Ratkaisu vihapuheeseen?

Kirjoittelin joitakin aikoja sitten blogimerkintää koulukiusaamisesta. Se sai minut palaamaan lapsuuteni vuosiin, jonnekin 1980 luvun puolenvälin tienoille Nokian Ala-asteelle. Kyllä. Minä kävin ala-astetta Nokian ala-asteella. Kuulostaa ihan siltä, että Nokialla oli vain yksi alakoulu, jota kutsuttiin Nokian ala-asteeksi. Näin ei kuitenkaan ole. Nokialla oli tuolloin monia ala-asteita, eli nykyisemmin ymmärrettynä alakouluja.

En kirjoittanut blogimerkintää koulukiusaamisesta sattumalta. Työskentelen nuorten kanssa, joista osalla on rankkaakin kiusatuksi tulemisen kokemista. Olen jo useamman vuoden ajan – tehdessäni tätä työtä miettinyt, että mistä koulukiusaaminen minua muistuttaa. Yhtenä päivänä keskustellessani oikein todella vahvasti latautunutta keskustelua se valkeni minulle toden teolla. Koulukiusaaminen on kuin vihapuhe.

Vihapuheen ja koulukiusaamisen yhteys on merkittävä siinä mielessä, että kumpainenkin näistä on hirmuisen huonoilla välineillä tehtäväänsä suorittavan tahon tekemää, osana ryhmää tapahtuvaa yksittäisen ihmisen alistamiseksi pyrkivää selkäänpuukottamista. Ei siis mitään tämän kummempaa.

Mikä tällaiseen sitten toimii ratkaisuksi? Onko se se, että aletaan väittämään yksinkertaisesti vastaan kiusaajalle? Ei.

Eikä vastaus ole sekään, että ollaan samaa mieltä kiusaajan kanssa.

Yksinkertaisin tapa selviytyä selkäänpuukottavan kiusaajan hyppysistä on ”kääntyä ympäri”. Tämä kuulostaa kenties hieman omituiselta ajatukselta, mutta se mitä ”selkäänpuukottaminen” todella on, on yksinkertaisesti jotain hyvin samankaltaista kuin masennus. Tai ahdistus.

Se on iso möykky asioita, josta ei saa kiinni.

Tai juuri, kun olet saanut jostain kiinni, tuo iso möykky muuttaakin suuntaa ja muotoaan.

Tämä itsessään on hyvin paljon samanlaista kiusaamista kuin vihapuhe. Mekaniikka on kuitenkin varsin samanlaista. Siinä missä koulukiusattu tunnistaa kiusaamisen vasta siinä vaiheessa kun kiusaaminen tapahtuu joka ikiseltä suunnalta, niin yhtälailla Vihapuheeseen syyllistyvät tahot ikäänkuin piirittävät uhrinsa ja luovat hänelle jonkinlaisen pseudopersoonan, joka toimii sekä kiusatun jatkeena, että lopulta varsinaisena persoonallisuuspiirteenä tai ilmiasuna.

Mistä tämä johtuu?

Hyvin yksinkertaista. Vihapuhujan ja koulukiusaajan ongelma on sama. Pikkusieluisuus, opportunistinen luonteenlaatu ja ennankaikkea mahdollisuus nostaa omaa asemaansa kenen tahansa toisen ihmisen nujertamisella. Vihapuhuja ja koulukiusaaja eivät tee näkyväksi kiusaamista sinänsä, vaan sen mikä kiusatussa on heidän edustamansa piirittävän tahon keinoin esiinkaivettavissa.

Syitä tälle taas on monia. Voidaankin puhua jonkinlaisesta manttelista, jota niin koulukiusaaja kuin vihapuhuja, tai paremminkin porukkaa taakseen rekrytoiva vihakiusaaja kerää taakseen nyppimällä uhristaan pieniä ”helmiä”muiden nähtäväksi. Ei ole sattumaa, että koulukiusaaja vaikenee kun hänen asialleen osoittaa esimerkiksi ymmärrystä. Koska juuri sitä hän kaipaa osakseen. Se on tavallaan hänen heikkoutensa ja motiivinsa syvin ydin.

Ongelmallista vihapuhumisen suhteen on kuitenkin se tosiasia, että mitä laajemmalle se ilmiönä leviää, sitä laajemman pohjan se saavuttaa. Muistatkin varmaan sen kiusatun kaverin kouluvuosilta. Se, jolla oli aluksi ihan vain pienen piirin käytössä oleva liikanimi. Ja sitten se oli yht’äkkiä koko luokan tiedossa. Lopulta koko ikäluokan ja ennenkuin koulu päättyi, koko koulu tiesi siitä. Juuri tämä on se mistä vihapuhuja ammentaa voimansa.

Ei liene sattumaa, että yhden vihapuhujan suusta lähtenyt ”ähly” tai ”vihervasemmisto” saavuttaa hyvin nopeasti paikkansa yhteiskunnan yhteisessä kieliperinteessä. Sama koskee ”rajakki” – sanaa, ”putinistia”, ”suvakkia”, ”vassaria”, ”polpo” nimitystä jne. Me tavallaan kaipaamme ryhmää taaksemme riippumatta siitä, mitä kontekstia edustamme. Ja ei – vaikka me kaikki olemmekin tälle alttiita, niin tämä itsessään ei edistä yhteiskunnan asiaa.

Koulukiusaajien tai vihapuhujien yhteiskunta ei tuota mitään muuta poliittiselle ja yhteiskunnalliselle kartalle, kuin äärimmäisiä ilmiöitä. Ne eivät paranna tai paremminkin tee demokratiallemme hyvää. On helppoa huudella piilosta. Varjoista. Pimeästä massasta. On helppoa osoittaa valolla jotain kohden ja huutaa selkä pimeää vasten julmuuksia. Mutta kenen etu se on?

 

Vihapuhe luo vihaa. Ja lopulta vihapuhe palvelee vain äärimmäisiä ajattelutapoja. Ääriliikkeitä. Ääriliikkeiden päästyä valtaan ne alkavat alistaa ”tavallisia” kansalaisia alaisuuteensa omilla sairailla keinoillaan. Ja lopulta meistä kukaan ei voi olla puolueeton, itsenäinen ajattelija.

(siteeraukset: Anttiolavi Salonen, mielenkartta.fi)

 

anttiolavisalonen

Perheellinen, agnostikko, nuorisopsykiatrian - ja lastensuojelun parissa työskentelevä, Ihmisestä aidosti kiinnostunut, Yksityisenä henkilönä palveluita tarjoava miekkonen Pirkanmaalta. Tarkemmin ottaen Nokialta. "Aut viam inveniam aut faciam - Semper Fidelis."

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu