Muistokirjoitus facebookin feministiryhmälle

Facebookin feministiryhmä sulkeutui tammikuun toisena viikonloppuna, ja se oli yhden aikakauden loppu. Feministiryhmän huippukausi oli noin vuosina 2015-2016. Ryhmä kasvoi lyhyessä ajassa yli 4000 jäseniseksi, joista keskusteluun osallistui vähintään satoja. Seurauksena massiivisia konflikteja, draamaa ja enemmän tai vähemmän traumatisoituneita toimittajia .

Osa keskustelijoista koki ryhmän ilmapiirin kireäksi, minkä vuoksi sen vaihtoehdoksi perustettiin Rento feministiryhmä jo vuonna 2015. Jälkimmäinen ryhmä kasvoi ensimmäistä suuremmaksi (tätä kirjoittaessa jäseniä on yli 8000), ja vuonna 2017 toimittajat pahoittivat siitä mielensä jo enemmän kuin alkuperäisestä (esimerkiksi 1, 2, 3) .

Rennolla feministiryhmällä oli kuitenkin lähtökohtaisesti samat intersektionaaliset periaatteet kuin alkuperäisellä ryhmällä, ja melko nopeasti sille muotoutui myös samankaltaiset käytännöt. Rennossa feministiryhmässä voi esimerkiksi saada sanktioita tone policingista, mikäli sitä jatkaa moderaattorin kiellosta huolimatta. Feministiryhmän säännöistä suurin osa on siis päätynyt myös rennon feministiryhmän säännöiksi, ja uudemman ryhmän moderointilinjasta on tullut jopa alkuperäistä ryhmää tiukempi sikäli, että ryhmän postaukset esitarkastetaan.

Voiko turvallinen tila skaalautua?

Feministiryhmä ei kaatunut toimittajien (tai Veikka Lahtisen) pahaan mieleen, liian vaativiin sääntöihin tai liian ahkeraan bannivasaraan. Se kaatui ylläpidon edellyttämään valtavaan työmäärään ja epäonnistumiseen turvallisen tilan luomisessa. Voittivatko ylilautalaiset, ja muut tahot jotka ottivat keskusteluista kuvakaappauksia ja levittivät niitä ryhmän ulkopuolelle? Eivät, koska samoihin ongelmiin olisi varmasti törmätty myös ilman ylilautaa. Useamman tuhannen hengen facebookryhmä voi tuskin mitenkään olla turvallinen tila, johon voi avoimin mielin kirjoittaa vaikeista ja traumaattisista aiheista. Toki voi käydä yleisluontoista poliittista keskustelua vaikkapa päivän uutisaiheista, mutta selvästi moni halusi feministiryhmältä enemmän, luotettavaa omaa viiteryhmää jolta saisi tukea. Feministiryhmässä tehtiin yritys luoda uusi, suljetumpi ryhmä mutta tämä ilmeisesti epäonnistui, koska jäsenten hyväksyminen olisi vaatinut valtavaa työmäärää, ja siitä huolimatta ennen pitkää joku häirikkö olisi päässyt seulan läpi

Henkilökohtaiset aiheet ja luottamuksellinen keskustelu on ollut aina ollut feministeille tärkeää, ja 60- ja 70-luvulla feministinen aktivismi rakentui niitä käsittelevien läheisryhmien ympärille. Mutta läheisryhmän konseptilla on vaikeuksia skaalautua tuhansien ihmisten mittakaavaan, facebookin kaltaiselle lähtökohtaisesti kaikille avoimelle areenalle. Koko turvallisen tilan konsepti on ylipäätänsä sitä vaikeampi toteuttaa, mitä suuremmasta tilasta on kyse.

Ehkä feministisen toiminnan ei edes pidä skaalautua, feminismi ei ole feministiryhmän sulkemisesta vähentynyt mihinkään, se on vain siirtynyt toisille areenoille. Facebookin jäljelläolevat feministiryhmät ovat edelleen valtavia, mutta niiden ympärillä ei enää ole samanlaista draamaa, niiden keskusteluista ei tehdä juttuja Nyt-liitteeseen eivätkä ne ole samaan tapaan feministisen keskustelun keskiössä (hyvässä ja pahassa) kuin 5 vuotta sitten.

Feministiryhmän saavutukset

Feministiryhmä kuoli hiljaisesti, mutta en halua että viimeisen sanan saavat sananvapautensa rajoittamisesta pöyristyneet toimittajat. Itsekin naureskelin vuonna 2015 kavereiden kanssa feministiryhmän monipolvisille säännöille, hurjimmille draamoille ja moderaattorien ylireagoinneille, mutta sittemmin olen oppinut arvostamaan ryhmän ja sen ylläpitäjien saavutuksia.

Jos joku joutuu tekemään maksutonta moderointityötä pahimmillaan tuntikausia viikossa, varmasti joskus lentää kuppi nurin. Feministiryhmä pyrki luomaan rohkeasti kokonaan uusia keskustelun sääntöjä ja käytäntöjä, joissa vanhat valtarakennelmat on käännetty ylösalaisin. Käytössä oli esimerkiksi väistövelvollisuus, eli sortojärjestelmien uhreilla oli ensisijainen oikeus määritellä kokemuksensa. Toinen periaate oli tone policingin vastustaminen, eli sai sanoa rumasti jos muu ei tuottanut tulosta. Jos käsitteet eivät ole ennestään tuttuja, niistä voi lukea enemmän ryhmän säännöistä. Nämä ja muut vastaavat periaatteet eivät välttämättä ole sovellettavissa aina ja kaikkialla, mutta ne auttoivat luomaan uudenlaisen keskustelun ja suhteiden laboratorion. Prosessi läikkyi välillä yli ja virheitä varmasti tapahtui, mutta moni koki asetelman varmasti myös voimauttavana, esimerkkinä tämä aikalaistodistus . Samalla kuin varkain monet periaatteet levisivät laajemmin, eikä niistä ole enää pakko tapella yhtä ankarasti (vai onko?).

Vähän rautalankaa kaikille toimittajille, joita ”sananvapauden” rajoitukset ovat niin kovasti harmittaneet: kaikkialla ei pidä voida sanoa mitä haluaa. Internetissä on jo paikkoja jossa saatte sanoa kaiken mitä haluatte, esimerkiksi ylilauta. Näitäkin paikkoja voi tarvita, mutta koko maailman ei pidä olla yhtä ylilautaa. Teidän ”sananvapautenne” on usein vain vahvimpien ja röyhkeimpien vapautta, ja sääntöjen puute ei tarkoita etteikö valtaa käytettäisi. Ei kenelläkään ole mitään valmiita feministisiä (tai muitakaan) sääntöjä jotka sopivat kaikkiin tilanteisiin, mutta jos kukaan ei kokeile mitään, niin koskaan ei edistytä mihinkään.

Toinen kiistaton, mutta väliaikaisempi saavutus oli tietynlaisen feminismin hegemoninen asema Suomessa. Feministiryhmä oli kaikille avoin sukupuolesta riippumatta (eli ei separatistinen), minkä lisäksi se toivotti transihmiset ja seksityöläiset mukaan feminismiin. Vastakkaiset näkökulmat eivät kadonneet, mutta marginalisoituivat suomalaisessa feminismissä. Feministiryhmän hiivuttua nämä kaikki kolme periaatetta ovat myös ottaneet takapakkia.

Näistä separatismin uusi nouseminen on pienin ongelma. Tästä alkoi olla merkkejä jo 3-4 vuotta sitten, kun törmäsin ensimmäistä kertaa tapahtumiin jotka eivät olleet cismiehille. Rajanveto on ilmeisen ongelmallinen, minkä vuoksi sittemmin on yleistynyt vähemmän ongelmallinen rajanveto ”naisille ja ei-miehille”, joka tosin ulossulkee transmiehet. Täysin ongelmatonta rajanvetoa tuskin on olemassa, mutta totuus on että ihmisten into ”kaikille avoimeen feminismiin” laskee aina heti kun miehet ovat olleet jonkin aikaa mukana kuvioissa. Feminismi tulee varmasti heilahtelemaan avoimuuden ja separatismin välillä vielä kauan.

Selkein esimerkki separatismin uudesta tulemisesta on, että facebookin suurin suomenkielinen feministiryhmä ei ole rento feministiryhmä, vaan separatistinen #memyös, jossa on 11 000 naista ja ei-miestä. En tiedä minkälaisia ovat ryhmän keskustelusäännöt ja -kulttuuri, mutta ainakaan minun korviini ryhmän ulkopuolelle ei ole koskaan kuulunut valitusta kireästä ilmapiiristä, tai raivoavista moderaattoreista. Pelkästään tämä on argumentti sen puolesta, että on aikoja ja paikkoja joissa separatismi toimii, vaikka jonain päämääränä olisi siitä eroon pääseminen joskus tulevaisuudessa.

Transihmiset ja seksityöläiset ulossulkevan feminismin rantautuminen Suomeen sen sijaan on suurempi ongelma. Kumpikaan ei missään vaiheessa kadonnut täysin, mutta feministiryhmän menetettyä hegemonisen asemansa on molempien asema vahvistunut merkittävästi. Suomen tilanne oli tässä suhteessa jo vuosien ajan parempi kuin esimerkiksi muissa pohjoismaissa. Ruotsissa seksityöläisten Fuckförbundet on pääosin marginalisoitu, ja viime naistenpäivänä Norjassa marssille tulleiden seksityöläisten kimppuun hyökättiin ja heidän kylttinsä tuhottiin. Suomessa Naisjärjestöjen keskusliitto on ajanut Ruotsin mallia jo kauan, sitä vastustanut Feministinen aloite näyttää lopahtaneen noin kolme vuotta sitten.

Nuoremmista feministeistä harvat kuitenkaan hakeutuvat Naisjärjestöjen keskusliiton perinteisiin järjestöihin, eivätkä esimerkiksi Naisasialiitto unioni ja Vasemmistonaiset ole koskaan kuuluneet siihen. Mutta samalla kun Naisjärjestöjen keskusliitto pääsee julkisuuteen omilla ulostuloillaan, seksityökielteinen feminismi saa uutta jalansijaa pienemmissä yhteisöissä netissä.

Kaikki kukat kukkikoon, mutta on kukkia joiden soisin valtaavan koko niityn, ja kukkia joille riittää vaaksanmitta ojan reunalla. En ole se tyyppi joka määrittelee mikä feminismi on oikeaa ja mikä väärää, mutta on olemassa parempaa feminismiä. Arvostan niitä feministiryhmän moderaattoreita jotka uhrasivat yöunensa jotta parempi feminismi olisi hetken aikaa se isompi feminismi.

Antti Rautiainen

Kirjoituksen videoversio: https://youtu.be/1rrhJgfwjyQ

Podcastversio: https://soundcloud.com/arautiainen/rip-feministiryhma

anttirautiainen
Helsinki

Influensseri, elämävalmentaja ja motivaatiopuhuja.
https://linktr.ee/arautiainen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu