Pari valittua sanaa Trumpista

Kun aikanaan, neljä vuotta sitten kirjoitin USA:n tuoreesta presidentistä, Donald Trumpista tähän samaiseen blogiin, odotin häneltä toisenlaista tyyliä. Tämä osoittautui erehdykseksi, Trumpin Dealista tuttu möläyttely ja poukkoilu ei loppunut virkaan valinnan myötä, vaan öykkäröinti ja valehtelu jatkuivat läpi presidenttikauden.

Erehdykseni ei ollut läheskään niin paha kuin eräiden viisaiden ennustukset kolmannesta maailmansodasta. Trump ei ollutkaan innostunut sotimisesta. Tämä saattaa osittain johtua siitä, että hän peri Obamalta konfliktit, jotka tämä oli puolestaan suurimmaksi osaksi perinyt omalta edeltäjältään. On fakta, ettei Trump ole aloittanut uusia sotia, vaan on itseasiassa vetänyt joukkoja pois Irakista ja Afganistanista.  Niin tai näin, entinen alkoholisti, sittemmin kiihkouskovainen George Bush junior aloitti tekaistuin perustein uuden Irakin sodan, siitä mihin hänen fiksu isänsä oli älynnyt aikanaan lopettaa. Irakin sotaretkeen juontaa myös osittain juurensa Isisin nousu. Siinä missä Trumpia pidetään hulluna, samaa sanottiin aikoinaan myös Bushista, mutta maailma muuttuu. On myös erittäin vaikeaa sanoa, onko Trump enemmän typerä möläyttelijä kuin laskelmoiva narsisti. Totuus saattaa vaihdella päivittäin. Nykyään George Bush tunnetaan kohteliaana ja miellyttävänä herrana, joka on ystävystynyt Barack Obaman ja tämän Michelle-vaimon kanssa. Tämän ystävyyden kummisetä on Donald Trump.

Kauppasodat eivät ole oikeita sotia, vaikka joku mielellään niin saivartelisikin.  Kuitenkaan sodilla sen paremmin kuin kauppasodillakaan on harvoin todellisia voittajia ja lopputulos on epävarma. Kaksinapainen maailma on murtunut ja Kiina on noussut tasaveroiseksi tekijäksi maailman kaupassa Yhdysvaltojen rinnalle ja siksikin Aasian taloustiikerin haastaminen on riskialtista. Tällaisessa tilanteessa Trumpin olisi luullut hakevan tukea Yhdysvaltain perinteisistä liittolaisista. Sen sijaan Trump otti politiikassaan erikoisen linjan, jossa hän pyrki lähentymään Yhdysvaltain perinteisiä vihollisia ja otti samaan aikaan etäisyyttä vanhoihin liittolaisiin. Kuitenkaan tämäkään ei ole näin yksioikoista, sillä kuten sanottu, osansa Trumpin temppuilusta sai myös Kiina.

Pohjois-Korean pieni rakettimies vedätti Trumpia pahemman kerran. Mitään myönnytyksiä ei tullut, saati että maa olisi luopumassa ydinaseestaan. Kim seisoi salamavalojen välkkeessä maailman mahtavimman valtion päämiehen rinnalla, ja kävipä Trump jopa jalkapatikalla pikavisiitillä Pohjois-Korean puolella. Tämäkin yksittäinen ele osoittaa Trumpin harkintakyvyn puutetta. Kyseessä oli propagandavoitto Kimille. Valtionpäämiehille erikoista, mutta Trumpille tyypillistä on, että hänen ja Kimin ystävyys alkoi nokittelusta. Miehet mittailivat julkisuudessa nappuloidensa kokoa. Kansainvälisen politiikan toimijoiden sijaan tällainen on tyypillistä mafioosoille. Neuvotteluissa saatetaan nokittaa tappouhkauksilla ja lopulta paiskata kättä. Isojen poikien pelissä ei välttämättä esitetäkään pokerinaamaa, vaan bluffataan räyhäämällä. Yhdysvallat ei voittanut neuvotteluissa mitään. Diktaattorina Kim tietää, että asemansa säilyttääkseen hän ja hänen johtamansa maa tarvitsee oman ydinaseen.

Bisnesmiehenä uransa tehneellä Trumpilla ei ollut poliitikon taakkaa harteillaan. Venäläiset pettyivät Trumpiin sikäli, että siinä missä perinteinen valtiomies varoo sanojaan tarkasti ja että myönnytykset edellyttävät vastavuoroisuutta, Trump saattoi perua sanansa silmää räpäyttämättä, olipa kyseessä sitten uhkaus tai katteeton lupaus. Toisaalta oli myös huojentavaa, että Trump oli kovempi puheissaan kuin teoissaan. Tässä hän erosi esimerkiksi Richard Nixonista, johon häntä on toisinaan verrattu. Trump viesti ennen muuta twiittaamalla ja monesti twiitit oli suunnattu nimenomaan hänen omille kannattajilleen.  Trump ei tehnyt pesäeroa salaliittoteorioihin edes valintansa jälkeen, vaan päinvastoin jatkoi näiden levittämistä myös henkilökohtaisesti. Samalla hän leimasi itselleen negatiiviset uutiset fake news -kategorian alle. Pahimmillaan Trumpin ulostulot johtivat rotumellakoihin ja kuolonuhreihin. Sen sijaan, että olisi jättänyt vaalikampanjansa taakseen ja pyrkinyt nousemaan maanisäksi, Trump valoi bensaa liekkeihin. Trumpin käytös, populistinen puhe ja halu haastaa perinteisiä instituutioita, mediaa ja mielipidevaikuttajia on satanut vaihtoehtomedioiden laariin.

Presidenttinä Trump jakeli potkuja ahkerasti ja miehitti keskeisimmät virat suosikeillaan. Trumpin lähipiiri jakaantuu kahteen osaan, sukulaisiin ja ei-sukulaisiin. Ainoastaan sukulaiset voivat sanoa Trumpille vastaan. Ei-sukulaiset lentävät poikkipuolisen sanan jälkeen ulos lähipiiristä ja menettävät samalla virkansa. Trumpin nepotismi muistutti tässä suhteessa kolmannen maailman maiden sotilasjunttien hallintoa eikä demokraattisen maan meritokraattisia valitaperusteita painottamaan pyrkivää käytäntöä.

Trump hämmensi Yhdysvaltoja ja koko maailmaa toteamalla, että hän luottaa Putinin kertomaan enemmän kuin CIA:n tuottamaan tiedustelutietoon. Toisaalta hän tuskin on saanut kaikkea tietoa CIA:lta. Fiksut alaiset ymmärtävät kyllä nopeasti, mitä lapsikuninkaalle kannattaa kertoa ja mitä ei, mutta tästä huolimatta presidentillä on salaista tietoa ihan riittämiin.

Trumpin kauden alussa selviteltiin Venäjän sekaantumista maan vaaleihin. Sen sijaan, että olisi jäävännyt itsensä tai pikemminkin antanut tutkijoiden toimia rauhassa Trump vaikeutti virassa ollessaan tutkimuksia, jopa niin paljon, että antoi FBI-johtaja James Comeylle kenkää.

Länsi-Euroopan suuret maat, eritoten Saksa, Ranska ja Iso-Britannia ovat tottuneet vahvaan transatlanttiseen sotilasyhteistyöhön. Toisen maailmansodan hävinnyt Saksa ei jälleen yhdistyttyään ole enää samalla tavalla panostanut sotilaalliseen voimaan kuin kylmän sodan vuosina. Trump on kiinnittänyt huomiota Saksan vapaamatkustajan rooliin ja vaatinut palkka-armeijaan siirtynyttä Euroopan talousmoottoria lisäämään puolustusmenojaan. Naton rakoilusta on hyötynyt lähinnä Venäjä.

Trump on toiminnallaan osoittanut, ettei ole olemassa mitään maailman päätöksentekoa ohjaavia kirjoittamattomia sääntöjä ”kansainvälisestä laista” puhumattakaan. Tämä tuntuu olevan erityisen vaikeaa käsittää Suomen kaltaisissa maissa, joissa on totuttu luottamaan lapsellisesti YK:n kaltaisiin instituutioihin ja demokratiajargoniin. Ukrainan kriisin alettua USA nähtiin taas hyvänä, mutta sitten maailman johtavan maan ja demokratian johtoon ilmestyi Trumpin kaltainen henkilö, joka samalla rikkoi jaon perinteiseen oikeistoon ja vasemmistoon. Erityisen vaikeaa tämä on, koska neljän vuoden takaisissa vaaleissa käsikirjoituksen piti olla selvä: Trump on pelle ja Hillary Clintonin valinta on läpihuutojuttu. Samalla maailman mahtavimman maan johtoon olisi mustan miehen jälkeen saatu nainen, mutta toisin kävi. Seurauksena on ollut yhäti jatkuva kognitiivinen dissonanssi, joka tuntuu tuottavan tiedostaville ihmisille välistä aivan infernaalista tuskaa.

Trumpin sloganit ”Make America great again!” ja ”America first!” konkretisoituivat USA:n jätettyä Trumpin johdolla Pariisin ilmastosopimuksen. Meksikon rajalle rakennettava muuri vaikutti vaalilupauksenakin pelkältä vitsiltä, mutta ehkä juuri tästä syystä Trump pyrki pitämään lupauksensa. Joe Bidenin johdolla USA on palaamassa tiukemmin mukaan kansainväliseen yhteistyöhön. Monien Trumpin älynväläysten paikkaaminen tulee kuitenkin viemään pitkään.

Britannia sai oman Trumpinsa kun Boris Johnson valittiin pääministeriksi. Trumpiin verrattuna Johnson on kuitenkin brittiläinen herrasmies. Johnson ajoi Brexitiä. Brexit siirtyi ensin, mutta lopulta EU ja Britannia pääsivät sopuun kauppasopimuksesta, ja Britannian ero Eu:sta toteutui vuoden alusta. Brexitin seuraukset jäävät nähtäväksi. On väläytelty jopa mahdollisuutta kuningaskunnan hajoamisesta.

Trump ei saanut aikaan edistystä Syyriassa tai Ukrainassa. Tästä on turha Trumpia syyttää. Sen sijaan Israel ja Arabiemiirikunnat solmivat diplomaattisuhteet. Tämän perusteella Trumpille povailtiin jopa Nobelin rauhanpalkintoa. Aina voidaan sanoa, ettei Trumpilla ollut asiaan osaa eikä arpaa, mutta voidaan kysyä, mitä Obama oli tehnyt saadessaan uransa alussa rauhanpalkinnon? –Aivan, palkinto nolotti myös saajaansa. Lisäksi on todettava, että vaikka neuvotteluja käyvät diplomaatit ja huippuvirkamiehet, nobelit korjaavat poliitikot.

Maailmanlaajuinen koronapandemia ei ollut Trumpin syy. Hän kuitenkin vähätteli virusta, millä seikalla oli vakavat seuraukset myös USA:lle. Lopulta Trump sairastui itsekin koronaan, mutta toipui nopeasti. Sen sijaan USA:n terveydenhuolto otti kovan kolauksen viruksen riehuessa ärhäkimmillään. On jopa esitetty arvioita, että korona koitui Trumpin kohtaloksi. Todennäköisempää on kuitenkin, että edellisissä vaaleissa nukkuneet Hillary Clintonin varmaan voittoon uskoneet demokraatit halusivat pitää huolen, ettei Trumpia valita uudestaan presidentiksi. Vaikka myös Trump sai enemmän ääniä kuin edelliskerralla, pelasivat hänen vastustajansa varman päälle ja kävivät uurnilla innokkaasti. Demokraatit olivat tehneet kotiläksynsä myös siinä suhteessa, että he valitsivat ehdokkaakseen juuri Bidenin. Joe Bidenin peruslähtökohdat ovat mahdollisimman pitkälle samat kuin Donald Trumpin. Biden on valkoinen heteroseksuaali ja monilta mielipiteiltään konservatiivi. Samalla demokraatit pystyivät repäisemään valitsemalla varapresidenttiehdokkaaksi Kamala Harrisin, joka on paitsi nainen myös vähemmistön edustaja. Kahden kärjen taktiikka puri. Tästä huolimatta Joe Bidenin suurin valtti vaaleissa oli se, ettei hän ole Donald Trump.

Trumpin uskollisimmat kannattajat ovat olleet NRA:n jäsenet ja uskonnollinen oikeisto. Jälkimmäiset eivät ole ilmeisesti nähneet suurta ongelmaa Trumpin persoonassa ja omassa uskonnollisessa vakaumuksessaan. Tärkeintä on ollut Trumpin ajama punaniskoja miellyttävä politiikka. Uhkakuvien maalailu ja vastustajien demonisointi uppoaa hedelmälliseen maahan.

Kautensa alussa Trump ajoi perinteistä protektionismia, mutta globaalissa maailmassa tämä osoittautui virheeksi. Trump muutti strategiaansa ja alkoi elvyttää. Tätä ei pidetä vastuullisena toimintana nousukauden aikana. USA:n talous- ja työllisyyslukujen kehitys on kuitenkin ollut vaikuttavaa viime vuosina. Perinteisesti nousukauden aikainen elvytys johtaa kuitenkin talouskuplaan, jota seuraa lopulta lama, ehkä jopa maailman laajuinen lama.

Trumpin valtakausi oli demokratian stressitesti, ja demokratia selvisi testistä kolhuineenkin voittajana. Suurin häviäjä on USA:n republikaanipuolue. Osa puolue-eliitistä pyrki taktikoimaan ja tuki Trumpia. Takinkääntöjä nähtiin jo ennen hänen valintaansa ja pian tämän jälkeen. Osa tuki Trumpia vain siksi, koska tämä oli republikaani. Osa taas pelkäsi oman kannatuksensa puolesta ja pysyi siksi hiljaa. Washingtonin tapahtumien jälkeen yhä useampi republikaani on hylännyt yhä tragikoomisemmaksi hahmoksi muuttuneen presidentin.

Trump on väittänyt aina tappiostaan lähtien vaalitulosta väärennetyksi. Tähän hän tosin viittasi jo ennen vaaleja useaan otteeseen. Trump ei ole myöntänyt tappiotaan, vaikka vaalituloksen ollessa selvä, on tämä ollut maantapa ja osa hyvän häviäjän roolia. Trump ei ole hyvä häviäjä. Asia huipentui, kun hän yllytti kannattajiaan rynnäköimään kongressitaloon, jossa oli samaan aikaan meneillään Joe Bidenin julistaminen vaalien voittajaksi.

On erikoista, että käytännössä mielenosoittajat lopulta kävelivät kongressitaloon kuin olisivat olleet valtaamassa USA:n kongressin sijaan Vanhaa ylioppilastaloa. Poliisit eivät tehneet lähellekään voitavaansa estääkseen sisäänmarssia. Mielenosoittajat olivat myös käytännössä aseettomia. Amerikassa, jossa aseet eivät ole varsinainen niukkuushyödyke, tämä on erikoista. Tämäkin jo kertoo omalta osaltaan siitä, ettei kyseessä ollut vallankaappausyritys. Tarkoituksena oli vain häiriköidä kongressin toimintaa. Kuitenkin tästä huolimatta asia on vakava. Joku mielenosoittajista olisi voinut salakuljettaa käsiaseen kongressirakennukseen ja päästä avaamaan tulen kongressiedustajia kohti. Trump hätkähti lopulta itsekin mellakkaa ja sen aiheuttamia reaktioita. Lopulta hän tuomitsi mellakoinnin, mutta jätti tyylilleen uskollisena itsekritiikin väliin. Trump on myös vakuuttanut kongressitalo-gaten jälkeen, että vaikka hän on omasta mielestään vaalien todellinen voittaja, vallanvaihto tapahtuu rauhallisesti. Tuleeko näin tapahtumaan, jää nähtäväksi.

On elätelty toiveita siitä, että viimeistään valtakautensa jälkeen Trump asetetaan syytteeseen ja hän saa pitkän tuomion. Syytteeseen hänet voidaan ehkä panna, mutta vankilatuomiota hän ei tule saamaan, sillä hänen voittoisa kilpakumppaninsa Biden joutuisi armahtamaan hänet. Koska tämä olisi Bidenille ja demokraattipuolueelle enemmän kuin kiusallista, ei Trumpia vastaan todennäköisesti edes nosteta syytettä. Miksikö Biden sitten joutuisi armahtamaan Trumpin? Siksi, että muuten Trump vuotaa tärkeitä valtionsalaisuuksia Venäjälle ja Kiinalle. Trump tekee siis tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä: It´s a Great Deal!

PS. Trumpin aikana asekauppa on käynyt – paradoksaalista kyllä – huonosti USA:ssa. Trump itse on suhtautunut usein toistuneista verisistä joukkoampumisista huolimatta nihkeästi aselainmuutoksiin. Kun Biden ja demokraatit saivat hieman yllättäen sekä senaatin että kongressin haltuunsa, on luvassa takuuvarmasti aselainkiristyksiä. Tämä tarkoittaa, että Harmageddonin taistelua ja kuunatseja pelätessään trumpilaiset alkavat hamstrata kättä pidempää entistä innokkaammin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu