Kymppi-päivä ja kaksois-diagnoosi

Tänään 10.10.2020 on maailman mielenterveyspäivä. Siitä innoittuneena päätin pitkästä aikaa kirjoittaa blogiini (toipuva päihdepsykiatri, Uuden Suomen puheenvuoro). Sellainen fiilis oli, etten ole vähään aikaan, ehkä muutamaan viikkoon, sinne mitään jaksanut, ehtinyt tai muistanut tuottaa. Kun sain blogin lopulta auki, niin selvisi, että edellisestä kerrasta onkin jo yli kaksi ja puoli vuotta. Sillä lailla.

No, olen oikeastikin ollut kiireinen ja työllistetty. Olen työskennellyt koko ajan päihde- ja mielenterveyshoidon ns. kovassa etulinjassa, mutta samalla pyörittänyt omalta osaltani TOIPUMOa ja ollut monessa muussakin mukana, mm. myllyhoitoyhdistyksen hallituksessa. Töitä on ollut koko ajan useassa eri kohteessa, reissutöissä on oltu, etätöitä tehty ja lomat ovat olleet vain lyhyitä pätkiä jo vuosia.

Väsynyt olen ollut jo pitkän aikaa. Palautumiskyky on toisaalta ollut hyvä ja voimia on tuntunut riittävän, aina vain, välillä loputtomastikin. Kiinnostavia asioita on jaksanut tehdä. Uusiin juttuihin olen melkein aina lähtenyt innolla mukaan.

No, kuten hyvin tiedetään, on jokaisella kuitenkin rajansa eikä kukaan ole kone. Viimeiset puoli vuotta on tökkinyt entistä pahemmin. Olen tunnistanut itsessäni minulle aiemmin melko tuntemattomia psyykkisiä oireita; uupumusta, ahdistusta, masennusta.

Minulla on kuitenkin ollut jo pitkään aika matala avunhakemisen kynnys enkä tätäkään ruvennut liian pitkään katselemaan yksin. Puhuin ensin muutamien ystävien kanssa ja sitten hain ammattiapua; työterveyslääkäri, työterveyspsykologi, työnohjaaja, psykoterapeutti, psykiatri.

Kaikkien mielestä minulla oli todettavissa vähintään keskivakava työuupumus sekä lisäksi määrittämätön ahdistuneisuushäiriö ja keskivakava masennus. Kaikki suosittelivat sairaslomaa.

Nyt olen ollut sairaslomalla jo 11. päivää ja kaikkinainen muukin hoito on käynnissä. Uskon, että pystyn palaamaan töihin jo ensi kuussa. Jatkan itseni hoitamista ja kuntouttamista, varmaan edetään pitempään psykoterapiaankin tämän talven aikana.

Miksi tämä päivitys?

No, koska haluan jatkaa valitsemallani tiellä ja elää niin kuin puhun;  kuten riippuvuudet ja päihdesairaudet, psyykkiset sairaudetkaan eivät ole sen kummempia kuin muutkaan sairaudet. Niistä on, ainakin minun, parempi vain olla avoin ja rehellinen. Sitä paitsi säästää aikaa, kun ei tarvitse selitellä monille ihmisille erikseen vaan voi jakaa asian kaikille kerralla. Ja kun tulee kaapista ulos, ei tarvitse enää paljastumista pelätä. Ja mielenterveyden häiriöiden stigma vähenee kun niistä uskalletaan puhua.

Oma päihdeongelma ratkesi jo kohta 29 vuotta sitten ja psyykkisesti olen saanut elää aina suhteellisen tervettä elämää. En ole oikeastaan koskaan (pois lukien alkoholismi ja addiktio) sairastanut mitään psykiatrisesti. Johan se on aika.

Julkaisen tämän tekstin myös siellä Uuden Suomen blogissa, kunhan saan taas sen tekniikan pelaamaan. Salasanat olivat unohtuneet, kirjoitusoikeudet olivat hävinneet. Pyrin jatkamaan taas kirjoittelua. Se on suuri nautinto, joka on ikävä kyllä jäänyt kiireen ja väsymyksen takia pois. Onhan se oireellista, kun on niin työllistetty ettei jaksa tehdä enää näitä mukaviakaan juttuja.

AnttiLoimalahti

Psykiatrian erikoilääkäri, päihdelääketieteen erityispätevyys. Toipuva alkoholisti ja addikti, ilman päihteitä vuodesta 1992. TOIPUMOn lääkäri. Myllyhoitoyhdistyksen hallituksen jäsen. Alun perin Stadin kundi, savolainen vuodesta 1998.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu