Paljonko Ukrainaa tulisi auttaa, että se voisi voittaa?

Audioversio: SoundCloud, Spotify
Videoversio

On vaikeaa löytää mitään analyysiä siitä, kuinka paljon Ukrainan tulisi saada sotilaallista tukea jotta se voisi voittaa sodan Venäjää vastaan. Ukrainan saamaa tukea tilastoidaan tarkasti, esimerkiksi Kielin maailmantalouden instituutin sivustolla. Venäjän talouden tilasta julkaisee tietoja esimerkiksi suomalainen BOFIT. Pitkä liuta sotilasasiantuntijoita analysoi taisteluiden tilannetta. Mutta talous- ja sotatieteilijöiden välillä tuntuu olevan kuilu, jonka yli kummatkaan eivät uskalla astua vieraalle alueelle. Tämän vuoksi mediassa ja tutkimuksissa jää pimentoon kysymys siitä, mikä on Ukrainan sotilasavun tarpeen mittaluokka.

Sota Ukrainassa on materiaalisotaa. Komentajien taidot, sotilaiden koulutus ja moraali tai yksittäiset ihmeaseet harvemmin ratkaisevat materiaalisodan voiton. Materiaalisodan voi voittaa, vaikka komentajat ja sotilasaines olisi heikompaa kuin vastapuolella, kuten Neuvostoliitto voitti toisen maailmansodan.

Länsimaissa keskustelu on pyörinyt ihmeaseiden ympärillä. Vuonna 2022 Euroopassa kampanjoitiin, jotta Ukraina saisi Leopard-tankkeja. Ukraina sai tankit, mutta ne eivät ole muuttaneet tilannetta rintamalla. Nyt F-16 hävittäjät ovat pitkän odotuksen jälkeen taistelukäytössä, rintamatilannetta ne eivät ole muuttaneet. Viimeiset kuukaudet on keskusteltu taukoamatta Storm Shadow-ohjusten käytön rajoitusten poistamisesta Ukrainassa, mikä tuskin tulisi sekään yksin muuttamaan tilannetta.

Materiaalisodassa suurin yksittäinen tekijä, josta voitto riippuu, on osapuolten käytettävissä olevien resurssien määrä (Voiton määritelmästä täällä). Kysymykseen on pyrkinyt vastaamaan Ruotsalainen SIPRI, sen mukaan vuonna 2023 Venäjän sotilasmenot olivat 109 miljardia dollaria, 5.9 prosenttia kansantuotteesta. Ukrainan sotilasmenot taas olivat 64.8 miljardia, 37 prosenttia kansantuotteesta. Kun Ukrainan puolustusmenoihin lasketaan 35 miljardia dollaria sen vuoden 2023 saamaa sotilasapua, Ukrainan puolustusmenot olivat viime vuonna 91% Venäjän sotilasmenoista.

Tämän artikkelin podcast-version äänittämisen jälkeen Bloomberg julkaisi tulkintansa Venäjän uudesta budjetista, jonka mukaan sodan menot Venäjän vuoden 2024 budjetissa olivat 112 miljardia dollaria, ja vuoden 2025 budjetissa jo 142 miljardia dollaria.

Bloombergin sivustolla ei arvioida Ukrainan sotilasmenoja tänä- ja ensivuonna, mutta kasvuvaraa tuskin on, ja kansainvälisen avun määrä on suunnilleen ennallaan. Mutta erosta huolimatta Venäjällä ei ole tänä vuonna ollut pelkästään dollareissa mitattuna sellaista etumatkaa, mikä selittäisi sen viimeaikaisen etenemisen rintamalla. Miksi Ukraina on pulassa ja vetäytyy hitaasti, vaikka dollareissa mitattuna rintaman pitäisi pitää?

Venäjällä tuskin on etua mitä tulee johdon laatuun tai miehistön koulutukseen, kokemukseen ja motivaatioon, voi olla että näiden suhteen etu on päinvastainen. Ukrainalla on mahdollisesti pula miehistöstä, mutta aseiden määrä ja laatu on nykyaikaisessa sodassa paljon tärkeämpää kuin miehistön määrä. Korruptio on iso ongelma Ukrainassa, mutta Venäjällä ongelma ei välttämättä ole pienempi.

Todennäköisin selitys Ukrainan tukalaan tilanteeseen rintamalla on ostovoimassa. Aseiden tuotanto on Venäjällä halvempaa kuin länsimaissa. Maailmanpankin valuuttakurssien ostovoimakertoimien mukaan Venäjällä saa dollarilla ostettua yli kolme kertaa enemmän kuin Yhdysvalloissa. Tämä ei välttämättä konvertoidu suoraan asetuotantovoimaan. Asetuotanto tarvitsee tuontikomponentteja, ja Venäjän omien raaka-aineiden käyttö on menetettyjä vientituloja. Mutta valuuttakurssien ostovoimakertoimien kertaluokka voi olla oikea.

Venäjän aseiden laatu ei varmasti ole sama kuin länsimaiden aseiden, mutta hinta-laatusuhde voi olla sama. Se voi jopa olla parempi, koska Venäjä voi saada tuotannossaan suurempia skaalaetuja.

Yhdysvaltojen koko sodankäynnin doktriini perustuu materiaalisodan välttämiseen. Yhdysvallat on pyrkinyt luomaan kustannuksista piittaamatta ylivoimaisen ilma-aseen, joka lamauttaa vastustajan ennen materiaalisotaan joutumista. Yhdysvaltoja kiinnostaa ylivoima, sitä ei ole kiinnostanut onko sen asetuotanto kalliimpaa kuin muualla, eikä se ole pyrkinyt valmistamaan mahdollisimman paljon ja mahdollisimman halvalla tykkejä ja niiden ammuksia. Euroopassa taas tuotantomäärät ovat pieniä. Alla olevassa laskelmassa en tee oletuksia skaalaeduista suuntaan enkä toiseen, koska niistä ei ole saatavissa mitään arvioita.

Ukrainassa valuuttakurssin ostovoimakerroin verrattuna dollariin on sama 0,3 kuin Venäjällä, mutta Ukraina käyttää ison osan puolustusbudjetistaan aseostoihin länsimaista, mistä ostovoimaero rankaisee. En löytänyt mistään arviota kuinka suuri on ulkomailta tehtyjen ostojen osuus Ukrainan puolustusmenoista.

Aseisiin käytetty rahamäärä ostovoimakorjattuna ei kerro voimasuhteista silloin, kun toisella osapuolella on teknologinen ylivoima. Mutta suurin osa osapuolten menoista on riippumattomia teknologian tasosta, kuten tykistöammuksia ja ruokaa. Erityisesti sotimisen työvoimakustannuksia ostovoimakorjatut rahamäärät mittaavat hyvin.

Yhtälössä on siis paljon tuntemattomia, mutta jos oletetaan että Bloombergin arvio Venäjän tämän vuoden sotilasmenoista on oikea, että Maailmanpankin valuuttakurssien ostovoimakertoimet kelpaavat asevoimien kustannustehokkuuden arviointiin, että Ukraina käyttää kaikki omat sotilasmenonsa kotimaiseen tuotantoon, että kaikkien länsimaiden asetuotantotehon ostovoimakerroin vastaa Yhdysvaltoja ja että Ukrainan tämän vuoden sotamenot ovat samat kuin viime vuonna, pitäisi länsimaiden antaa tänä vuonna Ukrainalle suoraa asetukea

eli 157 miljardia dollaria viimevuotisen noin 35 miljardin dollarin sijasta, jotta puntit taistelukentällä olisivat tänä vuonna tasan. Ukrainaa pitäisi siis tukea noin 4,5 kertaa nykyistä enemmän. Mikäli Bloombergin arvio Venäjän ensivuotisista menoista on oikea, pitäisi ensi vuonna antaa tukea yli seitsemän kertaa nykyistä enemmän.

Tämä olisi varmasti enemmän kuin tarpeeksi Venäjän hyökkäyksen pysäyttämiseen, koska hyökkääjän kustannukset ovat aina suurempia kuin puolustajan. Se ei välttämättä olisi tarpeeksi, mikäli päämääränä on Venäjän miehittämien alueiden valtaaminen takaisin.

Antti Rautiainen