Kansallissosialismi lyhyt oppimäärä

Kansallissosialismi on nimensä mukaisesti kansallista etua ajavaa sosialismia.

Sosialismi ja kommunismi eroavat toisistaan lyhyesti sanottuna sillä, että kommunismissa ja marxismissa on suunnitelmatalous, ja tuotantovälineet pyritään saattamaan yhteiseen omistukseen, kun taas sosialismi ei pyri suunnitelmatalouteen, eikä saattamaan tuotantovälineitä yhteisiksi. Tämä merkitsee sitä, että kansallissosialismi sallii yksityisyrittäjyyden.

Sosialismi sen sijaan näkyy siinä, että kansallissosialismissa pyritään saattamaan mahdollisimman moni julkinen palvelu ja laitos kunnan tai valtion alle. Tämä takaa palveluiden saamisen kaikille mahdolliseksi.

Kansallisuus sosialismissa näkyy taas siinä, että valtio takaa valtion ja valtion kansalaisten turvallisuuden. Tämä tarkoittaa poliisin toiminnan takaamista ja resurssien säilyttämistä ja ajoittaista tarkistamista. Maanpuolustuskyvyn ja yleisen asevelvollisuuden säilyttäminen merkitsee valtion ja sen kansalaisten turvallisuutta.

Kansallissosialismi on lähtöisin 1800-luvun aatesuunnista, ja useista eri puoluevirityksistä keski-Euroopassa. Yhteistä näille kaikille on sosialismin ja nationalismin yhdistäminen. Yhteistä on myös kansainvälisen (riistävä) ja kansallisen (tuottava) välinen ristiriita, mikä muodostaa tänäkin päivänä kansallissosialistisen ideologian ytimen.

Tänä päivänä tätä voitaisiin kutsua globaalikriittisyydeksi.

Globaalikriittisyys tarkoittaa mm. sitä, että me voimme hyväksyä pien- ja perheyritykset elinkeinona, mutta suuryritykset ja korporatiivinen toiminta ei ole sen riistävyyden vuoksi hyväksyttyä.

Yleisesti luullaan, että ”äärioikealla” tarkoittaa kansallissosialismia. Termi ”äärioikea” on virheellinen ja vakiintunut käyttöön ajan saatossa: sillä ei viitata missään nimessä ääriporvarillisuuteen, vaan tiettyihin yhteiskunnassa valtapolitiikan edun ajamisen vuoksi leimattuihin ja kiusallisiksi koettuihin ilmiöihin.

Kuitenkin todellisuudessa kansallissosialismi on enemmän keskellä, kuin missään äärilaidassa: toteuttaessaan sekä sosialismia että salliessaan kapitalismin kansallissosialismi ei ole vasenta laitaa, mutta ei myöskään oikeaa, täysin porvarillista.

Kansallissosialimi on kultainen keskitie.

0
anupalosaari
Tampere

Olen Demokratialiitto ry:n puheenjohtaja, intohimoinen yleisen historiatieteen opiskelija ja erotiikka-alan yrittäjä. Alle kouluikäisestä partioaatteen kannattaja. Minusta oli vähällä tulla ammattiurheilija: kirjoitin ylioppilaaksi Suomen ensimmäisestä urheilulukiosta ja minulla on SM- ja maajoukkuemitaleita sekä yksi SE plakkarissani. Demokratialiitto pyrkii puoluerekisteriin. Jos haluat allekirjoittaa puolueen kannattajakortin, ota yhteys anu.palosaari@gmail.com. Katso myös Puheenvuoron sivuilta, missä olen milloinkin tavattavissa (Tule allekirjoittamaan Demokratialiiton kannattajakortti-sivu). Olen aiemmin toiminut Vihreiden työryhmissä ja Vapauspuolueen puoluevaltuuston varapuheenjohtajana. Lue lisää http://anupalosaari.blogspot.fi/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu