.

Sote-uudistuksen toteuttaminen merkitsi merkittävää verotuksen painopisteen siirtymistä kunnilta valtiolle, koska viimemainittu rahoittaa sote-alueiden menot, mutta kaiken kaikkiaan ”potti” ei tästä sellaisenaan muuksi muuttunut. Kansantalouden kehitys on sen sijaan lukuja muuttanut siitä, millaisiksi ne 4-5 vuotta sitten laskeskelin. Numeerisia laskelmia ei kuitenkaan ole tällä kertaa tarpeen esittää. Oleellista on, että sosiaali- ja terveyssektori kuluttaa edelleen karkeasti kolmanneksen julkisista menoista, ja että ”sosiaali” kuluttaa tuosta kolmanneksesta kaksi kolmannesta. Molemmat ovat paineen alla, sillä väestön ikääntyminen aiheuttaa rakenteellisen, kauas tulevaisuuteen ulottuvan tarpeen käyttää niihin yhä enemmän varoja, jotta julkiset palvelut säilyisivät edes nykyisellä tasolla.

Jo tästäkin syystä mutta muutenkin lähtökohtana perustulon toteuttamismallia harkittaessa olisi oltava, että se mitä perustulon saajille maksetaan, rahoitetaan kokonaisuudessaan lopettamalla vastaava määrä nykyisiä tukimuotoja. Jos julkisia menoja joudutaan karsimaan kuten väistämättömältä näyttää ja hallitus aikoo tehdä, täytyy varmaan olla vielä tiukempi.

Arvelin muutama vuosi sitten, että kansaneläkkeen perusosa olisi ehkä taso, jolle kaikille maksettava perustulo olisi mahdollista asettaa. Sillä tasolla sen rahoittamiseen kuluisi karkeasti kaksi kolmasosaa siitä, mitä toimeentulotyyppisillä sosiaaliturvamenoilla tarkoitetaan, joten sellaiseenkin jäisi vielä pelivaraa, mitä ei ole tarkoituksenmukaista kaikille maksettavalla perustulolla kattaa. Viime kädessä sen taso olisi tietenkin poliittinen valinta (nykykielenkäytössä kai ”arvovalinta”). Enemmänkin voisi antaa, jos olisi valmiutta kerätä enemmän veroilla.

Kaikille se nimittäin pitäisi maksaa, niin äänekästä populistista vastustusta kuin nimimerkeille ”Antti Herlin” tai ”Björn Wahlroos” yhteiskunnan varoista maksettava perustulo nostattaisikin. Jos joukkoa ryhdytään tulo- tai omaisuustason perusteella rajaamaan, menetetään perustulon perusidea, puhumattakaan riitelystä siitä, mihin rajat asetettaisiin. Saman pesuveden mukana menisi hallinnollinen yksinkertaisuus, joka on myös tärkeä perustulon etu. Tosin erikseen olisi harkittava, ulotettaisiinko perustulo myös pysyvästi ulkomaille muuttaneisiin suomalaisiin kuten myös se, ketkä Suomessa asuvat ulkomaalaiset olisivat siihen oikeutettuja. Perustulon tulonjako-ongelma voidaan välttää veroratkaisuilla, joita pidän tarpeellisina perustuloa toteutettaessa (ja muutenkin). Niistä sananen jäljempänä.

Kansaneläkkeen tasoinen ja jonkin verran suurempikaan yleistuki – kansaneläkehän onkin jo perustuloa, paitsi että sitä ei makseta kaikille – ei taatusti veisi työhaluja niiltä, joilla sitä ennestään on, ja ohjaisi tehokkaasti työtä hakemaan niitä, joilta sitä puuttuu (aidosti työkyvyttömille olisi räätälöitävä esteellisyysasteen mukaan porrastettu korotettu perustulo). Alaikäisille se voisi olla kutakuinkin lapsilisän tasolla.

Entä mitä perustulolla korvattaisiin? Lähtökohtaisesti kaikki toimeentulon turvaamiseen tarkoitettu tuki, jota ei rahoiteta tuensaajien itse rahoittamilla järjestelmillä. En pysty esittämään tyhjentävää luetteloa, ja terminologiakin on voinut muuttua, mutta aikoinaan tekemäni sormiharjoitus tuotti tällaisen indikatiivisen listan:

• asumistuki
• kansaneläkkeen perusosa
• kotihoidon tuki
• lapsilisät
• opintoraha
• perhe-eläke
• sotilasavustus
• toimeentulotuki
• työttömyyskorvaus:
  • peruspäiväraha
  • ansiosidonnaisen päivärahan perusosa, jonka valtio rahoittaa
• vanhempainpäivärahat.

Sitten se verotus. Perustulon voisi toteuttaa ilman että verotukselle tehdään sen takia mitään, mutta jotta siitä saataisiin kaikki hyöty irti, uudistuksia olisi syytä tehdä. Ensimmäinen perusasia on, että perustulon tulisi olla verovapaa. Yksi sen kannattajien esittämä puolustus tosin on, että se ”verotettaisiin pois” rikkailta. Argumentti on poliittista retoriikkaa eikä siinä ei ole asiallista järkeä. Jokaiselta, joka maksaisi veroa enemmän kuin saamansa perustulon, se automaattisesti ”verotetaan pois”. Veroton perustulo maksimoi sen saajan motiivin hankkia itselleen toimeentuloa työtä tekemällä (eli minimoi kannustinloukun) ja tekee siitä hallinnollisesti mahdollisimman yksinkertaisen toteuttaa.

Alkujaan katsoin, että perustulon toteuttamisen yhteydessä olisi siirryttävä proportionaaliseen tuloveroon, mutta olen muuttanut mieltäni. Se ei ole perustulon kannalta tarpeen ja on muita, painavia syitä pitää kiinni progressiivisesta tuloverosta. Sen sijaan pidän kiinni siitä, että kaikkia tulomuotoja olisi verotettava saman asteikon mukaisesti. Ymmärrän, että tämän periaatteen toteuttaminen sellaisten kohdalla, jotka voivat itse säädellä ansioitaan verotuksen minimoimiseksi (ja muuten vältellä veroja), olisi ongelmallisempaa kuin tavanomaisten palkkatulojen verottaminen, mutta periaatteesta olisi kuitenkin syytä pyrkiä pitämään kiinni.

Verotuksen taso ja progression jyrkkyys olisi sovitettava sellaisiksi, että ne eivät yllytä veronkiertoon (verojen rakastamiseen ei kannata satsata), mutta toteuttavat jo melko alhaisella tulotasolla tuon ”pois verottamisen” periaatteen. Koska perustulo olisi verovapaa, veroa voitaisiin ja pitäisikin alkaa kantaa ensimmäisestä ansaitusta eurosta lähtien. Pienenä vinkkinä verottajalle: EU:n työntekijöiden palkasta tehtävä ennakonpidätys on lopullinen vero, ei ole mitään vähennyksiä eikä veroilmoitustakaan tarvitse tehdä.

Kas tässä perustulomalli, jota Orpon hallitus voisi alkaa toteuttaa, jos sillä on kykyä ja halua tehdä muutakin rohkeaa kuin heilua saksien kanssa. Se sisältäisi todellisen ”yhteiskuntasopimuksen” (taisi olla Sipilän käyttämä termi, mutta uskallan silti sitä käyttää), perustavanlaatuisen kontrahdin valtion ja kansan välillä siitä, mikä on yhteiskunnan vastuu yksilön toimeentulosta. Arvovalinnan par excellence.