Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen edellyttää Putinin pysäyttämistä

Ilmastoaktivisti Arshak Makitšjan osoittamassa mieltään Moskovassa vuonna 2020.

Podcast-versiot: Spotify, SoundCloud
Videoversio

Kansanliikkeiden kasvu johtaa niiden erikoistumiseen, mikä taas johtaa näkökulmien kapeutumiseen. Tämä voi johtaa ongelmien keskinäisriippuvuuksien unohtamiseen.

Suomessa ympäristöliike reagoi nopeasti Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa, Elokapina ja Greenpeace pysäyttivät Venäjältä hiiltä tuoneen junan Hangossa, ja Greenpeace järjesti useita aktioita fossiilisen energian tuontia vastaan Venäjältä. Suomalaiset Replanetin työntekijät olivat mukana tekemässä SwitchOffPutin-aloitetta, joka ajoi varhaisessa vaiheessa Venäjän energian boikottia ja teki myös laskemia siitä kuinka boikotti voisi onnistua.

Sodan jatkuessa se on kuitenkin jäänyt taka-alalle, eikä Venäjän hyökkäyssota ollut enää esimerkiksi Elokapinan syyskapinan agendalla. Suomalainen kansalaisyhteiskunta palasi puolessa vuodessa sen oletustilaan, jossa lähinnä toivotaan että Putin vain katoaisi johonkin.

Venäjän ongelmat ovat pysyneet pääosin poissa suomalaisten liikkeiden agendalta koko uuden Venäjän olemassaolon ajan, koska Suomessa ei olla uskottu että Venäjään voisi täältä käsin vaikuttaa mitenkään. Venäjä on kehittynyt huonompaan suuntaan jo lähes 30 vuoden ajan, välillä nopeammin ja välillä hitaammin, mutta väjäämättömästi. Harvalukuisille Venäjän kansalaisyhteiskunnan tukijoille 30 vuotta on ollut jatkuvia takaiskuja, sotia ja yhä laajempia tukahduttamistoimenpiteitä. Mutta Putin ei ole ongelma pelkästään omassa maassaan ja niissä maissa jotka hän yrittää valloittaa.

Putinin ilmastopolitiikka on globaali ongelma

Teoriassa Venäjä on sitoutunut leikkaamaan päästöjään 30% vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä, ja hiilineutraaliuteen vuonna 2060. Käytännössä se on jo saavuttanut ensimmäisen tason, koska vuoden 1990 päästöt olivat hurjat Neuvostoliiton talousjärjestelmän tuhlailevuuden takia. Hiilineutraaliuden Venäjä kuvittelee saavuttavansa vähentämällä päästöjään puoleen, ja toisesta puoliskosta huolehtisivat hiilinielut. Sitä Venäjä ei ole esittänyt kuinka sen metsät yhtäkkiä nielisivät näin valtavasti päästöjä, eikä Venäjällä edes ole kovin kattavia tietoja metsiensä hiilensitomisesta. Todennäköisesti esitetty tavoite on vain käsienheiluttelua, jonka tarkoitus on pysytellä kansainvälisissä neuvottelupöydissä tekemättä mitään.

Nämä tavoitteet antavat myös harhaanjohtavan kuvan siitä, minkälaista ilmastonmuutoskeskustelu on Venäjällä. Keskivertovenäjäläisellä ei ole hajuakaan siitä, mihin valtio on periaatteessa sitoutunut. Valtionmediaa kiinnostaa lähinnä Greta Thunbergille naureskelu osana yleistä ”woken” vastustamista, eikä opposition media ole myöskään ilmastonmuutoksesta huolissaan, tai edes kiinnostunut. Julia Latynina on kirjoittanut Nobel-palkittuun Novaja Gazeta-oppositiolehteen vuosien ajan huuruisia ilmastoskeptisiä artikkeleita. Oikeistoliberalismi on Venäjän oppositiossa vahva virtaus, ja Venäjän oikeistoliberaalit ovat enemmän lähempänä Yhdysvaltojen republikaaneja kuin demokraatteja, Euroopan puolueista puhumattakaan. Heille kansainvälinen ilmastopaneeli haiskahtaa epäilyttävältä kommunismilta.

Tämän piittaamattomuuden pohjasyy on Putinin ideologia ”suvereenista demokratiasta”. Putinille suvereenius on eräänlainen Brexit steroideilla, irrottautuminen kaikista kansainvälisistä järjestelmistä, jotka putinistisen ideologian mukaan vievät Venäjän itsenäisyyden. Kesällä Branko Milanovic kirjoitti mielenkiintoisen blogin, jossa hän epäili että Putinin päätavoite Ukrainassa ei edes ole alueiden valloittaminen, vaan luoda perusteet kaikista kansainvälisistä sitoutumuksista irroittautumiseen. En osta tätä teesiä sellaisenaan, Putinia kiinnostavat kaikki kansainväliset sopimukset joista on hänelle välitöntä hyötyä, kuten Budapestin vuoden 1994 sopimus, joka mahdollisti Venäjän nykyisen hyökkäyksen viemällä Ukrainalta ydinaseet. Mutta ilmastosopimukset eivät enää anna suhteellista etua Venäjälle siinä vaiheessa kun 90-luvun talousromahduksen aiheuttamat päästöleikkaukset eivät enää riitä. Kaikki tällaiset sopimukset ovat putinistisen ideologian vastaisia, ja länsimaiden pakotteet ja muu väitetty ”epäreiluus” on kätevä tekosyy sellaisista irroittautumiselle.

Putinismissa on keskeistä Venäjällä yleinen asenne, että kaikki politiikka ja talous on nollasummapeliä, eikä mitään yhteisiä etuja ole. Venäjällä on valtavat fossiiliset varannot, siellä on 4.8% maailman tunnetuista öljyvaroista, 16% maailman tunnetuista hiilivaroista, ja 24% maailman tunnetuista kaasuvaroista. Yhteensä tunnettuja varoja on noin 190 hiilidioksidigigatonnin edestä, mikä on lähes puolet siitä määrästä mitä ihmiskunta voi päästää ilmakehään vuoden 2020 jälkeen ilman että tavoitteessa lämpenemisen jäämisestä 1.5 lämpöasteeseen epäonnistutaan. Venäjällä ja sen omakseen väittämäillä arktisilla merialueilla voi olla niin paljon löytymättömiä varantoja, että 1.5 asteen lämpeneminen ylitetään päästään pelkästään Venäjän omalla kulutuksella.

Venäjällä ei ole tällä hetkellä montaakaan liittolaisia, mutta Venäjän piittaamattomuus kansainvälisistä sopimuksista on vaarallista myös siksi, että se voi innostaa muita maita toimimaan samalla tavalla. Venäjän valtavien fossiilisten resurssien takia ilmastonmuutoksen pysäyttäminen edellyttää Venäjän mukanaoloa, mikä taas edellyttää Putinin hallinnon kaatamista, ja sitä ettei Venäjän ilmasto- ja muuta kansainvälistä politiikkaa jatkossa määritele putinistinen nollasumma-ajattelu. Putinin hallinnon kaataminen taas edellyttää, että Ukraina voittaa sodan, tai ainakin ettei Venäjä voita.

Tämä on haasteellista, koska venäläiset liikkeet on nyt lyöty kanveesiin. Venäjän ympäristöliike on yleisestikin keskittynyt pääosin paikallisiin ja välittömiin ongelmiin, joihin on ollut mahdollista vaikuttaa. Ilmastopolitiikan kaltainen pidemmän aikavälin aihe, joka edellyttäisi valtakunnanpolitiikkaan vaikuttamista on tuntunut mahdottomalta. Venäjällä toimi Fridays for Future-aktivisteja, mutta moni on joutunut pakenemaan maasta. Marraskuussa Moskovan alueen oikeus vei Venäjän kansalaisuuden ulkomaille paenneelta ilmastoaktivisti Aršak Makitšjanilta, vaikka hänellä ei ole minkään muun maan kansalaisuutta. Muodollinen perustelu oli virheet kansalaisuushakemuksessa, todellinen syy oli että Makijan on kamppaillut Venäjään kohdistuvien pakotteiden puolesta. Venäjän ilmastoliike ehdittiin jo pääosin tukahduttaa ”koronatoimilla”, jotka eivät muutaman kevään ja kesän 2020 kuukauden jälkeen ole Venäjällä kohdistuneet juuri mihinkään muuhun paitsi mielenosoituksiin, jotka ovat edelleen kiellettyjä ”koronan vuoksi”.

Tästä huolimatta vallan Venäjällä voivat vaihtaa vain venäläiset, joten 1.5 asteen ilmastotavoite edellyttää vallanvaihtoon pyrkivien liikkeiden tukemista Venäjällä. Vaikka tämä vaikuttaisi vaikealta, ei meillä ole mitään muitakaan vaihtoehtoja.  Venäläisiä liikkeitä tukee Pakkasukko Putinia vastaan festivaali, joka järjestetään Helsingissä taas ensi tammikuun 6.7. päivä.

Antti Rautiainen

anttirautiainen
Helsinki

Influensseri, elämävalmentaja ja motivaatiopuhuja.
https://linktr.ee/arautiainen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu