Suomi ja kolme AAA:ta, totta vai tarua?
Olen pohdiskellut tuon kolmen aaan tarkoitusta ja pähkäillyt asiaa tällaisen maallikon näkökulmasta. Ymmärrän toki, että valtion rahoitukseen sillä on merkitystä monellakin tapaa. Lainalla on kuitenkin hintansa olkoon se kuinka edullista tahansa. Varsinkin kun sitä käytetään juokseviin kuluihin ei tuottamaan lisää rahaa.
Nuo kolme aaata eivät ole mitään ansiomerkkejä, mitaleja joista kannattaa olla ylpeä, kun ottaa huomioon valtiomme talouskasvun kuluneina vuosina. Kääntöpuolena on edelleen jatkuva suurtyöttömyys, investointien vähäisyys ja maastapako lahden eteläpuolelle. Eivät luottoluokittajat ole tyhmiä. Väitän, että siellä tarkkaillaan tilannetta jo sillä silmällä, josko annettaisiin pieni varoitus.
On hirvittävän lyhytnäköistä ajatella, että paras luokitus tässä ja nyt on hieno juttu eikä sitten muuta. Pitää katsella kaukoputkella tulevaisuuteen ja huolehtia siitä, että viiden vuoden kuluttua olemme kolmen aaan kerhossa.
Olen todistettavasti puhunut sisämarkkinoidemme elvyttämisestä jo vuosia. Siinä olisi hyvä alku poistaa maamme suurin kuluerä työttömyys sivuvaikutuksineen. Eipä tuo ole valtiojohtoamme juuri kiinnostanut muissa kuin puheissa. Pienelläkin palkalla elää jos sillä on ostovoimaa muuhunkin kuin punaisella merkittyyn maksalaatikkoon tai nuudeleihin.
En missään nimessä ole talouasiantuntija, mutta jumankauta ei tarvitse ollakkaan jos jopa minun ymmärrykselläni voi havaita, että jotain on mennyt pieleen. Voi olla, että joku ottaa parkumiskortin esiin. Varoitan vain, että pahimmat parkujat tällä hetkellä ovat ne, jotka eivät kestä katsoa totuutta silmiin vaan hekumoivat tuolla pian menetetyllä luokituksella ja jotka eivät ymmärrä minkälaisten kärsimysten kautta sitä on ylläpidetty. Leipäjonot eivät kuulu hyvinvointiyhteiskuntaan.
Rahan pitää kiertää reaalitaloudessa. Sillä pitää rakentaa tehdä tuotteita, myydä palveluita (konsultit eivät kuulu tähän ryhmään), jotta se tuottaisi.
Ilmoita asiaton viesti
Ei työttömyydenkään anneta laskea,koska se alkaisi nostattaa palkkoja.
Tässä sitten koitetaan tasapainoilla.
Ilmoita asiaton viesti
Oiva näkökulman laajennus.
On hyvä muistuttaa 3A:n todellisesta taloudellis-sosiaalisesta kokonaishinnasta Suomessa.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, karrikoiden kolmen aan luottamus pakottaa säästämään esim. sosiaalikuluista, terveydenhuollosta, infrasta yms. Se vähentää sosiaalista oikeudenmukaisutta. Vastaavasti köyhtyvä väestöosa, työttömät, pätkähommissa jne tarvitsevat yhä enemmän julkista tukea, joka taas johtaa kierteeseen jossa tarvitaan lisää henkilöitä hoitamaan ”paperisotaa” yms.
Ei tollasessa ole mitään järkeä. Valtio jotuu ottamaan lisälainaa syöksykierteen aikana ja sitä taas maksetaan korotetuilla kulutusveroilla ja himmeleillä, jotka vähentevät taloudellista aktiviteettia.
Takuulla jonkinlaista nousua on odotettavissa niin kuin 2000 alussa. Nousu rakentuu kuitenkin murentuneelle perustalle. Työttömyys on saatava kuriin keinolla millä hyvänsä ja se ei onnistu ellei ostovoimaa lisätä verotuksen oikeudenmukaisuudella eli kulutusverojen helpottamista.
Ihannetilanne olisi se, kun 1500€:lla kuussa pärjää paremmin kuin 2500:lla. Tätämäävaantarkoitan.
Ilmoita asiaton viesti