Jussi Halla-aho –kun vähemmän on enemmän?

 

Jussi Halla-aho pamautti pöydälle juhannuspommin ilmoittaessaan, ettei aio hakea perussuomalaisten puheenjohtajuutta syksyllä. Jos kyse olisi perinteisestä poliitikosta, olisi syytä pysähtyä miettimään, onko puheenjohtajan tarkoituksena vain saada kenttä itkemään ja rukoilemaan mestarin jatkamista. Halla-ahon kohdalla olettamus on kuitenkin väärä. Introvertti Halla-aho ei kaipaa ihailua tai parrasvalojen loistetta. Hänellä ei ole myöskään perinteisten poliitikkojen vallanhimoa tai esilläolon tarvetta. Toisaalta Halla-aho tietää, että historia tulee toistamaan itseään. Populistipuolue ei kestä hallitusvastuuta. Sen sai kokea Veikko Vennamo ja smp-läisestä oppipojasta perussuomalaisten puheenjohtajaksi noussut Timo Soini. Tälle luonnon laille edes Jussi Halla-aho ei ole immuuni. Hallitusvastuussa ei riitä, että antaa patenttiratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin. On tehtävä kompromisseja ja kipeitä ratkaisuja.

Timo Soini ja Jussi Halla-aho ovat persoonina täysin erilaisia. Siinä missä Timo Soini on rehevä kansanmies, joka viihtyi ihmisten joukossa sutkauksineen, on Jussi Halla-aho syrjäänvetäytyvä tohtorismies. Kun maisterisjätkä Soini rynnisti etulinjaan kädet savessa, tarkkaili Jussi Halla-aho maailmanmenoa mielellään kauempaa. Myös miesten tiet perussuomalaisten johtoon ovat erilaiset. Soini punnersi ministeri-Audin kyytiin kovalla työllä, ja tie ulkoministeriksi tarkoitti Soinille parikymmentä vuotta verta, hikeä ja kyyneleitä. Jussi Halla-aho taas rakensi tulevaisuuttaan lähinnä sosiaalisessa mediassa, mutta huomattavasti nopeammin ja vähemmän kuluttavasti kuin Soini. Vaikka Halla-aho ei ole puhujana ja esiintyjänä Soinin kaltainen kansanvillitsijä, on hän sitä kirjoittajana, Halla-ahoa ei kutsuta perussuomalaisten joukossa mestariksi sattumalta. Sosiaalinen media on antanut Halla-ahon kaltaisille persoonallisuuksille mahdollisuuden päästä eteenpäin: Vaikka kirjoittaisikin omalla nimellään, ei somessa tarvitse tavata ihmisiä livenä tai ylipäänsä kiertää kenttää. Tämä rooli jää seuraajille ja medialle, joka kauhistellen ja tahtomattaan levittää sanaa eteenpäin. Jokainen linkitys tai uutinen on mainos maailmassa, jossa kaikki julkisuus on lopulta positiivista.

Jussi Halla-aho on ei ole mikään tyypillinen maahanmuuttokriitikko.  Hän on yliopistoälykkö, jonka voisi luulla arkikokemuksen perusteella kannattavan pikemminkin punavihreää ideologiaa kuin nuivaa maahanmuuttokriittistä puoluetta, ja niin siviilipalveluksen käynyt Halla-aho on jossain vaiheessa elämäänsä tehnytkin. Kuitenkin herääminen päinvastaiseen ideologiaan yhdessä somen tuoman julkisuuden kanssa tekivät hänestä kuuluisan ja lopulta perussuomalaisten puheenjohtajan. Jussi Halla-aho olisi tuskin sanonut kenellekään maahanmuuttajalle päin naamaa hurjimpia asioita, joita hän on kirjoittanut, mutta toisaalta siitä ovat pitäneet huolen hänen seuraajansa.

Miksi Jussi Halla-aho ei jatkanut puheenjohtajana eduskuntavaaleihin asti? Olisihan se joka tapauksessa tarkoittanut vähintään ministerin paikkaa, siitäkin huolimatta, että Soinin kohtalo olisi ollut enemmän kuin todennäköinen. Syitä on varmasti monia: Halla-aho on varmasti saanut tarpeekseen valokeilan lisäksi myös omiensa kaitsemisesta. Siinä missä muiden puolueiden puheenjohtajat joutuvat tekemään tällaista tyypillisesti vain hallitusvastuussa ollessaan, on perussuomalaisten johtaminen täyttä työtä myös oppositiossa. Siitä ovat hakkaraiset ja turtiaiset hengenheimolaisineen pitäneet huolen. Eivätkä kaikki paavia paavillisemmat välttämättä Turtiaisen tapaan ole siivottavissa pois puolueesta, eivät ainakaan ikuisuuksiin asti. Halla-aho tietää tämän hyvin, olihan hän itsekin ennen puheenjohtajaksi nousuaan piikki puolueen lihassa. Puheenjohtajan vastuu vaikuttaa vääjäämättä myös perhe-elämään. Kuten sanottu, Jussi Halla-aho ei himoitse valtaa samaan tapaan kuin poliittiset broilerit. Syynä voi olla myös se, että väistyessään ajoissa puheenjohtajan paikalta hänellä on paljon paremmat mahdollisuudet päästä eduskuntaan tai EU-parlamenttiin myös jatkossa. On siis parempi säästää kakkua kuin syödä se nopeasti: vähemmän voi olla joskus enemmän. Halla-ahon lähtö puheenjohtajan paikalta jättää myös tilaa jossittelulle. Tämä voi olla hyvinkin tietoista. Sen sijaan, että mestarin sädekehä sammuisi, se jää kajastamaan taustalle. Vaikkei Halla-ahoa kiinnostakaan, mitä media hänestä kirjoittaa tänään, häntä voi hyvinkin kiinnostaa, mitä hänestä kirjoitetaan tulevaisuudessa historiankirjoissa. Tähän liittyen Halla-aholla voi olla jokerikortti taskussaan, vuoden 2024 presidentinvaalit, joihin valmistautumiseen taka-alalle siirtyminen sopisi hyvin. Edes introvertti Halla-aho ei voi olla asiaa miettimättä, kisataanhan presidenttiydestä tuolloin sitä paitsi pitkästä aikaa tosissaan ja tuohan kampanjointi joka tapauksessa julkisuutta sitomatta kuitenkaan vuosikausiksi rasittavaan kenttätyöhön. Toista ääripäätä edustava vaihtoehto voi kuitenkin olla politiikasta vetäytyminen. Kukaan ei varmasti enää epäile Halla-ahon kykyä yllättää.

Jussi Halla-aho on siinä mielessä poikkeuksellinen poliitikko, että hän jättää puheenjohtajan tehtävät ajoissa ja vapaaehtoisesti. Vastaavaa ei ole usein nähty, eikä tulla myöskään usein näkemään. Seuraajalla on suuret saappaat täytettävänään. Nähtäväksi jää, miten seuraaja tulee tässä onnistumaan, varmaa on ainoastaan se, että helppoa se ei tule olemaan. Perussuomalaiset on puolueena aina henkilöitynyt puheenjohtajaansa ja jo tästä syystä kentän haltuunotto on vaativa tehtävä.

PS. Jättäessään puolueen puheenjohtajan tehtävät Halla-aho pystyy vetäytymään taustalle ja pääsee terävöittämään olosuhteitten pakosta tylsynyttä kynäänsä. Aivan yhtä terävää tekstiä, kuin se oli joskus, siitä tuskin tulee. Tuskin on tarpeenkaan: syytteet kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tuomioista puhumattakaan eivät nimittäin ole sopivia kunniamerkkejä puolueen puheenjohtajana toimineelle henkilölle saati mahdolliselle presidenttiehdokkaalle.

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu