Kuinka sanaa identiteettipolitiikka väärinkäytetään?

Vasemmistoälykkömies joutumassa identiteettipolitiikan uhriksi

Identiteettipolitiikka on muodikas sana, jota käytetään yleensä väärin. Elisabeth Wide kirjoitti aiheesta erinomaisesti Kumussa toukokuussa, eikä jutun lista väärinkäytön tavoista ole edes tyhjentävä.

Kirjoitin kaksi vuotta sitten neliosaisen sarjan siitä, kuinka sosialismi kuului 70-luvulla kiinteänä osana keskusteluun jossa määriteltiin ensimmäistä kertaa identiteettipolitiikka. Sittemmin tästä keskustelusta syntyi intersektionaalinen feminismi, ja sosialismi on viime vuosina marginalisoitunut intersektionalistisessa keskustelussa.

Sarjassa jäi käsittelemättä kolikon toinen puoli, eli se kuinka sosialistisessa keskustelussa on pyritty vääristelemään identiteettipolitiikan käsitettä määrittelemällä luokat ja materialismi sen ulkopuolelle ja (huonolla menestyksellä) marginalisoimaan intersektionalistista keskustelua. Tämä on seurausta intressiriidoista, ja väärinkäytökset mahdollistaa Marxin väärinlukeminen.

Sosialistit feministejä vastaan

1900-luvun alun naissosialistit ja naisanarkistit, kuten Clara Zetkin, Aleksandra Kollontai ja Emma Goldman hyökkäsivät aikansa feministejä vastaan. He uskoivat sosialistisen vallankumouksen ratkaisevan naisten ongelmat tehokkaammin kuin feministien reformistinen toiminta. Mutta historiallisessa sosialistisessa liikkeessä oli aina mukana myös puhdasta naisvihaa. Ensimmäisen kampanjan naisten savustamiseksi ulos sosialistisesta liikkeestä aloitti jo Joseph Proudhon 1840-luvulla. Samanlaisia kampanjoita syntyi uudestaan heti kun naiset olivat saaneet liikkeessä jotain jalansijaa. Sosialistiliikkeen miehet (myös ne jotka eivät olleet valkoisia tai heteroita) eivät halunneet naisia valta-asemaansa horjuuttamaan.

Widen kirjoituksen jälkeen identiteettipolitiikkaa kritisoi Veikka Lahtinen Nyt-liitteessä, ja Kumussa julkaistiin edesmenneeltä Mark Fisheriltä käännetty kirjoitus Pako vampyyrilinnasta. Lisäksi samaa keskustelua edustaa Varisverkoston kääntämä Mathias Wågin analyysi ruotsalaisesta antifasistisesta liikkeestä. Vaikka Lahtinen, Fisher ja Wåg eivät ole Proudhonin kaltaisia niljakkeita, kannattaa näitä juttuja lukiessa muistaa, että näillä samoilla argumenteilla sosialistisen liikkeen naisia on vaadittu olemaan solidaarisempia miehille jo 170 vuoden ajan. Voi kysyä kuinka paljon tottelevaisuudesta ja miesten intressien laittamisesta edelle on lopulta ollut naisille hyötyä.

Solidaarisuuden vaatimusta tehostetaan nykyään Marxin teoreettisella väärinymmärtämisellä. Kun Marx ja Engels puhuivat luokasta, he tarkoittivat mitä tahansa ihmisryhmää. Naiset olivat luokka, mustat olivat luokka, eikä ollut mitään yhtä ainoaa tapaa jakaa yhteiskunnat luokkiin. Marx oli materialisti, ja hänelle oli myös selvää että mikä tahansa luokkajako on materialistinen. Marxin aikana naisliike oli vasta syntymässä, mutta Marxille olisi ollut itsestäänselvää että materialististen intressien puolesta järjestäytyneet naiset ovat materialistinen liike. Kukaan joka uskoo että on olemassa erikseen luokkapolitiikka ja identiteettipolitiikka ei joko ole lukenut Marxia, tai on lukenut mutta ei ymmärrä.

Suurin osa feministien vaatimuksista on aina ollut materialistisia. On ensin vaadittu oikeutta tehdä työtä ja sitten samapalkkaisuutta ja palkkaa kotitöistä. Terveydenhuollon kysymykset kuten abortti, ja hoivatyön kysymykset ovat myös yksiselitteisesti materialistisia. Tämä oli itsestäänselvää myös Combahee River Collectivelle, joka 70-luvulla määritteli identiteettipolitiikan käsitteen. Naisten, mustien ja lesbojen intressit olivat heille materialistisia intressejä, identiteettipolitiikka ei ollut mitenkään erossa materialistisista kamppailuista.

Miksi monet (lähinnä mies-) sosialistit sitten nykyään allekirjoittavat älyvapaan näkemyksen, että identiteettipolitiikka olisi jotain materialistisista kamppailuista irrallista idealistista huuhaata? Pääosin tämä on pelkkää opportunistista typeryyttä. Mutta osittain syy on varmaankin marxilaisen keskustelun käänteessä pois Marxista 1900-luvun aikana.

Marxin identiteettipolitiikka ja sen viholliset

Marx määritteli näkemyksensä historialliseksi materialismiksi, mutta yhtä hyvin voisi puhua historiallisesta dualismista, koska Marxin mielestä sekä materiaaliset olosuhteet että ideat olivat tärkeitä. Marx erotti kaksi erilaista luokan käsitettä. “Klasse-an-sich” on “luokka itsessään”, joka on olemassa materiaalisena todellisuutena identiteeteistä riippumatta, ja “Klasse-für-sich” on asemansa tiedostava ja yhteiseen edunajamiseen järjestäytynyt luokka, eli nykyisessä kielenkäytössä luokkaidentiteetti. Marxin mukaan mitään luokkataistelua ei ole olemassa ilman näitä molempia.

Marxilainen liike jakaantui 1900-luvun alkuvuosina reformistiseen ja vallankumoukselliseen. Vallankumouksellinen haara ajautui kriisiin 1920-luvulla, toisaalta koska Neuvostoliiton todellisuus ei ollut odotetunlainen, ja toisaalta koska länsimaiden työväenluokka ei innostunut stalinismista.

Ensimmäistä pulmaa pohti vasemmistokommunistinen liike jota Lenin haukkui kirjassaan ”Vasemmistolaisuus lastentautina kommunismissa”. Vasemmistokommunismista kehittyi ”raatikommunismi” (rättekommunismus, council communism), jonka mukaan vallankumousta ei pitäisi johtaa puolue eikä järjestö, vaan työväenluokan tulisi johtaa sitä itse. Klasse-für-sich ja marxilainen dualismi heitettiin roskikseen. Jäljelle jäi vain puhdas materialismi, ja työväenluokan vallankumouksellisen heräämisen passiivinen odottaminen. Raatikommunistit odottavat sitä edelleen näppäimistöjensä äärellä.

Toista pulmaa pohti Antonio Gramsci. Hän päätteli, että työväenluokkaa ei innosta stalinismi, koska se on ”porvarillisen hegemonian tietoisuuden vallassa”. Sosialistisen liikkeen pitäisi siis keskittyä enemmän aivopesuun ja propagandaan kuin todellisuuteen, Klasse-für-sich on tärkeämpi kuin Klasse-an-sich. Siirtymää tästä marxilaisesta dualismista kohti idealismia vauhditti kiinnostus Freudin ja Jungin teorioihin, suuntaus jota seurasi myöhemmin osa  Frankfurtin koulukunnasta sekä Deleuze ja Guattari. Ehkäpä psykoanalyysi auttaisi selvittämään miksi työväenluokka ei halua GULAGia?

60-luvulla situationistit syntetisoivat molempien haarojen älyvapaimmat ideat. Situationistit lainasivat toisaalta idealistisuuntaukselta, koska heidän mielestään ongelma oli ”spektaakkeliyhteiskunta” joka oli aivopessut työväenluokan kapitalismin puolelle. Samanaikaisesti he lainasivat raatikommunismilta täysin päinvastaiseen äärimaterialistiseen näkemykseen perustuvan organisaatioteorian. Sen mukaan mitään organisaatiota ei tarvita, koska työväenluokka organisoi itse itsensä. Ei kovin yllättävää, että parissa vuodessa situationistien johtaja Guy Debord puhdisti liikkeestä kaikki muut paitsi itsensä, ja jostain syystä näitä riemuidiootteja ihaillaan edelleen vasemmistoälykköpiireissä.

Tässä 1900-luvun marxilaisen keskustelun alennustilan kontekstissa ei ole yllättävää, että vasemmistoälykkömiehet eivät tunnista materialistista intressiä ja materialistista kamppailua vaikka sitä takoisi vasaralla heidän päähänsä. Feministejä voi syyttää monista asioista – reformismista, yhteistyöstä porvarien kanssa, yhtenäisen analyysin ja linjauksien puutteesta (koska sosialistimiehet ovat aina olleet keskenään samaa mieltä kaikesta). Feministejä ei kuitenkaan voi syyttää siitä etteivät he tunnistaisi omia materialistisia intressejään.

Naiset ja feministit ovat joutuneet 200 vuoden ajan argumentoimaan sosialistimiehille, miksi sosialistimiesten pitäisi ajaa naisten luokkaetuja, usein tuloksetta. Nyt ollaan ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa feministiliike on vahvempi kuin sosialistinen liike. Nyt sosialistimiesten pitääkin argumentoida naisille ja feministeille altavastaajan asemasta miksi näiden tulisi olla kiinnostuneita sosialismista. Sosialistimiesten pitäisi kyllä vähän skarpata argumenttien kanssa, jos halutaan että pointti menee läpi.

Antti Rautiainen

 

anttirautiainen

Esittelyni löytyy täältä: http://anttirautiainen.livejournal.com/profile Ask.fm: http://ask.fm/AnttiR Ensisijainen venäjänkielinen blogini: http://avtonom.org/people/antti-rautiainen Ensisijainen englanninkielinen blogini: http://avtonom.org/en/people/antti-rautiainen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu