Urossimpanssien Reilu-Kerho?

Johdannoksi: Voi meitä valkoisia heterosetämiesparkoja….?

 

Uuden Suomen blogieni keskustelussa tuntuu pulpahtavan välillä sivuteemaksi patriarkaatin taakka, johon aika usein myös reagoidaan miesten taholta uhriutumalla. Välttääksemme tuon hedelmättömän keskustelun pidän tärkeänä puhua yksittäisen ihmisen syyllistämisen sijasta rakenteista, jotka luovat patriarkaatin ja sen lieveilmiönä syntyvät sortavat rakenteet.

 

Tässä blogissa yritän siis kertoa, miten patriarkaatti, sen elatusalusta macho-kulttuuri ja myrkkyliemi nimeltä toksinen maskuliinisuus hahmottuvat minulle. Olen ollut siinä mielenkiintoisessa asemassa, että olen voinut katsella rakenteita sisältä ja ulkoakin päin. Teksti koostuu maallikon havainnoista eikä se pyri tieteellisyyteen.

 

 

Säännöt ne pitää olla – Reilu-Kerhollakin!

 

Patriarkaatiksi usein nimetty asia on miesten luoma hierarkkinen rakenne, jossa hierarkian ylemmällä tasolla olevat miehet pyrkivät käyttämään valta-asemaansa hyväkseen ja ilmaisemaan tuota asemaa suhteessa

  • muihin (lähinnä hierarkian alemmalla tasolla oleviin) miesoletettuihin
  • naisoletettuihin

 

Tuo valta-asema ilmenee

 

  • seksuaalisena valtana suhteessa toisiin miehiin (alfakoiras muiden koiraiden keskuudessa)
  • seksuaalisena valtana suhteessa naisiin (alfakoiras naaraiden keskuudessa)
  • fyysisenä valtana
  • taloudellisena valtana
  • poliittisena valtana
  • muunlaisena auktoriteettivaltana: asiantuntijuus, taito, lavakarisma…

Patriarkaatin hierarkia näyttäytyy noina vallan ilmiöinä lopputulemanaan, että

  • se on kova jätkä, jolla on kanttia nousta toisten yläpuolelle osoittamalla olevansa miesten mies.

Tätä korostaa odotusarvona oleva seikka, että kyseiset vallan merkit keräävät ympärilleen ”naislaumojen” ihailun. Vallan symbolit sisältävät myös laajan valikoiman seksuaalisia signaaleja.

 

Patriarkaatti sisältää sääntöjä, joita pelisääntöihin tottuneet miehet toteuttavat ja osa naisista käyttää tilanteen tullessa hyväkseen. Säännöt ovat joko

  • kollektiivisia joukkuesääntöjä tai
  • individuaaleja sääntöjä

 

Joukkuesäännöistä ehdottomasti tärkein on:

  • ”Älä petä porukkaa!”

 

Tämä tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että miesten on puolustettava sitä pelikenttää, joka mahdollistaa valtarakenteiden säilymisen – silläkin uhalla, että ne eivät ole jonkun yksittäisen miehen intressien mukaisia hänen elämäntilanteessaan.

 

Puhtaaksi viljeltynä tämä ilmenee esimerkiksi mafian kuuliaisuussääntöinä.

 

Individuaalisäännöistä tärkeimmät ovat:

  • ”Ota etu siellä missä saat!”
  • ”Näytä niille!”
  • ”Pidä itsesi miehenä!”

 

Näistä ensimmäinen tarkoittaa, että on syytä ottaa ja osoittaa valta-asema aina, kun havaitsee olevansa muita vahvemmassa asemassa. Jos olet riittävän kova jätkä, voit vähät välittää säännöistä tai muokata ne mieleisikseen. Tämän ajan tällaisia kovia jätkiä voimme tavata esimerkiksi diktaattorien ja populistijohtajien keskuudessa.

 

Jos mies taas on heikommassa asemassa, sen voi joko todeta tosiasiaksi tai koetella asemaansa ”taistelemalla kuin mies”;

 

  • jos jätät mahdollisuutesi mitellä asemastasi, olet luuseri.

 

Sallittuja tilanteita mittelyn välttelylle on esim. parisuhde, jonka ylläpitäminen voidaan katsoa hyväksyttäväksi syyksi uusilta valloituksilta pidättäytymiseltä. Asia ei ole käänteinen, vaan parisuhteessakin oleva alfakoiras saa bonusta valloituksistaan toisten reviireillä.

 

Jos mies taas toteaa olevansa henkisesti alakynnessä vaikkapa naisoletetun suhteen tai muutoin seinää vasten, se tuottaa suuren ongelman – patriarkaatin kolmannesta individuaalisäännöstä näet seuraa vaatimus:

  • ”Miehisyyttään ei saa ikinä menettää!”

 

Se taas tarkoittaa edelleen, että kun tilanne menee täysin umpikujaan, miehen on se silti aina ratkaistava miehisyyttään menettämättä. Äärimmäisenä asiana kasvoja menettämättä voi esimerkiksi hakata vaimonsa, tappaa perheensä, hirttää itsensä, räjäyttää kauppakeskus, mutta EI joutua avuttomaksi.

 

Tähänastisesta kuvauksestani voi jo tehdä johtopäätöksen, että patriarkaatti ei näytä olevan kaikkien miesten etu. Nämä miehen omaa elämää ei-toivottavaan suuntaan vievät ovat osa toksista maskuliinisuutta, joka tällöin iskee miehiin itseensä. Miehen niin usein arka itsetunto liittynee tähän, koska miehen pitäisi aina olla tilanteen tasalla ja kyetä jollain tavoin ottaa valta tai johtajuus käsiinsä, vaikka eväät siihen eivät riittäisikään. Valitettavasti patriarkaatissa ilmenevä käytösmalli toistuu hierarkian alemmillakin tasoilla niin, että miehen pitää todistaa asemansa suhteessa tilanteeseen – ja aina löytyy joku, jonka suhteen on tarve paremmuutensa osoittaa.

 

Näitä hallitaan, noita kammotaan!

 

Miehiin kohdistuvista säännöistä erotukseksi naisoletetuille suodaan auliisti täydellinen avuttomuus ja itkeminen vähemmänkin dramaattisissa tilanteissa. Heille patriarkaatissa onkin annettu omat sääntönsä tai oikeammin toimintaohjeensa:

  • Ole pehmeä, empaattinen ja joustava!
  • Osoita tarvittaessa heikkoutesi!
  • Valitse miehesi jonkin hänen valta-asemaominaisuutensa perusteella!
  • Asetu palvonnan kohteeksi ja nauti odotettavissa olevista kohteliaisuuksista!
  • Niitä odotellessasi keitä kahvit ja siivoa lopuksi jäljelle jääneet sotkut!

 

Monet naisoletetut näin toimivatkin jolloin he uusintavat, vahvistavat ja artikuloivat patriarkaalista rakennetta. He siis hyötyvät patriarkaatin rakenteiden tuottamasta nosteesta sen sääntöjä hyväksi käyttäen, ja se sallitaan, koska kaikki tapahtuu rakennetta uhkaamatta – vaikka se jonkun yksittäisen miehen pään ehkä saakin sekaisin.

 

Koska toisaalta tiedetään, että naisoletetut eivät näitä sääntöjä aina noudata, patriarkaalisilla miehillä on tapana liittoutua naisten ”pullikointia” vastaan. Tällaista ovat mm.

  • erilaiset herrainkerhot
  • eripalkkaisuuden tarkoituksellinen ylläpito: ”Pitäähän siinä nyt joku hajurako olla!” (tosielämässä kuultu kommentti asian tiimoilta)
  • ”paikan osoittaminen” seksistisellä vähättelyllä, ahdistelulla ja mobbauksella

  • johtaviin asemiin pääsyn estäminen

 

Sääntöjen sallima kohtaamiskulma naisoletettuja kohtaan sisältää miehille sekä kollektiivisia yleissääntöjä että individualistisia mahdollisuuksia rikkoa niitä valtarakenteita hyväksi käyttäen. Esimerkkinä tästä on vaikkapa naisen ”omistamisen kunnioittaminen”, joka siis tarkoittaa sitä, että miehen tulee kunnioittaa toisen parisuhteen koskemattomuutta – ellei sitten satu olemaan sellaisessa asemassa, että voi ryöstää naaraan toiselta urokselta.

 

Tärkeä patriarkaatin ominaisuus on, että mies on oikeilla jäljillä ollessaan metsästäjänä ja vastapuoli (naisoletettu) saaliin asemassa. Roolien kääntyessä toisin päin machomies kokee hämmennystä ja saattaa raivostua.

 

Patriarkaatti on siis joukkuepeli, jossa sääntöjä uhmaavat koetaan joko ulkoiseksi uhaksi tai porukan pettureiksi. Patriarkaatin ulkoisia uhkia ovat

  • sääntöihin sopeutumattomat naisoletetut: Sotkevat selkeää pelikenttää ja pyrkivät käyttämään niitä vallankäytön elementtejä, joilla patriarkaatin pelisäännöissä vain miesten on tarkoitus saada krediittiä.
  • liian voimakas ja aloitteellinen naisoletettu, joka uhkaa miehen asemaa saalistajana
  • lesbot: Eivät suostu pelaamaan missään muodossa patriarkaatin peliä.
  • sukupuoleltaan ei-binäärit: Kyseenalaistavat jo olemisellaan totaalisesti koko patriarkaalisen rakennelman.
  • maahanmuuttajamiehet: Rikkovat sääntöjä tulemalla pelaamaan väärälle pelikentälle ja saavat ennen kaikkea hierarkian alemmalla tasolla olevien miesten olon asemastaan epävarmaksi:
    • Sääntöihin kuuluu, että yhteisön (lauman?) naiset ovat ”meidän naisemme”, joiden huomiosta vain ”me” saamme kisailla.

 

Kaikkien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohdalla koetaan myös hämmennystä ja sen nostattamaa aggressiota siksi, että nämä läsnä ollessaan sotkevat sosiaalisen kanssakäymisen sukupuolinormit:

  • Pitäähän sitä nyt tietää, miten äijien tai naisten kanssa ollaan!

 

Ilmeisesti tästä syystä myös transmiehet ja muunsukupuoliset koetaan patriarkaalisessa ajattelussa uhaksi.

 

”Sisäiseksi uhaksi” tai ”porukan pettureiksi” koetaan taas homot:

 

  • Eivät tue järjestelmää ja heidän pelätään murentavan hierarkian, koska eivät pelaa oikeilla säännöillä (eivät kiipeä hierarkiassa, eivät tunnusta ”pidä itsesi miehenä”-vaatimusta…),
  • heidän seksuaalinen kiinnostuksensa romauttaa koko rakenteen.

 

Heitä ei osata asettaa hierarkiaan edes alimmalle askelmalle. Myös pelko siitä, että

  • ne voivat ollakin kiinnostuneita minusta ”saaliina”
  • minussa voi piillä jotain vastakaikua asialle …tai ainakin ”muut” saattavat niin luulla…

…pahentavat tilannetta. Käytännössä kaikki tämä ilmenee homovihana ja homofobiana.

 

 

”Sisäiseksi uhaksi” koetaan myös

  • transfeminiinit: Ovat niin ikään ”porukan pettureita”, koska myös ovat ”hylänneet” patriarkaatin tavoitteet ja säännöt ja viestivät usein, että ne eivät edes ole heille haluttavia asioita.

Erityistä kauhua tuottaa se pelko, että transfeminiini henkilö voi herättää miehessä eroottista kiinnostusta ulkoisen olemuksensa takia.  Tämä ja edellä kerrottu muu ilmenee transvihana ja transfobiana.

 

 

Summa summarum: Onks’ pakko…?

 

Patriarkaatti noussee sosiaalisesta mallista, joka on yhteinen ihmisille ja simpansseille. Meissä on kuitenkin myös muunlaisia lajityypillisiä käyttäytymismalleja: Toisen huomioon ottava ja omastaan toiselle jakava altruistismi on tyypillistä meille yhtä läheisesti sukua olevalle bonobolle!! Molemmat ominaisuudet ovat toki nähtävissä monissa muissakin varhaisimmissa sukulaisissamme ihan saman lajinkin sisällä.

 

Malli suosii sitä, että öykkärimäisesti käyttäytyvä ja siinä parhaiten onnistuva kykenee levittämään perimäänsä mahdollisimman tehokkaasti. Ominaisuudesta on todennäköisesti jotain hyötyä kriisitilanteissa, joissa niillä on mahdollista suojata omaa laumaa. Tähän liittyy kuitenkin ihmislajin sosiaalisen käyttäytymisen yksi paradoksi: Ominaisuudet, joilla johtoon useimmiten hakeudutaan, näyttävät olevan samoja, joiden perusteella sinne myös tullaan valituksi. Nämä ominaisuudet sopivat varsin huonosti rauhanaikaisiin johtotehtäviin, joissa olennaista olisi kyky ottaa huomioon alaiset ja kansalaiset ja toimia niin, että heidän toimintakykynsä ja elämänilonsa maksimoituisi.

 

Mikä sitten estää meitä riuhtaista itsemme irti tuosta kovin huonosti kansalaisten etuja ajavasta järjestelmäsä? Yksinkertaista ratkaisua siihen ei ole, koska olemme niin lujasti vuosituhanten aikana siihen kulttuurisesti juuttuneet. Kulttuurin tietoisella muokkauksella voimme vähentää sen merkitystä ainakin hieman. Tässä olennaisin asia on se, että tietoisesti sallimme muutakin kuin perinteisesti sukupuolittunutta tunnealueen ilmaisua.

 

Siksi lasten kasvatuksessa pojan täytyy saada olla avuton ilman miehisyyden menettämistä, häneltä ei saa odottaa aina voittajaksi nousemista keinolla millä hyvänsä. Tyttöjä ei saa asettaa vähempiarvoiseen asemaan eikä vähätellä heidän toimintaansa perinteisesti koviksi mielletyillä alueilla.

 

Lapsille kerrottavissa saduissa ja muissa myyttisissä tarinoissa patriarkaaliset rakenteet ovat syvään sisäänrakennettuja. Siksi uuteen lasten sadustoon on syytä tuoda muita ratkaisukaavoja, mitä vallitsevassa kerrontaperinteessä on nähty.

 

Jo aikuiseksi kasvanut sukupolvi on tässä suhteessa haasteellisempi, koska niin monille rakenteet ovat uponneet niin syvälle ja tiedostamattomalla tavalla ajatteluun. Luulen kuitenkin, että pienellä mentaalisella painiskelulla yksi jos toinen voisi ravistella itsestään näitä muiden ihmisten elämän painajaiseksi tekeviä asenteita.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu