Veljet keskenään

Venäjän presidentti Vladimir Putin vieraili taas Kiinassa ja ymmärrettävästi se tapahtumana peitti alleen hänen ulkoministerinsä Sergei Lavrovin vierailun siellä huhtikuun alkupuolella. Olin laatinut viimemainitusta blogikirjoituksen, mutta yhdistän nyt tähän kirjoitukseen kommentteja molemmista.

Päinvastoin kuin Yhdysvaltain ulkoministeri Anthony Blinken muutamaa viikkoa aikaisemmin, Putin sai ”punaisen maton kohtelun”. On äimistelty sitä, että Kiinan presidentti suorastaan halasi häntä. Tosin se oli silminnäkijöiden mukaan kankeahko halaus, enkä sitä ihmettele, kun olen jonkin verran itsekin ollut kosketuksissa kiinalaiseen tapakulttuuriin. Sitä ”poliittisempi” signaali tuokin ele siksi oli.

Halailut eivät kutenkaan paljon kerro Kiinan ja Venäjän välisistä todellisista suhteista ja niitä määrittävistä tekijöistä, jotka kumpuavat syvältä niiden raskaasta ja pitkästä historiasta. Ensimmäisen kerran ne tulivat kosketuksiin 1680-luvulla, kun Venäjän laajentuminen itään kohti Tyyntämerta ehti Amur-joelle. Kiinan sittemmin viimeiseksi jäänyt Qing-keisaridynastia oli juuri saanut edeltäjänsä, Ming-dynastian, viimeiset vastarintapesäkkeet kukistettua, kun uusi uhka ilmestyi pohjoisesta.

Suvereeneiksi toisensa tunnustavien valtioiden ”Westfalenin järjestelmä” oli syntynyt Eurooppaan, mutta Kiina tuskin siitä mitään tiesi ja vielä vähemmän välitti. Kiinalle Kiina oli maailman keskus ja muut sille alamaisia (tai jos tarpeeksi kaukana, yhdentekeviä). Venäjän se kuitenkin joutui de facto tunnustamaan oikeaksi valtioksi ja jopa tekemään sen kanssa rajasopimuksen. Qing oli voimissaan 1800-luvun puolelle saakka, mutta kun se rappeutui ja Kiina joutui läntisten valtojen peukalon alle, Venäjä osallistui sen alistamiseen ainakin yhtä ahneesti ellei ahneemminkin kuin kukaan muu, paitsi ehkä Japani. Alistaminen ei päättynyt kansantasavallan synnyttyäkään: Stalin suhtautui Maon johtamaan Kiinaan ja Maoon itseensä tylysti ja nöyryyttäen, eivätkä hänen seuraajansa olleet sen kummempia. 1960-luvulla rajoilla kahakoitiin. Tämä vastakohtaisuus mahdollisti sen, että Yhdysvallat Richard Nixonin johdolla sai avatuksi suhteet Kiinaan.

Voimasuhteet, jotka nojaavat kriittisesti teknologiseen ja taloudelliseen suorituskykyyn, muuttuivat sittemmin Kiinan eduksi. Kiinan kansantalous on nykyisin kymmenen kertaa suurempi ja tuottavuudeltaan, monipuolisuudeltaan ja teknologiselta tasoltaan eri luokkaa kuin Venäjän. Niinpä Putin on nyt pikkuveli ja Xi Jinping isoveli (ja muistettakoon, että Kiinan kulttuuritraditio on vielä paternalistisempi kuin Venäjän). Ilman Kiinan tukea Venäjä olisi ehkä jo romahtanut länsimaiden sille asettamien pakotteiden ja Ukrainan jatkuvan vastarinnan mahdollistaneen sotilaallisen ja muun avun alle. Kiina on olevinaan sodassa puolueeton, mutta tosisiassa siinä avainosapuoli.

Kiina tarvitsee kuitenkin pääsyä länsimaiden markkinoille ja joutuu yhä tunnustamaan niiden talous- ja finanssimahdin, ja siksi hillitsemään tukeaan Venäjälle. Investoinnit Kiinasta Venäjälle ovatkin lähes kokonaan lakanneet vuoden 2021 jälkeen. Se voi kuitenkin klassisen voimapolitiikan mukaisesti mitoittaa tukensa niin, että hyötyy maksimaalisesti niin sodasta kuin sen jälkeisestä rauhasta. Sota on vain yksi näyttämö suuressa pelissä, jossa pääpalkinto on johtava asema maailman uudessa järjestyksessä. Siinä pelissä Venäjä ei enää ole pääpöydässä, ymmärsi se sen tai ei. Voi olla että ainakaan Putin ei ymmärrä.

Kiinan ulkoministeriön Putinin vierailusta julkaisemissa tiedotteissa kiinnitin huomiota siihen, että Kiina ja Venäjä lupaavat aina tukea toistensa ydinintressejä. ”Ydinintressi” on termi, joka Kiinan kohdalla tarkoittaa ennen kaikkea, vaikka ei pelkästään, Taiwania. Niin ikään luvattiin ylläpitää liittoutumattomuuden periaatetta, mikä kertoo yhteisestä Naton vastustamisesta, mutta Kiinan kohdalla myös siitä, että ei se Venäjänkään liittolainen ole. YK-perusteisen kansainvälisen järjestelmän turvaamislupaus ja moninapaisuuden edistäminen kertovat Yhdysvaltain johtaman järjestyksen haastamisesta.

Gazassa ja Ukrainassa käytäviin sotiin Kiina kuuluttaa ”poliittista ratkaisua”, mutta sen sisällöstä ei sanottu muuta kuin että koko Palestiinan kysymyksen ratkaisuna pitäisi olla kahden valtion malli. Ukrainan osalta poliittisen ratkaisun olisi Kiinan mielestä perustuttava kaikkien osapuolten (siis myös Ukrainan?) suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden, mutta myös kaikkien osapuolten (siis myös Venäjän?) turvallisuushuolten, kunnioittamiseen. Kiinalaiset selostivat vain omaan johtajansa puheita; Venäjän ulkoministeriö julkaisi molempien sanomiset sellaisenaan. Putin puhui paljon Venäjän ja Kiinan taloussuhteiden ja muun kanssakäymisen kasvusta, mutta ei mitään Gazasta ja Ukrainasta. Ehkä sekin kertoo jotain. Mitään ei sanottu julkisesti Venäjän Kiinalle tarjoamasta toisesta kaasuputkesta, jonka tavoittelu saattoi olla Putinin Kiinan-matkan varsinainen tavoite. Kiina vaatii sekä halpaa hintaa että ei sitoudu suurten kaasumäärien ostamiseen. Sellaista ”kumppanuus ilman rajoja” on, kun toinen on niskan päällä.

Kiinan ulkoministeri lupasi Lavroville tämän vierailulla Kiinan tukevan Venäjän kehittymistä ja elinvoimaistamista sekä ”itsenäisen kehityspolun valintaa”. Hän myös luetteli viisi periaatetta, joita Kiinan ja Venäjän tulisi suhteidensa kehittämisessä noudattaa:

  • Molempien maiden tulee aina pitäytyä valtionpäämiestason diplomatian strategiseen ohjaukseen.
  • Molempien maiden tulee aina pitäytyä liittoutumattomuuden, vastakkainasettelun välttämisen ja kolmansien maiden maalittamattomuuden periaatteisiin.
  • Molempien maiden tulee aina pysytellä oikealla kurssilla suurissa periaatekysymyksissä. YK:n turvallisuusneuvoston pysyvinä jäseninä ja suurina nousevina maina Kiina ja Venäjä vastaavat aktiivisesti kaikkien maiden kansojen yhteisiin toiveisiin ja legitiimeihin huolenaiheisiin, edistävät uudenlaista valtiosuhteiden kehitysuraa, johon kuuluu dialogi ja kumppanuudet eikä vastakkainasettelu ja liittosuhteet, ja edistävät aktiivisesti ihmiskunnan jaettuun tulevaisuuteen perustuvaa yhteisöä.
  • Molempien maiden pitää aina pyrkiä kaikkia hyödyttäviin (win-win) -tuloksiin yhteistyöllä. Kiina ja Venäjä jatkavat inklusiivisen taloudellisen globalisaation edistämistä kaikkien hyväksi, vastustavat yhdessä protektionismia ja unilateralismia, sekä ruokkivat globaalin kehityksen ja edistyksen uusia ajureita.
  • Molempien maiden pitää aina toimia tasa-arvoisen ja järjestyneen moninapaisen maailman puolesta. Kiina ja Venäjä tukevat Yhdistyneiden kansakuntien keskeistä roolia globaalihallinnossa ja vahvistavat edelleen kansainvälistä koordinaatiota.

Ympäripyöreistä sanamuodoista välittyy selvästi Kiinan haastavan kansainvälisten suhteiden luonteen ja nykyisen, Yhdysvaltain johdolla synnytetyn ja yhä valitsevan järjestelmän. Mystiseltä sen sijaan vaikutti se, että ulkomistereiden pitää – Kiinan ulkoministerin mielestä – vakuuttaa, että heidän maansa aina toimivat korkeimpien pomojensa ohjauksessa. Muutkin punktit alkoivat sanoilla ”pitää aina”. Kannattaa luottaa siihen, että mitään ei Kiinan edustaja lausu sattumalta.

Kansainvälistä rauhankonferenssia Ukrainassa käydyn sodan lopettamiseksi Kiina tukee, jos sen tunnustavat sekä Venäjä että Ukraina, jos kaikki osapuolet voivat osallistua siihen tasaveroisesti ja jos rauhansuunnitelmista keskustellaan siinä ”reilusti”. Se kertoo korvansa auki pitävälle, että tähänastiset kokoontumiset ja se, joka on tulossa Sveitsiin, joihin Venäjää ei ole kutsuttu, eivät sitä miellytä, ja ”reilu” keskustelu rauhanehdoista kertoo, että Venäjän tappio ei Kiinalle käy.

Venäjän ulkoministeriö kertoi Lavrovin sanoneen, että maat ovat sopineet keskustelevansa turvallisuusyhteistyönsä syventämisestä koskien niin Eurooppa kuin Aasiaakin vastatakseen Yhdysvaltain yrityksiin pakottaa tahtonsa alueelle. Nykyisessä struktuurissa, johon on pitkään kuulunut Nato ja Etyj, ei ole hänen mukaansa mahdollista neuvotella mielekkäästi ja sopia etujen tasapainon ohjalta.

Lavrovkin pääsi Xi Jinpingin puheille. Se ei ole tavatonta, kun suurista maista on kyse, mutta harvinaista se on (edellisestä audienssista oli kuusi vuotta). Xi Jinping oli arvoituksellisen tuntuisesti vakuuttanut Lavroville Kiinan tukevan Moskovaa ”sosiaalisen turvallisuuden ja vakauden ylläpitämisessä”. Koska Kiina ei siihen Moskovaa omassa maassaan tarvitse, se näyttäisi tarkoittavan Venäjää. Huolestuttaako Kiinaa siis Venäjän yhteiskunnallisen tilanteen mahdollinen horjuminen? Loogista se olisikin, koska romahtanut Venäjä olisi sille vastoinkäyminen, mutta vähän ihmeelliseltä tuollainen lausuma julkisuuteen saatettuna vaikutti.

AnttiKuosmanen
Helsinki

Filosofian maisteri, suurlähettiläs

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu