Rauhansuunnitelma Keskustan valtakunnasta

Aina on hyvä pyrkiä alkuperäislähteille, opettavat historiantutkijat, mutta sen lisäksi niitä on tarkasteltava kriittisesti, kuten he myös muistuttavat. Olen pyrkinyt tätä vaatimattomien kykyjeni mukaisesti noudattamaan ja niinpä etsin myös Kiinan 23.2.2023 esittämän sotaa Ukrainassa (en jaksa joka kerta lisätä, että se on Venäjän oikeudeton, laiton, julma ja ties mitä hyökkäys, vaikka niinhän se on) koskevan rauhansuunnitelman (virallisesti ”Kiinan kanta Ukrainan konfliktin poliittiseksi ratkaisuksi”) tekstin, joka löytyikin ilman vaivaa Kiinan ulkoministeriön nettisivuilta: https://www.mfa.gov.cn/eng/zxxx_662805/202302/t20230224_11030713.html.

Siinä siis tulos pyrkimyksistä alkuperäislähteelle tässä asiassa. Entäpä sen kriittinen arviointi? Sitä varten olisi varmaankin pitänyt hankkia paljon muutakin lähdeaineistoa Kiinan tähänastisesta suhtautumisesta sotaan, ja jotta tätäkin tekstiä osaisi oikein arvioida, olisi muutenkin tunnettava Kiinaa syvällisesti. Ensin mainittuun en nyt ryhtynyt, mutta kokemukseni ja aikaisemmin Kiinasta opiskelemani pohjalta uskaltaudun kuitenkin analysoimaan tämän 12-kohtaisen ”rauhansuunnitelman” (sitaatit ovat siinä tarkoituksella) todellista sisältöä ja seurauksia siitä, että sitä alettaisiin toteuttaa – mikä kyllä on enemmän kuin epätodennäköistä. Eihän se näköjään kelpaa edes Venäjälle.

Kohta 1: Respecting the sovereignty of all countries. Tämän voi hyväntahtoisesti tulkita tarkoittavan, että Ukrainan kimppuun ei olisi pitänyt hyökätä eikä ainakaan tavoitteella tuhota sen itsenäisyys, puhumattakaan sen kansallisesta identiteetistä Venäjästä erillisenä kansakuntana. Mutta samalla pitäisi muistaa, että Kiinan kansantasavalta pitää Taiwania osana Kiinaa ja kiistää sen erillisen valtiollisen ja kansallisen olemassaolon. Niinpä kaikkien maiden suvereniteetin kunnioittaminen, kun Kiina sitä julistaa, tarkoittaa myös, että Kiinalla on oikeus liittää Taiwan takaisin itseensä ja että sitä on kunnioitettava.

Kohta 2: Abandoning the Cold War mentality. Kukaan tuskin kiistää (sisäpolitiikassa touhuavia populisteja kenties lukuun ottamatta) tähän sisällytettyä toteamusta, että monimutkaisiin ongelmiin ei ole yksinkertaisia ratkaisuja. Mutta kun Kiina sanoo, että alueen turvallisuutta ei pitäisi saavuttaa vahvistamalla tai laajentamalla sotilaallisia blokkeja, se on selvästi ilmoitus, että Kiina vastustaa Naton laajenemista ja vahvistamista. Tämä koskee tietysti Ukrainan pyrkimystä Natoon, mutta on (vastustava) kannanotto myös Ruotsin ja Suomen Nato-jäsenyyteen, puhumattakaan yleisestä pyrkimyksestä vastustaa Yhdysvaltoja, jonka käsikassarana Kiina Natoa pitää.

Kohta 3. Ceasing hostilities. Kiina ei sentään esitä, että sovittaisiin välittömästä tulitauosta, kuten asiaa koskevista mediaraporteista olisi voinut päätellä, mikä merkitsisi Venäjän tähänastisten valloitusten de facto hyväksymistä. Se sanoo, että vihollisuudet olisi asteittain hiljennettävä, jotta aikanaan voitaisiin sopia ”kokonaisvaltaisesta” (mitä se merkinneekään) tulitauosta. Nämä pehmennetytkin sanamuodot kuitenkin lähtevät siitä, että Venäjä hyökkääjänä ja Ukraina puolustajana asetetaan ikään kuin konfliktin yhtäläisiksi (ja siis yhtä syyllisiksi) osapuoliksi, ja pehmeätkin sanamuodot kuitenkin implikoivat tulitaukoa, joka ei merkitsisi Venäjän velvoittamista vetäytymään rajojensa taakse sen ehtona.

Kohta 4. Resuming peace talks. Huomio kiinnittyy sanontaan “The international community should stay committed to the right approach of promoting talks for peace”. Muistuu mieleen Putinin (vai oliko se Lavrov, samantekevää) lausunto, että Ukrainan ja lännen olisi hyväksyttävä ”uudet realiteetit” eli että Venäjän aluevaatimukset ja sen vaatima, Ukrainan alistava turvallisuusjärjestys Euroopassa on uusi realiteetti, jolta pohjalta rauhanneuvottelut olisi käytävä.

Kohdat 5.-7. Resolving the humanitarian crisis. Protecting civilians and prisoners of war (POWs). Keeping nuclear power plants safe. Nämä osiot Kiinan suunnitelmassa näyttävät suhteellisen ongelmattomilta, joskin niissä jätetään huomiotta sotarikokset, joihin Venäjän joukot ovat Ukrainassa siviiliväestöä vastaan syyllistyneet, samoin kuin sen brutaali siviili-infrastruktuurin tuhoamiseen perustuva sodankäyntitapa, joka sekin saattaa täyttää sotarikoksen tunnusmerkit.

Kohta 8. Reducing strategic risks. “Strateginen riski” näyttää tarkoittavan ydinaseita. Ukrainalla ei niitä ole eikä “länsi” ole niillä uhannut, ei edes implisiittisesti, joten tämä, muotoilultaan sinänsä ydinaseita (ja muita joukkotuhoaseita) ja niiden käyttöä yleisesti vastustava kohta on selvästi suunnattu Venäjää vastaan. Mieleen tulee kuitenkin Venäjän viime vuoden joulukuiseen kirjelmöintiin sisältynyt vaatimus, että Yhdysvaltain olisi vedettävä Eurooppaan sijoittamansa ydinaseet omalle maaperälleen. Ei olisi yllätys, jos tämäkin sisältyisi implisiittisesti tähän rauhansuunnitelmaan.

Kohta 9: Facilitating grain exports. Näyttää ensi silmäykseltä ongelmattomalta, jos kohta sisältää Kiinan omakehua.

Pyklälä 10: Stopping unilateral sanctions. On aikamoista tekopyhyyttä vaatia, että vain YK:n turvallisuusneuvoston hyväksymiä sanktiota saisi käyttää, kun niiden kohde, hyökkääjä, on turvallisuusneuvoston pysyvä, veto-oikeudella varustettu jäsen. Paitsi, että tämä osa ”rauhansuunnitelmaa” suosii räikeästi hyökkääjää, se myös – yllätyksettömästi – suosii Kiinaa ja kiinalaisia yrityksiä, joita uhkaavat sanktiot, jos se valtiona ryhtyy avoimesti tukemaan Venäjää tai jos sen yritykset ryhtyisivät laajamittaisesti auttamaan Venäjää sanktioiden väistämisessä.

Kohta 11: Keeping industrial and supply chains stable. Tämä kohta ja siihen sisältyvä vaatimus – ehkä oikeammin vetoomus – näyttäisi liittyvän vain löyhästi Ukrainan sotaan, ja heijastaa enemmän Yhdysvaltain ja Kiinan suurstrategista kilpailua, joka on johtamassa teknologis-taloudelliseen eriytymiseen suurten talousvyöhykkeiden välillä. Voi sen panna merkille siinä mielessä, että Kiina ehkä näkee itsensä pikemminkin kärsijänä kun voittajana tässä ”megatrendissä”.

Kohta 12: Promoting post-conflict reconstruction. Kohdan muotoilu on yleinen ja viitaa kaikkien konfliktien jälkeisten jälleenrakennusponnistelujen tärkeyteen. Tällä tasolla teksti näyttää ongelmattomalta, mutta siitä – tietenkin – puuttuu kokonaan hyökkääjän, Venäjän, vastuu aiheuttamansa tuhon korjaamisesta. Sitä ei tietenkään kannattanut odottaakaan Kiinalta, mutta on sekin yksi asia, joka tekee tästä ”rauhansuunnitelmasta” kelvottoman.

”Jälleenrakennukseen” voisi ja pitäisikin ottaa mukaan myös moraalinen jälleenrakennus, ja silloin ei voida välttää jo mainittujen sotarikosten lisäksi myöskään kysymystä sotasyyllisyydestä. Se taas tuo kuvaan mukaan sen mentaliteetin, jonka siivittämänä Venäjä tähän sotaan ryhtyi. Näidenkin asioiden pitäisi näkyä rauhanehdoissa, vaikka ensimmäinen ja välttämätön ehto niiden mitenkään täyttymiseksi onkin Venäjän selvä ja perusteellinen tappio taistelukentällä.

Siis kelvoton suunnitelma, mutta eri asia on, onko se kelvoton Kiinan omien etujen, sellaisina kuin se ne näkee, näkökulmasta. Epäilemättä sen esittäminen on tässä vaiheessa pääasiassa propagandaele, mutta rauhaan ja varsinkin toisen osapuolen selvään voittoon päättyvä sota ei reaalipoliittisessa katsannossa asiallisestikaan ole tavoiteltava lopputulos Kiinalle. Sille ihanteellinen lopputulos on pitkään jatkuva, sotaakäyvät osapuolet ja Ukrainan tukijat uuvuttava ja niitä poliittisesti ja sotilaallisesti heikentävä konflikti, mukaan lukien Venäjän joutuminen yhä riippuvaisemmaksi Kiinasta. Venäjän heikkeneminen on sinänsä hyödyksi Suomellekin, mutta kaiken kaikkiaan Kiinan ”rauhansuunnitelma” on selkeästi Suomen edun vastainen eikä muuta tarvetta tukea Ukrainaa mahdollisimman voimakkaasti, jotta se voittaisi sodan.