Kasvun lopunajan merkit

Podcast-versiot: Spotify, Soundcloud.
Videoversio

Kirjoitus on toinen osa Kapitalismi ilman kasvua -sarjasta. Aikaisemmin on julkaistu ensimmäinen osa Onko talouskasvu hidastunut pysyvästi. Kolmas osa Usko ja toivo ’normaalin’ talouden paluuseen julkaistaan myöhemmin.

Pääomien jatkuva kasvu johtaa siihen, että pääoma ”halpenee”, eli pankit ja muut sijoittajat antavat sitä kevyemmillä ehdoilla ja pienemmillä koroilla. Halpa lainaraha mahdollistaa uusien kilpailijoiden tulon markkinoille, ja sen että markkinoilla olevat voivat tehdä lisää investointeja kiihdyttäen näin kilpailua. Kumpikin johtaa voittojen laskuun ja talouskasvun hidastumiseen.

Mikäli taloudessa voisi sijoittaa vain perustamalla yrityksen tai tekemällä talletuksen, voittojen ja korkojen lasku johtaisi kapitalistien määrän laskuun, koska yhä harvempi voisi elää pelkästään rahojensa tuotoilla. Mutta koska on olemassa osakkeita ja muita sijoitusinstrumentteja, näin ei välttämättä tapahdu.

Miksi osakekurssit nousevat, vaikka talous kasvaa hitaasti tai ei lainkaan?

Kun säästöille saa korkoa yhä vähemmän tai ei lainkaan, ihmiset etsivät uusia kohteita joihin voi laittaa rahansa. Suosittu vaihtoehto on osakemarkkinat. Osakeyhtiöön sijoittamisen tuottoisuutta mittaa P/E luku, eli osakkeen hinnan suhde tuottoihin, eli osinkoihin joita saa osaketta vastaan. P/E luku kertoo kuinka monessa vuodessa sijoitus maksaisi itsensä takaisin, jos osingon määrä pysyy samana. Yritysten odotetun P/E – luvun ja odotetun talletuskorkojen tason r välillä on riippuvuus

P/E ~ 1/r

koska mikäli osakkeet tuottavat paremmin kuin korot, raha kannattaa laittaa niihin korkojen sijasta, ja päinvastoin. Osakkeisiin liittyy aina suurempi riski, joten riippuvuutta ei kuvaa yhtäläisyysmerkki. Mutta mikäli talletuksella ei tienaa mitään niin moni laittaa rahansa osakkeisiin, riskeistä huolimatta. Riippuvuus ennustaa, että mikäli odotettu korkotaso laskee 2% → 0.5%, niin yritys jonka tuotot ja tuotto-odotukset pysyvät ennallaan saattaa nelinkertaistaa osakekurssinsa.

Suhteesta seuraa, että mikäli korot r laskevat, yritysten keskimääräinen P/E nousee. Mikäli korot laskevat suhteessa enemmän kuin tuotto (E), niin myös P, eli osakkeiden hinta nousee. Kun korot ovat lähes nolla mutta yritys tekee silti voittoa, sen osakkeen hinta voi nousta jyrkästi. Tämän vuoksi pörssit ovat nollakorkojen aikana tehneet ennätysnousuja, ja ne nousivat nopeasti koronašokkia edeltävälle tasolle ja sen ylikin. Pörssikurssien nousu houkuttelee sinne yhä enemmän sijoittajia, ja Suomessakin eletään kaikkien aikojen osakesijoittamisbuumia 12 vuotta jatkuneesta lamakaudesta huolimatta.

Miksi voittoa tekevän yrityksen osakkeen arvo ei kasva äärettömästi nollakorkojen aikana? Tähän on ainakin kolme syytä. Ensinäkin, riippuvuus ei koske tämänhetkisiä tuottoja vaan tulevaisuuden tuotto-odotuksia. Vaikka korot olisivat nollassa, sijoittajat varautuvat niiden nousuun tulevaisuudessa. Toisiksi, osakekurssien nousu lisää myös osakemarkkinoiden riskiä, mikä vähentää osakemarkkinoiden houkuttelevuutta. Kolmanneksi, riippuvuus perustuu abstraktioon ”suuresta”, eli äärettömästä määrästä markkinoiden toimijoita. Mutta todellisuudessa osakkeista kiinnostuneita sijoittajia on aina äärellinen määrä, joten joku heistä tekee viimeisen ostopäätöksen äärellisellä hinnalla. Kaksi viimeistä syytä kertoo ettei riippuvuus ole enää voimassa kun odotettu korkotaso r on riittävän lähellä nollaa, mutta on hankalaa arvioida kuinka lähellä nollaa sen pitäisi olla jotta riippuvuus hajoaisi.

Toisaalta osakkeilla ei enää tienaa hyvin osinkoja, niihin sijoittaminen perustuu lähinnä arvonnousuun. Vaikka kapitalistien omaisuus kasvaa (pelkästään Koronan aikana maailman kymmenen rikkainta on kasvattanut omaisuuttaan yli 400 miljardilla), heidän omaisuutensa on enemmän osakkeissa ja muissa instrumenteissa kuin käytettävissä olevana rahana. Ääriesimerkki on Elon Musk, jolla on miljardiomaisuudestaan huolimatta ollut niin paha pula käteisestä, että hän on ilmoittanut myyvänsä talojaan.

Osakkeiden kallis hinta ja vähäiset osingot saavat ihmiset etsimään vielä suuremman riskin sijoituskohteita kuin osakkeet, esimerkiksi kryptovaluuttoja. Bitcoinilla on jonkin verran käytännön sovelluksia, mutta suurin osa sen arvosta perustuu sijoittajiin. Lisäksi Startup-yritykset voivat saada täysin älyvapaita määriä sijoittajien rahaa. Esimerkiksi Uber on ollut olemassa yli 11 vuotta ja se tekee edelleen miljardien tappiot vuosittain, vaikka se on pelkkä sovellus. Myös ruokalähettifirmat ovat pääosin tappiollisia, eikä ole mitään takeita siitä että ne tulisivat joskus voitollisiksi. Silti nämä yritykset voivat jatkaa toimintaansa vuosikausia, koska odotetaan, että joku niistä pääsisi joskus monopoliasemaan ja tekisi voittoja.

Katoavatko yksityispankit?

Voittojen suhdeluvun laskutaipumus johtaisi matalaan inflaatioon. Yritysten voitot sakkaavat, joten isoihin palkankorotuksiin ei ole varaa. Lisäksi halpa pääoma kannustaa automaatioon. Automaatio lisää tuottavuutta, mutta samalla työvoima siirtyy heikomman tuottavuuskasvun aloille, esimerkiksi palveluihin ja julkisen sektorin hoitotöihin. Konkursseja ja työttömyyttä estääkseen keskuspankki laskee korkotasoa, mikä laskee inflaatiota entisestään.

Tilanne on erityisen tukala pankeille. On helppo huomata, etteivät pankit ole enää erityisen kiinnostuneita yksityisasiakkaista, tai edes pienten yritysten asiakkuuksista. Palvelu on olematonta, ja erilaisten maksujen takia tavallisten tilien talletuskorko on käytännössä negatiivinen. Björn Wahlroosin on kerrottu sanoneen, että yksityisasiakkaat tuovat lähinnä vain hiekkaa pankkien lattialle. Todennäköisesti lentävä lause on peräisin jostain muualta kuin Nallen suusta, mutta se muistetaan koska se kuvaa pankkien nykyistä palveluasennetta. Pankeilla ei enää ole pulaa rahan tarjoajista, vaan sellaisista lainojen ottajista jotka pystyvät maksamaan velkansa takaisin korkojen kanssa.

Liberan perustiliehdotus on sikäli kiinnostava, että siinä osa pankkien yksityisasiakkaille tarjoamista palveluista siirrettäisiin valtiolle. Kirjoittajista Elina Lepomäellä on taustaa pankkimaailmasta. Hän ymmärtää varmasti erinomaisesti, miksi pankeille olisi kätevää sysätä yksityisasiakkaat valtiolle. Sosialismi kelpaa kapitalisteille, mikäli se koskee sellaisia sektoreita jotka ovat periaatteessa tarpeen, mutta joilla ei voi enää tehdä voittoja. Toki valtiot velkaantuvat sitä enemmän mitä enemmän niiden pitää huolehtia tappiolliseksi muuttuneesta mutta välttämättömästä liiketoiminnasta, mutta voiton suhdeluvun laskutaipumus takaa että valtioille on tarjolla halpaa velkarahaa.

Kun keskuspankit ovat käyttänet loppuun rahapoliittiset keinot laskemalla korot nollaan, niiden on täytynyt ottaa käyttöön finanssipoliittiset keinot pitääkseen kysyntää käynnissä. Kun yksityinen pääoma on vetäytynyt reaali-investoinneista pörssiin ja muihin finanssi-instrumentteihin, keskuspankit vastaavat siitä että tuotanto pysyy yhä käynnissä.

Toisaalta keskuspankkien QE-, eli setelirahoitusohjelmat ovat nostaneet pörssikursseja entisestään. Pääomanmuodostuksen kriisi, eli pääomien ”ylitarjonta” johtaa yhä hurjempaan pääomien kasvuun pörssissä. Tämä syventää pääomanmuodostuksen kriisiä, keskuspankkeja tarvitaan siis entistä enemmän. Kun perustilin visioon pankkien yksityisrahoituksesta yhdistetään keskuspankin uusi tehtävä reaalitalouden pyörittäjänä, voi miettiä onko yksityispankkeja niiden perinteisessä mielessä pian edes olemassa. Keskuspankit ovat jo alkaneet luotottamaan yrityksiä, joten seuraava askel on kotitalousten luototuksen siirtyminen keskuspankeille. Lopulta yksityispankeista jää ehkä jäljelle vain rikkaille räätälöidyt sijoituspalvelut.

Pääomien ylitarjontaa on tosin olemassa vain pankkien ja sijoittajien näkökulmasta. Teollisuuden näkökulmasta taas pääomia ei ole tarpeeksi, voiton suhdeluvun laskutaipumusta vastaan voi pyristellä mikäli saa entistä suurempia lainoja entistä pienemmillä koroilla uusiin investointeihin tai yritysostoihin. Teollisuuden näkökulmasta ongelma on päinvastoin pääomien puute, ja mitä enemmän voiton suhdeluku pienenee, sitä kauemmaksi pankkien ja teollisuuden näkemykset loittonevat toisistaan.

Jussi Ahokas on lanseerannut Suomen kieleen termin keskuspankkikapitalismi, joka kuvaa hyvin  keskuspankkien kasvanutta roolia (samaa termiä englanniksi on tosin käytetty jo 2016) Kapitalismi ei kuitenkaan kuole, vaikka suurin osa perinteisistä pankkipalveluista siirtyisi valtiolle. Niillä sektoreilla jossa voittoja voidaan yhä tehdä, yritysten omistusosuuksista syntyy uskomattomia omaisuuksia. Nyt ihmetellään 100 miljardin dollarin omaisuuksia, veikkaan että ensimmäinen biljonääri nähdään ennen vuotta 2040.

Toisaalta vaikka superrikkaiden omaisuudet ovat yhä massiivisempia, heidän joukkonsa harvenee. Yhä harvempi suurituloinen on perinteinen kapitalisti, ja yhä useampi pörssiyhtiön (tai valtionyhtiön) johtoa. Toisaalta näitä kategorioita on myös vaikeampaa erottaa toisistaan. Johtajille jaetaan mielellään ainakin pieniä omistusosuuksia bonuksina, joskin harva heistä pääsee koskaan enemmistö-osakkaaksi. Vaikka suuromistajaksi ei olisi mahdollisuuksia, pörssijohtajien palkat ovat aivan omassa luokassaan. Johtajien ja kapitalistien intressit ovat aika lailla samat, joten ehkä nykypäivän hallitseva luokka onkin ennemminkin ylemmät toimihenkilöt kuin kapitalistit.

Tällaista kehitystä ennusteli jo sosiaalidemokratiaa kritisoinut sosialisti Jan Wacław Machajski 1900-luvun alussa,  tosin Machajski oletti että teknokraattien diktatuuri korvaa kapitalistien diktatuurin vasta sosialistisen vallankumouksen jälkeen. Machajski ei osannut odottaa, että kapitalismin oma kehitys johtaisi samanlaiseen kehitykseen ilman vallankumousta.

Antti Rautiainen

anttirautiainen

Esittelyni löytyy täältä: http://anttirautiainen.livejournal.com/profile Ask.fm: http://ask.fm/AnttiR Twitch: https://www.twitch.tv/arautiainen Youtube: https://www.youtube.com/channel/UCjyKQiYgSwFGihpsz27BvHw

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu