Kun on tällaisia ystäviä, mihin vihollisia tarvitaan?
The Economist -lehden Ukrainan sodasta tilaajilleen järjestämissä webinaareissa on ollut esillä myös Ruotsin ja Suomen Nato-jäsenyys. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğanin käyttäytymisen lehden toimittajat väittävät aiheuttaneen vahvaa suuttumusta Helsingissä. Mitä kulissien takana lieneekään tunnettu, presidentti Niinistön julkiset puheet tukevat tätä käsitystä. Erdoğanin temppu oli harvinaisen törkeä ja vielä törkeämpää on ollut tyyli, jolla hän on vaatimuksiaan esittänyt.
Erdoğanin vaatimukset Ruotsille ja Suomelle ovat sen luontoisia, että jo niistä neuvottelemaan ryhtyminen on eräänlaista nöyryytystä. Miten on ylipäänsä mahdollista vastata esimerkiksi sellaiseen epämääräiseen syytökseen, että Turkin turvallisuushuolia ei ole ymmärretty tai on väheksytty? Milloin niitä on ”ymmärretty” tarpeeksi ja kuka sen päättää, ellei Turkki? On vaikea uskoa, että Turkissa ei tunnettaisi Ruotsin ja Suomen oikeusjärjestelmiä ja niiden taustalla olevia oikeusvaltioperiaatteita, joten Turkin terroristeiksi väittämien luovuttamisen, Erdoğanin vihollisinaan pitämien sananvapauden tukahduttamisen ja Ruotsin kohdalla jopa kurditaustaisen kansanedustajan vaientamisen ja kenties edustajanpaikan riistämisenkin mahdottomuuden on täytynyt olla tiedossa. Silti vaatimukset on esitetty, ehkä kotiyleisölle suunnattuna propagandana, mutta ehkä myös tarkoituksellisena simputuksena.
Erdoğanin erityinen bête noire, kurdit, eivät ole Lähi-idän ainoa sorrettu ja vainottu kansanryhmä, mutta suurin se on, ja sorto on ulottunut aina heidän kansallisen olemassaolonsa kieltämiseen asti (kuulostaako tutulta?). On sitäkin ilkeämpää, että meitä nyt, demandööri kun olemme, terrorismin torjunnan tekosyyllä vaaditaan auttamaan Erdoğanin vastustajien vainoamisessa. Emmekä me ilmeisesti voi olla siihen ainakin hieman suostumatta.
Olisi varmaankin ollut mahdollista havaita Turkin tempausta ennakoivia signaaleja, mutta maailma on koko ajan niin täynnä signaaleja, että on enemmän tai vähemmän – sanoisin että enemmän – arvailua valita niistä ne, joiden arvelee ennustavan sitä mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Jälkeenpäin ne kyllä on sieltä menneisyydestä helppo löytää. Julkisen tiedon perusteella en kovin suurta laiminlyöntisyntiä halua langettaa Suomen edustajien kontolle. Hieman itsekehuisesti voisin tosin muistuttaa omista kirjoituksistani, joissa pidin melko varmana, että joku tai jotkut Nato-maat pyrkisivät perimään Suomen jäsenyydestä hintaa, mutta en minä osannut kohdistaa tätä epäilyäni nimenomaan Turkkiin enkä varsinkaan, että se näin julkeasti alkaisi hintaa vaatia. Erdoğanin ensimmäinen kielteinen lausunto kyllä pani jo aavistelemaan pahaa, mutta ei tarpeeksi.
Oleellista on nyt keskittyä siihen, mitä voi olla edessä ja miksi. Ensimmäinen sellainen seikka on, missä määrin Turkin käyttäytyminen on, kuten laajasti uskotaan, taktiikkaa jolla se ajaa muita asioita kuin vastustaa Ruotsin ja Suomen jäsenyyttä. Uskon, että Turkin tärkeimmät motiivit tosiaan ovat jossain muualla, ja asekaupat Yhdysvaltain kanssa voivat olla sellainen asia. Mutta tuskin ainoa. Turkin pyrkimykset Syyriassa ja muualla Lähi-idässä voivat olla kuvassa mukana, ja Venäjän jonkinlaisen vihreän valon saaminen Turkin kaavailemalle uudelle Syyria-operaatiolle voisi hyvinkin sopia tähän kuvioon, vaikka ei uskoisikaan mihinkään Turkin ja Venäjän yhteiseen operaatioon. Ruotsi ja Suomi ovat vaarattomia ulkoisia vihollisia kotimaiseen käyttöön, ja sekin voi asiaa selittää.
Entä jos Turkki ei halua Suomea ja Ruotsia Natoon, riippumatta siitä, mitä muita päämääriä sillä on? Se on mahdollista, mutta tuskin vain meitä kohtaan tunnetun vastenmielisyyden takia, vaan osana suurempia suunnitelmia. Uskon nimittäin, että Ulkopoliittisen instituutin tutkija Toni Alaranta on oikeassa sanoessaan, että mikään yleisluontoinen Naton – puhumattakaan ”lännen” – yhtenäisyys, saati yhteisten arvojen puolustaminen, ei ohjaa Turkin käyttäytymistä. Puheet Erdoğanin haaveista palauttaa Turkin mennyt suuruus jonkinlaisena uudelleensyntyneenä osmanivaltakuntana voivat olla paisuttelua, mutta ilmankin sellaista se selvästi tavoittelee määräävää asemaa lähialueellaan. Itse asiassa sen tapa suhtautua pienempiinsä muistuttaa kovasti Vladimir Putinin niin brutaalisti esittelemää Venäjän suhtautumista. Nato jonka puhtaasti sotilaallinenkin painopiste olisi kaukana Turkista, saati että sen poliittis-ideologinen luonne eroaisi Turkin omasta yhä enemmän, heikentäisi sen (väline)arvoa Turkille, joten olisi loogista vastustaa tällaiseen suuntaan vieviä uusia jäseniä.
Viimemainittuun argumenttiin voitaisiin esittää vastaväite nojaten siihen, että Erdoğan näyttää muuttaneen mieltään vain muutamassa päivässä, korkeintaan viikoissa, joten impulsiivisten, henkilöön liittyvien tekijöiden on täytynyt olla tärkeämpiä kuin tällaisten suurstrategisten ambitioiden. Mutta ei niiden tarvitse Erdoğanin kaltaisen johtajan kohdalla olla ristiriidassa.
Silloin kun ylläpidettiin ”optiota”, ironisoivat jäsenyyttä ajavat, että kun oli kriisi, ei voinut hakea ja kun ei ollut kriisiä, ei tarvinnut hakea. Todellisuus osoittautui sellaiseksi, että kun tuli tosi kriisi, jäsenyyshakemus lähti liikkeelle pikavauhtia, ja vauhdittajana oli yleisen mielipiteen yhtäkkinen ja jyrkkä muutos jäsenyyttä tukevaksi. Silloin ei ajateltu, ei ainakaan julkisesti, että ”jäsenyysikkuna” voisi olla auki vain rajatun ajan. Nyt näyttää, että se uhkaa sulkeutua nopeammin ja perusteellisemmin kuin pessimistitkään osasivat pelätä.
Sitä että hanke todella menisi niin sanotusti kiville, ei näytä oikein kukaan tohtineen ottaa vakavasti, paitsi jotkut niistä, jotka jo nyt julistavat vahingoniloaan. Sellaisen seuraukset Suomelle riippuisivat oleellisesti parista tärkeästä asiasta. Ensimmäinen on Ukrainan sodan lopputulos. Jos Venäjä sen voittaisi (ja tämä riippumatta siitä, miten asia parhain päin seliteltäisiin), Suomi joutuisi todella hankalaan asemaan. Venäjän ruokahalu kasvaisi, eikä vain kasvaisi, vaan se pystyisi tai ainakin uskoisi pystyvänsä sen myös tyydyttämään. Vaikkei se ryhtyisikään suoranaiseen valloitukseen Ukrainan tyyliin, alistamiseen tähtäävä painostus voisi nousta tasolle, jota ei ole nähty sitten Tšekkoslovakian miehityksen; voisipa se alkaa muistuttaa ”vaaran vuosia” heti sodan jälkeen, vaikkei mitään valvontakomissiota Helsinkiin saapuisikaan.
Toinen oleellinen Suomen asemaan vaikuttava tekijä olisi se, olisiko Naton ulkopuolelle jääminen vain Turkin manööveri vai hyytyisikö myös johtavien Nato-maiden, ennen muuta Yhdysvaltain, into ottaa Suomi jäseneksi. Parhaassakin tapauksessa olisi silloin kaikille ja varsinkin Venäjälle selvää, että Turkki on siinä määrin Suomea tärkeämpi Natolle, että Suomi voidaan jättää suojattomaksi, jos hintana olisi Turkin vihat. Ehkä nuo johtavat Nato-maat haluaisivat kompensoida Suomelle aiheuttamansa vahingon joillain muilla järjestelyillä, kuten sellaisilla, joita nyt on luvattu jäsenyyttä edeltäväksi ajaksi, mutta eivät ne jäsenyyttä korvaisi.
Edellä esittämäni nojalla en luottaisi kovin paljoa siihen, että Turkki ymmärtää heikentävänsä Natoa ja siksi kyllä luopuu vastustuksestaan. Ei myöskään pidä rinnastaa Venäjän vaatimuksia Naton laajenemisen estämisestä Turkin vastaaviin; sehän on liittokunnan jäsen. Jos asiaa katsotaan kylmästi ilman ”arvopohjia” ja muuta sellaista, heikkenisikö Nato todella siitä, että se luopuisi avoimien ovien politiikasta? Sen laajentumisen rajoistahan meilläkin olisi oltava läpimietitty näkemys, jos ja kun jäseneksi pääsemme.
Nato-projektin epäonnistumiseen liittyvistä ikävistä näkymistä huolimatta uskon yhä jäsenyyden todennäköisemmin toteutuvan kuin jäävän toteutumatta. Turkki-episodi voisi silloin jäädä episodiksi. Mutta The Economistin epäilemää ”vahvaa suuttumusta” ei niin vain voi unohtaa. Kaavailin toisessa kirjoituksessani jo sitä, millaisista lähtökohdista Suomen Nato-politiikkaa pitäisi alkaa hahmotella. Niihin on nyt tarpeen liittää yksi lähtökohta lisää: se, että meidän pitäisi pitää liittolaisena maata, joka ei piitannut meistä sen vertaa, että olisi pidättynyt pelaamasta meille eksistentiaalisella kysymyksellä häikäilemättömästi omia pelejään. Sellainen maa ei tosiasiassa ole liittolainen, lukipa sopimuspapereissa mitä tahansa.
Turkin suhtautuminen Suomen ja Ruotsin pyrkimykseen Naton jäseneksi on todellakin ollut törkeää. Vaikka Turkki on armeijansa puolesta yksi voimakkaimmista Naton eurooppalaisista jäsenmaista, onko Turkista mitään hyötyä Euroopan puolustukselle Venäjän aggressioita vastaan? Mielestäni ei ole, Turkki veljeilee Venäjän kanssa ja on katsottava enemmänkin sen kuin Naton jäsenvaltioiden liittolaiseksi. Jos ja kun täysi erottaminen ei tule kyseeseen, niin Turkki pitää ajaa Natossa ulkokehälle. Eikä tässä ole kyse pelkästään Suomesta ja Ruotsista vaan koko Natosta. Turkki nykyisellään heikentää Natoa, ei vahvista sitä.
Toistaiseksi meillä ei ole mitään hätää Venäjän ollessa kiinni Ukrainassa, mutta jos Suomi joutuisi Venäjän aggressioiden kohteeksi Turkin venkuloinnin takia, sitä ei täällä unohdettaisi. Selvää on, että tämän jälkeen Turkin mahdolliset pyrkimykset EU:n jäseneksi tai taloudellisen yhteistyön lisääminen EU:n kanssa eivät tule saamaan minkäänlaista vastakaikua Suomessa ja Ruotsissa. Harmittaa, että olemme aikaisemmin edes olleet myötämielisiä tuon käenpojan EU-jäsenyydelle!
Uskon kuitenkin että Yhdysvallat pistää tuon fetsipään ruotuun. Ei Yhdysvaltain kongressi muuten jo käsittelisi Suomen ja Ruotsin natohakemuksia.
Ilmoita asiaton viesti
Ei Natolla ole varaa ajaa Turkkia ulkokehälle ja Turkki tietää tämän. Jos Turkki ajautuisi kokonaan toiseen leiriin se olisi erittäin kova isku. Nyt paras mitä voidaan saada on laiha sopu.
Jos Erdogan aikoo hyötyä tästä kiristykeinosta vaaleissa, Erdogan jättää hyväksynnän lähemmäs vaaleja. Tai sitten kulissien takana Yhdysvallat antaa Turkille myönnytyksiä joista ei kerrota ulos. Turkin potkiminen ulos ei ole Naton kannalta vaihtoehto.
Ilmoita asiaton viesti
Ensin tuohon Näräsen kommenttiin.
Uskoisin että nimenomaan USA pistää Turkin ruotuun.
Tilannetta täytyy ajatella myös siltä suunnalta että onko Turkilla varaa jättäytyä Naton ulkopuolelle? Jos jää niin siitä tulee ikäänkuin Venäjän etupiiriä. Se joutuu muuttamaan asejärjestelmiään jos lännen aseiden tulo ehtyy. Siinä menee aikaa ja Venäjä pääsee puolestaan sanelemaan ehtojaan, jotka tuskin ovat vain ”tervetuloa”.
On mahdollista että Turkki ostetaan jollain tavalla koska ennenkaikkea Suomi on strategisesti tärkeä Natolle jos se saa jalansijaa täällä.
Yksi kauppatavara voisi olla EU-jäsenyys.
Ilmoita asiaton viesti
Kovinpa tuntuvat liittyvän uskonasioihin nämä NATO-kuviot etenkin Suomessa.
Turkin EU-jäsenyys varmaankin takaisi läntisen demokratian vahvistumisen? 🥴
Ilmoita asiaton viesti
Tuohon EU-jäsenyyteen en usko, mutta muuten samaa mieltä Jocken kanssa. Jos Yhdysvallat ilnoittaa Erdoganille, että heidän toimittamiinsa aseisiin ei enää varaosia tipu, niin fetsipää olisi kusessa. Sen jälkeen ei olisi enää muita kavereita kuin Venäjä. Eikä Venäjän kaverina ole kivaa, kysykääpä vaikka valkovenäläisiltä.
Eli jos on Erdoganilla kiristyskeinoja niin on niitä Yhdysvalloillakin.
Ilmoita asiaton viesti
Varsin kinkkiseksi menisi meidänkin kannalta jos axis of evil taas kerran mutkistuisi ja pääpainopisteiksi akselille tulisikin Venäjä, Turkki, Iran (jota USA ei tod. poista listalta) KIINAn asettuessa perään jatkoksi. Kuinkas se länsiliiton suu sitten oikein pantaisiin?
Ilmoita asiaton viesti
Turkilla ja Venäjällä on kissanhännän vetoa Keski-Aasiassa. Turkki haluaa vaikutusvaltaa alueen Turkin sukuisista muslimivaltioissa ja Venäjä haluaa pitää entiset Neuvostovaltiot ohjauksessaan.
Ilmoita asiaton viesti
Äläpä muuta viserrä. Olisiko kenties kannattavampaa lopettaa se kissanhännästä vetäminen jos intressien yhdentyminen tarjoaisi osapuolille potentiaalin vahvistaa vaikutusvaltaansa geopoliittisesti etupiiriinsä kuuluviksi katsomillaan lähialueilla..?
Ilmoita asiaton viesti
Ei tässä nyt ole kyse kuka antaa ja minkäkin iskun – vaan siitä että Turkki ei vain kuulu Natoon koska sen arvot on kyseenalaisia ja keinot törkeitä ja niin Nato- kuin länsisopimattomiakin. Menköön Turkki minne lystää mutta länteen se ei enää kuulu.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt taisi Kemal Atatürk kääntyä jo vähintään toista kertaa haudassaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Viimemainittuun argumenttiin voitaisiin esittää vastaväite nojaten siihen, että Erdoğan näyttää muuttaneen mieltään vain muutamassa päivässä, korkeintaan viikoissa, joten impulsiivisten, henkilöön liittyvien tekijöiden on täytynyt olla tärkeämpiä kuin tällaisten suurstrategisten ambitioiden.”
Turkille ei olisi muodostunut tätä vääntötyökalua ilman Suomen ja Ruotsin päätöstä hakea Nato-jäsenyyttä. Vaikka tämä olisi ollut Turkin taktiikka Suomen ja Ruotsin Nato-kaavailujen alusta asti, Turkki ei olisi voinut ilmaista kantaansa ennen kuin paperit ovat sisässä. Suomihan olisi vetäytynyt jos olisi tietänyt varhaisemmassa vaiheessa Turkin kannan.
Ilmoita asiaton viesti
Ei Suomi olisi vetäytynyt hakemasta. Venäjä- pelleily on nyt Suomessa lopullisesti tuomittu.
Ilmoita asiaton viesti
Naulan kantaan! Ei pelleillä Suomessa enää Venäjän kanssa varsinkaan jos se täysjäsenyys ei irtoaisikaan NATO-uskovaisten uskoman aikataulun raameissa.
Ilmoita asiaton viesti
Maailmanjärjestykset ovat ilmeisesti muuttuneet enemmän kuin osasimme EU – maissa kuvitellakaan.
– Olemmeko olleet sammakoita, jotka eivät osaa hypätä pois ajoissa kun niiden vesiastiaa lämmitetään hiljakseen?
Noloa, mutta parempi myöhääb kuin ei milloinkaan.
Ilmoita asiaton viesti
EU-virkaatekevillä ei ole todellisuudessa harmainta hajua mitä enää voisi edes tehdä. Sen kertoo varsin hyvin esim. viimeisin veto hyväksyä Ukraina jäsenehdokaslistalle ja Moldova odottelemaa pääsyä samaiselle listalle. Mitä hemmettiä ne tollot kuvittelevat tällaisesta hevonpaskasta olevan Ukrainalle sen tämänhetkisissä tilanteessa hyötyä?
Kun kerran tämä oli jo tiedossa, jopa tätä tiedettiin odottaa niin EU:ssa vain seurattiin tumput suorina. Kaasua virtasi EU:n suuntaan ja hyvin pyörivät bisnekset Venäjällä. No nyt kaasu alkaa EU:ssa maksamaan eikä Venäjän bisneksetkään enää juuri pyöri.
Jopas olikin oikein yllätysten yllätys 🥴
Ilmoita asiaton viesti
Nato näköjään ei pysty puolustamaan edes itseään, sillä yksi sen jäsenmaa Turkki voi kiristää Suomen ja Ruotsin jäsenyydellä saadakseen emigrantti-kurdit Turkin vankiloihin kuolemaan.
Ilmoita asiaton viesti
Varsinkin nykyisin vain demokraattisista länsimaista koostuva puolustusliitto NATO on itseasiassa jo lähtökohtaisesti päätöksenteossaan kaikkea muuta kuin demokraattinen.
Kun säännöissä vaaditaan täysi konsensus esimerkiksi uusien jäsenmaiden liittymisen hyväksymiselle niin varmaa on, että ko. kortilla tulee joku jossain vaiheessa pelaamaan.
Eipä tullut näille demokratian esikuville sitten mieleen jo heti perustamisvaiheessa, että olisikohan järkevämpää ottaa päätöksentekoon mukaan edes hitunen sitä demokratiaa asettamalla esim. säänoksi, että 3/4 osan tai jos ei nyt sentään aivan liian pitkälle mennä niin 4/5 enemmistö riittäisi ainakin uhkatilanteessa tärkeimpien päätösten läpiviemiseksi liittouman sisällä. Alussa kommunismia ja jumalaa pelkäävät läntiset demokratiat loivat liittouman, jonka nopeanpäätöksenteon mahdollisuudet kusivat kertaheitolla jättäessään puolustamansa ideologian eli demokratian organisaatiossaan tyystin sivuun.
Varmistuksena, että ainakin joku vetää herneen nenäänsä:
♫ Oi kallis Suomen sekä Eestimaa, entäs Latviassa Liettuassa?
Me mennään Natoon, pannaan haisemaan, mennään Natoon ♫
Ilmoita asiaton viesti
Turkin liikeistä on keskusteltu monelta kantilta, mutta olen varma, että Erdoganilla ja Putlerilla on yhteinen sopimus siitä, että Suomea eikä Ruotsia pidä päästää Naton jäseniksi. Se olisi liian kova isku Putlerille. Putler on luvannut Erdoganille niin hyvän palkiinon, ettei Erdoganin kannnata kieltäytyä.
Ilmoita asiaton viesti
Eiköhän USA:n resurssit antaa Turkille täkyjä tai neuvotella Erdoganin kanssa ole ihan toista luokkaa kuin Putinin. Tämä teatteri nyt vaan täytyy katsoa läpi.
Ilmoita asiaton viesti
Ankaran Ỏrkki & kumppanit eivät siis olisi valmiita radikaaleihinkin toimiin mikäli USA arvovaltansa ollessa kyseessä alkaisi esittämään näkemyksiä vaikkapa Turkin NATO-roolin suhteen, niinkö kenties luulet? Nyt jos tällainen skenaario pääsisi toteutumaan niin Ukraina ja sen vilja olisi hetkessä syöty muista luonnonvaroista puhumattakaan. Mitenkä vastaisi USA/NATO, jakamalla KIINAlle täydenkädenkö? Siinä vaiheessa jos leikki pääsee todenteolla alkamaan niin Suomen & Ruotsin NATO-haaveet eivät tule painamaan kärpäsen paskankaan vertaa. Linkin takaa löytyvästä kauhuskenaariosta vielä sen verran, että mitenkähän ne EU:n tollot silloin luonnehtisivat sekä Ukrainan että Moldovan kohdalla niitä tärkeiksi päätöksiksi katsomiaan jäsenehdokasvalintoja.
Ilmoita asiaton viesti
Minä kirjoitin tänne jo ainakin viisi vuotta sitten, että jos haetaan NATO:n jäsenyyttä, niin pitäisi olla jonkinlainenn varmuus siitä, että hakemus hyväksytään, koska Suomen asema on ikävä,jos hylätään. Kukaan ei pahemmin kommentoinut.
Ilmoita asiaton viesti
Minä kyselin samanlaisia tänä keväänä. Palstan asiantuntijat selittivät silloin varsin perusteellisesti, että kaikkien jäsenmaiden myönteinen kanta on varma, ja muuta epäilevät vain Putinin trollit.
Ilmoita asiaton viesti
Viimeinen virke on diplomaatin kirjoittamaksi rankanpuoleinen:
”Sellainen maa ei tosiasiassa ole liittolainen, lukipa sopimuspapereissa mitä tahansa.”
Samaa mieltä olen, tietenkin. Kun nyt muistellaan aikoja, jolloin Turkista tuli EU-ehdokas, täytyy tietenkin todeta, että niin Turkki kuin AKP:kin olivat silloin toisenlaisia. Fakta mikä fakta. Eihän siitäkään niin kauaa ole, kun Fidesz oli Unkarin liberaalioppositio.
Yhdysvaltain kongressissa näyttää yhä olevan melko yleisesti vallalla solidaarisuus kurdien SDF:ää (tosiasiassa PYD) kohtaan. Hyvä niin.
Ilmoita asiaton viesti
Jenkkilässäkin on hallintokausia joiden aikana jotkut ovat ylimpiä ystäviä sekä hallintokausia jolloin ylimmät ystävät koetaankin lähinnä turhaksi painolastiksi.
Hieman samaan tapaan on blogien mielipiteissä esiintynyt kantaa joissa Ruotsi koetaan riippakiveksi ja turhaksi painolastiksi Suomen NATO-jäsenyyden tiellä.
Ilmoita asiaton viesti
Lyhyt kommentti otsikkoon.
”Pidä ystävät kaukana ja viholliset lähellä.”
Ilmoita asiaton viesti
I think the enemy is close enough no matter whether we’re NATO members or not and it’s gonna be stay close to us.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt et ymmärtänyt ajatusta.
Kun pidät vihollisesi lähellä, voit pitää heitä silmällä ja tiedät missä mennään.
Kun pidät ystäväsi kaukana, he eivät pysty puukottamaan selkään.
Viittaa blogin otsikkoon.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt teikäläinen ei ymmärtänyt meikäläisen ajatusta. Elikä rautalangasta, meillä on vihollinen lähellä (itä-naapuri), eikä tarvitse edes huolehtia sen pitämisestä lähellä koska se nimittäin on ja pysyy siinä olimme sitten NATO-jäseniä tai emme.
Mitä tulee Turkkiin niin koko EU Suomi mukaan lukien on jo pitkään pyrkinyt pitämään tiettyä etäisyyttä yhteiseen ystäväämme. Nyt on kuitenkin vallalla politiikka, että sitä etäisyyttä halutaan kuumeisesti, eikä vähiten Suomen osalta, kuroa umpeen ja saada muuttumaan jopa keskinäiseksi lähentymiseksi, totta kai saadaksemme siten hyötynä meille mahdollisesti jopa elintärkeäksi muodostuvan pulman ratkaistuksi eduksemme.
Ilmoita asiaton viesti
Mennäksemme vielä pidemmälle tässä leikissä niin:
Turkki on ostaja ja valuuttana on tuki NATO-jäsenyydelle. Suomi on tässä keississä myyjä. Meidän hallussa oleva artikkeli mistä Turkki haluaa tehdä kauppaa on tietty paljon puhuttu meidän arvopohjamme. Kapantekoa hiertämässä on vielä sekin, että Turkki haluaa saada kylkiäisenä jotain sellaista jota meillä ei ole edes antaa. Nytpä Turkki on ostajan markkinoilla eli tietenkin etulyöntiasemassa jolloin meidän tulee, saadaksemme haltuumme himoitsemamme maksuvaluutan, määrittää max. määrä arvopohjaamme jonka olemme valmiita myymään tätä maksuvälinettä vastaan. Yritämmekö aina vain itsepintaisesti tingata ties kuinka ja kauan luovuttaaksemme enintään itse määrittämme max. määrän ko. kauppatavaraa vai kyllästymmekö ja saadaksemme prosessiin vauhtia alammekin huoraamaan oikein kunnolla, kas siitä tässä nyt on kysymys. Täkäläisillä poliitikoilla tuskin tulee olemaan munaa näyttää Turkille keskaria ilmoittaen, että tuupatkaapas se NATO-korttinne persesilmäänne.
Ilmoita asiaton viesti
Anteeksi nyt Nea, mutta alkuperäinen kommentti oli minun jota sinä et ymmärtänyt. Etkä ymmärrä vieläkään vaikka jo selkosuomella kirjoitin.
Tarkennan vielä, kyse ei ole fyysisestä lähellä olemisesta.
Siis tarkoitan sitä että kun on vihollisensa ”ystävä”, kuten Kekkonen oli, niin hän tiesi missä veli-venäläinen menee.
Vastaavasti selkäänpuukottaja on ”hyvä ystävä” jonka suunbnalta ei osaa edes odottaa mitään pahaa, ja hups,, se perhana pettikin.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä se oli KGB:ssä ja Tehtaankadulla jossa tiedettiin tositarkkaan missä milloinkin mentiin, että aivan turha mainostaa. Juuri nyt ei ole enää käytännön mahdollisuutta käydä lukaisemassa Neukkulan aikaisia arkistoja Venäjällä ja tukia esim. miten KGB luokitteli UKK:n, mutta jokunen suomalainenkin tukija on sen jo ennättänyt tekemään. Takuuvarmasti ne tiesi, että äijä esitti ja luuli kusettavansa. Neukut antoi äijän luulla kusettaen äijää koska satavarmasti tiesivät ettei se ikinä pystyisi heitä puukottamaan.
Mikäli taas olet leikkimässä ajatusleikkiä skenaariolla, että Suomen ollessa jossain haman harmaan ajan jälkeisessä tulevaisuudessa NATO:n täysjäsen, leikittyämme aikamme ystävää pääsimme jotenkin kuittina tuikkaamaan Turkkia selkään niin siitä vaan, lähentelee kylläkin lähinnä kommunistista utopiaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kannattas alkaa turhia epäilemään. Vai onks tää sitä s-liitostoa, johon ei tarvitsisi liittää kritiikkiä?
Jos lienee siltä osin vapaampi, että mahdollisuus ajatella ihmisestä… sanotaan että,… tosi monipuolisen odottavasti.
Ilmoita asiaton viesti