Anarkisteja tuomitaan vuosikymmeniksi vankilaan Venäjällä

Seinänmaalaushommissa Moskovassa 20 vuotta sitten. Kuvakaappaus videolta.

Ensi tiistaina on kansainvälinen päivä Marius Masonin, ja muiden pitkän vankeustuomion saaneiden anarkistivankien puolesta. Kirjoitin venäläisistä anarkisteista, jotka on tuomittu pitkiin vankeustuomioihin, tai joita uhkaa pitkä vankeustuomio oululaisen radikaalivasemmistolehden Punamustan liekin  toukokuun numeroon 5/2024.

Kesäkuun 11. päivä on ollut toimintapäivä jo melko kauan, ensimmäistä kertaa se järjestettiin 20 vuotta sitten. Tuolloin Venäjällä ei ollut pitkäksi ajaksi vankilaan tuomittuja anarkisteja, sen sijaan Yhdysvalloissa Jeffrey ”Free” Luers oli saanut käsittämättömän 23 vuoden vankeustuomion pienehköstä ympäristösabotaasi-iskusta, jossa hän poltti kolme runsaspäästöistä kaupunkimaasturia. Kirjoitimme tuolloin Yhdysvaltojen Moskovan suurlähetystön seinään Free Jeff Luers!, liitin tästä aktiosta videon videoblogin loppuun. Olen edelleen tyytyväinen lopputulokseen, koska kyseessä oli yksi Moskovan vartioiduimpia rakennuksia yhdellä Moskovan vartioiduimmista alueista (vastapäätä on Venäjän hallituksen valkoinen talo), kukaan meistä ei jäänyt kiinni, ja graffiti buffattiin niin huonosti että sen ääriviivat olivat näkyvissä vielä vuosien ajan. Sittemmin Jeff Luersin vankilatuomio lyhennettiin kymmeneen vuoteen, joten hän on ollut jo kauan vapaalla jalalla. Alkuperäisen videon teki Indyvideo-kollektiivi. 

Podcast-versio SoundCloud, Spotify.

Ukrainan täysimittaisen sodan jatkuessa kolmatta vuotta anarkistiliikkeen elintila Venäjällä pienenee entisestään. Muutamissa suurimmissa kaupungeissa on vielä mahdollista järjestää kulttuuritapahtumia tai anarkistiliikkeen historiaa käsitteleviä tapahtumia, mutta tärkeimmistä päiväpoliittisista kysymyksistä on mahdotonta keskustella ilman vakavia seurauksia. Monista asioista voi keskustella vain anonyymisti netissä tai kaduilla.

Viranomaiset valmistelevat myös anarkistisen vankitukitoiminnan kieltämistä. Helmikuussa Venäjän viranomaiset julistivat Yhdysvaltalaisen Anarkistisen Mustan ristin federaation ”ei-halutuksi järjestöksi”. Venäjän lakien mukaan ”ei-halutun” järjestön rahoittamisesta voi saada kuuden vuoden vankilatuomion. Todennäköisesti tällä valmistellaan Venäjällä toimivien Anarkistisen Mustan ristin ryhmien kieltoa.

21. helmikuuta 2024 viranomaiset kiduttivat Ukrainan sodan vastustajaa Anton Žutškovia vankilassa Siperian Krasnojarskissa. Hänet on tuomittu kymmeneksi vuodeksi vankeuteen yrityksestä hyökätä mellakkapoliiseja vastaan polttopulloilla Moskovan keskustassa. Žutškovia oltiin siirtämässä vankilaan, jossa hän tulee viettämään seuraavat kahdeksan vuotta. Kiduttajat kysyivät Žutškovilta muun muassa Anarkistisen Mustan ristin toiminnasta.

Tällä hetkellä Žutškovia tukee solidaarisuusvyöhyke, antiautoritaarinen projekti, joka tukee ihmisiä jotka on vangittu sodanvastaisesta suorasta toiminnasta. Žutškovin kidutus on toinen merkki Anarkistista Mustaa ristiä vastaan valmistelluista toimista. Pahaenteisten merkkien seurauksena Moskovan Anarkistinen musta risti on muuttamassa pois Venäjältä, ja se toimii nyt maanpaossa ulkomailla.

Solidaarisuusvyöhyke rahoittaa tällä hetkellä noin 20 sotaa vastustaneen suoran toiminnan aktivistin asianajokuluja, ja se seuraa kymmenien muiden tapausten oikeuskäsittelyä. Valtavirran ihmisoikeusjärjestöt eivät yleensä tue armeijan ja poliisin infrastruktuuria vastaan iskeneitä suorasta toiminnasta vangittuja. Kaksi solidaarisuusvyöhykkeen tukemista vangeista on anarkisteja, mutta heistä kumpaakaan ei ole vielä tuomittu. Mutta molemmat tulevat varmasti saamaan pitkät tuomiot, Venäjän oikeusistuimessa mahdollisuus vapauttavaan tuomioon on alle 1%.

Solidaarisuusvyöhykkeen tukema Aleksei Rožkov teki yhden ensimmäisistä suoran toiminnan iskuista sotaa vastaan. 11. maaliskuuta 2022, 15 päivää täysimittaisen sodan alun jälkeen, hän hyökkäsi polttopullolla kutsuntatoimistoon Jekaterinburgin kaupungin esikaupungissa Uralilla. Hänet otettiin kiinni samantien, mutta vapautettiin odottamaan oikeudenkäyntiä syksyllä 2022, minkä jälkeen hän onnistui pakenemaan Kirgisiaan. Sieltä hänet kidnapattiin laittomasti Venäjälle toukokuussa 2023, minkä jälkeen häntä vastaan nostettiin huomattavasti aikaisempaa raskaammat syytteet terrorismista. Nyt häntä uhkaa 30 vuoden vankeustuomio.

Toinen solidaarisuusvyöhykkeen tukema anarkistivanki on Ruslan Siddiqui, joka otettiin kiinni marraskuun 2023 lopussa Rjazanissa, 180 kilometriä Moskovasta kaakkoon. Häntä syytetään rahtijunan suistamisesta raiteiltaan 11. marraskuuta, ja 20. heinäkuuta tehdystä lennokkihyökkäyksestä Djagilevon lentokenttää vastaan. Häntä syytetään terrorismista, maksimituomio on 30 vuotta vankeutta.

Oma erillinen kampanja puolustaa viittä anarkistia ja antifasistia, Deniz Aidyniä, Juri Neznamovia, Daniil Tšertykovia, Nikita Oleinikia ja Roman Paklinia Uralilla ja Siperiassa. Heidät otettiin kiinni 30.-31. elokuuta 2022, ja heitä syytetään terroristijärjestön perustamisesta, tarkoituksenaan räjäyttää turvallisuuspalvelu FSB:n rakennuksia ja rautateitä. Tapauksen todistusaineisto on hatara, se perustuu pääosin kiduttamalla saatuihin tunnustuksiin. Kirill Brik pidätettiin ensimmäisenä Deniz Aidynin kanssa Tjumenissa, viranomaiset väittävät heidän yrittäneen testata räjähdettä metsässä. Ikävä kyllä kidutuksen seurauksena Kirill Brik tekee nyt yhteistyötä esitutkinnan kanssa, ja hänen antamansa todistus voi tarkoittaa 30 vuoden vankeustuomiota muille syytetyille. Nikita Oleinikia syytetään ryhmän ”johtamisesta”, minkä vuoksi hän voi päätyä vankilaan elinkaudeksi.

Muutamat sotaa ennen vangitut anarkistit ovat yhä vankilassa. Anarkisti ja matemaatikko Azat Miftahov piti vapauttaa 4. syyskuuta viime vuonna, hänen istuttuaan kuuden vuoden vankeustuomion mielenosoituksesta Moskovassa, jonka yhteydessä heitettiin savupommi hallitsevan Yhtenäinen Venäjä -puolueen toimistoon. Mutta Miftahov otettiin kiinni välittömästi hänen astuttuaan ulos vankilasta, ja häntä vastaan nostettiin uudet syytteet ”terrorismin oikeuttamisesta”. Keskusteluissa muiden vankien kanssa on noussut väite siitä että hän olisi tukenut anarkistipomminheittäjä Mihail Žlobitskia keskusteluissa muiden vankien kanssa – Žlobitski kuoli vuonna 2018 iskussa FSB-turvallisuuspalvelua vastaan Arkangelskin kaupungissa. 28. maaliskuuta Azat Miftahov tuomittiin 4 vuodeksi vankeuteen, eli yhteensä hän tulee viettämään kiven sisässä lähes 10 vuotta.

Ensimmäinen laaja tekaistu rikostutkinta anarkisteja vastaan oli Penzan ja Pietarin anarkisteja vastaan suunnattu “Verkosto”-järjestön tapaus. Maanalaisen anarkistijärjestön osallistujiksi epäillyt vangittiin vuosina 2017-2018. Kymmenen vankilaan tuomitun anarkistin väitettiin perustaneen maanalaisen järjestön, joka suunnitteli laittomia iskuja, vaikka syyttäjä ei pystynyt esittämään yhtäkään konkreettista suunnitelmaa iskuista. Tuomituista kolme on jo vapautettu vankilasta, seitsemän istuu tuomiotaan ja heistä kuusi on listattu Moskovan Anarkistisen Mustan ristin vankilistalla: Viktor Filinkov (7 vuoden tuomio), Vasili Kuksov (9 vuoden tuomio), Mihail Kulkov (10 vuoden tuomio), Andrei Tšernov (14 vuoden tuomio), Ilja Šakurski 16 vuoden tuomo) ja Dmitri Ptšelintsev (19 vuoden tuomio).

Hyvä tapa tukea vankeja on kirjoittaa heille tukipostia. Tällä hetkellä postiliikenne Suomen ja Venäjän välillä on keskeytetty, joten kaikille tässä artikkeleissa listatuille vangeille voi parhaiten kirjoittaa lähettämällä postia osoitteeseen abc-msk@riseup.net, luottokortin omistajat voivat myös kirjoittaa suoraan vangeille Prisonmail-sivustolta.

Moskovan AMR:n tukemien vankien lista ja muuta tietoa anarkistivankien tilanteesta Moskovassa löytää Avtonom-sivustolta.

CrimethInc.-kollektiivi kirjoitti toimintapäivän historiasta 7 vuotta sitten.

anttirautiainen
Helsinki

Influensseri, elämävalmentaja ja motivaatiopuhuja.
https://linktr.ee/arautiainen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu