Toimivat sote – palvelut ovat investointi.

Toisin, kuin tällä hetkellä, hieman sivumennen annetaan ymmärtää, toimivat ja kansalaisten tarpeeseen vastaavat sote – palvelut ovat (pikemminkin) investointi työelämään ja yhteiskunnan koossapysymiseen, kuin pakollinen meno/kuluerä.

Palveluiden järjestäminen, tehdään se sitten miten ikinä –  pitäisi olla asia, johon panostetaan palvelun tarvitsijoiden tarpeen mukaisesti. Ratkaisu ei voi olla, että palveluita ei järjestetä ja elämä/maailma hoitaa asian omalla tavallaan. Tai, voi tietenkin. Mutta samaan tapaan pitää sitten voida ajatella, että infran kunnostaminen, esimerkiksi tieverkoston osalta pitää voida lopettaa mistä tahansa taloudellisesti perustellusta syystä.

Tai hei, miten olisi ruuan laatustandardien seurannan lopettaminen. Tai kenties vedenjakelun valvonnan lopettaminen rahasyistä. Eivät nämä niin kovin monimutkaisia asioita ole. Tosiasia on, että niin pitkään, kun meillä on sivistysvaltio, jonka kansalaisten elossa oleminen, kehittynyt ja veronmaksukyky jotain valtiovallalle tarkoittavat, on valtiovallalla tiettyjä velvollisuuksia hoidettavanaan, joista säästäminen tai joiden ylläpito nyt vaan pitää hoitaa.

Hinnat ovat avainasemassa. Tarvitaan siis aktiivisesti mukautuvia palveluita, vähemmän seiniä, enemmän innovaatioita, koulutettuja kehittäjiä ja lopulta koulutuksen uudistamista vastaamaan palveluiden tarvitsijoiden tarpeita. Pitäisi ymmärtää ennalta, että Suomessa ei enää 10 – 30 vuoden kuluttua eletä lastensuojelun palveluiden kentällä sitä lastensuojelun arkea, johon lastensuojelun palvelut ja kenttä on jumittanut. Ongelmat nuorison ja perheiden arjessa monimutkaistuvat, helpottavat, muuttavat muotoaan. Ihmisten sairastumisten hoitotyö muuttuu oleellisesti, ja vauhdilla uusien tekoälyinnovaatioiden avulla. En ole ollenkaan varma, että tarvitaanko esimerkiksi suuria sairaalarakennuksia enää ollenkaan jossain kohtaa kun vuodet vierivät. Seniorikansalaisten alati kasvava joukko vaatii mukautuvuutta, erikoistumista uudenlaisten toimialustojen hyödyntämiseen, uusien asumispalvelumuotoja ja yhä enemmän osaamista muuttuneiden apuvälineiden ja mahdollisesti jo kymmenen vuoden sisään hoivakodeissa näkyvien hoivarobottien muodossa.

Ja kyllä minä tiedän. Kymmenen tai kolmekymmentä vuotta on pitkä aika politiikassa. Aika on kuitenkin täynnä yllätyksiä, ja yllätykset tulevatkin ajassa. Aika elää ihmisessä tänään, ja ihminen ajassa. En minä olisi uskonut vielä kymmenen tai viisi vuotta sitten, että tekoälyn kehittyminen mahdollistaa käytännössä täysin automatisoidun arjen ja lopulta ensimmäisten lentävien autojen kaupunginosat maailmalla. Mutta niin vain näyttäisi käyneen.

Minä odotan tulevaisuutta innolla. Ihmisten hyvinvoinnin ja työryhmien työhyvinvoinnin parissa työskentelevänä yrittäjänä pursuan jännityksestä sen kanssa, että mihin työelämä vielä menee!

Mutta oli miten vain. On meidän asiamme päättää – että näemmekö me tulevaisuuden mahdollisuutena, investointiemme hedelminä, vaiko mieluummin verenä, hikenä ja kyyneleinä – sekä eriarvoistavan katkerana maailmankolkkana, siellä jossain, minne kukaan ei halua, missä kukaan ei viihdy.