Nytkö korjaustyö alkaa?

Olen seuraillut tätä hallituksen tunnepeliä jonkin aikaa, kuten varmasti kaikki muutkin, ja nyt – kun tunnepelin huipentuma ollaan saavutettu ”kielletään elokapina” ja ”yle – kuriin!” muodossa, niin nytkö vihdosta viimein tulemme näkemään, kuinka hallitus ottaa suunnan seuraavia, ei niin kovin seksikkäitä aiheita kohti.

SOTE’n ongelmat

Kenellekään ei varmasti tule yllätyksenä, että SOTE’n ongelmiin ei olla edes yritetty puuttua nykyisellä hallituskaudella niin, että varsinaisia ratkaisuja olisi näkyvissä. Ollaan lähdetty sen sijaan pelailemaan taustapelejä, joissa tarkoituksena on ulkoistaa likimain koko sote – palveluverkosto muutamien isojen palveluntarjoajien tuottamaksi sateenvarjomalliksi, jotka sitten toimivat, mikäli olen ymmärtänyt oikein – alihankkijoita haalivana/tarjoavana palveluntuotantojen hallintayhtiönä nykyisten hyvinvointialueiden ohella, ja jossain kohtaa hyvinvointialueiden päätöksiä masinoivina voimatekijöinä. Tämä kuulostaa kenties melko utopistiselta, mutta onko se sitä? Mielestäni on aivan sama, kuka palvelut tuottaa, kunhan palveluiden tuottamisella saadaan aikaan tuloksia ja hyvää hoitoa kaikille sitä tarvitseville tahoille. Nyt näyttäisi siltä, että suunta ei ole välttämättä ihan tämä. Meillä on mm. hoivapalveluiden saralla liikehdintää ”jonojen ohi” isolla rahalla, ja samanaikaista julkisesti tuotettujen palveluiden alas ajoa. Rinnalle ollaan nostettu, ehkä hieman hätäisesti laadittu kotihoidon korvaava malli, jolla koti olisi edelleenkin – kaikkien suositusten ulkopuolellakin, paras paikka viettää loppuelämän viimeiset hetket, viimeiset päivät ja jopa viimeiset tunnit. En minä pidä tätäkään huonona asiana, jos meillä on hoitajia tai esimerkiksi riittävän tehokkaalla vasteajalla toimivia älykoteja, joilla hyvä elämä voidaan kotonakin tuottaa. Ja nimenomaan niin, että tämä palvelu on kaikille mahdollinen. Nyt ei ole. Eikä puhuta mistään pienistä prosenteista. Yli 80% suomalaisista ei ole siinä tuloluokassa, jossa heillä olisi varaa kustantaa tulevaisuuden palvelut itselleen kotiin tuotettuna palveluna. Summa tullaan jatkossakin kattamaan verovaroin tuotettuna palveluna, jonka tuottaja on – jatkossakin, hoivaa ja hoitoa tarjoavat ammattilaiset, älykodit tai mieluiten näiden hybridimalli. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että palveluiden ostaminen pitää kohdentaa niin, että palveluiden saamista luonnehtii palveluntarvitsijoiden ja palveluntarjoajien aito yhteistyö, eikä esimerkiksi malli, jossa palveluita tuotetaan palveluntarjoajien ajatuksen mukaisesti ilman, että ihminen siellä vastaanottavassa päässä on vain vastaanottaja. Hoitajia meillä ei tulevaisuuden suomessa ole riittävästi, koska palkka ei vastaa työn raadollisuutta ja alati yhä enemmän liukuhihnatyöksi muuttuvaa työn luonnetta. Vastuu, kuormitus ja palkkaus eivät kohtaa. Tarvitaan siis muutoksia palkkoihin, joilla huolehditaan pito – ja vetovoimatekijöistä. Tarvitaan teknologiaa, jolla vastataan varsinaisen työn sijaan aikaa vievien työn – ja toimenkuvien kehittämiseen. Meillä olisi jo nyt olemassa mittareita, tarkkoja toiminnan tapoja ja osaamista sekä välineitä työtehtävien fokusointiin näiltä osin, mutta ostajia puuttuu. Myös johtamisen osaaminen pitää ottaa uudelleentarkasteluun. Pitää uskaltaa innovoida, pitää uskaltaa haastaa totuttuja malleja ja pitää uskaltaa palkita kehitysideoista. Toistaiseksi tämäkin hannaa paikallaan, ja tilanne tulevaisuuden suunnittelun tiimoilta on silkkaa paikallaan polkemista. Työvoimapula, joka jo nyt on kouriintuntuva – pahenee seuraavien 10 – 15 vuoden kuluessa huomattavasti työvoiman eläköitymisen myötä. Tähän me tarvitsemme ulkomaista työvoimaa sekä paremmin houkuttelevia työtehtäviä. Näiden lisäksi esiin pitää nostaa tekoälyn ja digitalisaation ja robotiikan mahdollisuudet. Älykodeista ja älylaitteista nyt puhumattakaan. Meillä alkaa olemaan kiire, eikä pallon siirtely pelaajalta toiselle enää vastaa tähän.

TYÖTTÖMYYS

Tämän hallituskauden aikana työttömyys on likimain tuplaantunut aikaisempaan verrattuna. Työttömyyden ratkaisemiseksi ratkaisuja ollaan lähdetty hakemaan mielestäni oikealta suunnalta, mutta varsin väärin keinoin. Ensinnäkin – me tarvitsemme työvoimaa ulkomailta. Me tarvitsemme työkykyistä työvoimaa. Me tarvitsemme koulutuspoliittisen renesanssin. Me tarvitsemme tekoälyä ja uskallusta yhä enemmän hyödyntävän yhteiskunnan, työelämän.. ja viimekädessä me tulemme tarvitsemaan kokonaan uudelleenlaisen lähestymistavan siihen, miten me olemme tottuneet elämään. Kuulostaa ehkä isolta palalta ja sitä se onkin. Mutta oikeastaan, vain siitä syystä – että tottumuksemme pistää vastaan. Työvoima ulkomailta vastaa tulevaisuudessa yhä enemmän niiden tehtävien hoitamisesta, joista meillä Suomessa ollaan totuttu nauttimaan itsestäänselvyyksinä. On vain faktaa, että sote, infra, palveluala, tuotantotyö jne. ovat murroksen äärellä eläköitymisen myötä. Me tarvitsemme siis ihmisiä. Ihmiset ovat kantava voimavara kaikessa, mikä on yhteiskunnan säilymisen kannalta oleellista. Jos meillä ei ole palveluiden tuottajia, ei meillä ole palveluita, eikä meillä ole tätä kautta sitten yhteiskuntaakaan. Työkykymittareiden mukaan suomen työttömistä likimain puolella työkyky on alentunut. Toisinsanoen – heidän kohdallaan työelämään palaaminen ei ole yksiselitteisesti sellaista, jossa vaan palataan työelämään. Tarvitaan mahdollisuuksia uudelleenkouluttautua, lisäkouluttautua, uudelleenorientoitua ja tukea sekä apua ymmärtää nykyisen työelämän hektisyyttä, raakuutta ja muuttunutta luonnetta. Ensisijaisesti tarvitaan kuitenkin resilienssiä jatkuville muutoksille. Tämä itsessään on eräs merkittävimmistä tekijöistä sen taustalla miksi meillä on lukuisia ja taas lukuisia tuhansia ihmisiä työelämän ulkopuolella. Tämä ja arjessa selviytymisen ongelmat. Ei ole motivoitaa työskennellä ja elää kädestä suuhun vuodesta toiseen ja saada kylmiä suihkuja joka puolelta, joissa muistutetaan siitä, minkä tällainen ihminen jo valmiiksi tietää; elämänhallinta ei ole kunnossa. Kaiken taustallahan on tietenkin raha, joka ei ole empaattinen työkalu ja jota ei riitä kaikenmaailman kampanjoihin.. mutta entä, jos me huolehtisimmekin niiden ihmisten hyvinvoinnista jotka jo ovat työelämässä? Ja panostaisimme heidän lisäkseen niiden ihmisten kuntoutumiseen takaisin työelämään, jotka ovat sen ulkopuolelle liukuneet. Ja miltä kuulostaisi – että kun ihminen tulee työn perässä suomeen, ei häntä ensisijaisesti kohdeltaisi ulkomaalaisena työvoimana vaan arvostettuna työntekijänä, joka ei olisi esimerkiksi puolta palkkaansa velkaa työnantajan ulkomaalaistyöntekijöiden rekrytoinnista vastaavalle taholle – asumisjärjestelyiden muodossa. Olisiko se ihan mahdotonta? Sekin aika tulee vielä, kun me emme tarvitse ihmisiä tekemään ihmisten töitä, ja robotit hoitavat kaiken, ja antavat meidän olla filosofeja, konsultteja, runoilijoita, kalastajia ja eränkävijöitä.. mutta siihen on vielä vuosia aikaa.. joten ainakin siihen asti. Siihen asti meidän pitäisi jaksaa huolehtia palveluiden toteutumisesta..

YEL

Melkein kuin YLE, mutta ei kuitenkaan. Asia, jossa on valuvika, ja samaan aikaan kuitenkin asia, jonka valuvian ratkaisemisen sijaan, asialla mieluusti vain politikoidaan viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen ja varmasti vielä vuosien päästäkin. Ei siksi, että tätä valuvikaa ei saataisi korjattua, vaan siksi, että taustatarkoitus on nimenomaan politikoinnissa. Tämähän on vähän niinkuin susipolitiikka. Susi, joka siis on suomen poliittisin eläin on poliittisesti äärimmäisen arvokas. Susipolitiikalla saadaan käärittyä vaalikierros kerrallaan sekä luonnonsuojelijoita, että metsästäjiä/riistanhoitotyöntekijöitä huutamaan toisilleen rajan siltä ja tältä puolelta. Tunteet loimuavat ja kostoa vannotaan. Kotieläimiä ja tuotantoeläimiä kuolee, salametsästystapausten määrä kasvaa, lakeja rikotaan puolin ja toisin, lapsille järjestetään koulukyytejä, ihmiset sitovat kettingeillä itsensä poroaitoihin – ja voittajia tässä kaikessa ovat kaikki muut paitsi ne, joiden elämää tämä aihealue oikeasti koskettaa. YEL-lakiuudistus tuli voimaan 1.1.2023. Uudistuksessa tarkennettiin sitä, mitä asioita otetaan huomioon yrittäjän työtulon suuruutta määritellessä. Jatkossa eläkeyhtiöt tarkistavat YEL-vakuutettujen yrittäjien työtulon kolmen vuoden välein. Työtulojen tarkistamisella varmistetaan sekä työtulojen ajantasaisuus että yrittäjän toimeentulo yrittäjätoiminnan aikana ja sen jälkeen. Puhutaan siis rahasta, joka pitää maksaa, vaikka varsinaista rahaa ei olisi olemassakaan. Tai tulisi olemaan. Suomessa yrittäjistä 45 – 50 prosenttia tienaa alle 2 200 euroa kuukaudessa. On likimain mahdotonta ajatella, että tuosta summasta maksettaisiin jotakuinkin 500 – 1000 euroa kuukaudessa eläkemaksuja. Tämä siis palkasta, jota yrittäjä ei saa. Myös luottamus siihen, että eläkemaksut koskaan palautuvat yrittäjille on laskenut. Kun tämä valuvika syntyi hyvinkin helpolla, on nykyhallitus kunnostautunut lähinnä valuvian päivittelyyn ja valuvialla politikointiin. Ja aika kuluu. Hinnat nousevat, ostajia ei ole. Työttömyys on kasvussa, palkkatyöllä ei tule toimeen. Ollaan siis tilanteessa, jossa raha seisoo jossain eikä kierrä yhteiskunnassa. Yel – järjestelmän kehittämistarpeista muodostuvaa arviointia ei voida tehdä hutaisten muutamassa kuukaudessa, muutamassa viikossa joten sen tekeminen olisi pitänyt aloittaa välittömästi. Sen sijaan, tehtiin arvovalinta, jossa valittiin taisteluita sieltä, missä taisteluihin ei olisi alunperinkään ollut ehkä järkevää ensisijassa lähteä. Taisteluissa ihmisten huomion saamiseksi poliittisten pisteiden toivossa. En tiedä tarkkaan, että välittääkö hallitus ylipäätään meidän yrittäjien, meidän yksinyrittäjien asemasta, vai onko tämä kaikki pohjustusta jonkinlaiselle vääristyneelle, lain harmaalla alueella etenevälle pyramidihuijaukselle. En todellakaan tiedä. Siinä on ehkä YEL – järjestelmän valuvian korjaamisen ja susi – politiikan samankaltaisuus helposti yhteenvedettynä, mutkia oikoen. Politiikassa on aina valuvikoja. Siitä me emme pääse mihinkään. Riippumatta siitä, minkä politiikan alalla liikuskelemme. Ihmiset hullaantuvat vihasta, raivosta, suuttumuksesta ja antavat itsensä mennä tunteen kautta joukon mukana. Se on osa ihmisluontoa. Politikointi on ihmisten tapa olla suhteessa moneen sellaiseen asiaan, joka toimii niinkuin kalaportaat koskessa. Kun meillä ei ole kuin muutama vaihtoehto tarjolla, me valitsemme sen, mihin muutkin menevät. Me emme mielellämme mieti, että miksi mikään ei muutu, mutta tunnetta kasvatetaan. Politiikka on tärkeää juuri tästä syystä. Tunne saa ihmiset ajattelemaan, että nyt pitää toimia, ilman vaihtoehtoja. YEL – järjestelmän muuttaminen nykyisenkaltaiselle tolalla onnistui melko helposti. Sen muuttaminen takaisin sellaiselle tolalle, jossa se palvelisi sekä yhteiskuntaa, yrittäjiä että taloutta itsessään, ei ole mikään kummoinen taikatemppu. Ellei sitä haluta sellaiseksi ajatella ja ellei sen taustalla oleva politiikka siitä sitten hyödy.