Suomen osaajapula – yritykset itse kouluttamaan osaajia jos ei muuten löydy?

Olen ihmetellyt jo ennen tätä nykyistä tilannetta, siis miksei yritykset ala tekemään talon sisällä pidempikestoisia koulutusohjelmia kerralla isommalle joukolle – about sen tarpeen mukaan? Luulisi että talossa oppisi paremmin kuin missään oppilaitoksessa varsinkin kun eihän amiksesta enää ammattiin valmiina valmistuta, hyvä jos mitään opittu.

Tätä voisi myös valtio tukea omasta puolesta ainakin kokeilun verran, nähtäisi toimiiko. Kuitenkin niin moni yrityspamppu on mediassa valitellut ettei osaajia saa, luulisi heitäkin kiinnostavan. Tuskinpa tuo kovin montaa viikkoa kestäisi, tietenkin ohessa olisi myös työssäoppimista, mutta siitä sitten pääsisikin suoraan duuniin ja osaaminenkin on pomon tiedossa valmiiksi.

En ole ajatellut asiaa kuin puolisen tuntia, joten mielellään haluaisin tietää olisiko tämä realistista järjestää? En ajatellut tätä pienien yritysten kohdalla, he taas voisivat sopia oppisopimuskoulutusta.

TOISTO TARKENNUS! TÄMÄ EI KOSKE PIENIÄ YRITYKSIÄ! LAAJAT OPPIRYHMÄT! (pakko tämä kun kukaan ei lue ajatuksella) 😀

Toinen EDIT: ”Suorat sijoitukset ulkomailta ovat tärkeä osa Suomen talouden kasvua ja elinkeinoelämän kehitystä. Tuoreen raportin mukaan ulkomaisomisteisista yrityksistä noin puolet suunnittelee palkkaavansa lisää henkilöstöä ensi vuoden aikana, mutta työvoimapula hidastaa jo kuitenkin niiden kasvua.
Business Finlandin ja Amcham Finlandin julkaisemaa Suomi sijaintipaikkana 2023 -raporttia (FDI Barometer 2023) varten haastateltiin 400 kansainvälistä ja suomalaista yritysjohtajaa, jotka tarkastelevat Suomea liiketoimintaympäristönä.”
https://www.businessfinland.fi/ajankohtaista/uutiset/tiedotteet/2023/osaajapula-uhkana-suomeen-tuleville-investoinneille

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu