Usko ihmisoikeuksiin uskonto?

Eräässä US:n blogissa nousi kotva sitten ajatus, että ihmisoikeustyö muistuttaa uskontoa oikeoppisine ja vanhurskaine kannattajineen.

 

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/hannuhurri/kuka-on-kristitty/

 

Tämä väite ansaitsee tulla tarkastelluksi vähän laajemmin, mitä yhteen kommenttiin on mielekästä laittaa. Siksi kirjoitan siitä tässä vähän laajemmin.

 

Ihmisoikeusajattelulla on yhteisiä juuria tiettyjen uskonnollisten dogmien kanssa. Useimmissa uskonnoissa esiintyy jossain muodossa ns. Kultainen sääntö, joka kehottaa kunnioittamaan lähimmäistä riippumatta siitä, ymmärtääkö tuon lähimmäisen lähtökohtia.

 

Uskonnoissa ja muissa valtarakenteissa tuo sääntö on kuitenkin kontaminoitunut valtaa pitävän instituution lisävaateista. Esimerkiksi kristinuskon Rakkauden kaksoiskäskyn ensimmäinen osa asettaa uskonnollisen auktoriteetin asemaan, jossa kultaisen säännön puhdas toteutuminen käytännössä tukahdutetaan kulloisenkin Jumalan sanan tulkitsijan käsikassaraksi. Erittäin yleistä on myös se, että säännön sovellusalue rajoitetaan johonkin ryhmään, jota kuvaa sana ”me” – niitä ”toisia” voi kohdella miten tahansa ja heidät voidaan jopa dehumanisoida.

 

Ihmisoikeusajattelu lähtee siitä, että Kultaista sääntöä on noudatettava näistä kontaminaatioista vapaana. Sääntöjen ”me” katsotaan kattavan koko ihmiskunnan. Ihmisoikeudet sallivat siis lähtökohtaisesti mielipiteen ja kulttuurisen vapauden. Se ei kuitenkaan salli ajatusten tai kulttuurin mukaisia tekoja, jotka asettavat toisten ihmisten ihmisoikeudet vaaraan. Näin ollen esimerkiksi uskonnonvapaus ei salli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjintää tai oikeus kansalliseen kulttuuriin toisen kansan sortamista.

 

Kun sitten tarkastelemme yhteisöjä, jotka tekevät ihmisoikeustyötä, ne luonnollisesti koostuvat ihmisistä ja ovat haavoittuvaisia ihmisille tyypillisille valtarakenteiden rakentamisille jne. Missä tahansa poliittisessa toiminnassa tuppaa muodostumaan joukko, joka on enemmän asioista perillä ja katsoo siksi olevansa oikeutettuja olemaan toiminnan johdossa. Edelleen on eri tavoin omassa elämänratkaisuissaan asiaan sitoutuneita, osa sataprosenttisesti ja osa lähinnä hengessä mukana. Vaikka samankaltaisia piirteitä tavataan uskonnollisissa yhteisöissä, tämä ei ole vain niiden ominaisuus, vaan yleinen kaikille voimakkaasti jotain asiaa edistäville yhteisöille.

 

Ihmisoikeusjärjestöjen yksi haaste on, että niissä toimivat yksilöt ovat kaikki oman kulttuurinsa tuotteita omina mukavuusalueineen ja ihmisen moninaisuuteen liittyvine, aina jossain määrin rajoittuneine näköaloineen. Tästä seurauksena tuppaa aina joku oikeutta vailla oleva ryhmä jäädä unohdetuksi. Siksi ne pyrkivät pääsääntöisesti tiedostamaan nämä omat ajattelunsa ansat. Siinä auttaa ns. intersektionaalinen ajattelu, jonka mukaan sorrettujen ääntä pitäisi käyttää sorretut itse, jolloin parempiosainen auttamishaluinen ihminen havaitsee helpommin omat ajatuksensa katveet.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu