Nato, Suomen rajavalvonta ja turvapaikkapolitiikka

Podcast-versio: SoundCloud, Spotify.
Videoversio

Venäjä voi käyttää monenlaista painostusta Suomen todennäköisesti tulevaa Natojäsenyyshakemusta vastaan. Yksi mahdollisista keinoista ollaan nähty myös aikaisemmin – turvapaikanhakijoiden lähettäminen Suomeen.

Tähän ollaan Suomessa myös varauduttu – viime tiistaina puolustusvoimat ja rajavartiolaitos tiedottivat olevansa varautuneina tähän skenaarioon, vaikka tätä ei haluttu sanoa selkokielellä. Mutta vaikka rajalle lähetettäisiin jokainen asevelvollinen ja vielä reserviläisiä päälle, se ei pysäyttäisi turvapaikanhakijoita, koska turvapaikkaa saa hakea heti rajalta.

Venäjän kansalaiset ovat jo kauan olleet suurimpia turvapaikanhakijaryhmiä Suomessa, vaikka turvapaikan heistä saavat vain harvat. Sen sijaan kolmansista maista kotoisin olevia turvapaikanhakijoita tulee Suomeen Venäjän kautta melko vähän, koska Venäjä ei päästä heitä Suomeen.

Minulla ei ole ollut asiaa Venäjälle 10 vuoteen, mutta kun viimeksi ylitin rajan Vaalimaalla vuonna 2012, piti Venäjän puolella esitellä passia 4 tarkastuspisteellä, mutta Suomen puolella vain yhdellä. Venäjän puolella rajaa vartioi paljon enemmän työvoimaa kuin Suomessa. Suomi on oikeastaan ulkoistanut itärajan valvonnan Venäjälle.

Olen jo 20 vuoden ajan miettinyt, miksi Venäjä on suostunut tähän. Mitä Venäjä saa vastapalveluksi Suomen rajan valvonnasta? Venäjälle ei ole tyypillistä tehdä palveluksia ilman vastapalveluksia. Suomi on ainakin rahoittanut ja rakentanut Venäjän rajavalvontainfrastruktuuria, mutta luulisi että Venäjä olisi pyytänyt, ja myös saanut enemmän.

Venäjällä valtaa pitävät vainoharhaiset salaisten palveluiden miehet, jotka periaatteessa voisivat kuvitella, että ilman rajasopimusta Suomi lähettäisi rajan yli laittomasti pomminheittäjiä, kuten 20-luvulla, tai vakoilijoita kuten 30-luvulla. Mutta luulisi että hekin ymmärtäisivät kuinka paljon tärkeämpi rajavalvonta on suomalaisille kuin venäläisille.

Kun itäraja aukesi hetkellisesti 90-luvun alussa ja tänne tuli paljon kolmansien maiden turvapaikanhakijoita, Suomessa säikähdettiin. Kun Lapin rajan kautta lähetettiin melko pieni määrä turvapaikanhakijoita 2015-2016, oli tämäkin kansallinen kriisi.

Meille ei vieläkään ole kerrottu, kuinka Lapin turvapaikanhakijaselkkaus ratkaistiin. Olen kuullut version, että kyseessä oli alueellisen FSB:n omaa yksityisyritteliäisyyttä, mutta epäilen tätä. Iltalehden Lauri Nurmi taannoin spekuloi, että turvapaikanhakijoiden lähettäminen lopetettiin Niinistön vierailtua Moskovassa, ja luvattua Putinille että Fennovoimahanke toteutuu.

Venäjälle olisi tyypillistä, että virallisten sopimusten rinnalla kulkee epävirallisia lupauksia ja sitoumuksia joita ei julkaista koskaan. Tällaiset voivat selittää miksi Niinistö on ollut Natosta niin hiljaa, vaikka hänet valittiin alunperin presidentiksi Suomen Nato-myönteisimmän puolueen ehdokkaana. Kenties Niinistö on tiennyt enemmän Venäjän mahdollisista vastatoimista kun hän on kertonut julkisuuteen. Pian nähdään, onko Suomen Natojäsenyydellä ja Venäjän ja Suomen rajakäytännöillä jonkinlainen kytkös.

Vuonna 2015 Venäjän maahanmuuttovirasto arvioi, että maassa oleskelee 3 miljoonaa ihmistä ilman oleskelulupaa. Sittemmin osa on varmaankin palannut kotiinsa Venäjän talouden vastoinkäymisten takia, mutta eiköhän luku ole yhä seitsennumeroinen. Laiton maahanmuutto on ollut Venäjän politiikan keskeinen teema jo 20 vuoden ajan, sen vastustaminen oli myös yksi Aleksei Navalnyin alkuperäisistä teemoista. Itse asiassa kaikki Venäjän poliitikot vastustavat jyrkästi laitonta maahanmuuttoa, mutta toimet sitä vastaan eivät ole olleet kovin pontevia. Kenties kyseessä on kätevä uhkakuva, jonka voi kaivaa esiin tarpeen vaatiessa.

Ylivoimainen Venäjän paperittomista on työn perässä muuttaneita keskiaasialaisia, koska Venäjän ja Kazakstanin pitkää rajaa on hyvin haasteellista valvoa. On mahdotonta tietää paljonko Venäjällä on pakolaisia. Venäjä jakaa turvapaikkoja niin, kitsaasti ettei pakolaisen usein edes kannata hakea sitä, vaan etsiä töitä tai muuta oleskeluluvan perustetta. Todennäköisesti Venäjällä on vähintään kymmeniä tuhansia ihmisiä jotka eivät voi turvallisesti palata kotimaahansa. Sekä työperäisiä siirtolaisia että pakolaisia voi yllyttää ylittämään EU-rajaa, lisäksi halukkaita voi houkutella vaikkapa Turkista tai Irakista kuten Lukašenka teki taannoin. Lisäksi Venäjällä on ”epätoivottuja” kansalaisia omastakin takaa, esimerkiksi Jehovan todistajien uskonnonharjoittaminen on kielletty, ja heitä arvioidaan olevan 160 000. Heidätkin voisi tarpeen tullen karkottaa kohti länttä.

En pidä turvapaikanhakijoiden tuloa uhkana. Uskon, että Suomi pystyisi käsittelemään kymmeniä tuhansia turvapaikkahakemuksia joka vuosi, ja erotella turvapaikan tarpeessa olevat paremman elintason etsijöistä. Mielestäni kuka tahansa saisi tulla tänne töitä tekemään.

Mutta uhkana on, että suuri määrä vihamielisen tahon masinoimia tulijoita saisi Suomen asenteet taantumaan. Suomi lähetti viime vuonna rajavartijoita tukemaan laittomia takaisintyöntöjä tehneitä Liettua jaa Puolaa, eikä Kreikankaan tekemiä laittomia takaisintyöntöjä ole tuomittu. En yllättyisi, vaikka laittomia takaisintyöntöjä alettaisiin tekemään Suomessakin. Tämä voisi johtaa myös laajempaan turvapaikkaoikeuden rapautumiseen Suomessa, miksi käsitellä mitään kautta tulleiden turvapaikkahakemuksia, jos niitä ei käsitellä itärajalla?

Suomen turvapaikkajärjestelmän ja turvapaikanhakijoiden oikeusturvan heikentyminen on siis yksi mahdollinen kielteinen seuraus Suomen Nato-jäsenyyshakemuksesta. On siinä ja siinä onko tämä argumentti Suomen Natojäsenyyttä vastaan. Nykytilanne, jossa pakolaiset joutuvat jäämään Venäjälle joka ei anna heille turvapaikkaa, ei sekään ole mitään vapaan liikkumisen tai turvapaikkaoikeuden juhlaa. Mutta ainakin suomalaisten aktivistien kannattaa henkisesti varautua Venäjän toimiin, ja tänne mahdollisesti tulevien turvapaikanhakijoiden tukemiseen.

Varmaankin Venäjän kanssa päästäisiin jonkinlaiseen rajasopimukseen myös Suomen liityttyä Natoon, saatiinhan rajasopimus solmittua myös EU:n ja Erdoğanin välillä. Mutta Erdoğanille piti maksaa rajasopimuksesta miljardeja riihikuivaa rahaa, paljonkohan Putinille pitäisi maksaa Suomen itärajan valvomisesta? Vai onko seuraavien eduskuntavaalien teema muurin rakentaminen itärajalle?

Antti Rautiainen

 

0
anttirautiainen
Helsinki

Influensseri, elämävalmentaja ja motivaatiopuhuja.
https://linktr.ee/arautiainen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu