Maailmamme syrjäytyneet ja intersektionaalinen etuoikeuskehä

Mikä intersektionaalisessa tutkimusotteessa ja siitä poikineessa woke-kulttuurissa on vikana? Se pilaa yhteiskunnallisen uudistuspolitiikan aidot mahdollisuudet populistisella ihmisten haukkumisella ja absurdeilla yleistyksillään.

Seuraavassa selitän esimerkin avulla, miten se tämän tekee. Esimerkkinä käytän intersektionaalisen tutkimuksen lanseeraamaa kaaviota, niin kutsuttua etuoikeuskehää. Tätä anglosaksista (kanadalaisyhdysvaltalaista) kaaviota käytetään jo laajalti Suomessakin ‒ opettajakoulutuslaitoksia, yliopistoja ja ministeriöitä myöten.

Tältä nyky-yhteiskuntamme epätasa-arvoa kuvaava etuoikeuskehä ”asiantuntijoiden” mukaan näyttää:

Kaavio julkaistu Canadian Council for Refugees -järjestön erityisluvalla.

Tästä kanadalaisesta etuoikeuskehä-kaaviosta, jonka keskustaan on kirjattu termi etuoikeus (privilege) on käytössä myös yhdysvaltalainen versio, jossa keskustan termi on valta (power).

Etuoikeuskehän informaatioarvo

Kaavion tarkoitus on osoittaa, kuinka etuoikeutettujen asemasta pitävät yhä yksin kiinni hyvin koulutetut valkoiset heteroseksuaaliset miehet. Samalla etuoikeuskehän mystisestä etuoikeuksien ja vallan keskuksesta on kaavion ulkolaidoille heitetty kaikki muut kansanryhmät ja ihmiset, joiden kohtaloksi jää nauttia vain ylijääneitä murusia etuoikeutettujen onnesta.

Keitä kaavion ulkolaidoille sysätyt syrjäytyneet ovat? Kaavion mukaan vähävaraiset, huonosti koulutetut, vanhukset, alkuperäiskansojen edustajat, kaikki ei-valkoiset miehet, englantia osaamattomat, seksuaaliset- ja sukupuolivähemmistöt samoin kuin pitkäaikaissairaat ja jopa vähän työkokemusta omaavat ovat kaikki syrjittyjä tai vähintään törkeästi väheksyttyjä ihmisiä.

Mitä informaatiota kaavio on maailmasta tai länsimaisesta yhteiskunnasta tuottavinaan? Saman informaation sain itse 70-lukulaisen peruskoulun ruotsin kielen oppikirjasta, josta löytyi vanha sanonta, että ”Det är bättre att vara rik och frisk än att vara fattig och sjuk”. Velipojan kanssa jopa murrosikäisinä ymmärrettiin tuo vitsiksi.

Nyt tällaista intersektionaalisen ajattelun suurta tutkimuslöydöstä, jonka mukaan köyhänä ja sairaana elämä on vaikeaa, ihaillaan oikein värikaaviona myös lukuisten suomalaisten organisaatioiden koulutustilaisuuksissa. Sitä on esitelty myös Helsingin yliopiston henkilökuntatilaisuuksissa.

Ongelmana moderni maailmanjärjestys?

Kaavion ongelma on yksinkertainen: se antaa paranoidisesti vinoutuneen kuvan länsimaisesta yhteiskunnasta ja länsimaisista arvoista sellaisina kuin ne on perinteisesti jo vuosikymmeniä tunnettu.

Vääristymä syntyy siitä, että kaaviossa nyky-yhteiskunta käsitetään ikään kuin se olisikin varhaismoderni eurooppalainen sääty-yhteiskunta, jossa kaikki oli perinteisesti kiellettyä, mikä ei ollut erikseen sallittua. Moderni länsimainen yhteiskuntajärjestys nojaa aivan päinvastaiseen ajatteluun. Sen mukaan jokainen ihminen on vapaa ja lähtökohtaisesti kykenevä omaa elämäänsä ohjaamaan ja oman onnensa löytämään.

Länsimainen yhteiskuntajärjestys uskoo yksilöön. Lähtökohtaisesti se uskoo yksilöön täysin ihonväristä, iästä ja sukupuolesta ja sukupuolikokemuksesta riippumatta.

Tämän valistusajalta perityn arvoperustan muutoksen sääty-yhteiskunnasta tasa-arvon yhteiskuntaan voi nähdä aatehistoriallisena syynä myös melko jälkijättöiseen suomalaisen sääty-yhteiskunnan murrokseen. Vasta vuonna 1906 suomalaisille torppareille, mäkitupalaisille ja loisille sekä kaikille naisille suotiin yhtäläinen äänioikeus. Elinkeinovapaus Suomeen oli saatu vasta kolmisen kymmentä vuotta aiemmin.

Kapitalismin hedelmät

Toisin kuin sääty-yhteiskunnassa, vapaassa markkinataloudessa kaikille on suotu oikeus valita itse ammattinsa, kouluttautua itse, valita asuinpaikkansa itse, valita siviilisäätynsä itse ja kilpailla kapitalismin luomalla vapaalla markkinapaikalla yrittäjänä, palkkatöissä tai free lancerina. Toki työmarkkinoilla kilpailemme kaikki myös työpaikoista.

Maailmanhistorian tehokkain talousjärjestelmä, länsimaista perua oleva kapitalismi, on luonut yleiset edellytykset koko ihmiskunnan vaurastumiseen ‒ yli villeimpienkin esiteollisen ajan kuvitelmien. Bruttokansantuote henkeä kohti kasvoi länsimaissa esikapitalistiselta 1500-luvulta tämän vuosituhannen vaihteeseen 32-kertaiseksi. Koko maailman mitassakin talous kasvoi jokaista maailman ihmistä kohti 10-kertaiseksi.

Vielä 1950-luvulta nykypäivään myös vaikkapa Botswanan kansantulo henkeä kohti kasvoi 30-kertaiseksi ja poikkeuksellisen köyhän Burkina Fasonkin yli kaksinkertaistui. Juuri kapitalismin voittokulku selittää paitsi elintasomme yleisen nousun, myös maapallon väkiluvun räjähdysmäisen kasvun koko teollisen vallankumouksen jälkeisellä aikakaudella.

Kapitalismi ja hyvinvointi

Talousjärjestelmänä kapitalismi on siis toiminut hyvin. Tämä ei tarkoita, että kapitalismi loisi meille yhdenvertaisuutta tai yhtäläisesti hyvinvointia. Kouluttautuminenkin on länsimaisessa ajattelussa lähtökohtaisesti yksilön oman vastuun aluetta. Myös opiskeleminen on työtä. Ei kapitalismi myöskään estä sotia tai ilmastonmuutosta tai pyri omaa logiikkaansa vastustaen markkinavoimia kahlitsemaan. Tämä on koko modernin historian ajan jäänyt politiikan tehtäväksi.

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan malli, joka sinällään perustuu kokonaan kapitalistiseen talousjärjestelmään, ei ollenkaan tarkoita, että heikommat jätetään kapitalististen markkinavoimien armoille. Edes päihde- ja huumeongelmista kärsivien osalta meillä ei uskota vanhaan sosiaalidarwinismiin, jonka mukaan ”juoppo katuojassa on juuri siellä, minne se kuuluukin”.

Uuden intersektionaalisen paradigman myötä yhteiskunnallista syrjäytymistä ei enää ajatella yksilön alisuoriutumisena kilpailluilla työmarkkinoilla tai yleisenä kykenemättömyytenä hyödyntää koulutusmahdollisuuksiaan ja poliittista vaikutusvaltaansa ‒ tai näiden mahdollisuuksien puuttumisena jostain erityisestä yhteiskuntarakenteellisesta syystä.

Sen sijaan intersektionaalisen feminismin ja rotuajattelun huomio kiinnittyy kaiken perinteisen länsimaisen normiajattelun radikaaliin purkuun ‒ vähät välittäen siitä, että ilman normeja ei ole normaalia yhteiskuntaelämääkään. Ovathan tasa-arvo ja yhdenvertaisuuskin normeja. Ei siis olekaan syrjäytymistä, jonka syitä analysoida, on vain maailmaa väärin normittavaa valkoista ylivaltaa.

Perinteisessä hyvinvointimallissa kaikkia pyritään auttamaan elämänhallinnan eri osa-alueilla, jotta yksilönoikeudet ja tasa-arvo voivat molemmat kukoistaa. Tähän järjestelmällä on itsekäskin syy. Hyvinvointiyhteiskuntamalli nojaa perimmältään ajatukseen, että kaikki tuottavat hyvinvointia paitsi itselleen, myös muille. Siksi palvelut kuuluvat kaikille, samoin erityistuki hädän hetkellä. Jossain vaiheessa lähes kaikki tarvitsevat tukea asumisen ja elämisen arkeensa, vähintäänkin pelkkää vanhuuttaan.

Syrjäytyminen

Yksilönvastuun käsitteestä kapitalistisessa hyvinvointiyhteiskunnassa puolestaan päästään syrjäytyneisyyden käsitteeseen. Syrjäytyneisyydellä tarkoitetaan sitä, että yksilö on sairauden, yleisen ennakkoluuloisuuden, ikärasismin, rasismin, naisvihan, ulkomaalaisvihan tai halveksitun vähemmistöasemansa vuoksi tai luulosairaaksi leimattuna joltain osin menettänyt oman elämänsä hallinnan. Syrjäytyneisyyden ongelmaa korjaamaan on hyvinvointiyhteiskunta luonut laaja-alaisen sosiaalipolitiikan.

Terveydenhoitokin on suomalaisittain sikäli sosiaalipolitiikkaa, että myös köyhille on taattu oikea terveydenhoito. Vanhustenhoito on osa sosiaalipolitiikkaa, samoin kaikki vähemmistöjen etujen valvonnan eteen tehdyt poliittiset päätökset ja lukuisat muut toimenpiteet viimekätisestä toimeentulotuesta alkaen.

Etuoikeuskehä sen sijaan luo täysin absurdin kuvan kaikesta tästä: Se argumentoi, että yhteiskuntamme onkin rakennettu vain sysimään heikkoja syrjään etuoikeutettujen tieltä. Siitä, että jotkut syntyvät hyvin koulutettujen, varakkaiden vanhempien lapsiksi, ei liene heitä syyttäminen. Miten he asiansa itse tyrivät, siitä he voivat syyllistää itse itseään. Jos apua tarvitaan, sitä on tarjolla myös menestymään syntyneille epäonnen hetkellä, nimittäin niin kauan kuin hyvinvointijärjestelmä kokonaisuutena toimii.

Syrjäytyminen ja rasismi

Syrjäytyminen ei ole rasismista johtuvaa. Suomessa rasistinen toiminta työpaikoilla, terveystoimessa, oikeuslaitoksessa tai koulutuksessa on lailla rangaistavaa.  Siitä voi puhua rikosasiana. Syrjäytymisessä on aina kyse yksilön elämänhallinnan ongelmista. Sellaiset ongelmat vaihtelevat kieliongelmista ja kulttuurierojen tuottamista asenneongelmista aina päihteiden liikakäyttöön, pitkäaikaissairauksiin, ikääntymiseen ja mielenterveysongelmiin. Jokaiseen ongelmaan hyvinvointijärjestelmämme pyrkii puuttumaan sen varsinaisen ongelman kautta leimaamatta ketään ihmisenä.

Yhdysvalloissa hyvinvointijärjestelmää ei onnistuttu pystyttämään koskaan, ja se näkyy. Amerikkalaisten, jotka ovat bruttokansantuotteella mitattuna meitä neljänneksen rikkaampia, eliniän odote on kolme vuotta meitä alhaisempi. Jos he edes yrittävät saada tuollaisen eron kurottua umpeen, siihen tarvitaan vuosien ajan aivan uudenlaista amerikkalaista terveys- ja sosiaalipolitiikkaa.

On Suomessa rasismia. On sitä perinteistä rasismia, käänteistä rasismia, ikärasismia ja ties mitä sukupuoleen ja seksuaalisiin vähemmistöihin kohdistuvaa asenteellisuutta. Vanhemman väen keskuudessa oltiin joskus sitä mieltä, että suurimmat ongelmat ratkeaisivat itsestään, kun vaan turkulaisista päästäisiin eroon. Asenteisiin vaikutetaan asennekasvatuksen kautta, mutta kasvatettavia rasistiksi ja populistiksi haukkumalla tämä ei onnistu.

Valta ja syrjäytyneiden valta

Entä mitä valtakäsitteellä etuoikeuskehän keskiössä voidaan tarkoittaa? Sitäkö, että köyhillä ja sairailla ei ole sananvapautta tai että demokratiassa vain eliitillä on äänioikeus? Vai pitääkö pyrkiä siihen, että värillisillä ihmisillä olisi jotenkin automaattisesti enemmän sananvaltaa etnisiä vähemmistöjä koskevissa sosiaalipoliittisissa päätöksissä kuin muilla? Ihonvärikö luo sosiaalipolitiikan asiantuntijuutta? Enemmistödemokratiassa ainoa keino uudistuksiin on taivutella enemmistö omalle kannalle. Siinä kilvassa muiden syyllistäminen on heikoin tapa edetä aitoja parannuksia kohti.

Etuoikeuskehä luo vainoharhaista uhrautumisdiskurssia kertomatta mitään siitä, miten sosiaalipolitiikkaa, josta tässä kaikessa on perimmältään kyse, pitäisi hoitaa. Siksi kaaviosta pitäisi pikimmiten luopua kaikissa koulutuksissa kaikkialla Suomessa. Se on valheellinen, koska perustuu täydelliseen länsimaisen arvoajattelun väärinymmärrykseen.

Syrjäytyminen ei johdu ihonväristä, vanhuudesta, huonosta koulutuksesta tai perintötekijöistä, vaan siitä, miten yhteiskunta meitä kohtelee epäonnen ja vaikeuksien kohdatessa ja kuinka yleisesti kohtelemme toinen toisiamme. Järjestelmä on kaukana täydellisestä. Sitä, aivan kuten asenteitakin, koetetaan trimmata koko ajan.

Toisaalta typerää on myös suhtautua vähättelevästi siihen ajatukseen, että syrjäytymisen vastaista sosiaalipolitiikka yritetään tuottaa mahdollisimman kustannustehokkaasti. Kustannustehokkuus on välttämätöntä, aivan kuten se, että ongelmia hoidettaessa niitä hoidetaan yksilöllisesti. Eri ihmisten ongelmat ovat erilaisia. Kapitalismi pitää huolen itsestään, meidän ihmisten on kannettava toisistamme huolta. Se onnistuu laajassa mitassa vain politiikan kautta.

Uuden kultaisen säännön kaikille enemmistödemokratiassa parempaan pyrkiville tarjoaa Barack Obama teoksessaan Luvattu maa (2020). Siinä hän totesi näin: ”tiesin, etten saisi taakseni yhtään äänestäjää leimaamalla vastustajani rasis­teiksi”.

+2
Ari Helo

Ari Helo on aatehistorian ja Pohjois-Amerikan tutkimuksen dosentti Helsingin yliopistosta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu