Täytyy myöntää. Maallamme on hyvä presidetti
Pahoillnai kun arvostelin ennnen vaaleja. Ettei tosta mitään tule ja tulihan sieltä. Kiitti Aleks
Tiedote
Seuraa Yhdysvaltain presidentinvaaleja – kaikki uutiset täällä!
Pahoillnai kun arvostelin ennnen vaaleja. Ettei tosta mitään tule ja tulihan sieltä. Kiitti Aleks
Presitentti pitää oikasta…..
Ilmoita asiaton viesti
Ainakin voi todeta suomettumisen ja ”jälkisuomettumisenkin” päättyneen virallisesti. Jos joskus sanottiin ulkopolitiikkamme pohjautuvan realismiin (tosiasioiden tunnustamiseen) niin nyt se perustuu realismin lisäksi myös arvoihin. Arvopohjaisen realismin voi ymmärtää kääntämällä päinvastoin vanhan suomalaisen sananparren: ”Nauraa väkisin kuin velkanen isäntä”.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä. Lopultakin länsi-mielinen presidentti. Suomi kuuluu läntisten demokratioiden joukkoon.
Ilmoita asiaton viesti
Läntisissä demokratioissa on niin monenlaisia toimijoita, kuten Trump, brexitistit, Viktor Orbán, AfD, persut, ruotsidemokraatit, Le Pen jne.
Enpä oikein tiedä mihin joukkoon haluaisin Suomen kuuluvan, mutta ei ainakaan yllä-esitettyyn joukkoon.
Stubb on minusta vastannut presidenttinä ennakko-odotuksia, eli on ollut huono. Olli Rehn olisi varmaan hoitanut asioita jämäkämmin ja olisi osannut katsoa vähän pitemmälle kuin tähän hetkeen.
Ilmoita asiaton viesti
Vihavainen on umpiputinisti omine harhoineeen. Natseja, fasisteja ja äärioikeistolaisia brexitöörejä länsimainen kulttuuri demokratioineen muka pullollaan, jonka vasemmistoideologinen Stalinin perillinen hoitaa kuolon kankeuteen vaikka ydinasein ja kansanmurhin. Ihka ihanaako Vihavainen ? 🥱
Ilmoita asiaton viesti
🤣
Ilmoita asiaton viesti
Minkä ulkopolitiikan linjauksen Rehn olisi hoitanut jämäkämmin?
Ilmoita asiaton viesti
”Minkä ulkopolitiikan linjauksen Rehn olisi hoitanut jämäkämmin?”
Kyse ei ole jämäkkyydestä yksin, vaan kaukonäköisestä viisaudesta, joka oli ominaista monille aikaisemmille presidenteillemme, myös edelliselle presidentillemme, Niinistölle.
Stubilta näyttävät puuttuvan edellytykset tällaiseen, mikä hyvin näkyi jo silloin kun Stub hoiti muita valtiollisia tehtäviä, kunnes Orpo syrjäytti hänet, mitä minä pidän Orpon parhaana aikaansaannoksena.
Ilmoita asiaton viesti
Poika kuskasi männä viikolla entistä puolustusvoimain komentajaa ja valisti minua kuinka Niinistö antoi tälle kenkää. Oli ollut kuulema liian Nato-myönteinen Niinistön mielestä!
Ilmoita asiaton viesti
Viisas johtaja varustautuu myös puheidensa osalta monenlaisiin mahdollisuuksiin tulevaisuuden suhteen, eikä vain yhteen mahdollisuuteen, vaikka se yksi vaihto olisi miten mieleinen tahansa.
Sen takia on syytä varautua myös epämiellyttäviin vaihtoehtoihin, siihen ettei Nato tosipaikan tullen toimi niinkuin on kuviteltu, eikä kestä, vaan se hajoaa niinkuin akanat tuuleen, jolloin Suomi on taas omillaan ja yksin, vastassaan suurvalta, niinkuin aina ennenkin on ollut.
Ilmoita asiaton viesti
Se tuli kyllä ilmi, että Nato oli niin epämiellyttävä vaihtoehto (Venäjän mielestä) että meilläkin sitä pidettiin vihon viimeisenä, etenkin kun asiantuntijat (Väyrynen, Vehviläinen) tiesivät, ettei siitä tosipaikan tullen ole edes apua.
Oliko Niinistö siten ollenkaan viisas ja ennakoiva valtion päämies kun meni hyväksymään tuon Putininkin vihaaman Naton?
Entä sitten Ukrainan avustaminen. Sehän on suorastaan provokaatio? ”Olli Rehn olisi varmaan hoitanut asioita jämäkämmin ja olisi osannut katsoa vähän pitemmälle kuin tähän hetkeen.linjauksissa”
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki mitä Niinistö teki ja mitä Sanna Marinin hallinto teki, sekä se mitä sitä ennen tehtiin, kun pidettiin jalkaa Nato-oven välissä, oli suurinpiirtein sitä mitä pitikin tehdä, mutta nyt olen epävarma siitä mitä tämä Stubb oikein aikoo tehdä, jutut eivät ole vakuuttavia ainakaan.
Olli Rehn olisi varmaan osannut olla viisaampi ka katsoa kauemmaksi ja olisi ottanut sellaisetkin vaihtoehdot huomioon jotka eivät kenties tapahdu, mutta jotka voisivat tapahtua.
Ilmoita asiaton viesti
Minäpä kerron oman näkökulmani, miksi Kivinen sai lähteä. Niinistö ei milloinkaan voinut sietää itseään etevämpiä ja sanavalmiimpia. Sananvapaus ei ollu hänen vahvuutensa numero 1.
Asekaupat Mullahien ja Ajatollahien kanssa oli Niinistön aikaan tabu – vaan eivätpä ole enää.
Ilmoita asiaton viesti
Pidä vaan mielipiteesi. Tosin se kertoo sinusta enemmän kuin Stubbista.
Ilmoita asiaton viesti
”Pidä vaan mielipiteesi. Tosin se kertoo sinusta enemmän kuin Stubbista.”
OK,
Tosin minulla ei ole mitään merkitystä, siis sillä millainen minä olen ei ole mitään merkitystä mihinkään. En sovi keskustelunaiheeksi, eikä minusta keskusteleminen ole millään tavalla mielekästä. Silti jotkut näköjään yrittävät väenvängällä keskustella minusta, vaikka olisi muutakin keskusteltavaa.
Stub sen sijaan on tärkeässä asemassa ja hän voi siinä asemassaan vaikuttaa meidän kaikkien elämään. Siitä millainen Stub on olisi kyllä hyvä keskustella.
Ilmoita asiaton viesti
Sitä juuri tarkoitin, pidä vaan mielipiteesi Stubbista. En yritä keskustelemalla muuttaa sitä. Miksi yrittäisin kun tiedän että se on mahdotonta, ei minun kyvyilläni onnistu edes kertomalla konkreettisia esimerkkejä mutun sijaan. En lähde mutukilpailuun, etenkin kun puolueettomia tuomareita siihen kilpailuun ei ole saatavilla.
Ilmoita asiaton viesti
”En lähde mutukilpailuun, etenkin kun puolueettomia tuomareita siihen kilpailuun ei ole saatavilla.”
Nyt olet käsittänyt jotain väärin.
Kun keskustellaan, niin ei siinä mistään kilpailusta ole kyse, eikä tuomareita tarvita, eikä tietenkään kenenkään tarvitse hyväksyä sellaisia mielipiteitä jotka ovat ristiriidassa omien mielipiteiden kanssa.
Mikä tässä sinua nyt niin kovasti sapettaa?
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä ”mutukilpailu” ei auennut. Lue vaikka vastauksesi
kysymykseeni tässä kommentissasi ja mieti vielä vastasitko kysymykseeni vai tarjoilitko taas uutta mutua. Kuten sanoin, en lähde kilpailemaan kanssasi mielipiteiden paremmuudella.
Ilmoita asiaton viesti
”mieti vielä vastasitko kysymykseeni vai tarjoilitko taas uutta mutua. Kuten sanoin, en lähde kilpailemaan kanssasi mielipiteiden paremmuudella.”
Mieti vielä mitä varten tämä palsta on olemassa. Siksi että kirjoittelijat, sinä ja minä, voimme täällä esittää miltä asiat meidän mielestämme näyttävät. Tieteelliset tutkimukset ja tutkielmat ja muut sellaiset on ihan eri asioita. Myös journalistit ja kirjailijat kirjoittavat mutua ja saavat niin tehdä, se on heidän tehtävänsäkin.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, mielestäni tellus on pannukakun muotoinen. Ei auta vaikka kuinka olet toista mieltä. Oletko ajatellut että mielipiteellä on enemmän arvoa jos sitä voi jotenkin perustella. Pannukakku se on turha sinun on siihen hakea mitään ”tieteellisiä perusteluja”. Oikein hyvä perustelu on se että Olli Rehn on viisaampi kuin Alexander Stubb.
Ilmoita asiaton viesti
”Oikein hyvä perustelu on se että Olli Rehn on viisaampi kuin Alexander Stubb.”
Niin, se on minun käsitykseni. Sinulla on varmaan toinen käsitys, kuten varmaan enemmistöllä äänestäjistä.
Preidentin valinta tehdään enemmistön käsitysten perusteella, mutta se ei takaa sitä että enemmustön käsitys olisi oikea käsitys, tai edes parempi käsitys.
Ilmoita asiaton viesti
Äläs nyt, ainakin journalistit kivenkovaa väittävät, että heidän pyrkimyksenä on kuvata tapahtumia objektiivisesti. Siis pyrkimys, valitettavasti tässä pyrkimyksessä aika usein epäonnistutaan kun oma poliittinen kanta on liian dominoiva.
Kyllä sivistyneeseen debattiin kuuluu se, että vastataan esitettyyn kysymykseen.
Ilmoita asiaton viesti
”Kyllä sivistyneeseen debattiin kuuluu se, että vastataan esitettyyn kysymykseen.”
Mistä päättelet että olisin niin sivistynyt ja jos olisin sivistynyt, velvoittaako se sinusta minua vastaamaan tai olemaan vastaamatta.
Mutta jos viitsit toistaa kysymyksen voin yrittää vastata siihen, jos osaan, sivistyneesti tai sivistymättömästi.
Ilmoita asiaton viesti
Kas tässä
Ilmoita asiaton viesti
”Minkä ulkopolitiikan linjauksen Rehn olisi hoitanut jämäkämmin?”
OK. Kiitos.
Tuo sana jämäkkä hämää minua tässä kysymyksessä ja saa minut mietiskelemään että mitähän tuolla jämäkkyydellä oikein tarkoitetaan ja onko presidentin edes syytä olla jämäkkä, mitä sillä nyt tarkoitetaankaan.
Muotoilen vastauksen nyt näin.
En odottaisi Suomen presidentiltä niinkään jämäkkyyttä, mieluimmin diplomatiaa. Toki jämäkkyyttä voi aina esittää jossain vähemmän tärkeässä asiassa, mutta kun kyse on asioista jotka ovat monitahoisia ja vaikeita, Subbin jämäkkyys vaikuttaa ylimitoitetulta.
Kyse on siitä että vain idiootti, joka ei tiedä mitään asioista, voi olla niistä aivan varma. Mitä enemmän tietää, sitä paremmin tulee tietoiseksi siitä ettei tiedä. Jämäkkyys on osoitus tuosta edellisestä.
Ilmoita asiaton viesti
Voi hyvänen aika Arto, nyt taas menet sönkkäämiseensi. Ensin sanatarkasti esität kommentissasi ”Olli Rehn olisi varmaan hoitanut asioita jämäkämmin ja olisi osannut katsoa vähän pitemmälle kuin tähän hetkeen.”
Ja nyt ihmettelet mitähän se jämäkkyys tarkoittaa.
Siitähän tässä kysymyksessä nimenomaan oli kysymys. Jos ymmärrät kysymyksen, ole hyvä ja vastaa siihen muuten kuin vastakysymyksellä.
Odotan siis yksinkertaisesti vastausta siihen, mihin esillä olleeseen ulkopolitiikan kysymykseen Olli Rehn olisi ottanut erilaisen (viisaimman) kannan kuin Alex Stubb?
Ilmoita asiaton viesti
”Ja nyt ihmettelet mitähän se jämäkkyys tarkoittaa.”
Niin, ihmettelen sitä mitä sinä mahdat jämäkkyydellä tarkoittaa. minä kyllä tiedän mitä itse sillä tarlkoitin, kun sen kirjoitin, mutta taisin valita huolimattomasti väärän sanan kuvaamaan sitä mitä tarkoitin.
”Odotan siis yksinkertaisesti vastausta siihen, mihin esillä olleeseen ulkopolitiikan kysymykseen Olli Rehn olisi ottanut erilaisen (viisaimman) kannan kuin Alex Stubb?”
Enkö min’ siis ole vielä vastannut? Ainakin minulla oli jo vastaus valmiiksi mietittynä. Jäikö se sitten sanomatta?
Vastaus taitaa olla että kaikkiin kysymyksiin mihin Subb on ottanut kantaa, Olli Rehn olisi muotoillut asian paremmin. En enää käytä sanaa jämäkämmin, koska se oli huono sanvalinta.
Olen aina, siis jo aiemmin, ministeriaikoina, kiinnittänyt huomiota siihen miten Stubb muotoilee sanottavansa, silloinkin kun hän yrittää olla jämäkkä.
Kaikilla politikoilla on vähän oma tyylinsä, silloin kun he eivät lue avustajiensa kirjoittamia puheita, enkä pidä yhtään Stubbin tyylistä. Niinistöllä oli oma tyylinsä, mutta se oli parempi, samoin Ahtisaarella, Koivistolla ja Kekkosella. Stubin tyyli on sellainen mikä panee epäilemään. Jätin pois Halosen, koska en pitänyt hänenkään tyylistään, vaikka kammottavampiakin vaihtoehtoja olisi ollut, kuten Elisabeth Rehn tai Riitta Uosukainen.
Ilmoita asiaton viesti
Et ole kertonut yhtään ainoata ulkopoliittiista eroa Stubbin ja Rehnin väilillä.
Ilmoita asiaton viesti
”Et ole kertonut yhtään ainoata ulkopoliittiista eroa Stubbin ja Rehnin väilillä.”
Ulkopolitiikkaa tekevät yhdessä presidentin avustajat, ulkoministerin avustajat, pääministerin avustajat, ulkoministeri, pääministeri, hallitus, ulkoasiainvaliokunta ja presidentti. Ulkopoliittisia eroja ei tule pelkästään siksi kun presidentti vaihtuu toiseksi. Erot Stubbin ja Rehnin välillä ovat juuri tuota mitä sanoin aiemmin, ero tulee retoriikasta, siitä miten tärkeitä asioita käsitellään retorisesti julkisuudessa. Presidentti edustaa koko aiemmin mainitsemaani isoa porukkaa julkisuudessa.
Ilmoita asiaton viesti
Olli Rehnin ulkopoliittiset lausumat sen jälkeen kun presidentti valittiin on zero. Kerro edes yksi. Aivan turhaa vedota niihin. No mutapainiksi tämä näyttää menevän. Lopetan kommentoinnini tähän koska se ei, kuten aiemmin sanoin noudata asiallisen debatin periaatteita. Lukijat ymmärtävät (tai eivät) syyn.
Ilmoita asiaton viesti
”Olli Rehnin ulkopoliittiset lausumat sen jälkeen kun presidentti valittiin on zero. Kerro edes yksi. Aivan turhaa vedota niihin.”
Ollilla olisi kyllä ulkopoliittisia lausuntoja jos hän olisi presidentti. Suomen Pankin pääjohtajan ei tarvitse, eikä kuulu antaa ulkopoliittisia lausuntoja.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä on nyt viimeinen kommenttini tähän aiheeseen.
Presidentin valintakampanjan aikana (ei siis Suomen Pankin pääjohtajana) Olli Rehnin ulkopoliittinen linjaus oli täsmälleen sama kuin Stubbin. Minkäänlaista eroa Venäjän suhteeseen ei tullut esiin eikä myöskään suhteeseen Yhdysvaltoihin tai Natoon. Mielestäni häpäiset Olli Rehniä kun kerrot että hänen ulkopoliittiset linjauksensa olisivat kovin paljon erilaisia kuin Stubbin. Miksi et anna hänen itsensä kertoa näin tärkeitä asioita?
Tämä keskustelu, kuten sanoin, ei johda mihinkään, pidä mielipiteesi, meillä on paska presidentti ja hallitus joka kyykyttää köyhiä. Hyvinvointiyhteiskunnan alasajo on hallituksen vika ja se, että Suomessa on köyhiä!
Ilmoita asiaton viesti
”Tämä keskustelu, kuten sanoin, ei johda mihinkään, pidä mielipiteesi, meillä on paska presidentti ja hallitus joka kyykyttää köyhiä. Hyvinvointiyhteiskunnan alasajo on hallituksen vika ja se, että Suomessa on köyhiä!”
Keskustelu on vain ihan tavallista keskustelua ja tuntuu mukavalta kun olet ainakin ymmärtänyt mitä olen halunnut sanoa.
Paitsi että tuo mitä viimeksi sanot on omaa keksintöäsi. Hyvinvointivaltiota ehkä ajetaan alas tarpeellisessa määrin, jotta rahat riittäisivät. Tämä hallitus kyllä heikentää vain köyhien hyvinvointia ja parantaa rikkaiden hyvinvointia.
Köyhiä Suomessa kyllä riittää ilman tämän hallituksen apuakin, tämä hallitus tekee vain köyhistä entistä köyhempiä, sanojensa mukaan siksi että heidän työintonsa siitä paranisi ja he pääsisivät käsiksi uuteen työllisen ihmisen elämäntyyliin.
Se nyt vain riippuu siitä haluavatko työnantajat näitä köyhiä töihin, kun ulkomailta saataisiin paljon innokkaampaakin porukkaa töihin.
Ilmoita asiaton viesti
Eipä ole äkkiväärää patatyhmää itään kallistunutta Tehtaankadun punahaloskaa lainkaan ikävä Ukrainan ja Euroopan tilannetta silmälllä pitäen, jos sitten punaviherää Haavistoakaan mielihaluineen ja temppuiluineen.
Ilmoita asiaton viesti
Tai ainakin tasavallan presidentti. Prätkäjengeistä ei niin väliä.
Ilmoita asiaton viesti
Maallamme. Prätkäjengitkö sitä valtaa pitää..? Taitaa olla helisemässä uusien kilpailijoiden kanssa jotka tuo laatua halvemmalla.
Ilmoita asiaton viesti
Se onko Yhdysvaltoja myötäilevä ja sitä uhoa kopioiva presidenttimme Suomelle se oikea malli, on ainakin minulle epäselvää? Yhdysvaltain politiikka jakaa maailmalla mieliä ja pitää liipaisimet valmiina. Ennen Niinistöä ja Stubbia ja nykyistä Yhdysvaltalaistumista, Suomea arvostivat kaikki, mutta ei enää, vaan olemme monille maille nyt uhka ja vastapuoli.
Ilmoita asiaton viesti
Maailma moninapaistuu ja Bricsin vaikutus kasvaa nopeaa tahtia. Jopa Turkki, natomaa, on hakemassa sen jäsenyyttä. Mahtaako olla kovin viisasta liimautua tässä vaiheessa Yhdysvaltain alustalaiseksi
Ilmoita asiaton viesti
Minusta USA ei ole luotettava ja haastaa liikaa riitaa, joten seuraavassa suursodassa USA on varmasti osapuoli ja Suomi näillä sopimuksilla sitten myös. Siitä sodasta voi selvitä vain puolueettomat tahot.
Ilmoita asiaton viesti
Kerro oliko ennen 2.maailmansotaaa Puola puolueeton?
Ilmoita asiaton viesti
Miten niin Yhdysvaltoja myötäilevä. Eikö Yhdysvallat ole sama kuin presidentin hallinto? Kumpaa ehdokasta siis Stubb myötäilee mielestäsi Trumppia vai Harrisia??
Ilmoita asiaton viesti
Stubbista tulee mieleen Lauri Viidan kuolematon lause, ”Mitä, puhuiko hän viittä kieltä, mutta oliko hänellä asiaa” No, viime pres.vaalien ehdokkaista kaikki Halla-ahoa lukuunottamatta olisi mielestäni sopinut presidentiksi. Stubbin impulsiivisuus ja jopa hieman lapsellinen käyttäytyminen kyllä arveluttaa.
Ilmoita asiaton viesti
Et liene ainoa, jota Stubbin käytös arveluttaa; meitä lienee useitakin.
Toisaalta; antaa nyt ajan kulua ja katsotaan. En tosin kovin suuria odottele.
Ilmoita asiaton viesti
Arto havannoi tuolta alempaa. Toisaalta Sinuhe egypiläinen lausui orjalleen. Puheesi on kuin kärpäsen surinaa korvissani. Kaptah ei noista viis veisannut pisti omaan taskuunsa sillai viisaasti
Ilmoita asiaton viesti
Kaptah perusteli, varastan vaan kohtuullisesti. (sillai viisaasti)
Ilmoita asiaton viesti
Äläs nyt, ainakin journalistit kivenkovaa väittävät, että heidän pyrkimyksenä on kuvata tapahtumia objektiivisesti. Siis pyrkimys, valitettavasti tässä pyrkimyksessä aika usein epäonnistutaan kun oma poliittinen kanta on liian dominoiva.
Kyllä sivistyneeseen debattiin kuuluu se, että vastataan esitettyyn kysymykseen.
Ilmoita asiaton viesti
Noin niinkuin yleensä. Pressoista kasvaa ammatin mukana kokemusta ja hyvä niin. Annetaan aikaa …. Kyllä se sieltä
Ilmoita asiaton viesti
Paasikivikin laittoi Kekkosen lujille
Ilmoita asiaton viesti
Hesarin Kuukausiliitteessä nimimerkki ”Kuukautinen” luonnehti osuvasti Stubbin luikertelua, Niinistön takinkääntöjä ja monia muitakin. En nyt viitsi kaivaa linkkiä, jokainen voi etsiä sen itsekin.
Ilmoita asiaton viesti
Edellisen molempien pressankausiensa alkuun heittämä ulkopoliittinen viisaus:
”Suomi tukee Venäjän demokratisoitumiskehitystä.”
Ainoa julkisuudessa näkyvä henkilö joka kommentoi oli Jari Tervo:
”Miten sellaista voi tukea jota ei ole edes olemassa?”
Kun ko. ulkopoliittinen mumisija aloitti toisen virkakautensa vihreät miekkoset olivat jo käyneet valtaamassa Krimin ja hääräsivät Donbasin alueella.
Nyt istuva, pääministerinä ollessaan:
”Se, joka minua eniten häiritsee tässä keskustelussa, on tietty asenteellisuus, jopa russofobia, joka ilmenee muutamissa puheenvuoroissa. Se tulee nimenomaan sitä kautta, että yritetään lietsoa Venäjä-pelkoa energiapoliittiseen ratkaisuun.”
Olipas fiksusti sanottu 🥱
Ilmoita asiaton viesti
Ei huono Kysymys on ajankohdasta…..
Ilmoita asiaton viesti
Nea, pikkasen vaikeaselkoisen kommentin perusteella voin todeta, että ei ole olemassa yhtä Venäjää. Tämä tuli viimeistään selväksi kun meillä vierailivat Venäjän opposition edustajat rva Julija Navalnaja ja hra Vladimir Kara-Murza.
Se miten Suomi voisi tukea Venäjän oppositiota demokratian edistämisessä ei voi olla julkinen toimi koska Venäjä kokee demokratian vallankumouksena. Sitähän se onkin, valta otetaan pois diktaattorilta. Eikä se olisi edes ensimmäinen kerta. Vallankumouksia Venäjällä on ollut useita.
Ilmoita asiaton viesti
Aivan suoraan näytin keskisormea sekä entisen TP:n että nykyään istuvan ulkopoliittisen geniuksen hehkutukselle.
JPut miehen logiikkaa: Riippumatta ajasta, nimestä, järestelmästä Venäjä on aina ollut roistovaltio koska kaikki venäläiset ovat roistoja. Tämän sumean logiikan mukaan myös kaikki Stalinin & bolsujengin tapattamat ja gulageille ahtamat venäläiset olivat täysiä roistoja. No JP:n teoria ei kuulunut koskaan ainakaan ahneiston itäbisnespiirin etuja ajaneen porukan ajatuskuvioon 😉
Ilmoita asiaton viesti
Tästä just kysymys. Venäjän sisäpoliitikasta. Satavarma siitä, että siellä tulee tapahtumaan. Joko se hajoaa tai kansa oikeasti vaihtaa oppositioon.
Ilmoita asiaton viesti