Syvennä veneilyharrastustasi, navigoi ”vanhalla tavalla”.
Sähköiset merikortit ja navigaattorit ovat viimevuosisadan lopun paras innovaatio huviveneilijöille. Lienee selvää että, se on tuonut turvallisuutta ja varmuutta koko veneilyn kentälle. Pelastanut jopa avioliittoja. Silti pidän navigointia merikortin, kompassin ja kiikarin avulla paitsi hyödyllisenä myös kivana harrastuksena. Veneilijöiden uusi sukupolvi (ei saa yleistää) ei välttämättä osaa sisäistää tai kehittää tätä taitoa. Ei siinä mitään.
Jotenkin, kun hallitsee kartanlukutaidon se antaa mukavan onnistumisen tunteen ja antaa itse varmuutta. ”Hei mähän olen aika hyvä” on positiivinen juttu. Taitoja voi syventää ottamalla mukaan kompassin, lokin ja suuntimien ottamisen. Karttatyöskentelyssä yhdenmukaisuus viivaimet ja kolmiot sekä harppi tuovat mielenkiintoisen lisämausteen.
Se, että navigoi visuaalisesti lisäarvona tulee se, että toistuvasti ajettu reitti tallentuu omalle henkilökohtaiselle kovalevylle. Ei tämä ole kehumista. Ammattini venealalla vei usein Ahvenanmaalle ja hyvällä kelillä Airiston pohjoispää ja Maarianhaminan itäsatama kaikilla kolmella reitillä menivät tosta vain ilman karttaakin. Airisto Helsinki oli jo aika hyvin hallinnassa. Aiheuttihan se jonkin verran hämminkiä kanssamatkustajien joukossa, mutta teki kutaa itsetunnolle. Enää se ei onnistuisi. Mikä tärkeintä navigointi pakottaa tähystämään. Viime kesän kurja onnettomuus Airiston eteläpäässä, kuten arvattiin, johtui pääosin siitä kun tähystys laiminlyötiin.
Aina ei ole ollut GPS:n käyttö helppoa. Ensi kokemukset laitteesta sain -90 luvun alussa. Philips taisi olla markkinoiden ensimmäinen valmistaja. Olihan se hieno juttu, sijainti ilmestyi näytölle leveys- ja pituuspiireinä siis asteina ja minuutteina ja sekunnit päälle. Tieto piti siirtää manuaalisesti kartalle. Silti mielessä oli epäilys pitääköhän tuo paikkansa. Pitää muistaa, että osumatarkuus ei ollut hyvä, jopa satoja metrejä eli saariston kapeilla reiteillä ei laitteesta ollut mitään hyötyä. Itse en huomannut, mutta uselta taholta kuulin, että Persianlahden sodan aikana navigoinnin tarkkuutta vähennettiin tai manipulointiin USA:n toimesta. Voi hyvinkin pitää paikkansa, koska käytössä olevat satelliitit olivat alunperin sotilaskäyttöä varten. Jossain oli nappula millä koko systeemin sai pois päältä.
GPS:n alkuaikoihin liittyy monta huvittavaa juttua. Parhain mielestäni on seuraava. Itse sain kuulla sen kiertoteitse, en päähenkilöiden kertomana, joten ehkä se on värittynyt taipaleella. Joka tapauksessa nyt jo edesmennyt hyvä ystäväni venealan ammattilainen Matti Levänen, jonka turpavärkistä saattoi odottaa mitä tahansa, oli luovuttamassa juuri valmistunutta Seafinn 39 moottoripurjehtijaa. Sää oli kehno näkyvyyden kannalta. Hän pyysi kaveriaan katsomaan sijainnin uuden uutukaisesta Philipsin navigaattorista. Masan luonteeseen maltillisuus ei oikein sopinut ja niinpä hän useaan otteeseen tinkkasi tietoja karttapöydän äärestä ja aina vastaus oli ”ootas mä tarkistan”. Vihdoin sieltä tuli kyynislakoninen tieto. ”Kuule Masa nyt mulla tarkka paikkatieto selvillä. Aja vielä kymmenen metriä, niin tullaan Tuomiokirkon portaille”.
Että sillain, muistakaa tähystää…..
Ymmärrän kyllä käyttämäsi termin ”syvennä harrastustasi”. Perinnenavigointi on niin syvältä, ettei sinne aurinko paista. Ainakin jos vertaa nykypäivän laitteisiin. Eikä niin, etten osaisi. Matikkaa aikanaan opiskelleena on noita laskettu niin laivuritutkintoa kuin vuokraveneen kuljettajan paperia varten. Vesillä on kiva keskittyä siihen varsinaiseen tekemiseen jonka aikaisempi perinnenavigointi paperikarttojen kanssa pahimmillaan lähes esti. Ainakaan kymmeneen vuoteen ei paperikarttaa ole veneessä ollut matkassa. Elektronisia karttoja sitten useammassakin laitteessa, joten se vanha höpötys mitäs sitten kun veneestä sähköt menee on myös niin last season. Parina viime vuonna olen itsekin luotaillut parempia karttoja veneeseen. Varsinkin täällä Loviisan kivikkoisilla vesillä säästävät periä ja potkureita. Kunpa noita itse luodattuja tarkempia merikarttoja vielä voisi jaella keskenään, mutta Putinin imperialistisen valtakunnan vuoksi tuo on toistaiseksi kiellettyä hommaa. Valitettavasti.
Ilmoita asiaton viesti
Voi börjebörje elä ole niin negatiivinen. Ei sinun tartte kartoista tietää jos et halua. Mutta elä kiellä, edes halveksi ihmisiä, jotka niinhaluavat tehdä. Se on sivistymätöntä.
Ilmoita asiaton viesti
Nuoremman poikani Jeanneu 345 laskettiin eilen vesille, tänään purjeet paikoilleen ja huomenna ensipurjehdus tältä vuodelta. Poikani vaimoineen ovat jo kokoneita purjehtijoita, kursseja käyneet, mutta eivät myöskään luota pelkästään nykyteknikkaan vaan navikoivat myös perinteisellä tavalla. ”Slnun täytyy tietää missä olet jos elektronikka pettää” totesi jälkikasvu, kun kerran olimme purjehtimassa.
Ilmoita asiaton viesti
Allekirjoitan kaiken blogissa. Itselläni on plotteri perintönä, mutta se ei ole käytännössä koskaan päällä. Suhtaudun siihen vähän kuin huoneen nurkassa huutavaan televisioon jota kukaan ei katso, tarpeetonta taustamelua.
Merikortissa on oma fiiliksensä ja matka alkaa aina sitä tarkastelemalla ja vanhoja lyijykynämerkintöjä fiilistellessä, ikään kuin olisi jo perillä kun määränpäähän on kerran kuljettanut harpin. Vaikka merellä ollaankin perillä heti kun köydet irtoavat kotisatamasta.
Minulle joulupukki toi aikoinaan Garminin käsi-gps:n joka toimi pattereilla kun ei veneessä akkuakaan olliut. Edistyksellinen peli, siihen sai muistaakseni kymmenen aktiivista reittipistettä ja ”maantien” osoittamaan suunnan seuraavaan. Kartalla oli selkien kohdalla lyijykynällä merkityt koordinaatit, esim. Porkkalan selän molemmin puolin niin ei tarvinnut tihrustaa koko ajan vastarannalle. Ulkomerellä pidemmillä legeillä oli hyvä siitä tarkistaa koordinaatit kerran tunnissa ja merkata karttaan paikka ja aika, ettei tipu pahasti viivalta.
Ilmoita asiaton viesti
Se on juuri kuten sanot. Aidosti harmittaa, pitkillä parin päivän avomeri matkoilla olisi ollut kiva opiskella sekstanttia ja öisin tähtiä. Ihan oikeasti. No jos vielä tilaisuus koittaa löydän minäkin paikkani maailmalla.
Ilmoita asiaton viesti
80-luvulla laivastossa piti opetella sekstantti, morsetus valonheittimellä ja viestiliput. Puhumattakaan tietenkin karttaharjoituksista.
Nuo voi kaikki kuulostaa menneeltä maailmalta mutta koskaan ei ole ainakaan harmittanut että ne oppi. Jos ei muuten niin, kuten kirjoitit, tulee mukava fiiliis kun huomaa osaavansa.
Ilmoita asiaton viesti
Säväytti laivaston alikessua vm 77 jolle komppanian päällikkö totesi ”alokas brusin kuulovamma on sen verran paha. Vaihtoehtoja kaksi. Sukellus veneen torjunta tai radiosähköttäjä”. Tasomorsessa oli 80 raukin lopussa ja laivalla eimitattu, mutta liki satku sekä lähetys että vastaan otto
Se oli kivaa ja motivoi parantamaan.
Ilmoita asiaton viesti
Pidän siitä, että veneessä on kaksikin henkilöä, jotka vahtivat veneen kulkua ja kulun turvallisuutta. Välillä tulee seurailtua tilannetta kartan avulla samaan aikaan, kun joku toinen käyttää modernimpia menetelmiä. Reitin seuraaminen kartan avulla on siinä mielessä parempi juttu, että siinä pitää tähystää jokseenkin koko ajan, ja tietää veneen sijainti ja suunta varmasti koko ajan. Sijaintia ei siis voi vain tarkistaa ruudulta minuutin tai parin väliajoin (ehkä vilkaisematta laidan yli).
Persianlahden sodan aikana taisi muuten käydä niin, että GPS:n tarkkuutta tarkoituksellisesti vähentävä ”selective availability” -ominaisuus kytkettiin pois päältä.
https://en.wikipedia.org/wiki/Gulf_War#Technology:
Since military GPS receivers were not available for most troops, many used commercially available units. To permit these to be used to best effect, the ”selective availability” feature of the GPS system was turned off for the duration of Desert Storm, allowing these commercial receivers to provide the same precision as the military equipment.
Ilmoita asiaton viesti