Nationalismin oikeutus tosielämän testissä

Hollannin käskynhaltija William V pakenee Englantiin 1795, kansa antoi tukensa Ranskan hyökkäykselle.

Podcast-versiot: Spotify, Soundcloud
Videoversio

Kirjoitussarjan ensimmäisessä osassa esittelin määritelmät etniselle nationalismille ja valtionationalismille, toisessa osassa käsittelin vaihtoehtoista määritelmä ja nationalismin vastakohtia näiden määritelmien mukaan. Nämä nationalismin määritelmät ovat huomattavasti laajempia, kun määritelmät joita käyttävät itsensä nationalistisiksi määrittelevät poliittiset liikkeet. Käytännössä näiden liikkeiden nationalismi on huomattavasti jyrkempää, ja viittaan siihen ultranationalismina. Ultranationalisteilla etnisten ryhmien ja valtioiden intressit ovat nollasummapeliä, ja etninen ryhmä tai valtio ovat subjekteja joilla on intressejä. Tässä kirjoitussarjassa on käytetty määritelmää, jossa ainoastaan yksilöillä on intressejä, mutta jotkut intressit voivat olla yhteisiä suurimmalla osalla jostain etnisestä ryhmästä tai hallitsevasta luokasta.

Valtionationalismia on joskus kutsuttu patriotismiksi, mutta patriotismille ei ole yksikäsitteistä määritelmää, ja sillä on tarkoitettu myös lojaalisuutta kuningasperheelle. Ultranationalismia on kutsuttu sovinismiksi, mutta nykyään sovinismi tarkoittaa yleensä seksismiä.

Jyrkkä nationalismi on yksi historian tuhoisimmista aatteista. Se on aiheuttanut kaksi maailmansotaa, ja pitkän listan pienempiä kansanmurhia, etnisiä puhdistuksia ja muita rikoksia ihmisyyttä vastaan. Miksi hirmutekoihin johtavaa ajattelua pitäisi ymmärtää ollenkaan?

Siksi, että etniseen nationalismiin liittyy usein täysin oikeutettuja poliittisia vaatimuksia, esimerkiksi oikeudesta kielen käyttämiseen, maahan ja luonnonvaroihin. Oikeutettu nationalismi ja ultranationalismi perustuvat täsmälleen samojen uhkakuvien välttämiseen. Ero niiden välillä on, että oikeutetun nationalismin uhkakuvat ovat todellisia, ja ultranationalismin uhkakuvat vainoharhaista kuvitelmaa.

Oikeutetun nationalismin ja äärinationalismin raja on liukuva. On paljon liikkeitä, jotka ovat alkaneet oikeutettuna nationalismina ja sitten valuneet äärinationalistiseen julmuuteen. Todennäköisesti mikä tahansa nationalismi voi muuttua hirviöksi, mikäli sen käsitys todellisuudesta vääristyy. Eikä välttämättä tarvita edes vääristynyttä todellisuuskuvaa. Mikäli etnisten ryhmien välirikko on täydellinen ja väkivalta on alkanut, voi ainoa vaihtoehto olla tappaa tai tulla tapetuksi.

Ultranationalismin vastustajien tehtävä on estää tällaisiin tilanteisiin ajautuminen. Kun tilanteeseen on jouduttu, on jo liian myöhäistä. Joku kolmas taho voisi ehkä pakottaa molemmat osapuolet lopettamaan verenvuodatus, mutta käytännössä kolmas osapuoli usein ajautuu konfliktin osaksi, tai ”rauhaan pakottaminen” johtaa sekin sotaan. Laaja nationalismin määritelmä on tarpeen myös siksi, että nämä vaarat voidaan ymmärtää.

Keskustelu nationalismin symboleista pyörii usein nationalismin haltuunoton ympärillä. Kannattiko vihreiden ottaa kampanjatunnukseksi vihreä leijona? Kannattaako maahanmuuttajapoliitikon pitää leijonakorua, tai julistaa olevansa isänmaallinen suomalainen? Kaventaako tämä jyrkän nationalismin elintilaa, vai luoko päinvastoin oikeutusta sille?

En usko nationalismin symboleiden haltuunottoon, täysin symboliseen politiikkaan pitäisi aina suhtautua kriittisesti ja Suomen historian myyttejä tulee kritisoida tai heittää ne roskikseen . Perinteisesti symbolit, rituaalit ja myytit ovat nationalisteille tärkeitä, mutta nämä eivät ratkaise onko nationalismi oikeutettua vai ei.

Tällä hetkellä ei ole Suomeen kohdistuvat sotilaallisen hyökkäyksen uhkaa, eikä Suomen kieltä uhkaa katoaminen. Nationalistinen ohjelma kielen ja maa-alueen puolustamisesta ei siis ole Suomessa ajankohtaista. Sen asettaminen politiikan keskiöön on haitallista ja estää ratkaisemasta muita, ajankohtaisempia ongelmia. Mutta on mahdollista, että joskus tulevaisuudessa nationalistien uhkakuvat ovat realistisempia kuin nyt.

Onko olemassa oikeutettua etnistä nationalismia?

Etninen nationalismi puolustaa tapoja, uskontoja, perinteitä tai kieltä. On varmasti uskontoihin kytkettyjä ja muita tapoja ja perinteitä joiden pitää kadota, koska ne ovat ristiriidassa perusoikeuksien kanssa. Muuten ihmisillä pitää olla oikeus kaikkiin neljään. Niiden puolustaminen häivyttämisyrityksiä vastaan on siis oikeutettu intressi.

Tämä intressi ei tietenkään välttämättä ole ykkösprioriteetti, eikä syy laittaa muut intressit taka-alalle. Sosialistit ovat usein kieltäytyneet yhteistyöstä porvarillisten nationalistien kanssa silloinkin, kun molemmat periaatteessa hyväksyvät nationalistisen intressin.

Joskus tämä irtisanoutuminen on jopa liian periaatteellista. Varsovan getossa sosialistisilla ja porvarillisilla nationalisteilla oli täysin erilliset vastarintajärjestöt. Ensimmäiseen kuului sekä sionisteja että BUND-järjestön kannattajia, mutta myös bundilaiset olivat etnisiä nationalisteja vaikka eivät kannattaneetkaan juutalaista kansallisvaltiota. Aivan viime hetkellä ennen kapinan alkua syntyi ajatus yhteistyöstä, mutta sitä ei ehditty koskaan toteuttamaan käytännössä. Tuhoon tuomitun kapinan lopputulosta yhteistyö ei olisi muuttanut, oikeistojärjestöstä ei jäänyt henkiin kukaan ja vasemmistolaisistakin vain muutama. Mutta yhteistyön avulla olisi voitu tuottaa natseille enemmän harmia kuin erillisillä kamppailuilla.

Onko olemassa oikeutettua valtionationalismia, valtion intressin puolustamista?

Kun valtio määritellään Locken ja Marxin mukaan, valtion intressin puolustaminen tarkoittaa hallitsevan luokan intressin puolustamista. Valtionationalismi nähdään usein keinona toteuttaa etnistä nationalismia, valtiokoneisto tai alueellinen autonomia pystytetään puolustamaan etnisen ryhmän intressiä sen uhkia vastaan. Anarkistit ja monet marxilaiset uskovat, että etuoikeutettua hallitsevaa luokkaa ei tarvita uhkaskenaarioita vastustamaan. He pitävät valtionationalismia lähtökohtaisesti tarpeettomana.

Toisaalta, käytännössä voi käydä niin, että ainoa taho joka puolustaa jonkin alueiden asukkaita vihollisen hyökkäystä tai miehitystä vastaan on valtionationalistinen. Esimerkiksi Algerian vapautusrintama FLN oli alusta asti autoritaarinen liike, eikä kukaan sitä tukenut anarkisti tai marxilainen olettanut, että sen voitto johtaisi luokattomaan yhteiskuntaan. FLN oli perustamisestaan lähtien eräänlainen maanalainen valtio. Silti suurin osa Ranskan yhteiskunnallisista anarkisteista asettui FLN:n tueksi siinä vaiheessa kun FLN oli nujertanut kilpailijansa. FLN:a pidettiin pienempänä pahana kuin rasistista kolonialistista järjestelmää. Valinta on osoittautunut oikeaksi. Itsenäinen Algeria on nähnyt kaikenlaista autoritarismia, korruptiota, ihmisoikeusloukkauksia ja jopa verilöylyjä, mutta mitkään näistä eivät ole olleet verrattavissa kolonialismiin.

Toisaalta edes vihollisen hyökkäyksen torjuminen ei välttämättä ole mikään itseisarvo. Mikäli hyökkäys voi johtaa sortojärjestelmän luhistumiseen, ei ole syytä käydä vastarintaan sitä vastaan. Tästäkin on historiallisia esimerkkejä, esimerkiksi Afganistanin vasemmistolaiset eivät kannattaneet Yhdysvaltain hyökkäystä vuonna 2001, mutta eivät myöskään taistelleet sitä vastaan. Hollannin tasavaltalaiset eivät vastustaneet Ranskan hyökkäystä 1794-1795 vaan tukivat sitä.

Muita esimerkkejä

Suomen suuriruhtinaskunnan viimeisinä vuosikymmeniä mahdollisimman laajalle autonomialle oli laaja suomalaisten konsensus, vaikka itsenäisyyskamppailu ei ollutkaan sosialisteille ykkösprioriteetti. Sosialistit tukivat etnistä nationalismia, koska he halusivat turvata suomen kielen käytön ja parantaa sen asemaa. Lisäksi he tukivat valtionationalismia, koska uskottiin että mahdollisimman laaja autonomia takaisi perustuslailliset vapaudet, ja työväenliikkeen ohjelman edistämisen paremmin kuin säilyminen itsevaltaisen Venäjän osana.

Teoriassa olisi ollut mahdollista, että Neuvostoliitto olisi välttänyt totalitarismin ja venäläisen etnisen nationalismin, Suomi olisi voinut olla sen osa, ja kehittää samanaikaisesti suomen kieltä, kulttuuria ja sosialismia. Käytännössä Neuvostoliitolle kävi miten kävi, ja tämän vuoksi suomalaisten 1900-luvun ensimmäisten vuosien sosialistien nationalismi (sekä etninen nationalismi että valtionationalismi) on osoittautunut onnistuneeksi valinnaksi. SKP taas yritti sotien välissä yhteensovittaa etnisen suomalaisen nationalismin ja Neuvostoliittoa tukevan valtionationalismin, mutta Stalin ei tätä hyväksynyt ja teloitutti suurimman osan SKP:n johdosta.

Talvisodan aikana joitain kommunisteja laitettiin turvasäilöön, mutta suuri osa radikaalimmistakin sosialisteista tuki puolustuskamppailua. Toisin kuin jatkosodan aikana, Suomessa ei ollut Neuvostoliiton sotaponnisteluja tukevaa maanalaista liikettä. Neuvostoliiton miehittäessä Suomen terrori olisi kohdistunut pääosin hallitsevaan luokkaan ja älymystöön, mutta myös työväenliike olisi saanut osansa. Järjestäytymisvapaus olisi kadonnut. Talvisodan aikana puolustautuminen oli luokkarajat ylittävä laaja yhteinen intressi.

Itsenäisyyskamppailusta ja talvisodasta on tullut kansallinen myytti, mutta tällä myytillä on perusteet tosiasioissa. Nationalismi tarvitsee myyttejä, eikä sitä kiinnosta myyttien todellisuuspohja, mutta kaikki myytit eivät ole puutaheinää. Noina poikkeuksellisina aikoina suomalaisilla oli sekä kansallisuuteen että etniseen ryhmään perustuvia yhteisiä intressejä. Tämä ei tarkoita, että nämä yhteiset intressit olisivat olleet tärkeimpiä, tai edes olemassa näitä ajanjaksoja ennen, niiden välissä tai jälkeen. Venäjän, tai muun ulkovaltion hyökkäys Suomeen ei ole myöskään sellainen yhteinen ja ajankohtainen uhka, jonka edessä pitäisi luopua kaikkien muiden intressien ajamisesta.

Toinen esimerkki on yhä edelleen matalalla intensiteetillä jatkuva Ukrainan konflikti. Ankarimpien taistelujen aikaan vuonna 2014 länsimaissa hämmästeltiin äärioikeistolaisia vapaaehtoispataljoonia, mutta vapaaehtoiseksi lähti myös monia vasemmistolaisia. Anarkisteille ja antifasisteille oli itsestäänselvyys, että Venäjän tukemat separatistit marssisivat Puolan rajoille mikäli sinne pääsisivät, ja miehitys olisi kaikkien poliittisten vapauksien loppu Ukrainassa.

Rintamalinjan pysähdyttyä, ja sodan päädyttyä pattitilanteeseen välitön vaara on ohi. Monet ukrainalaiset, ja myös osa maan vasemmistosta tuntuu uskovan, että Ukrainan köyhyys ja korruptio johtuu pääosin Venäjästä. Ongelmien ratkaisun uskotaan edellyttävän Venäjän sotilaallista voittamista.  Tämä teoria estää  yhteiskunnallisia kamppailuja. Venäjä on sotilaallisesti täysin ylivoimainen, eikä se tule hajoamaan lähivuosina. Venäjän romahdusta voi joutua odottelemaan vielä vuosikymmenten ajan, mutta Ukrainassa on paljon ongelmia joita voi pyrkiä ratkaisemaan sitä ennen, sotilaallisesta pattitilanteesta huolimatta.

Vaikka vuonna 2014 oli olemassa selkeä yhteinen nationalistinen intressi, sitä ei välttämättä ole ollut enää vuosiin. Ukrainan armeija ei ole enää samanlaisessa alennustilassa kuin 2014, eikä Venäjällä ole valmiuksia aloittaa uutta valloitusretkeä. Nationalistinen projekti koko kansan yhteisestä puolustustaistelusta ei ole ajankohtainen.

Lopuksi

Tarkoitukseni oli käsitellä vain nationalismin määritelmiä ilman keskustelua nationalismin oikeutuksesta, mutta en onnistunut pääsemään eroon arvokeskustelusta, koska valitsemani määritelmät piti perustella arvoilla ja tosimaailman valintatilanteilla.
Nationalismi osoittautui aiheeksi jota ei pysty tarkastelemaan neutraalisti ulkopuolella analysoiden. Se onnistuu yhä toteuttamaan sitä vastavalistuksen ohjelmaa rationalismia vastaan, joka aikanaan sen synnytti.

Antti Rautiainen

Tämä on viimeinen osa kolmiosaisesta Nationalismi määritelmiä -sarjasta
Ensimmäinen osa: Nationalismin uhkakuvat.
T
oinen osa: Nationalismin vastakohdat.

+1
anttirautiainen
Helsinki

Esittelyni löytyy täältä: http://anttirautiainen.livejournal.com/profile
Ask.fm: http://ask.fm/AnttiR
Twitch: https://www.twitch.tv/arautiainen
Youtube: https://www.youtube.com/channel/UCjyKQiYgSwFGihpsz27BvHw

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu