Seitsemänkymppiset ansaitsevat uuden pohdinnan

Koronaviruksesta saadaan laajasti uutta asiantuntijatietoa päivittäin maailmalta ja kotimaasta. Suuri osa tiedosta on alustavaa ja perustuu pienehköihin tutkimuksiin ja vähäisiin tautitapauksiin. Osa tutkimuksista on keskenään ristiriidassa. Elämme epävarmojen tietojen maailmassa.

Joudumme väistämättä korjaamaan aiempia kantojamme ja näkemyksiämme. On hyväksyttävä, että päätöksiä joudutaan tekemään hankalien vaihtoehtojen kesken. Kaikkitietävä jälkiviisaus antaa vielä odottaa itseään.

Viime päivinä olen pohtinut, onko varovaisuus ja rohkeus yhdistettävissä. Emme voi pitää Suomea suljettuna jouluun, ei edes ensi syksyyn. Hallitus on kertonut, että panostamme testaukseen, jäljitykseen ja eristämiseen. Näiden rinnalla avaamme asteittain yhteiskuntaa ja puramme varovaisesti rajoituksia.

Terveydenhuollon näkökulmasta olemme onnistuneet hyvin. Tehohoito on riittänyt. Ongelmaksi on ehkä yllättäenkin noussut, että ihmiset eivät hakeudu muissa sairauksissaan hoitoon. Tällä voi olla huonot seuraukset.

Erityisesti erikoissairaanhoito on ollut koronan keskiössä. Sen sijaan sosiaalipalvelut, mukaan lukien vanhustenhoito, tulivat koronakriisin ytimeen vasta suojamaskien puutteen ja hoivakotien kuolemantapausten myötä.

Entä rajoitustoimien kohteena olevat ihmiset? Miten he voivat – miten pää ja mielenterveys kestää? Terveys ei ole vain vapautta viruksesta, vaan myös henkistä jaksamista, liikkeellä olemista ja elämän merkityksellisyyden kokemista.

Viime päivinä esillä ovat olleet lapset. Lastenlääkärit ovat puoltaneet koulujen avaamista sillä, että lapsille olisi tärkeää saada nähdä kavereitaan ja olla hetki ennen kesälomia omassa sosiaalisessa yhteisössään.

Ikäihmisten henkisestä hyvinvoinnista on puhuttu vähemmän. Yhä enemmän pohdin, onko hallituksen ohje 70 vuotta täyttäneiden pysyttäytymisestä kotona liian jäykkä ja kategorinen. Varsinkin, jos koronavirus tulee olemaan luonamme vielä useiden kuukausien ajan.

Ymmärrän hyvin, että monet hyväkuntoiset ja aktiiviset seitsemänkymppiset kaipaavat takaisin normaalielämään – kaikkien muiden ikäryhmien tavoin. Kun rajoitustoimia pikkuhiljaa puretaan, myös seitsemänkymppisten tilanne pitää pohtia uudelleen. Karanteeninomaiset olosuhteet ovat pitkittyessään kova paikka kenelle tahansa. Niiden jatkaminen tulee perustella erittäin hyvin ja jos vain mahdollista, tuoda ohjeistuksiin yksilöllisempää määritystä jyrkän ikärajan sijaan.

Geriatri, emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelä on pohtinut, olisiko ikäraja voinut olla alun alkaenkin 70 vuoden sijaan 75 vuotta.

Kivelä on myös tuonut esille hoivakodeissa asuvien ikääntyneiden tilanteen. Hollannissa on hoivakoteihin tuotu pihalle erillisiä tapaamistiloja. Kysynkin, millä keinoin Suomessa voimme vahvistaa hoivakodin asukkaiden ja heidän läheistensä yhteydenpitoa?

Kesä on tulossa ja ilmat lämpiävät Suomessakin. Olisiko täälläkin mahdollista tehdä luovia, mutta turvallisia järjestelyjä, joilla mahdollistettaisiin hoivakodin iäkkäiden ja heidän läheistensä tapaamisia? Tiedän, että henkilöstö on jo nyt tiukoilla ja uudet järjestelyt vaativat aina lisää venymistä. Silti toivon, että tapaamisten järjestämistä erillisjärjestelyin ei suoralta kädeltä tyrmättäisi.

Äidit, isät, mummit ja papat ovat läheisiämme. Rajoitukset ovat heidän suojakseen. Kääntöpuoli on, että rajoitukset voivat viedä kokonaan ilon heidän elämästään.

Toivon, että hallituksen asiantuntijajoukoissa haetaan ratkaisuja ikäihmisten henkisen hyvinvoinnin vahvistamiseen korona-ajan pitkittyessä. Pitkään jatkuvissa koronaoloissa itsemääräämisoikeus ja ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi nousee yhä tärkeämmäksi arvoksi.

On hienoa, että hallitus asetti tiedepaneelin tukemaan koronakriisin jälkihoitoa. Paneeli toimii valtiosihteeri Martti Hetemäen valmisteluryhmän yhteydessä. Toivon, että paneelia voitaisiin vielä pikaisesti täydentää ikääntymisen tutkimuksen osaajalla, sillä korona on erityisesti koskettanut ja muuttanut juuri ikäihmisten elämää.

Kirjoitan sosiaali- ja terveysaiheisia blogeja. Voit seurata niitä Uuden Suomen blogeista, kotisivuiltani anuvehvilainen.fi sekä sosiaalisesta mediasta.

anuvehvilainen

Olen sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja. Eduskunnassa olen kuudetta kautta ja tulen Pohjois-Karjalasta. Aiemmin olen toiminut mm. kunta- ja uudistusministerinä ja liikenneministerinä. Sähköpostiosoitteeni on anu.vehvilainen@eduskunta.fi ja kotisivuni www.anuvehvilainen.fi. Olen myös Facebookissa ja Twitterissä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu