Väyläviraston Investointiohjelma: Herätyskello soi

Suomen talouden heikkouden välitön syy on investointien odotetun tuoton vaatimattomuus. Antamatta konkreettisia esimerkkejä, Vesa Vihriälä listaa syyksi monta tekijää: ”Jämähtänyt” koulutustaso, Uuden teknologian ja toimintatapojen käyttöönotto, Insinööriperinteinen tuotantorakenne, ja Riskirahoitus. Vihriälä pitää näitä vähemmän tärkeinä kuin seuraavaa kolmea: 1. Pienet satsaukset aineettomaan pääomaan (avainasia tuottavuudelle). 2. Vajaakäyttöinen liikenneinfra ja pääomakanta, ja 3. Tehottomuutta tukeva kilpailupolitiikka. Kaikki pätevät Väyläviraston tuoreeseen investointiohjelmaan, jonka tuottoprosentti on <0.

Satsaus aineettomaan pääomaan tuotti tulosta. TVHn Tuotanto-osaston johtajana ohjasin kolme opinnäytettä. Diplomityö joukkoliikenteen kustannuksista (Ari Heinilä), gradu tienpidon tuottavuudesta (Catharina Sikow) ja toinen gradu bussiliikenteen teknolgiasta (Tom Bäckström). Yksityinen joukkoliikenne oli tehokkaampi kuin julkinen. Tienpidossa management oli tärkein tuottavuustekijä ja vaikutti kaikkeen: hankinnat, urakointi, työn nopeus, hinnat ja koneiden käyttö. Suomen yksityiset bussipalvelut kärsivät säännöstelystä ja junamatkojen subventioista, ja estivät bussiliikenteen kehittämistä. Opinnäytteet olivat ensiluokkaisia ja niillä oli merkittäviä vaikutuksia tuottavuuden ja organisaation ymmärtämiseen.

Neljäs työkokonaisuus oli tien- ja sillanpidon management menetelmien kehittäminen, joka toi käytännön värkit tuottavuuden parantamiseen. En erittele laajan työn elementtejä, mutta niiden tekijät, insinöörit ja maisterit, olivat päteviä. Sama koski yksityistä sektoria modernien tapojen ja teknolgian käyttöönototossa. (Tekijöistä Vesa Männistö, Timo Saarenketo, ja Pertti Virtala ovat edelleen mukana työelämässä). Auto, Tekniikka ja Kuljetus lehdessä oli äsken Virtalan hieno haastattelu. Pahoitellen nykyistä tienpidon tasoa Virtala sanoi 90-luvun olleen tienpidon kulta-aikaa. Siihen oli hyvät värkit. Koulutus ei ollut jämähtänyt .

Liikennesektorin pääoman vajaakäyttö on todellista. Väyläviraston tuore investointiohjelma pakittaa hyvinvointia ja haittaa Suomen teollisuuden kilpailukykyä, talouden kasvua ja uudistumista. Ratainvestointien negatiivista tuottoa on mahdoton parantaa, mutta tieinvestointien 6-7% tuotto on mahdollinen. Harkkaan yksityiskohtien yli, mutta perussyy on, että rakentamisen ja liikkumisen hinta ei kumpikaan ole tärkeä muuttuja (yhteiskunnallisissa) hyöty-kustannus analyyseissa (rahaa on!), ja vanhanaikainen näkemys liikenneteknologiasta ja -verkosta.

Virkamiehet, konsultit ja rakentajat tarvitsevat tavoitteet pätevyytensä näyttöön, ei johtamista määräyksillä, ohjeilla, jäykällä oppikirjojen tulkinnalla — ja ennalta määrätyillä tuloksilla ohittamaan kilpailu markkinoilla. Suomen taloudelle investointien yli 6%:n tuottovaatimus on välttämätön. Ne investoinnit ja vientiteollisuus tarvitsevat koulutettuja, ahkeria ja hyvin palkattuja tekijöitä. Suomessa yleistä palkkatasoa ei voida mitoittaa vientiteollisuuden mukaan. Niin ei Suomen hyvinvointivaltio toivu ja kuro kiinni naapurimaiden etumatkaa.

Väylävirasto hidastelee hallitusohjelman Nordic Connector, Vaasa–Umeå tien, selvitystä, ja kutsuu sitä ’poliittiseksi toimeksiannoksi’, joka ei kuulu ’Väyläviraston prioriteetteihin’, ja johon ’pintapuolinen’ tutkielma riittää. Väyläviraston ohjelmassa on vain kosmeettisia investointeja vähentämään logistiikan kustannuksia, jotka ovat Suomessa 40% korkeammat kuin Ruotsissa, Norjassa, ja Tanskassa. Sen sijaan Väyläviraston ohjelmassa on suuria investointeja vanhentuneeseen ja kalliiseen junateknologiaan, jotka eivät palvele ”insinööriperinteisen tuotantorakenteen” tavarakuljetuksia. Tuottavuuden parantaminen ”tulisi nostaa keskeiseksi julkisen sektorin tavoitteeksi kaikissa julkisen sektorin organisaatioissa.”(KL 3.4.2024).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu