Kannabis…..

Vihreitten avaus ja sen ympärille syntynyt keskustelu on positiivinen asia ja siitä plussat. On selvää, että kannabistuotteiden käyttö vapautuu lähitulevaisuudessa useissa maissa. Tätä kehitystä ei voi millään estää. Siksi maassamme pitäisi nopealla aikataululla tehdä päätöksiä minkälaisella lainsäädännöllä, linjauksella juttu meillä hoidetaan.

Kyse ei ole puoluepolitiikasta tai ei saa olla sitä. Kannattajat ja vastustajat eivät puoluerajoja katso. Tottakait keskusta on jyrkän ei linjan puolella. Kyseessä on lähinnä telttaosaston  ns. korkean moraalin edustama linja ja vaikutusvalta kepun sisällä. Tämä nähtiin jo aiemmin, kun vahvoja oluita tuupattiin kauppoihin ja kioskeihin. Tulta ja tulikiveä piti sataman. Vaan kuinkas kävi? Ei kannabiksen osalta ole kysymys mistään moraalista. Muiden puolueiden kannanotot vaikuttavat myös varovaisen kielteisiltä. Sinänsä inhimillisen huvittavaa. Ei oikein uskalleta avautua muuten kuin yleisellä tasolla.

Kuten alussa totesin kehitys kulkee vääjäämättä kannabiksen käytön, myynnin ja kasvatuksen vapautumiseen muualla. Meidän on nopealla aikataululla tehtävä linjapäätöksiä omassa maassamme. Käytännössä  ja ensiksi pitää kannabiksen käytön rangaistavuus poistaa. Tähän on selvä syy. Vain siten saadaan tosiasioihin perustuvaa tietoa, tilastoja ikäryhmistä, sosiaalisesta asemasta, riskiryhmistä ja vaikka mistä. Dataa joka auttaa lainsäädännön valmistelussa ja päätöksien teossa.

Kuten sanottu. Hoidetaan homma kerrankin ilman politisointia tai näennäismoraalia.

+11
AOBrusi
Perussuomalaiset Kaarina

Eläkkeellä 1956 Jyväskylässä syntynyt ja Kaarinan Hovirinnassa majaileva kansalainen. Voi bongata Kallenraitilla pienen koiran hihnan päästä.

Ei vuosimalli mitään ratkaise. Kilometrit mittarissa merkitsevät enemmän.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu