Kahdeksantoista vuotta sitten

Kahdeksantoista vuotta sitten, ystäväni oli sairastunut, yllättäen, eturauhassyöpään. Kävin häntä Tampereella tapaamassa, vaikka vaimoni oli aika lailla loppusuoralla raskaudessa, joka oli meille molemmille ensimmäinen. Kesällä oli menty naimisiin.

Ystäväni ennuste oli huono ja tapaaminen oli tunteikas. Hän ei tuon viimeisen tapaamisemme jälkeen elänytkään enää kauaa, vain muutaman päivän. Olen vieläkin iloinen siitä, että kävin.

Palailin rauhassa kotiin, Kuopioon, jossa silloin asuin. Kiirettä ei esikoisella tuntunut maailmaan olevan. Laskettuun aikaankin oli vielä päiviä.

Illalla oli sitten yksi palaverikin. Pidettiin yhden nimettömän ryhmän ensimmäinen varsinainen kokous. Tilanne synnytyksen suhteen oli kuitenkin edennyt nopeasti ja minun pitikin sitten lähteä paltsusta kesken KYS:ille.

Kävelin suoraan saliin ja lapsi syntyi siinä silmieni edessä. Se oli huimaavan hieno tapahtuma. Oli ainutlaatuista katsella juuri hetki sitten hätäsektioitua pientä ihmistä silmiin teho-osastolla, lämpölamppujen alla.

Aikaa on nyt kulunut ja vettä on Tammerkoskessa virrannut. Huomenna tuo lapsi täyttää 18 vuotta. Itken tätä kirjoittaessani, rakkaudesta.

Elämä, ei sitä eikä meitä sen lapsia, voi kuin rakastaa. Ja eniten pitää yrittää rakastaa niitä läheisimpiä, vaikka ei koko ihmiskuntaa, luontoa eikä maailmaakaan saa unohtaa.

Muistan mitä ystäväni joskus sanoi: ”Elämä silittää päätä välillä niin, että luu paistaa.”

 

+7
AnttiLoimalahti

Psykiatrian erikoilääkäri, päihdelääketieteen erityispätevyys.
Toipuva alkoholisti ja addikti, ilman päihteitä vuodesta 1992.
TOIPUMOn lääkäri.
Myllyhoitoyhdistyksen hallituksen jäsen.
Alun perin Stadin kundi, savolainen vuodesta 1998.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu