Talous- ja teknologiavyöhykkeet ovat nykyajan etupiirejä

Viisitoista Aasian maata allekirjoitti 15.11.2020 vapaakauppasopimuksen, joka on kulkenut lyhenteellä RCEP, ”Regional Comprehensive Economic Partnership”. Nuo viisitoista maata ovat Kaakkois-Aasian maiden yhteistyöjärjestön ASEANin 10 jäsentä plus Australia, Etelä-Korea, Japani, Kiina ja Uusi-Seelanti. Asukkaita alueella on 2,1 miljardia ja siellä tuotetaan vähän vajaa kolmannes maailman kokonaistuotannosta.

Uutinen ei jäänyt kokonaan huomaamatta Suomenkaan tiedotusvälineissä, ja hitaan alun jälkeen sitä on kommentoitu lisääkin; jopa valtionjohto on niin tehnyt. Helsingin Sanomat nosti asian 15.11.2020 tärkeimpään pääkirjoitukseensakin ja vieläpä näkemyksin, joihin voi pitkälti yhtyä, mihin ei nykyään usein ole aihetta. Hyvä niin, kun ottaa huomioon, että nyt on päällä korona ja Yhdysvaltain presidentinvaalienkin jälkilöylyt jatkuvat. Mitä huomiotilasta yli jää, sitä ovat kärkkymässä monet muut asiat, vapaakauppasopimusrintamallakin esimerkkisi brexit ja EU:n ja Britannian välillä yhä todennäköisemmin syntymättä jäävä vapaakauppasopimus. Kotimaisista kahinoista puhumattakaan.

Kaikki vapaakauppasopimusten nimellä kulkevat hankkeet eivät virallisesti toteutuessaankaan ole olleet aivan niin isoja asioita kuin miltä ne ovat näyttäneet ja varsinkin miltä ne on yritetty saada näyttämään. Tämäkin vapaakauppa-alue varmaan tulee kohtaamaan kaikenlaista vastoinkäymistä ennen kuin se on täysin toteutunut. Sekin on syytä muistaa, että vapaakauppasopimukset ovat loppujen lopuksi vaikutukseltaan rajallisia instrumentteja varsinkin nykymaailmassa, jossa teknologia, investoinnit, kuljetusyhteydet, matkailu, tietoliikenne ja rahoitusmarkkinat, mukaan lukien pääomaliikkeiden sääntely (tai vapaus), ovat yhä suurempi osa taloudellista aktiviteettia. Niiden kansainvälinen sääntely on paljolti vaikkei kokonaan vapaakauppasopimusten ulkopuolella.

Mutta vaikka tämä RCEP ei itsessään ja yksinään maailmaa muuksi muuta, on se kuitenkin laajemmassa katsannossa erittäin merkittävä sopimus. Mikä on tämä laajempi katsanto?

Jos katsotaan Aasiaan suuntaa, jossa tämän sopimuksen muodostaman vapaakauppa-alueen jäsenmaat ovat, se nousee esiin merkittävänä ennen kaikkea sen takia, mitä sillä suunalla jäi tapahtumatta. Tapahtumatta jäi kilpaileva vapaakauppasopimus, Trans-Pacific Partnership, TPP, jossa johtava valtio olisi ollut Yhdysvallat. Ja mikä merkityksellisempää, siitä taas olisi ollut poissa Kiina. TPP tosin on toteutumassa, mutta siis ilman Yhdysvaltoja. Yhdysvallat TPP:stä irrotti presidentti Donald Trump heti valtaan tultuaan.

Syntymättä on jäänyt ja jääneekin myös toinen hyvin merkittävä vapaakauppajärjestely, Yhdysvaltain ja EU:n välinen TTIP, Trans-Atlantic Trade and Investment Partnership. Sitä ei ollut ehditty saada valmiiksi Trumpin tullessa valtaan, joten hänen ei tarvinnut irtaantua siitä; hän vain jäädytti sitä koskevat neuvottelut. Tosiasiallinen vaikutus oli kuitenkin sama kuin TPP:ssä, paitsi että mitään suppeampaa, Yhdysvallat poissulkevaa sopimusta ei tietenkään tämän kahdenvälisen hankeen tilalle voinut syntyä.

Nämä eivät ole ainoat vapaakauppahankkeet, joita on viimeisten vuosien aikana yritetty toteuttaa, eivätkä kaikki ole epäonnistuneet. Esimerkiksi EU:n ja Japanin vapaakauppaasopimus on merkittävä sekin. Trumpkin säilytti uhoamisestaan huolimatta ainakin yhden tärkeän sopimuksen, Kanadan, Meksikon ja Yhdysvaltain NAFTA-sopimuksen, tosin väittäen (väärin) neuvotelleensa siitä uuden ja paremman. Maantieteellisestä ja kaupalliselta merkitykseltään TTIP ja TPP alkuperäisessä muodossaan kuitenkin olisivat jättäneet muut varjoonsa, tätä nyt syntymässä olevaa RCEP-aluetta lukuun ottamatta.

Trumpin johtama Yhdysvallat on toisellakin rintamalla rampauttanut maailmankaupan sääntöjärjestelmää halvaannuttamalla Maailman kauppajärjestön toiminnan.

Eritoten TPP ja TTIP olisivat olleet merkittäviä sopimuksia laaja-alaisemminkin kuin vain välittömien kaupan esteiden kuten tullien ja niihin verrattavien kaupan esteiden poistumisen takia osapuolten välillä. Nykyaikaiset kauppapoliittiset sopimukset sisältävät paljon määräyksiä siitä, millainen ”sääntely-ympäristö” kaupankäynnille on luotava. Niinpä nämä sopimukset, joissa olisivat olleet mukana maailmaankaupan johtavat osapuolet (Kiinaa lukuun ottamatta), olisivat pitkälti määritelleet sen, mikä tuo sääntely-ympäristö olisi. Kiinankin olisi ollut pakko siihen ainakin johonkin määrään asti sopeutua pysyäkseen suurimmilla vientimarkkinoillaan. Nyt on mahdollista, että käy päinvastoin: Kiina johtavana maana RCEP:ssä pääsee itse määrittelemään sääntely-ympäristön sisältöä ja muiden, jopa Yhdysvaltain ja EU:n, voi olla jatkossa vaikea olla joutumatta sopeutujan osaan.

Pienille maille – ja pieniä maita ovat tässä katsannossa kaikki paitsi kourallinen suurimpia – kansainvälinen kauppa, sen vapaus ja vakaa sääntöjärjestelmä, joka ei niitä syrji, on elintärkeä. Koska Maailman kauppajärjestöön ankkuroitu yleismaailmallinen sääntöjärjestelmä ja sen puitteissa tapahtunut kaupan vapauttaminen on pitkälti halvaantunut, alueelliset vapaakauppasopimukset ovat olleet se henkireikä, joka pienemmille maille on jäänyt suurten voimapoliittisen kamppailun keskellä. EU:n jäsenet ovat siinä pärjänneet unionin neuvotteluvoiman ansiosta.

Yhdysvalloissa on nyt valta vaihtumassa, mutta ei ole takeita siitä, että kauppapoliittisella rintamalla tapahtuisi oleellista muutosta siitä, mitä Trump sai aikaan, sillä vaikka hän epäilemättä kiihdytti käynnissä ollutta kehitystä ja kärjisti sitä räävittömällä esiintymisellään, muutosvoimat eivät olleet hänestä lähtöisin. Yhdysvalloissa kesti kauan havahtua siihen, että sen johtava asema maailmassa on todellakin murenemassa, mutta nyt se havahtuminen on tapahtunut. Presidentti Barack Obaman valtakaudella käynnistetyt, edellä mainitut suuret hankkeet olivat reaktio tähän, mutta jo Hillary Clinton joutui presidentinvaalikampanjansa aikana ilmoittamaan kääntyneensä vastustamaan TPP:tä. Niin voimakkaasti olivat mielialat Yhdysvalloissa jo siinä vaiheessa muuttuneet, osittain tietenkin Trumpin nostattamina.

Erikoista vastarinta juuri TPP:tä kohtaan kylläkin oli, sehän oli nimenomaan tarkoitettu vastapainoksi Kiinan nousulle. Luopumalla sopimuksesta saatiin aikaan juuri sitä mitä yritettiin välttää. EU:n ja Yhdysvaltain vapaakauppa- ja investointisopimus oli vaikeuksissa myös Euroopan puolella varsinkin sen nimilyhenteeseen sisältyneen I:n – investoinnit, tarkemmin investointisuoja – takia. Sitä vastaan, kuten sopimusta ylipäätäänkin, nousi ja nostatettiin osittain asiallista mutta pääasiallisesti emotionaalista ja ideologista vastarintaa, jonka taustalla oli yleisempi kielteinen suhtautuminen kapitalismiin ja markkinatalouteen. On epävarmaa, kuinka sopimuksen olisi käynyt, jos niin pitkälle olisi päästy, että se olisi valmistunut ja saatettu EU:n ja jäsenmaiden parlamenttien käsittelyyn.

”Etupiirit” ovat palanneet kansainvälisen politiikan tutkijoiden ja tarkkailijoiden kielenkäyttöön ennen kaikkea siksi, että Venäjän sanotaan, ja aiheesta, tavoittelevan itselleen sellaista yrittäessään palata maailmanpolitiikan valioliigaan. Perinteisilläkin etupiireillä, siis suurvallan poliittisen ja sotilaallisen ylivallan alaiseksi joutuneiden maiden vyöhykkeillä, on varmasti edelleen merkitystä, koskapa ainakin yksi suurvalta niin ajattelee ja niin toimii.  Nykymaailman todelliset, ja todella merkitykselliset, etupiirit taitavat kuitenkin olla toisenlaisia: ne muodostuvat preferenssialueista, joilla luodaan etuoikeutettua pääsyä teknologian lähteille, vapautetaan pääomien liikkumista ja investointeja, perustetaan esteettömän kaupan vyöhykkeitä ja ainakin tietyillä alueilla päästetään myös työvoima liikkumaan. Ja päinvastoin, evätään tämä kaikki preferenssivyöhykkeen ulkopuolelle jääviltä. Tällaiset vyöhykkeet eivät ole täysin toisiaan poissulkevia, sillä ainakin jotkut niihin kuuluvista maista voivat samalla kuulua myös toiseen vyöhykkeeseen, kuten on asian laita RCEP:n ja TPP:nkin kohdalla. Ajan myötä, jos ja kun tämä ”vyöhykkeistyminen” etenee ja sen taustalla oleva suurvaltakilpailu kovenee, tällaiset maat asetetaan valintatilanteeseen: olet joko meidän puolellamme tai meitä vastaan. Euroopan ankea näköala on, että sekin on vaarassa luisua pelinappulaksi pelaajan asemesta, ellei ole jo luisunutkin.

Olemme nähneet yhden, yksittäisenä ei vielä ratkaisevan mutta merkittävän askelen tässä uudenlaisessa etupiiriytymisessä. Se tuskin jää viimeiseksi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu