Elop onnistui Troijan hevosena

 

                                – in English –

 

Nyt se tapahtui.

 

Se, mistä kirjoitin ilmeisenä heti Elopin nimittämisen jälkeen, Elopista Troijan hevosena.  Ja 40 kertaa sen jälkeen. Economic hitman.

 

Suomalaiset lumottiin taas suuren jättiläisen ja röyhkeyden voimalla.

Ison median journalistit kieltäytyivät tekemästä työtään ja näkemästä Ollilan petaaman ideologisen yrityskaapauksen kaikkia merkkejä, täysin perusteetonta sitoutumista Microsoftiin. Ollilan uskontona on amerikkalainen talouseliitti, jonka Olympokseen hän pääsi tämän ansiosta.

 

 

Suomalaiset on opetettu nyt ihailemaan brutaalia eliittiä ja olemaan ajattelematta Suomen valtion talouden tuhoamista.

Sen seurauksia Suomen antautuessa uusliberalismille, suuryhtiöiden valloitussodalle. Globalisaatiolle.

  • Globalisaatio esitetään väistämättömänä kontrollista luovuttamisena ”markkinoille” mutta KONE Oyj:stä voimme nähdä kuinka piuhat kannattaa pitää omissa käsissä.

Kokoomuksen opetuksen mukaan Suomen on antauduttava ja luovutettava kaikki rahansa ja taitonsa globalisaation nimissä.

 

Aivan selvästi Ollila on alustanut tätä jo 13 vuotta.

Täytyy vain katsoa Ollilan omituista Nokian kehitystyön jarrutusta ja harhautuksia 13 vuoden ajalta. Median paisuttelema Ollila-uskonto siirtyi suoraan Elopin alaisuuteen.

 

        And then hit economic hitman Elop.

 

Suomalaiset toimittajat eivät uskalla nyt raportoida törkeintä puolta: kauppahinta on naurettavan pieni eikä edes Nokian patenttisalkun arvoinen.

Kuinka suomalaiset toimittajat nyt peittelevät jälkiään ja kieltävät ammattitaidottomia virheitään Microsoftin markkinamiehinä?

Pilkkaamalla analyyttisiä suomalaisia salaliittoteoreetikoiksi ja vääräleuoiksi:

 

 

 

Veljeni, suuri Nokian promoottori

 

 

 

 

 

 

 

http://grooveshark.com/#!/search?q=junip+official+ep


 

 Valtavia määriä veronmaksajien varoja  upotetaan pörssiyhtiöihin verohelpotuksina ja tukiaisina – Nokiaan on upotettu noin +40 miljardia – ja samaan  hengenvetoon kielletään valtionyhtiöiden mahdollisuus sekä Suomen hallituksen ohjaus pörssiyhtiöissä.
 
Ihalainen, ministeri, joka on jo useampaan kertaan ilmaissut virallisesti ettei hallitus voi puuttua pörssiyhtiöiden toimintaan – samalla väittää myös ettei hallitus voi mitään jos Arevan työmaalla heiluu Bulgarian mafian miehiä koska se on ”yksityinen yritys”,

entinen ay-pomo, josta tuli hallituksessa valtion alasajaja
 

  •    Työministeri Ihalainen:

Microsoftin huolehdittava siirtyvistä työntekijöistä

http://www.iltasanomat.fi/digi/art-1288595566574.html

 

Hallituksemme on surkea vitsi hyvinvointivaltion alasajossa.

 

 

 

Esko Seppänen:

  • Microsoft
    osti Nokian puhelimet. Se merkitsee, että Microsoftin mies Stephen Elop
    oli vieraan yhtiön agentti Nokian toimitusjohtajana. Hän siirtyy
    takaisin Microsoftin johtoon. Kauppahinta oli vaatimaton eikä edes
    Nokian patenttisalkun arvoinen. Pantentteihin liittyy joku järjestely,
    josta on vielä saatava lisätietoa. Jos ne menivät kaupan mukana,
    kyseessä on ryöstö. Kaupan jälkeen en enää koskaan osta Nokian
    puhelinta. Tämän sanon nimimerkillä Uskollinen Uusien Nokia-puhelinten
    Ostaja (UUNO). Siis entinen ostaja.

 

 

  • Forbes ::
    :: 5 Shocking (But Not Surprising) Things About Microsoft

 

 

 

Jollalta tänään uusi ennakkotilaus-osinkokeräys Jolla-puhelinten ennakko-ostajille

– ja uusi iPhone tulee syyskuussa.

Suomalaisten täytyisi keskittyä perustamaan 6-20 ohjelmoijan iOS ja Android-ohjelmistotaloja.

Jolla:

http://bit.ly/1a3CfLQ

http://www.facebook.com/photo.php?fbid=60950310576…

 

 

 

 

 

 


 

 

 

 

Risto Siilasmaa valehtelee:

  •   ”Kiveäkään ei jätetty kääntämättä”

Suurin kivi jäi kääntämättä. Android.

Microsoftin ja Elopin valloitustaktiikan takia Nokian neutralisoimiseksi kilpailijana.

 

Hajota ja hallitse.

http://www.itviikko.fi/teknologia/2013/09/03/siila…

 

 

 

 

 

 Professori:

  • Vientiongelmat johtuvat huonosta yritysjohdosta

http://yle.fi/uutiset/professorin_yllatysvaite_vie…

 

 

 

 

KUINKA INNOVATIIVINEN NOKIA SYNTYI?

Ilman johtajia.

– Nokian loivat aikoinaan lähes tyhjästä innovatiiviset insinöörit oman työajan jälkeen. Jokaisella oli eräänlainen ”nyrkkipaja” autotallissa jossa kehittelivät kapuloita ja softaa. Muistan tämän ajan hyvin.

Mutta mihin katosivat suomen valtion antamat yli 40 mrd:n kehitystuet? Miksi niitä ei peritä takaisin?

Valtion vastuu on nykyisin rakennemuutosten sorvaamista yön pikkutunteina kun Elopit saavat liihotella lain yläpuolella vapaana kuin taivaan enkeli.

Suomessa on vallalla omituinen konsensus jossa valtion taholta ei puututa elinkeinoelämässä tapahtuviin kupruihin millään tavalla. Päin vastoin, kupruja tuetaan verovaroin.

Kokoomuksen politiikassa on vahva fasismin siemen. Se on luonut niin plutokraattisen systeemin että sitä ei moni edes älyä.  -Tapani Joensuu

 

 

 

 

Selkokielellä:

 

 

  — EXTRA! —

 

Wired-lehtikin puhuu nyt Elopista Troijan hevosena.

  • – With $7.17 Billion Nokia Buy, Microsoft Brings Its Trojan Horse Home

      | Wired Business | Wired.com

http://www.wired.com/business/2013/09/microsoft-nokia/

 

 

 

 

 

 

::

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu