Onko talouskasvu hidastunut pysyvästi?

Voiton suhdeluvun trendi Suomessa 1900-2000.

Podcast-versiot: Spotify, Soundcloud.
Videoversio

Yleinen argumentti kapitalismia vastaan on, että kapitalismi perustuu jatkuvaan kasvuun, mikä ei ole mahdollista rajallisessa järjestelmässä. Joskus jatkuva kasvu, tai ainakin voiton tekeminen ja sen uudelleeninvestointi on sisällytetty jopa kapitalismin määritelmään, erityisesti mikäli reaalisosialistiset järjestelmät halutaan määritellä valtiokapitalismiksi.

Suomen kansantuote ei ole nyt suurempi kuin vuonna 2008, mutta talousjärjestelmä ei ole muuttunut mihinkään. Täällä on edelleen kapitalismi. Tietysti vuoden 2008 jälkeen on ollut useampia kasvun vuosia kuin laskun vuosia. Oletetaan, että talouskasvu tulee vielä takaisin. Mutta entä jos ei oletettaisi, muuttaisiko se mitään? Olisiko todellista vaihtoehtoa käyttäytyä jotenkin toisin, vaikka kasvun palautumiseen ei enää uskottaisi?

”Kapitalismi vaatii jatkuvaa kasvua” -teorian yksi argumentti on, että ilman kasvua ei ole järkeä investoida, vaan pääomat kannattaa kuluttaa. Mutta jos omistaa miljardin, kuinka sen saa kulutettua nopeasti? Jos haluaa joskus eläkkeelle tai jättää perintöä jälkikasvulle, kenties säästää rahaa tätä varten. Vaikka talous ei kokonaisuudessaan kasva, on varmaankin siellä täällä tuottavia yrityksiä joihin kannattaa sijoittaa, erityisesti jos säästötilin korko on negatiivinen. Monien säästötilien korot ovat jo nyt todellisuudessa negatiivisia palvelumaksujen takia, ja jatkossa talletuskorotkin voivat olla negatiivisia.

Kasvun loppu ja resurssien rajallisuus

Öljyn hinta ei ole vieläkään palannut vuoden 2008 romahdusta edeltävälle tasolle. Tämä voi kertoa joko siitä, että öljyn saatavuus asettaa talouden kasvulle rajat, tai siitä ettei öljy ole enää niin välttämätöntä. Vaikka liikenne perustuu yhä pääosin öljyyn, sijoittajat olettavat että öljyn käyttö loppuu, ja todennäköisesti tämä näkyy öljyn hinnassa jo nyt. Keskustelu öljyn ja kapitalismin kohtalonyhteydestä jatkuu, mutta kapitalismille on koko sen olemassaolon ajan ennustettu myös rajoja, jotka johtuvat sen sisäisestä logiikasta. Näiden rajojen arviointi ei ole marxilaista tai muuta ”vaihtoehtoista” taloustiedettä, vaan täysin taloustieteen valtavirtaa.

En käsittele tässä lainkaan resurssien rajallisuuden talouskasvulle asettamia haasteita. Talouskasvu saattaa hyvinkin loppua jo ennen kun kapitalismi kohtaa ympäristön osoittamat rajat, järjestelmän sisäisten lainalaisuuksien vuoksi (joita marxilaisessa jargonissa kutsutaan ristiriidoiksi). Resurssien rajallisuus voi tietysti edesauttaa sisäisten ristiriitojen kärjistymistä, mutta on vaikeaa arvioida johtuvatko talouden nykyiset ongelmat resurssipulasta vai järjestelmän sisäisistä ongelmista. Voi olla, että kasvun loppu näyttää samanlaiselta riippumatta kasvun lopun syistä.

Innovaatioiden ja kasvun yhteys

On taloustieteen peruskurssitason tietoa, että mikäli markkinoilla on riittävästi kilpailua ja informaatiota, markkinoille pääsy on vapaata ja jokainen halukas tulija saa riittävästi pääomaa (eli lainaa pankista) ja muita resursseja alkuinvestointeihin, voitot supistuvat kohti nollaa pitkällä aikavälillä. Ilman voittoja ei voi olla myöskään kapitalismia, joten ilman markkinoita disruptoivia innovaatioita kapitalismi tuhoaa itse itsensä.

Innovaatiot ovatkin pitäneet kapitalismia pystyssä sen koko olemassaoloajan. niiden välttämättömyys järjestelmälle on niin selvä, että disruptioiden ympärille on kehittynyt kultti jossa startup-yrittäjiä palvotaan. En pysty todistamaan ettei innovaatioita voisi tuottaa loputtomasti, mutta niiden tahti on selvästi hidastunut. Suurin osa uusista startup-yrityksistä perustuu ”innovaatioille”, jotka ovat lähinnä yrityksiä kiertää työlainsäädäntö, tai joku ikivanha keksintö uudelleen paketoituna. Joskus myös pakkaus on vanha.

1600- ja 1700-luvulla keksintöjä tekivät joutilaat aateliset, nykyään esimerkiksi lääketieteen keksintöjä tekevät massiiviset tutkimuslaitokset jotka saattavat kuluttaa satoja miljoonia yhtä patenttia kohden. Innovaatio voi syntyä ilmaiseksi, mutta yleensä se ei synny. Todennäköisesti yhä useampi keksintö viivästyy tai jää kokonaan keksimättä vain siksi ettei tutkimusrahoitus riitä. Innovaatiot eivät siis ole kapitalismin ulkoa tuleva pelastus, vaan ne ovat riippuvaisia talouden lainalaisuuksista.

Voiton suhdeluvun laskutaipumus

Talouskasvun hidastumista, jopa pysähtymistä on ennakoitu niin kauan kun on kapitalismia. Marxilaisessa jargonissa tätä kutsutaan voiton suhdeluvun laskutaipumuksesta (Tendency of the Rate of Profit to Fall), sen esitti jo Adam Smith 1700-luvulla. Marxilaisessa teoriassa voiton suhdeluku on yrityksen vuosittainen voittojen, maksettujen vuokrien ja korkojen summa jaettuna siihen sijoitetulla rahasummalla, mutta yksinkertaisuuden vuoksi voidaan puhua myös vain voitoista jaettuna sijoituksella. Voiton suhdeluvun laskutaipumuksella on talouskasvuun suora yhteys, koska mitä vähemmän yritykset tekevät kapitalismissa voittoa, sitä vähemmän talous voi kasvaa.

Eri taloustieteilijöillä on ollut erilaisia näkemyksiä voiton suhdeluvun laskutaipumuksen syistä, monet eivät usko siihen lainkaan. Smithin mukaan pääomien kasvu johtaa pitkällä aikavälillä lisääntyvään kilpailuun ja voiton suhdeluvun laskuun. Marxin mukaan tekninen kehitys johtaa voittojen suhdeluvun laskuun, koska voitot perustuvat työvoiman riistoon, mutta tekninen kehitys vähentää työvoiman tarvetta.

Epäilen Marxin teoriaa, koska voittojen määrä ei riipu suoraan hinnoista eikä tarvittavan työn määrästä. On mahdollista, että yrityksen voitot nousevat vaikka työn määrä laskee, esimerkiksi jos yritys tekee investoinnin tehokkaampiin laitteisiin. Vaikka kaikki kilpailijat tekisivät saman investoinnin ja hinnat laskisivat, voitot eivät laske mikäli yksikään yritys ei yritä saada lisää markkinaosuutta voitoistaan tinkimällä. Voitot laskevat vain kilpailun kasvaessa, mutta kilpailu voi kiihtyä pääomien kasvaessa vaikka mitään laiteinvestointeja ei tehtäisi. Voiton suhdeluvun lasku edellyttää siis aina kilpailun kiihtymistä, joten Adam Smithin aikaisempi teoria on uskottavampi. Toisaalta mikäli Smith on oikeassa, seuraukset kapitalismille ovat samat kuin Marxin teorian.

Keskustelu voiton suhdeluvun laskutaipumuksesta on jatkunut yli 200 vuoden ajan, eivätkä teoriat sen syistä rajoitu Smithiin ja Marxiin. Koko ilmiön olemassaolosta ei ole konsensusta edes vasemmistossa, esimerkiksi Thomas Piketty esittää kirjassaan Pääoma 2000 -luvulla että voiton suhdeluku on pitkällä aikavälillä vakio. Toisaalta myös Pikettyn omat kuviot osoittavat, että voiton suhdeluku vuosina 1913-1950 romahti verrattuna edelliseen vuosisataan, eikä palannut samalle tasolle edes 1900-luvun lopun voimakkaan kasvun, teknisen kehityksen ja maailmankaupan laajentumisen vuosikymmeninä. Piketty ennustaa, että voiton suhdeluku tulee 1900-lukua edeltäneelle pitkän aikavälin keskiarvotasolle yli 4 prosenttiin, mutta toistaiseksi ei ole mitään näyttöä että näin olisi tapahtumassa.

Lisäksi Pikettyä kiinnostaa palkka- ja pääomatulojen suhde enemmän kun voiton suhdeluku, ensimmäinen onkin ollut pitkällä aikavälillä melko tasainen. Mutta mikäli Pikettyn omasta datasta tarkastetaan paljonko voittoa tulee suhteessa kiinteään pääomaan, kuten Esteban Ezequiel Maito on tehnyt , on suunta laskeva (Maiton paperin kuvio 2).

Voiton suhdeluvun laskutaipumuksen mahdollisia syitä

Työvoima eli ihmiset kuolevat aina ennen pitkää, pääoma taas kuolee vain tappamalla se, eli kuluttamalla tai tekemällä huonoja investointeja. Tietysti myös inflaatio voi tuhota pääomaa, mutta siinä vaiheessa kun inflaatio nousee talletuskorkoa suuremmaksi, rahat siirretään pankista muualle, vaikkapa kultaan tai kiinteistöihin. Pääoma on ihmisiä sitkeämpi.

Lisäksi palkat kasvavat talouden kasvaessa normaalisti nopeammin kun kulutustavaroiden hinnat, koska kasvava kysyntä ei kohdistu pelkästään kulutustavaroihin, ja tuottavuuden kasvu ja kilpailu hillitsevät kulutustavaroiden hintojen nousua. Osa palkkojen kasvusta menee säästöön, minkä seurauksena palkka-inflaatiokin sataa lopulta pääomien pussiin.

Ihmiset lisääntyvät hitaasti. Silloin kun talous kasvaa, pääomat kasvavat yleensä nopeammin kuin työvoima. Kun palkkatulojen kasvu on pysynyt pääomatulojen tahdissa, tämä on johtunut enemmän tuottavuuden kuin työvoiman kasvusta.

Säästämistä voi todellisuudessa olla sellainenkin kulutus jota ei yleensä lasketa säästämisasteeseen, kuten omistusasunnon hankkiminen. Suomen Suuremmissa kaupungeissa omistusasuntojen hinta nousee, joten omistajalle tulee takkiin ainoastaan pankille maksetusta lainan korosta. Suomen syrjäseuduilla asuntojen hinnat laskevat, mutta sielläkin saa asuntoa myydessä yleensä takaisin suuren osan siihen laitetuista rahoista. Suomessa asuntojen ostaminen ei siis juuri koskaan ole puhdasta kulutusta.

Nämä ovat syitä sille, miksi pääomat tapaavat kasvaa, ja miksi pääomien tarjonta kasvaa jatkuvasti. Pääomien kasvu taas johtaa voiton suhdeluvun laskuun, koska pääomia investoidaan tuotantoon ja kilpailu kiristyy. Pääoma on siis itse oman kasvunsa vihollinen, mitä enemmän pääomia, sitä hitaammin pääoma kasvaa.

Yksittäisen omistajan kannalta tilanne on päinvastainen. Jos tallettaa pankkiin miljoonan, saat paljon paremman koron kuin jos tallettaa pankkiin tonnin. 100 miljoonaa maksanut tehdas on tehokkaampi kuin 10 miljoonaa maksanut tehdas. Tämän vuoksi pääomat keskittyvät yhä harvempiin käsiin.

Voiton suhdeluvun laskutaipumus ei ole aukottomasti todistettu, mutta monissa tilastollisissa aineistoissa se näkyy selvästi. Näitä on Suomen osalta käyty läpi läpi Saska Heinon viimevuotisessa paperissa Pääoman kasautumisen ja voittojen vuosisata: muutokset vuosina 1900–2000.  josta myös tämän artikkelin kuva on peräisin. Kuva perustuu pääosin tilastokeskuksen aineistoihin. Erilaista näyttöä voiton suhdeluvun laskutaipumuksen puolesta, ja tämän mahdollisia yhteiskunnallisia seurauksia käyn läpi tämän kirjoitussarjan seuraavassa osassa.

Kapitalismin uusi kehitysvaihe?

Kapitalismi on jo käynyt läpi useita täysin erilaisia kehitysvaiheita. Näitä olivat kauppiaskapitalismi ja primitiivinen akkumulaatio, joista jälkimmäistä voi tuskin edes kutsua kapitalismiksi, koska kyseessä oli ennemminkin omistusoikeuksien tuhoaminen kuin niiden suojelu. Tämän jälkeen seurasivat teollisuuskapitalismi, sotien aikainen valtiokapitalismi ja jälkiteollinen kapitalismi (jotkut puhuvat mielummin finanssikapitalismista). Nykyään puhutaan usein myöhäiskapitalismista, mutta termi on niin vanha että se on eri aikoina ehtinyt tarkoittaa kaikkia 1800-luvun jälkeistä kapitalismin muotoja.

Kapitalismi ilman kasvua on selvästi erilaista kuin jälkiteollinen kapitalismi, joten se tarvitsisi kokonaan uuden termin, esimerkiksi kasvunjälkeinen kapitalismi. Monet ilmiöt jotka nykyään liitetään ”myöhäiskapitalismiin” ovat esimakua tulevasta, kasvunjälkeisestä kapitalismista.

Pääomat, ja siten myös pääomien valta siis voi säilyä vaikka talous polkisi paikallaan tai laskisi. Kapitalismi on pääomien valtaa. Raha tuo valtaa vaikka talous ei kasvaisi, joten jatkuva kasvu ei välttämättä ole kapitalismin elinehto. Toisaalta kapitalismi ilman kasvua on hyvin erilainen talousjärjestelmä kun tuntemamme kapitalismi. Voi kysyä onko kyseessä edes sama talousjärjestelmä.

Antti Rautiainen

Kirjoitus on ensimmäinen osa Kapitalismi ilman kasvua -sarjasta. Toinen osa

Kasvun lopunajan merkit, ja kolmas osa Usko ja toivo normaalin talouden paluuseen tulevat tähän blogiin myöhemmin.

anttirautiainen

Esittelyni löytyy täältä: http://anttirautiainen.livejournal.com/profile Ask.fm: http://ask.fm/AnttiR Twitch: https://www.twitch.tv/arautiainen Youtube: https://www.youtube.com/channel/UCjyKQiYgSwFGihpsz27BvHw

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu