IDAHOT – mikä aiheuttaa homo- ja transvihan?

 

Tänään 17.5. vietetään sateenkaari-ihmisiin kohdistuvan vihan vastaista päivää  (International Day Against Homophobia, Transphobia and Biphobia, IDAHOT). Päivän kynnyksellä on julkaistu kaksi laajaa raporttia, jotka molemmat kertovat huolestuttavasta kehityksestä sateenkaari-ihmisten kokeman syrjinnän ja vihan suhteen.

 

EU:n perusoikeusviraston kysely sateenkaari-ihmisten kokemuksista antoi aiempaa vastaavaa kyselyä huolestuttavampia tietoja vastaajien kokemuksista.

 

Näitä ovat olleet esimerkiksi lisääntyneet Pride-tapahtumiin kohdistuneet hyökkäykset, alueiden julistautuminen niin sanotuiksi “HLBTI-ideologian vastaisiksi vyöhykkeiksi” ja sakkoihin tuomituksi tuleminen sateenkaarimyönteisen mainonnan julkaisemisen takia. Myös henkilökohtaiset häirintä- ja  väkivaltakokemukset ja syrjintä työelämässä olivat yleisiä.

 

Euroopan sateenkaarijärjestöjen kattojärjestö ILGA Europe taas julkaisi vuosittaisen karttansa, jossa paino on enemmän hallinnollisissa tekijöissä. Siinäkin kehitys on mennyt Euroopan tasolla taaksepäin, erityisesti itäisen Euroopan kiihtyneen sateenkaarivastaisen politiikan ja sitä lietsovan kansainvälisen lobbaustyön seurauksena.

 

Suomen kohdalla tilanne ei kauheasti muuttunut aiemmasta. Edelleen täällä perusoikeusviraston kyselyyn vastaajista 31% oli kokenut kuitenkin syrjintää viime vuoden aikana. Tyypillistä on myös ollut, että koetuista viharikoksista ei ole uskallettu tehdä ilmoitusta poliisille, koska ei ole uskottu sen johtavan mihinkään.

 

https://seta.fi/2020/05/14/frakysely2020/

 

https://www.ilga-europe.org/rainboweurope/2020

 

Mistä tällainen viha pientä kansanosaa kohtaan sitten johtuu? Olen tätä monesti miettinyt ja mielestäni löytänyt sille joitakin keskeisiä taustatekijöitä.

 

Yksi niistä on outouden kokemus, jota pahimmillaan voidaan kutsua ”ksenofobiaksi”. Ilmiö on ihmiselle ominainen ja terveissä puitteissa suojaa yksilöä joutumasta tilanteisiin, joista ei välttämättä selviä. Lietsottuna se taas on hyvin vahingollinen, kun outoon kansanosaan liitetään stereotyyppisiä kauhukuvia. Vastamyrkky tälle vaikuttaa olevan outouden muuttaminen tuttuuden kokemukseksi. Olen muiden tekemissä ja omissakin valtakunnallisissa selvityksissä havainnut, että homo- ja transvihamielisimmät asenteet ovat pääosin siellä, missä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohdataan vähiten – toki vihalla ja esiintyvyydellä on kytkentä toiseenkin suuntaan. Toisaalta selvitykset antavat tukea sille ajatukselle, että tottumus vähentää tarvetta käyttäytyä syrjivästi.

 

Miksi sitten juuri tämä erilaisuus on niin kovin voimakkaasti vihan kohteena? Erityisesti se vaikuttaa olevan sitä miesoletettujen keskuudessa.

 

Miehen kulttuurinen malli on rakentunut rooliksi, jossa mies päättää, toimii, pitää valtaa ja jossa vallan säilyttämiseksi pitää todistaa miehuutensa. Yksi tämän rakenteen erityisominaisuus on, että mies on parisuhdemarkkinoilla aktiivinen osapuoli, jota voisi kuvata ”metsästäjäksi”. Tilanne, jossa mies voi joutua toisen miehen metsästettäväksi, ahdistaa monia suuresti edes ajatuksena. Tilannetta pahentaa se, että machokulttuurissa mies menettää tärkeimmän eli miehisyytensä joutuessaan tällöin ”naisen rooliin”- tämä on taustana monien uskontojen homovihamielisyydelle ja toisaalta sodassa käytetylle vihollisen äärimmäiselle häpäisylle raiskaamalla hänet.  Edelleen ajatus siitä, että muut voisivat luulla minua miehuutensa menettäneeksi homoksi, ahdistaa ja saa usein toimimaan ylikorostuneen homovihamielisesti. Tällöin on kyse eräänlaisesta sisäistetystä homofobiasta.

 

Mikä sitten mättää transihmisissä? Tähän olen löytänyt outouden aiheuttaman pelon lisäksi ainakin yhden juurisyyn. Monet – erityisesti jälleen miesoletetut – sukupuolittavat ihmisten välistä vuorovaikutustaan voimakkaasti. On siis hyvin paljon väliä sillä, miten toimitaan ihmisen kanssa riippuen hänen sukupuolestaan. Miesten kanssa käydään leikkimielistä tai tosissaan harrastettavaa kilpailua tai vahvistetaan miesten välistä yhteyttä tietyin rituaalein tai yhteyttä vahvistavin myytein. Naisten kanssa taas noudatetaan tiettyjä kohteliaisuussääntöjä, ja toisaalta tilaisuuden tullessa ollaan valmiina menemään flirtin puolelle ja pidemmällekin. Sukupuoleltaan toisenlainen ihminen sotkee tätä kuviota, mikä saa monet miesoletetut pois tolaltaan.

 

Aiemmin mainittu tottumus on tässä asiassa jälleen vastalääke. Naisoletetuillakin on kulttuurisesti omia sukupuolitettuja sosiaalisia käyttäytymiskaavoja, mutta esimerkiksi transnaisen on usein suhteellisen helppo päästä yhdeksi naiseksi naisten joukkoon – ainakin, jos verrataan vastaavaa transnaisen adaptaatiota naisena miesten joukossa. Näissä tilanteissa auttaa se, että on olemassa naisen ja miehen ”lokero”, johon ihmiset transnaisen tai –miehen asettavat. Tässä suhteessa paljon haasteellisempi on muunsukupuolinen, jolle yleisesti tunnettua kulttuurista mallia ei edes ole.

 

Kolmas suuri vihaa generoiva tekijä on uskonnollinen fundamentalismi. Machokulttuurin lisäksi kristinuskon fundamentalistit nostavat vihansa perussyyksi sen, että normista poikkeava sukupuolinen suuntautuminen tai sukupuoli-identiteetti olisivat Jumalan luomisjärjestyksen vastaisia. Tämä dogmi on taustalla mm. laajassa Agenda Europe –verkoston vaikutustyössä, jonka hedelmiä ovat tänä päivänä Itä-Euroopan voimakas sateenkaariihmisiin kohdistuva vihakampanja – yhtenä kauheimpana ilmentymänään sateenkaarivapaat alueet.

 

Olisikohan aika kääntää suunta Euroopassa ja ruveta lanseeraamaan sateenkaarifobiasta vapaita alueita?

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu