Liikaa seiniä, liian yksinapaista hyvinvointialuepolitiikkaa,

..suhteessa siihen, mitä tarvitaan.

Meillä on jo tällä hetkellä toimiva sote – järjestelmä, jolla voidaan fokusoida hoidontarpeen arviota todella tarkkaan, todella budjetoidusti ja todella merkittävää tulosta tuottaen suhteessa siihen, mihin ollaan tällä hetkellä motivoiduttu. Olemme luoneet limbon, jossa poliitikot, joilla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä on ja kuuluu olla hyvän hoidon, hyvän tarpeeseen vastaamisen ja hyvän terveystalousajattelun ytimessä. Päätöksiä kyllä tehdään, mutta ne tehdään sellainen agenda edellä, jonka tarkoitus ei ole vastata asiakaskunnan tarpeeseen, vaan jonkinlaiseen muuhun agendaan ensisijaisesti – ja sitten, kun aika on sopiva – palveluntarpeeseen.

Mitä me siis tarvitsemme saadaksemme toimivat sote-palvelut?

Niiltä osin, jolta palveluntarve ylittää palveluiden tuottamisen kyvyn, pitää pystyä ostamaan tarjottavia palveluita palvelun tarvitsijoille. Ratkaisu ei voi olla, että kuukaudesta toiseen kerrotaan omaisille ja hoivapaikkaa odottavalle asiakkaalle, että ”nyt ei oo” ja samalla makuutetaan asiakasta erikoissairaanhoidon paikalla viemässä erikoissairaanhoidon resurssia, likimain viisinkertaisella, toisinaan jopa kymmenkertaisella hinnalla verrattuna siihen, mitä jo valmiiksi toimiva palvelujärjestelmämme voisi tarjota!

Taustasyitä voidaan arvailla vaikka kuinka ja paljon, mutta viimekädessä kaikki pysähtyy aina siihen, että päätöksiä ollaan tehty, joilla ei tämän maailman kanssa oikein mitään realistista tekemistä. Viimekädessä lopputulos on, että päätöksiä tehdään muista syistä kuin esimerkiksi säästöjen tai hyvän hoidon, hyvän loppuelämän turvaamiseksi. Tähän voitaisiin vielä ynnätä, että jos ”framille” nostetaan ennaltaehkäisevien, ennalta reagoivien palveluiden ja palveluntuottajien tarjoamien palveluiden verkosto, niin säästöt olisivat satoja miljoonia, joissain tapauksissa voidaan varmasti puhua miljardeista per vuosi!

Mutta politiikka ei taida toimia näin. Politiikka toimii hieman toisella tavalla.

Vaikuttaakin olevan niin, että siinä missä vaikuttimet tulevat hyvän hoidon järjestämisen ulkopuolelta, hyvien palveluiden oikeanlaisen resursoinnin ja ostamisen osaamisen ulottumattomista, pohjustetaan keskinkertaisilla päätöksillä mm. poliittisen ohjauksen alaisia isompia kokonaisuuksia, joissa tarkoitus on turvata jotain ihan muuta, kuin hyvien palveluiden järjestämistä.

Aivan selvää on, että aktiivinen monituottajamalli sote – palveluissa pitää kuulua jokaisen hyvinvointialueen työkalupakkiin, koska muuten menot karkaavat pilviin ja välillä niiden yläpuolellekin. Liian yksisilmäisellä terveystalouspolitiikalla ei saavuteta säästöjä, eikä hyvän hoidon palveluita. Pitää uskaltaa tarjota palveluita silloin, kun niille on aito tarve.

Keinoja on, mittareita ja väyliä tällaisten rakenteiden todella tarkkaan hyödyntämiseen löytyy. Vuosikausien kokemuksella. Vain poliittinen tahtotila sakkaa.