Työtä pitäisi tehdä

Mutta työstä maksavia tahoja ei niinkään meinaa löytyä. Jos palataan aiemman hallituksen (2015 – 2019) aikakauteen, me muistamme kaikki kuinka työn maksujen ja todellisen työn hintaa ei oltaisi millään haluttu maksaa työtä teettävien tahojen puolella. Puhuttiin erilaisista tukitoimin järjestettävistä työharjoitteluista, palkattoman työn lisäämisestä, 9€/pvä työkokeiluiden lisäämisestä, ja matalapalkka-alojen kasvavasta tarpeesta. Näiden vaateiden allekirjoittajana olivat kaikki hallituspuolueet puoluetasolla, sekä valtaosa tälläkin hetkellä päivän politiikassa mukana olevista, niiden aiempien hallitusten – tai oikeammin, ”ihan eri puolueiden” edustajista.

Toki epäreiluahan on, että kukaan joutuu todellisuudessa maksamaan työn teettämisen kuluja yhtään kenellekään. Tuolloinhan asiaa perusteltiin merkittävissä määrin niin, kunhan ollaan päästy alkuun ja yrityksillä on luotto siihen, että talous vetää, niin työtä tekevät tulevat huomaamaan sen kyllä. Työllisyyshän aiemman hallituksen aikakaudella nousi merkittävästi juuri näillä keinoin. Ja yrittäminen kannatti. Hetkellisesti. Muistan käyneeni lukuisia keskusteluita siitä, että mikä todella on tärkeää työllistymisen kannalta, ja mikä taas ei.

Emeritus Professori Matti Viren kirjoitti US blogissaan, että ”Jos tämä kehitys jatkuu, talouden nollakasvu on vääjäämätön lopputulos. Ongelma ei häviä asettelemalle uusia tavoitearvoja työllisyysasteelle tai palkkaamalla julkiselle sektorille lisää työntekijöitä.”

Miten tämä kehitys sitten pysäytetään?

Ainoita merkittäviä keinoja ovat jo valmiiksi kuolevien alojen tekohengittämisen kautta saatavat lisävuodet, ja siinä sivussa TES – järjestelmän romuttaminen, mutta myöspaikallisten sopimisten edistäminen ja työnantajamaksujen siirtäminen perustyötä tekevien maksettavaksi. Toisinsanoen – pois yrittäjien ja yritysten harteilta. TES – järjestelmän romuttaminen lienee oikeastaan perin yksiselitteisesti se kruununjalokivi johon tässä jatkossakin tullaan panostamaan kaikin keinoin. Jo tässä vaiheessa puheenporina esimerkiksi lisien leikkaamisista tai oikeammin pois ottamisesta kiihtyy. Sitä kautta saadaan romutettua työntekijäliittojen valta-asema ja päästään todella määrittelemään sitä, millä hinnalla työtä voidaan teettää. Ei pidä unohtaa, mihin hintaan työkokeiluja oltiin teettämässä ja mikä oli puheenpartena matalapalkka-alojen tarpeesta. Mutta toisaalta. Kaikki muuhan on kommunismia. Työllä on tietty itseisarvo, eikä se jo valmiiksi pienipalkkaiselle voi olla palkka, vaan jokin muu. Kuten työn tekemisen ilo esimerkiksi ilman palkkaa. Ja ei – tämä ei ole hatusta vedetty ajatus. Ei vuosien 2015 – 2019 pyrkimyksistä nyt niin pitkää aikaa ole kulunut, etteikö tämä olisi kaikkien työtätekevien muistissa.

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa on, että kylmää kyytiä on luvassa jo valmiiksi polvilleen lyödyille yhteiskunnan peruspalveluita tarjoaville aloille. Näinhän ei välttämättä tarvitsisi olla, mutta se tarkoittaisi ”nollakasvua” tai pikemmin ei rakettimaista kasvua, vaan tasapainon ja epävarmuutta uhkuvan pääomapolitiikan välistä ristiriitaa. Me saamme siis jatkossakin kuulla, että Suomesta tulee Venezuela tai Pohjois – Korea, ellemme me ole valmiita siirtämään työnantajamaksuja työtätekevien maksettavaksi. Me saamme kuulla kuinka kaikki muu paitsi sellainen ajattelu, jossa työtä on tehtävä välillä vähän pienemmälläkin palkalla – jos työnantajalla ei ole varaa maksaa, tai kun on sesongin ulkopuolinen aika – on kommunismia.

Palaan ajatuksissani yhä uudestaan ja uudestaan siihen aikaan, kun JHL:n lakko, tai oikeammin työtaistelutoimi vuonna 2018 kävi kuumimmillaan.

Lakossa olivat työntekijät, joiden työehtosopimus on kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus, kunnallinen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimus, kunnallisen tuntipalkkaisen henkilöstön työehtosopimus tai AVAINTES. Virkasuhteessa olevat oli rajattu lakon ulkopuolelle. Kouluissa, päiväkodeissa ja vanhuspalveluissa ei välttämättä ollut ruokaa tarjolla tuon lakon aikana. Lakko näkyi myös tilojen siivouksessa. Osa huoltotöistä jäi tekemättä ja osa kirjastoista ja kulttuurikeskuksista sekä kuntien liikuntapaikoista oli kiinni lakon ajan.

Kiistakapulana olivat ns. irtisanomislaki, mutta myös KIKY – sopimus, joka sisälsi palkkatason jäädyttämistä, työajan pidentämistä, lomarahojen leikkauksia ja työnantajamaksujen vähentämistä (oikeastaan siirtämistä työntekijän maksettavaksi). Tätä oli äärettömän hankalaa hyväksyä pienipalkkaisilla naisvaltaisilla aloilla. Käytännössä useat naisvaltaisten pienipalkkaisten alojen työntekijät olisivat joutuneet jatkossa tekemään kahta tai useampaa työtä rahoittaakseen peruselämän menonsa.

Vaadittiin mm. voimakkaasti ”yhteiskuntasopimuksen” solmimista Suomen talouden kohentamiseksi. Tämän sopimuksen kohentamisosuus jäi kuitenkin pääasiassa työtätekevän kansanosan hoidettavaksi ja työnantajapuolen vapaaehtoisuuden mahdollistavaksi sopimukseksi. Kaikki muu oli kommunismia.

Kilpailukykysopimuksen työllisyysvaikutukset jäivät viimekädessä näennäisiksi ja keskusteluksi siitä, että oliko kyseessä ollut oikeastaan vain merkittävä tulonsiirto (ja eriarvoisuuden lisääjä) työntekijöiltä työnantajille.

Unohtaa ei myöskään sovi, että tämä varallisuuden siirtyminen palkkatuloista kevyemmin verotettuihin pääomatuloihin ja palkkojen alennuksista johtuva ostovoiman heikkeneminen sekä vuosien 2015 – 2019 hallituksen tätä ongelmaa vastaan suuntaamat veronkevennykset vähensivät valtion verotuloja, joilla esimerkiksi perusarjen aitoon palveluntarpeeseen pitäisi pystyä vastaamaan. Mistä johtuen useat peruselämän perustarpeisiin vastaavat palvelut putosivat polvilleen ja kärsijöiksi joutuivat näitä palveluita tarvitsevien suomalaisten suuri joukko. Joukko, jonka tilannetta oltiin kuritettu jo pidemmän aikaan toimeentulotukeen kohdistuvien supistusten, mutta myös monien muiden supistusten kautta. Ja jos se nyt erikseen tarvitsee sanoa, niin toimeentulotuen tarvitsijoiden määrä on kasvanut merkittävästi vuoden 2003 jälkeen. Toisinsanoen – toimeentulotukea, oman palkkatulon lisäksi.

Mielenkiintoiseksi menee. Nyt ollaan jälleen sitä mieltä, että ratkaisu olisi tehdä sama keikaus toistamiseen. Vuodesta 2019 vallassa olleella hallituksella tuskin on nykytilanteessa asian korjaamiseksi tarvittavia eväitä, eikä tulevaisuus peruspalveluita supistavien puolueiden alaisuudessa hyvältä näytä.

0
anttiolavisalonen
Sitoutumaton Nokia

"Aut viam inveniam aut faciam - Semper Fidelis."

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu