Jokin rassaa oikeasti toisten jaksamisen puolesta.

https://yle.fi/a/74-20026598

Ylen artikkeli on hyvä ja toivon, että jokikinen ottaisi hiukan kantaa siihen tosiasiaan, että vastuunkantaminen politiikassa ei ole helppoa. Olen itsekkin syyllistynyt kritiikkiin, mutta onneksi tässä vanhemmilla päivillä kaipaa jo mukavampaa olotilaa. Ikiainainen kitinä on huono lepotuoli. Pieni koiranikin on samaa mieltä, kun vanhuus alkaa painamaan. Sille riittää hyvät päiväunet, tarpeeksi ruokaa ja mukavat muistot ja pari kolme päivälenkkiä tarpeen mukaan. Tottakai oma peti on kiva juttu tai kaksi tai kolme.

Vertaus on tietysti joidenkin käsityskyvyn ulottumattomissa, mutta tosiasia on että siinä on tietty viisaus, ainakin koirani kannalta. Se kun ei tunnusta ideologiaa ja tässä voi olla se ydinluun arvoitus ja sen ratkaiseminen. Hyvinvoinnin rakentaminen ja miten se tehdään lienee avainkysymys. Ei sitä saada aikaan tässä maailmassa ja niillä ehdoilla, kuin jotkin poliittiset arvot tai niiden takana jumiin juuttuneet ”päättäjät” yrittävät tunkea kansalaisten kurkusta alas.

No niin meni taas kritiikkiin piru vie. Mutta kuitenkin ei ole mitään järkeä, että esim. puolueiden puheenjohtajat ovat aidosti ylikuormittuneessa tilassa ja mukaan myös puoluejohto, olkoon he sitten oppositiossa tai hallitusvastuussa. Päämäärä eli projektin toteutuminen niin, että saadaan hyvivointi yhteiskunta toimimaan. Sen eteen kannattaa puoluejohdonkin pakertaa, voi olla, että se helpottaa samalla myös työkuormaa, jota te tottavie kannatte. Pieni koirani ei siitä tosin välitä. Sille riittää kun sillä on oma ilmatilansa hallussa.

 

AOBrusi
Sitoutumaton Kaarina

Eläkkeellä 1956 Jyväskylässä syntynyt ja Kaarinan Hovirinnassa majaileva kansalainen. Voi bongata Kallenraitilla pienen koiran hihnan päästä.

Ei vuosimalli mitään ratkaise. Kilometrit mittarissa merkitsevät enemmän.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu