Perustuloa ei pitäisi haudata

Sipilän hallituksen aikana toteutetusta perustulokokeilusta ei ole pitkään aikaan kuulunut mitään. Ehkä sen tuloksia analysoidaan ja sulatellaan vielä, tai ehkä se on päätetty haudata tuon kirotun hallituksen muiden tekojen tapaan (paitsi milloin niitä voidaan manata esiin sen tuomitsemiseksi yhä uudelleen). Minusta ajatusta ei kuitenkaan pitäisi haudata, vaikka vahvat voimat eri puolilla poliittista spektriä ovat – eri ja erilaisista syistä – asettuneet koko perustuloajatusta vastustamaan.

Ottaakseni esille vain kaksi ääripäätä edustavaa argumenttia perustuloa vastaan: että se vain rohkaisee laiskottelemaan tai vähintäänkin heikentää motiivia työntekoon ja siten itsensä elättämiseen, ja että se on mahdoton toteuttaa, koska se tulee niin hirvittävän kalliiksi. Ensin mainittua argumenttia on sen demagogisimmassa muodossa muistaakseni markkinoinut kokoomus ja siellä ainakin Ben Zyskowicz (millä en tahdo sanoa, etteikö vastustajia löytyisi muualtakin, niin poliitikkojen kuin esimerkiksi työmarkkinapiirien joukosta). Viimemainittuja löytyy varsinkin vihreistä, mukaan lukien heidän johtava (ainakin näihin aikoihin asti) poliittinen ajattelijansa Osmo Soininvaara.

Molemmissa ääripäissä on yhteinen – lausumaton ja ehkä lausujiltaan tiedostamatta jäänyt – piirre. Nimittäin se, että perustulolla pitäisi elättää sen saajat, turvata heille toimeentulo. Kokoomuslaiset (ja muut oikeistolaiset ideologit, joita perustulo alkoi myös jossain vaiheessa kiinnostaa) eivät varmaankaan hyväksy tätä argumenttiani, mutta miten perustulon saajan voi väittää pääsevän laiskottelemaan ja irti itsensä elättämisvelvoitteesta, ellei perustulo olisi niin suuri, että se elämiseen riittäisi? Vihreiden puolella puolestaan ei ole mitenkään salattu tätä tavoitetta; se näkyy niistä perustulon tasoista, joita esitetty, ja myös arvioiduista budjettimenoista.

Laskin aikoinaan itse, mitä perustulon toteuttaminen koko väestön osalta merkitsisi, tosin hieman toisin luvuin kuin toteutetussa perustulokokeiluissa, mutta samassa suuruusluokassa. Kävi ilmi, että muun muassa Soininvaaran hirvittelemä arvio, 15 miljardia, oli karkeasti ottaen oikea. Se olisikin hirveän suuri uusi menoerä, jos se vain lisättäisiin nykyiseen sosiaaliturvaan.

Kummankaan ääripään puolustajat eivät aikoinaan eivätkä tietysti nytkään, kun asia on painunut tai painettu unohduksiin, koskaan selvittäneet, mitä nykyisen sosiaaliturvan muotoja perustulolla korvattaisiin. Laiskotteluargumenttia käyttävät eivät ehkä ole halunneet ylipäätään debattia, jossa tällaisista asioista puhuttaisiin, koska puhuminen siitä, mitä sen tieltä poistettaisiin, jo olisi jonkinlainen myönnytys perustulon suuntaan. Vihreille ja muille perustulon kannattajille, lähinnä vasemmistolaisesti asennoituneille, taas ylipäänsä puuttuminen sosiaalietuihin on vähintään kiusallista, ellei suorastaan punainen vaate, vaikka tarkoitus olisikin korvata ne uudella järjestelmällä.

Minun lähtökohtani perustuloon, jonka käyttöönotto olisi mielestäni hyvä asia, kunhan se vain tehtäisiin oikein, sisältäisi todellisen ”yhteiskuntasopimuksen”, perustavanlaatuisen kontrahdin yhteiskunnan ja sen jäsenten välillä siitä, mikä on yhteiskunnan vastuu yksilön toimeentulosta. Todellisen arvovalinnan par excellence.

Aidosti toimeentulonsa hankintaan kyvyttömien, esimerkiksi vaikeavammaisten, osalta arvovalinta olisi tietenkin heidän elättämisensä (ei ylellisellä mutta perustarpeet tyydyttävällä elintasolla). Työkykyisten osalta yhteiskunnan antamaa vastikkeeton perustulo olisi asetettava tasolle, jolla ihminen ei jää kirjaimellisesti ruoatta ja katotta päänsä päälle, mutta olisi muuten vastuussa omasta toimeentulostaan. Käytännössä tämä merkitsisi perustulon aiheuttamien menojen kattamista nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän (en laske tässä yhteydessä terveydenhuoltoa mukaan sosiaaliturvaan, vaikka se yleisemmin määriteltynä onkin osa sitä) purkamisella. Eli ei lisämenoja julkiselle taloudelle.

Eräänlaisena sormiharjoituksena siitä, mitä tämä purkaminen edellyttäisi, olen listannut tärkeimmät perustulolla korvattavat sosiaaliset etuudet:

  • asumistuki
  • kansaneläke pois lukien rintamalisät sekä tuki- ja lisäosat
  • kotihoidon tuki
  • lapsilisät
  • opintoraha
  • perhe-eläke
  • sotilasavustus
  • toimeentulotuki
  • työttömyyskorvaus
    • ansiosidonnaisen päivärahan perusosa, jonka valtio rahoittaa
    • peruspäiväraha
  • vanhempainpäivärahat.

Lista ei ole tyhjentävä, mutta tärkeimmät ja isoimmat erät ovat tässä.

Periaatteessa perustulon voisi toteuttaa ilman, että verotusjärjestelmään kosketaan, mutta parempi olisi jos koskettaisiin. Niinpä listaan seuraavassa myös siihen tehtäviä, tarpeellisina pitämiäni muutoksia, joilla tosin on muitakin hyviä perusteluja kuin perustulo:

  • pääoma- ja ansiotulojen verotuksen yhdenmukaistaminen ja veroprosenttien sekä progression uudelleen arviointi perustulon aiheuttamien tulonjakovaikutusten valossa
  • vähennysten karsiminen
  • yhteisöveron perintä vain yhteisöstä ulos nostettavasta tulosta
  • perustuloa ei veroteta.

Viimeisenä olevan punktin osalta lisähuomautus: silloin kun perustulosta vielä keskusteltiin, sen ajajat muistivat aina painottaa, että se ”verotettaisiin pois hyvätuloisilta”. En koskaan päässyt kunnolla selville, mitä tällä tarkoitettiin, populistisen propagandavaikutuksen tavoittelun lisäksi. Sinänsähän perustulo tietenkin ilman muuta ”verotettaisiin pois” kaikilta, jotka maksaisivat veroa enemmän kuin perustuloa saisivat, ja progression aiheuttaman muita korkeamman veroasteen pitäisi riittää hyvätuloisten taakaksi.

En elättele haaveita siitä, että tällaiseen yhteiskuntasopimukseen olisi edellytyksiä Suomessa tai ylipäänsä missään läntisessä hyvinvointivaltiossa. Se törmäisi raivokkaaseen vastarintaan, jos sitä vakavissaan yritettäisiin toteuttaa, sillä sehän olisi erittäin radikaali muutos sosiaaliturvan perustana olevaan nykyiseen ajatteluun ja käytäntöön ja merkitsisi suuriakin menetyksiä joillekin väestöryhmille, vaikka – tai juuri siksi että – jotkut toiset väestöryhmät suurestikin hyötyisivät. Ei siinä paljon painaisi argumentti, että niin pitäisikin olla, koska nykyinen järjestelmä tuottaa niin suuria vääristymiä. Aktiivimallin ja muun sellaisen nostattama vastarinta olisi lasten leikkiä siihen verrattuna.

Kun nykyään kuitenkin niin paljon kaivataan visiointia, esitänpä tässä omani tästä keskeisestä yhteiskuntapoliittisesta ratkaisusta. Aikaisemminkin olen tästä asiasta kirjoittanut (viimeksi noin vuosi sitten), mutta kertaushan on opintojen äiti, saati että välttämätöntä propagandankin menestymiseksi. Saa nähdä miten käy Antti Rinteen hallituksen ohjelmaan sisältyvän sosiaaliturvan uudistamisen kanssa. Se voi tikahtua jo Sipilän hallitukselta ja sen edeltäjiltä perimäänsä soteen, mutta tässä olisi visiota sotuunkin, jos hallitus niin pitkälle pääsee.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu