Elämää palvelumurroksen kynnyksellä.

Kuvitellaan tilanne, jossa senioripariskunta asuu pienellä paikkakunnalla kaukana isommista palvelukeskuksista. Palveluiden järjestäminen syrjemmälle on erinäisistä syistä takkuavaa tai vaikeaa maantieteellisten välimatkojen, henkilöstön vähyyden, palveluiden koordinaation ja teknologisten rajoitteiden vuoksi. Vaikka paikkakunnan palvelustrategiat painottaisivatkin alueellista tasa-arvoa ja hajaseutujen saavutettavuutta, käytännön haasteet, kuten hoitajapula ja infrastruktuurin puute, voivat johtaa siihen, että palvelut eivät ole yhtä saatavilla kuin kaupunkialueilla. Ratkaisujen löytäminen vaatii kunnallista kehittämistyötä ja innovatiivisia ratkaisuja, kuten liikkuvia palveluita ja etäteknologian parempaa hyödyntämistä, jotta seniorit saisivat tarvitsemansa hoidon riippumatta asuinpaikastaan. Huolta on pidettävä myös siitä, että etäteknologia vastaa palvelunkäyttäjien osaamisen tasoa tai sitten etäpalveluiden hyödyntäminen pitää tapahtua tuetusti ja helpotetus niin, että jos tällaisen palvelun tarve on ilmeinen, on palvelun käyttö ylipäätään mahdollista.

Oli miten oli – jatkossakin olemme tilanteessa, jossa kustannustehokkain, monipuolisin ja joustavin palvelurakenne toimii niin, että

– Julkiset palvelut keskittyvät perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon.

– Yksityisten palveluntuottajien kautta täydennetään julkisia palveluita esim. lyhytaikais – ja pitkäaikaishoidossa/hoivassa, digitaalisissa terveyspalveluissa ja kotikäyntien muodossa.

– Kolmannen sektorin toimijoiden kautta tarjotaan matalan kynnyksen palveluja, kuten vertaistukea ja sosiaalista toimintaa.

Huomaan usein ajattelevani menneisyyden Suomea. Palvelut olivat vähissä, jos niitä oli ollenkaan. Sitten meillä oli hetken aikaa vaihe, jossa palveluita kehitettiin ja vietiin myös sinne, mihin ihmiset muuttivat. Oli kauppa, oli koulu, oli kioski ja muutaman kerran päivässä kulkeva linja-auto. Oli myös lääkäri ja ehkä hoitaja, joskus jopa kaksi. Jossain vaiheessa Suomi kaupungistui ja palvelut lipuivat pois kylistä, haja-asutusalueilta, taajamistakin. Mietin  usein, että mihin niiden ihmisten veroina maksamat rahat käytetään, jotka eivät halua asua kaupungissa tai taajamissa. Mietin usein myös sitä, että miksi vain kaupungissa pitää olla palveluita saatavilla. Miksei palveluita voisi olla saatavilla myös siellä, missä ihmiset niin halutessaan asuvat. Olen vielä sen verran nuori, että näen palveluverkon kehityksen suunnan mahdollisuutena, en niinkään vaihtoehtona jollekin mitä olemme kenties tottuneet pitämään itsestään selvyytenä. Huomaan miettiväni usein, että reilua olisi, jos palvelut säilytettäisiin sellaisena, että palveluita olisi saatavilla myös kaupunkien ulkopuolella. Ongelma ei ole siinä, etteikö palveluita voida järjestää vaan siinä, kuinka nopeasti palveluverkkoa voidaan kehittää ja kuinka kehityksen eteenpäin viemistä toteutetaan. Palveluverkon kehittyminen on vauhdikasta puuhaa. Me ehkä olemme unohtaneet mitä elämä haja-asutusalueella, kaupunkikeskittymien ulkopuolella oli 60 vuotta, tai vaikka 40 vuotta ehkä jopa 20 vuottakin sitten. Mikäli ajattelemme palveluverkon kehittmisen mahdollisuuksia mahdollisuutena niin me tulemme näkemään palveluverkon kehittymisen varsinaisen tehokkuuden hyvin nopeasti. Nyt kun kirjoitan tätä, teen sen alueella, jossa ei vielä 15 vuotta sitten ollut mahdollisuutta omistaa 1000mb internetliittymää, tai tilata droonikuljetuksella lääkkeitä, ruokaa yms. Uskon vakaasti, että oikealla panostuksella, oikeilla mielenkiinnon kohteiden kohdentamisella haja-asutusalueella on mahdollista säilyttää ja kehittää palveluiden laatua, saatavuutta ja mahdollisuuksia aivan lähivuosina. Se mikä valitettavan paljon tulee kuitenkin vähenemään on ihmisten välinen kohtaaminen, mutta se lienee nyt suuntana kaikkialla.

Tavoitteena tulee jatkossakin olla, jos hyvinvointi/hoiva/sairaanhoidon palveluita halutaan pitää yllä ja haja-asutusalue asuttuna, sekä haja-asutusalueen ihmiset hyvivoivina – palveluverkosto, joka palvelee kuntalaisia heidän asuinpaikastaan riippumatta, mutta ilman – että kustannukset kasvavat hallitsemattomasti. Tämä voidaan saavuttaa hyödyntämällä kustannusanalyysia ja keskittymällä niihin palveluihin, joita pienillä paikkakunnilla tarvitaan eniten. Kustannusanalyysin perusteella hybridimalli, jossa omahoitaja- ja omalääkärijärjestelmät yhdistyvät liikkuvien hoitajien ja etäpalveluiden kanssa, tarjoaa merkittäviä säästöjä verrattuna perinteiseen malliin, jossa on runsaasti kiinteitä terveyspisteitä ja fyysisiä lääkärikäyntejä. Tärkeimmät säästökomponentit liittyvät ennaltaehkäisevään hoitoon, liikkuvien ja etäpalveluiden hyödyntämiseen sekä palveluiden keskittämiseen suurempiin paikkoihin. Tämä malli vastaa joustavasti terveydenhuollon tarpeisiin, vähentää kalliiden päivystys- ja sairaalakäyntien määrää ja mahdollistaa tehokkaamman resurssien käytön. Toisinsanoen – kotona asuminen voi jatkua pidempään. Ajattelen myös niin, että tässä kohtaa yksityiset palveluntuottajat nousevat suureksi tekijäksi palveluiden tuottajina.

Ennaltaehkäisy on yksi parhaimmista keinoista vähentää pitkän aikavälin kustannuksia. Omahoitaja- ja omalääkärijärjestelmällä voidaan tehokkaasti ennaltaehkäistä vakavia terveysongelmia ja varmistaa, että hoito tapahtuu oikea-aikaisesti.

Tavoitteena voidaan hyvien ja toimivien palveluiden verkostossa myös ajatella, että kotona voitaisiin asua riittävän pitkään ja hyvää hoitoa kotiin olisi sitä tarvittaessa saatavilla. Toisaalta sitten, tämä ei saa olla vapaalippu sille, että kotiin tuotavia palveluita ei – yht’äkkiä – olekaan – tarjolla resurssipulan, hoitajapulan tai maantieteellisten etäisyyksien vuoksi, ja että jo olemassa olevia lyhyt – sekä pitkäaikaista hoivaa/hoitoa tarjoavia ympärivuorokautisen ja tehostetun hoivan laitosten vahvaa panosta – palveluntuottajina aletaan ajamaan alas; viimekädessä kuitenkin – nämä yksiköt ovat asiansa osaavia, oman panoksensa kantavia, tarpeeseen vastaavia ja varsin kustannustehokkaita palveluyksiköitä, joissa työskentelee motivoituneita hoivatyön ammattilaisia.

Kustannusten hallinnan kannalta yksi tehokkaimmista keinoista on kuitenkin palveluiden keskittäminen ja niiden tarjoaminen skaalautuvasti väestömäärän ja tarpeen perusteella. Fyysisten terveysasemien tai vastaanottopisteiden rakentaminen joka kunnassa on kallista ja vaatii jatkuvaa ylläpitoa. Siksi palveluita pitää voida keskittää suuremmille paikkakunnille, joissa asuu enemmän ihmisiä, ja joista on mahdollista palvella myös ympäröiviä haja-asutusalueita. Kehittyvä teknologia ja esimerkiksi tekoäly mahdollistavat jo hyvin pitkälle meneviä, turvallisia keinovalikoimia haja-asutusalueella hyödynnettäväksi. Huolet, joissa haja-asutusalueen ihmiset jäävät palveluiden ulkopuolelle ovat kuitenkin aitoja ja niihin tulee vastata asianmukaisesti ja riittävillä palvelukokonaisuuksilla.

Sosiaali- ja terveyspalveluverkoston ylläpito pienillä paikkakunnilla ei ole vain välttämätöntä, vaan myös strategisesti järkevää kansanterveyden ja kustannustehokkuuden kannalta. Tämä malli nostaa esiin paikallisuuden merkityksen: lähipalvelut vähentävät syrjäytymistä, ennaltaehkäisevät terveysongelmia ja pitävät pienet paikkakunnat elinvoimaisina.

Tarkoitus tulee kuitenkin olla sellainen, jossa

– Resurssien tarkka kohdentaminen vähentää turhia kustannuksia.
– Etäpalvelut ja ennaltaehkäisy tuovat pitkän aikavälin säästöjä.
– Kustannukset voidaan kohdistaa tehokkaasti erityisesti niille osa-alueille, joissa tarve on suurin, kuten ikääntyvien hoitoon ja hoivaan.

Sairaanhoitajana ajattelen, että

Ennaltaehkäisevään hoitoon sijoittaminen voi pienentää terveydenhuollon kustannuksia pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi diabeteksen tai sydän- ja verisuonitautien tehokas seuranta kotona vähentää merkittävästi sairaalassa annettavan kiireellisen hoidon tarvetta. Tämä on paljon edullisempaa kuin esimerkiksi pitkät tehohoitojaksot. Sairaanhoitajana ajattelen myös, että kun omahoitaja seuraa senioripariskunnan terveydentilaa jatkuvasti, pienet terveysongelmat voidaan hoitaa ennen kuin ne kehittyvät vakavammiksi. Tämä vähentää kalliita erikoissairaanhoidon tarpeita, kuten pitkiä sairaalahoitojaksoja tai päivystyskäyntejä, jotka usein aiheutuvat hoitamattomista terveysongelmista.

Avoin dialogi kuntalaisten ja päättäjien välillä on joka tapauksessa myös tulevaisuuden Suomessa äärimmäisen tärkeässä osassa. Palveluita ei pidä ”kirjoittaa kiveen” vaan niiden kokonaisuuden pitää olla ketterää ja joustavaa, sekä muunneltavissa palveluntarvitsijoiden elämäntilanteen muuttuessa. Hyvä hoitotyö ja toimiva hoiva vastaa aina aitoon tarpeeseen.